Vesipalloa pelaten uuteen laskukauteen

Julkaistu: 28.11.2016

Vesipallo_peli_2Harjoitusottelu Gladius – Salon Uimarit, 22.11.2016, kuva Tuuli Suominen

Olen entinen kilpauimari, joten uinti on ollut itselleni helppo tapa pitää kuntoa yllä. Olen treenannut vuosia niin Cetuksen kuin Gladiuksen Masters ryhmissä. Valmensinkin pari talvea Masters ryhmää Kirkkonummella. Viimeisen kilpauintistarttini uin aikoinaan kesällä 1991 SM-kisoissa Espoonlahdessa. Tämän jälkeen en ole suostunut vedessä kilpailemaan, mutta vesipallo teki tähän poikkeuksen.

Käytännössä ajauduin vesipallon pariin puolittain vahingossa. Joku säännöllinen urheilu on mielekästä, joka väkisin pakottaa lähtemään pois kotisohvalta ja pitämään kuntoa yllä talvea varten. Kirkkonummella Gladiuksen Masters -ryhmän loputtua, pohdin viitsinkö ajaa parina iltana viikossa Espoon puolelle vain mitä muuta tilalle? Hyvä ystävättäreni oli pelannut miehensä kanssa harrastevesipalloa Kirkkonummella vuoden verran ja he houkuttelivat minut mukaan pelaamaan ja he kehuivat kilpaa treenien rankkuutta. En ole koskaan treenannut aktiivisesti mitään joukkuepeliä, joten edessä oli minulle monta uutta ulottuvuutta. Siitä se sitten lähti elokuussa lajiin tutustuminen..

Kirkkonummen Gladiuksessa on ollut  kymmenen vuoden ajan aikuisten harrastevesipallojoukkue. Vesipalloa treenataan Kirkkonummen uimahallissa aina tiistai-iltaisin klo 20:30 – 22:00 (uimahallin sulkeuduttua yleisöltä). Treenit koostuvat kolmesta osa-alueesta:

  • Verryttelystä ja uinnin tekniikkaharjoitteista
  • Vesipallon käsittelytaitojen ja pelistrategian treenaamisesta
  • Itse vesipallon pelaamisesta

Treeneissä käy niin miehiä kuin muutamia naisiakin. Kaikilla pelaajilla on into oppia kokoajan lisää vesipallon saloja ja saada kunnolla sykkeet nostettu treeneissä.

Vesipallo_pallotteluaVesipallopallottelua. Kuva Tuuli Suominen

Eniten vesipallon pelaamisessa itselleni on haasteita tuonut lajin fyysisyys eli pelatessa  uidaan kovia spurtteja ja käydään vastapuolen pelaajaa  hyvinkin fyysisesti ”käsiksi”. Mustelmia ja kolhaisuja tulee väkisinkin halusi tai ei. Vaikeinta minulle on ollut hahmottaa pelitaktiikkaa. Kaikkien sääntöjen oppiminen on vielä vaiheessa. Oikea kätisenä ja yhden oikean olkapääleikkauksen läpikäyneenä, vesipallon heittäminen ja kopin ottaminen sekä puolustaminen on ottanut koville olkapäässä. Aikoinaan sain ankkurihissin ankkurikapulan opetustilanteessa olkapäähäni, joka vaati leikkaushoitoa.

Vesipallo_peli_1Harjoitusottelusta 22.11.2016 ”ainoana naisena kentällä”. Kuva: Tuuli Suominen

Vaikka olen kaikin puolin yrittänyt vältellä urheilussa kilpailemista. Nyt en pystynyt enää välttämään vesipallon harjoitusottelua. Olihan se monella tapaa uusi ja erilainen kokemus ja toisaalta minulla ei ollut mitään paineita harjoitusottelua kohtaan.

Suomessa on valitettavan vähän harrastelija vesipallojoukkueita. Kirkkonummen Gladius on useampaan otteeseen pelannut harjoitusotteluita Salon Uimarien vesipallojoukkuetta vastaan. Synkkänä syksyisenä iltana 22.11.2016 oli näiden kahden joukkueen kohtaaminen Kirkkonummen uimahallissa. Paikalla oli SM-tason vesipallotuomari Kalle Nousiainen, joten ottelu varmasti tuomittaisiin oikeilla säännöillä. Tarkoituksena oli pelata 4 x 10 minuutin erää, mutta allasajan salliessa peliä pelasimmekin 5 x 10 minuuttia. Olin Gladiuksen puolelta ainut nainen, joka pelasi kaikki viisi erää. Toinen joukkueemme naisesta luovutti kolmannessa erässä, pelin kovan vauhdin takia. Muut joukkueemme naiset olivat syystä tai toisesta poissa. Vastapuolella taas ei ollut tällä kertaa yhtään naisia mukana pelaamassa, aikaisemmin oli ollut. Peli oli ainakin itselleni varsin nopeatempoinen ja onneksi hyvästä uimataidostani oli paljon etua. Vaikkakin edelleen itselleni pelin lukeminen tuotti vaikeuksia sekä maalit jäi tekemättä yrityksistä huolimatta. Itselleni jäi vielä paljon opittavaa, mutta oli todella kiva pelata. Harjoituspeli päättyi; Gladius – Salon Uimarit 18-22. Pelissä ei suljettu ketään pois eikä jäähyjä tullut. Salon joukkueen maalivahti teki upean jalkatorjunnan, josta tuli puheenaihe pelin päätteeksi.  Itselleni pelistä jäi muutama isompi mustelma puolustustilanteista.

Positiivisesti olen yllättynyt vesipallon pelaamisen kuntovaikutuksista!

Kommentoi

Hiihtokoulun lumileiri

Julkaistu: 27.11.2016

Peuramaan Lumileiri_2016Monet hiihtokoulut aloittavat kauden hiihdonopettajien yhteisellä lumileirillä. Peuramaan hiihtokoulun perinteisiin on kuulunut marraskuun kolmantena viikonloppuna pidennetty viikonloppuleiri lumivarmassa Rukalla, Kuusamossa.

Mikä on lumileiri?

Lumileiri on hiihtokoulun yhteinen tilaisuus hiihdonopettajille, minkä avulla valmistaudutaan tulevaan laskukauteen, jaetaan tietoa ja kokemuksia sekä opitaan uutta ja hiotaan omia taitoja. Monet etelän keskusten hiihtokoulut menevät pohjoiseen, jotta lumileiri saadaan pidettyä varmasti lumivarmoissa olosuhteissa ennen kuin omat keskukset eteläisemmässä Suomessa aukeat. Pohjoisen keskukset taas monesti pitävät lumileirit ennen varsinaisen turistikauden alkamista, jotta myös kausiopettajat pääsisivät nauttimaan näistä tilaisuuksista. Lumileiri on hiihtokoulukohtainen asia ja välttämättä lumileiriä ei edes kustannussyistä järjestetä joka vuosi. Samoin kustantaako hiihtokeskus/hiihtokoulu kokonaan vai osan lumileiriä on myös hiihtokoulukohtainen asia. Samoin onko osallistuminen lumileirille ns. ”pakollista” vai vapaaehtoista vaihtelee hiihtokouluittain.

Mitä lumileirillä voi oppia?

Kauden 2016-2017 Peuramaan lumileirillä koulutuksen aiheena oli Ratalaskukouluilaisten valmentaminen ja jatkotason tunnit. Tällä kertaa kouluttaja oli Rukan hiihtokoulun oma kouluttaja ja kausiopettaja. Ulkopuolisen kouluttajan käyttö monesti avartaa mahdollisuuksia nähdä oman ”kehän” ulkopuolelle. Samoin vieraampi kouluttaja herättelee ajatuksia ja erilaisia kysymyksiä uudesta näkökulmasta. Tämän vuoden kouluttajalla oli kokemusta nuorena ratalaskemisesta, master laskutouhuista, Ski Sport Finlandin koulutusohjelmasta, joten paljon hyviä kokemusperäisiä vinkkejä liittyi koulutukseen.

Lumileiri_Ruka_2016Monellekin tutut Peuramaan opettajat ”oppilasrivissä”.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä hiomme enemmän ”ruostuneita” taitojamme kesän jäljiltä eli yksinkertaisesti haimme suksituntumaa. Varsinaisen treenaamisen aloitimme mitenkä hyödyntää erilaisia ja hyvin yksinkertaisia ratoja ihan perustason harjoitteissa. Opimme löytämään lapsioppilaille mielekästä tekemistä perusratoja laskemalla yksikertaisessa rinteessä ja samalla opettamalla kehonhallintaa ja löytämään oivalluksia käännösten tekemisessä. Lopulta pääsimme itse laskemaan ”SuomiSlalom” rataa Vuoselin rinteeseen. Harmittavasti meidän kannalta kaikkien varsinaisten treenirinteiden rata-ajat olivat jo ajat sitten varattu eri alppiseurojen ratatreeneille. Kyseisenä viikonloppuna Rukalla riitti nuoria alppihiihtäjä lupauksia treenailemassa, niin kotimaasta kuin Venäjältä.

Lumileiri_Ruka_2016Perusratatreenien opettelua pienemmille oppilaille.

Toisena päivänä pääsimme treenaamaan oikein kunnolla omia taitojamme ja samalla kävimme läpi ns. selkeää opetuspolkua. Ensin harjoitteita aurakäännöksellä ja sen jälkeen vastaavat harjoitteet käännösyhdensuuntaisin suksin eli luisuvina käännöksinä ja lopulta leikkaavina käännöksinä. Tahti treenaamisessa oli vauhdikas ja päivän päätteeksi jalat tiesivät laskeneensa.  Päivän päätteeksi katselimme laskuvideoitamme kahden päivän ajalta ja analysoimme niitä.

Lumileiri_Ruka_2016Kuru -rinteessä oli loistavaa treenata monellakin tavalla eri harjoitteita.

Kolmantena päivänä nautimme vain omasta laskemisesta kunnon talvisissa tunnelmissa lumisateessa ja mietiskellen oppimiamme asioita. Muutamat vaihtoivat jopa lajia ns. oman mielilajinsa pariin eli lumilautailuun tai telemarkiin ja osa taas viihtyi parkin puolella enemmänkin.

Ruka_VuoseliVuosselin rinne lumisateessa.

Kaikkein parasta antia laskemisen lisäksi on yhteiset hetken muiden hiihdonopettajien kanssa. Hiihdonopettaja yhteisö koostuu nuorista 19-vuotiasta aina jo eläkeiän saavuttaneeseen 68-vuotiaaseen opettajaan. Joukkoon mahtui siviiliammattien kirjoa laidasta laitaan ja opiskelijoita. Laskuhistoriaa ja kokemuksia oli syntynyt hyvin erilaisista vaiheista. Päivällispöydän ääressä keskustelimme missä kukakin oli laittanut laskettelusukset ensimmäistä kertaa jalkaan? Milloin kukakin oli käynyt itse ensimmäisen hiihtokoulussa? Välineet, hiihtokeskukset sekä aika oli muovannut hyvin mielenkiintoisia omakohtaisia tarinoita lajin parissa. Niistä riittikin keskustelun aihetta pitkälle yöhön..

 

 

Kommentoi

Kamapörssi

Kamapörssi, SkiExpossa

Julkaistu: 05.11.2016

Lasketteluyhdistys Lumiset ry on perustettu vuonna 1977. Lumiset on ollut järjestämässä ensimmäisiä SkiExpo messuja ja luonut koko Kamapörssin näille messuille.

Itse olen istunut yhdistyksen hallituksessa useita vuosia 1990-luvulla ja toiminut matkanjohtajan 1990 – 2000 -luvuilla. Skiexpoon Lumisetin Kamapörssiin tulin ensimmäistä kertaa talkootöihin vuonna 1992. Kamapörssistä tuli moneksi kymmeneksi vuosiksi tietynlainen elämäntapa SkiExpo -messujen ajaksi. Siellä tapasi muita samanhenkisiä talkoolaisia ja toki näki muitakin ”rinne-elämän” tuttuja. Messujen talkooväestä on löytynyt hyviä laskukavereita ja ystäviä. Tänä vuonna olin pitkästä aikaan taas Kamapörssissä iloisena talkoolaisena.

Tarkempaa historiaa Lumisetin Kamapörssistä voi lukea Lumisetin sivuilta.

Kamapörssi on vuodesta toiseen ollut monen varsinkin perheellisten oiva paikka kierrättää pieneksi jääneet lasten laskettelu- ja lumilautavarusteet.  Samalla on pystynyt hankkimaan uudet tilalle. Samoin myös ns. virhehankinnat tai muutoin vanhat välineet on pystynyt myymään vaivattomasti sekä tekemään uusia löytöjä.

Miten Kamapörssi toimii?

Kamapörssiin voi kuka tahansa tuoda omia käytettyjä välineitä myyntiin, max 5 per/hlö. Myyntiin voi tuoda, niin alppi- ja telemarksuksia, lumilautoja, alppi- ja telemark monoja, lumilautakenkiä sekä kypäriä ja sauvoja sekä selkäpanssareita jne. Vaatteita tai ns. pehmeää tavaraa ei oteta vastaan. Myyntiin tuotavat välineet pitävät olla nykyaikaisia ja tottakai ehjiä eli niillä pitää pystyä laskemaan.

Kamapörssi_tavaran_vastaanottoTavaroiden vastaanotto. Kuva: Juha Mäkinen

Hinnoitteluvaihe on haastavin. Yllättävän monella ihmisellä on tunnesiteitä ja omia näkemyksiään välineitä kohtaan. Jokainen myyjä siis hinnoittelee omat tuotteensa, mutta apua saa myös ”henkilökunnalta”. Vaikeinta on ehkä ymmärtää, että osa välineistä on vaan jo vanhoja.. Varsinkin carving-, twintip- ja vapaalaskusuksien tulemisen myötä ns. vanhat pitkät ”lankut” ovat vain jo vanhanaikaisia, toki niillä voi vielä laskea nostelgisella laskutekniikalla, mutta myyntikanavat ovat aivan muut. Samoin 1980-luvulla suuressa suosiossa olleet takaaladattavat monot ovat vain jo historiaa. Hinnoittelussa huomaa kolme eri asiakasryhmää:

1. Tavarasta halutaan eroon ja laitetaan hinta sellaiseksi, että se menisi varmasti kaupan (lähinnä pieneksi jääneiden välineiden myyjät).

2. Hintatietoiset myyjät, joilla välineet ovat monesti hyvinkin uusia. Tietävät tuotteen tarkan hinnan ja sen jälleenmyyntiarvon.

3. Tunnesideihmiset, kun kolme vuotta sitten kauden alussa tuotteesta oli maksettu esim. 500€ ja eihän sillä ole laskettu kuin ”muutamia” kertoja. Niin, kyllähän siitä edelleen pitäisi saada 300€. Totuus monesti on, että tuote on vielä vanhempi ja esim. suksia tai lautaa ei ole koskaan huollettu ja pohja on aivan kuiva tai monot todella tuoksuvat ”sukkahielle” eli niitä ei ole paljoa kuivatettu laskupäivän päätteeksi..

Lumiset ottaa 15% välityspalkkion tai alle 10€ tuotteista vähintään 2€. Tuotteita voi tuoda myyntiin ainoastaan messuilla perjantaina ja lauantaina. Ostaa voi kaikkina messupäivinä.

Myytäviä tuotteitaVälineitä löytyy laidasta laitaa vapaalaskusuksista kisasuksiin jne. Kuva: Juha Mäkinen

Ostaminen. Asiakas toki ostaa tuotteita omien tarpeittensa ja mielihalujensa mukaan. Tinkimisvaraa ei ole. Henkilökunnalta saa apuja tuotteiden ostamiseen. Viime vuosina nouseva trendinä on näkynyt vapaalaskun suuri kiinnostus eli leveitä suksia randositeillä on ollut useita pareja myynnissä. Varsinkin monojen koot tuottavat haastetta ja tästä syystä aina kannattaa kokeilla monoja ja pitää niitä jalassa useita minuutteja. Monojen varsinainen käyttäjä kannattaa ihmeessä ottaa mukaan sovittamaan tulevaa laskujalkinetta. Useimmiten monojen koot ilmoitetaan sisäkengän senttimittoina, joka on taas aivan eri kuin normaalit eurooppalaiset kengänkoot. Lopulta kun sopiva tuote on löytynyt, ei muuta kuin kassalle!

Kassalla käy ainoastaan maksuvälineenä eurot eli käteinen raha. Miksi? Lumiset tekee ainoastaan kerran vuodessa talkooväen kanssa Kamapörssi -toimintaa, tietokoneohjelman ja maksujärjestelmän kehittämisen kustannukset  ovat olleet liian suuret, joten helpointa on ollut toimia mappien ja käteisen rahan kanssa.

Kamapörssi kassaKamapörssin kassalla käy vain käteinen raha. Kuva: Pauliina Laulajainen

Toinenkin varsin olennainen syy tähän on, että myyjät haluavat myymistä tuotteistaan rahat itsellensä heti. Helpointa on maksaa myyjälle myydyistä tuotteista käteisellä kuin kierrättää pankin kautta. Myyjät voivat tarkistaa isosta taulusta oman tuotteensa numeron, jos numero on ruksattu tuote on myyty ja rahat saa heti kassalta. Sunnuntaina myyjät pääsevät vastalipukkeella ilmaiseksi messuille noutamaan joko rahansa tai myymättä jääneet tuotteet. Jos tuotetta ei ole myyty, siitä ei peritä mitään kuluja.

Myydyt tuotteet KamapörssissäMyydyt taulusta näkee onko oma tuote mennyt kaupaksi.

Lumisetin Kamapörssi tarjoaa vielä varustenarikan, jonne voi uudet hankinnat jättää säilytykseen messujen ajaksi. Näin ei tarvitse kierrellä osastoilla suksien tai lumilaudan kanssa. Tämä lisäpalvelu helpottaa suunnattomasti messuista nauttimista.

KamanarikkaKamanarikka palvelee välineiden ostajia. Kuva: Juha Mäkinen

Mitä tulevaisuudessa? SkiExpo on viimeistä kertaa SkiExpo nimellä olevat messut. Ensi vuonna 2017 samaan aikaan onkin sitten GoExpoWinter, minne tulee sitten kaikki talvilajit mukaan. Saa nähdä mitä kaikkea ensi vuonna voikaan myydä ja kierrättää Lumisetin Kamapörssissä?

GoExpoWinter

1 kommentti

Rio Turbio, Santa Cruz, Argentiina

Kuva

Elokuun loppussa 2015 matkasin mieheni kanssa kotoamme Kirkkonummelta pieneen Rio Turbion hiilikaivoskaupunkiin Etelä-Argentiinaan yhteensä 32 tuntia. Matkaan mahtui lennot Helsingistä Amesterdamin kautta Buenos Airesiin Ezeizan kansainväliselle kentälle, josta taksilla matkasimme halki Buenos Airesin, Jorge Newberyn lentokentälle. Viimeinen lentomme oli 3,5 tunnin kotimaanlento Rio Gallegosiin. Rio Gallegosista jatkoimme vielä 270 km paikallisella bussilla kohti Rio Turbiota, aikaa matkaan kului 5,5 tuntia.

Miksi matkustaa pieneen n. 16 000 asukkaan kaupunkiin, joka ei ole millään tavoin turistikohde? Vastaus oli osaltamme yksinkertainen. Perheessämme oli asunut vuonna 2000 – 2001 Argentiinalainen AFS:n vaihto-oppilas tyttö, jonka kotikaupunki oli kyseinen Rio Turbio. Vanha vaihto-oppilaamme oli opiskellut muualla musiikinopettajaksi, mutta palannut takaisin kotikaupunkiinsa, Argentiinassa vallitsevan pahan työttömyyden takia, josta hän oli helposti saanut töitä. Asuminen onnistui vanhempien isossa omakotitalossa, ilman mitään asuntohuolia. Vaihto-oppilaamme nuorempi sisar oli palannut kotikaupunkiinsa luomaan uraa nuorena psykiatrina. Aikoinaan vaihto-oppilaamme vanhemmat olivat vuonna 1989  tulleet kaupunkiin kaivosyhtiön palkkaamina hyvätuloisiksi lastenlääkäreiksi.

Rio Turbion kaupunki sijaitsee Andien kupeessa aivan eteläisessä Argentiinassa. Kaupunki  on pienessä solassa n. 300 m merenpinnasta, missä virtaa pieni Rio Turbio -joki. Kaupungin ympärillä on useita hiilikaivoksia. Kaivokset kuuluvat YPF (Yacimientos Petrolíferos Fiscales) yhtiölle, joka onkin perustanut kaupungin vuonna 1942. Kaikki kaupungin asukkaat ovat tavalla tai toisella sidoksissa kaivokseen.

Rio Turbio

Varsinainen laskettelukeskus Valdelen on n. 600 metrin korkeudella, n. 5 km päässä  Rio Turbion kaupungista. Laskettelukeskus Valdelen on aivan Argentiinan tulli/raja-aseman vieressä, josta matkaa voi jatkaa 25 km päässä olevaan Puerto Natalesin satamakaupunkiin Chileen. Osa maastohiihtoladuista käy aivan Chilen rajassa kiinni. Meitä neuvottiin pysymään hiihtäessä, aina Argentiinan puolella.

Rinnekartta Rio Turbio

Hissejä keskuksessa on kolme. Joista meidän vieraillessa toimi vain yksi. Tuolihissi oli 1960-luvun alkupuoliskolta ja oli lopettanut toimimisen  reilut 5 vuotta sitten. Edelleen keskuksen omistaja toivoi, että Argentiinan valtion matkailuvirasto tai Santa Cruzin osavaltio sponsoroisivat puuttuvat osat. Ankkurihissi oli hajonnut pari kuukautta aikaisemmin, johon odotettiin varaosia. Joten vain sompahissi oli käytettävissä. Lumitykkejä ei käytännössä keskuksessa käytetty ollenkaan. Luonnonlumi tarjosi mahdollisuuden lasketteluun noin 5-6 kuukaudeksi (huhtikuun lopulta syyskuulle).

Toimimaton tuolihissi Rio TurbiossaRikkinäinen ankkurihissi Rio TurbiossaSompahissi Rio Turbio

Alueella on hostel -tasoista majoitusta, rinnekahvila, vuokraamo ja hiihtokoulu. Samoin alueella toimi aktiivinen Club Andino Rio Turbio, joka vuokrasi erityisesti maastohiihtovälineitä ja lumikenkiä sekä antoi näihin opastusta sekä veti vaelluksia ja koko perheen talviliikunta tapahtumia. Isäntäperheemme esitteli meidät  heti paikallisille toimijoille ja meille kerrottiin hiihtokeskuksen toiminnasta kokonaisvaltaisesti. Samoin minulta haluttiin kuulla Suomen hiihdonopetuksesta ja lasten hiihtokouluista sekä maastohiihdosta jne..

Lopultahan siinä kävi niin, että yhtenä iltana kun olimme illallisella vaihto-oppilaamme perheen kotona perheen lankapuhelin soi ja minua pyydettiin puhelimeen. Kysyttiin pystynkö tulemaan seuraavana aamuna opettamaan laskettelua paikallisille koululaisille. Paikalliset 4 luokkalaiset olivat tulossa viettämään talvipäivää hiihtokeskukseen ja hiidonopetukseen tarvittiin lisää apuja. Mikäs siinä! Seuraavana aamuna meidät haettiin isäntäperheemme luota ja lopulta opetin 3 tuntia paikallisille koululaisille alppihiihdon alkeita upeassa aurinkoisessa säässä.

Opetushommia paikallisille koululaisille

Oppilaiden englannin kielen opettaja pyysi minua puhumaan vain yksinkertaista englantia, koska oppilaat olivat opiskelleet englantia vasta kaksi vuotta, kerran viikossa yhden tunnin. Oma espanjan taitoni on vain muutamia sanoja. Oppilaat olivat ensin hämillään opetuskielestäni, mutta käsimerkein ja näyttöjeni ansioista oma ryhmäni (15 oppilasta) pääsivät etenemään kaikkein nopeimmin hissiin ja turvallisesti rinnettä alas. Sillä tekemällä oppii! Koskaan en ole saanut niin paljon halauksia ja pusuja poskille oppitunnin jälkeen kun nyt sain oppilailtani. Kieltämättä se tuntui todella hyvällä!

Hiidelkää perässä

Kiitokseksi opetuksestani keskuksen omistaja halusi tarjota meille mahdollisuuden päästä rinnealueen huipulle. Erityisesti hän halusi tarjota meille mahdollisuudet nähdä upeat maisemat. Chilen puolella olevat huiput kohosivat aina yli 3 km korkeuteen.

Koska hissit eivät toimineet, niin lumikissalla menimme sitten ylös. Mieheni pääsi lumikissan kyytiin ja minä taas roikuin paikallisen hiihdonopettajan ja SkiPatrolin kanssa köyden varassa lumikissan perässä rinnettä ylös.

Voihan sitä näinkin huipulle mennä!

Offpiste rinnelasku oli mahtavaa. Meillä kummallakin oli omat monot ja kypärät matkassa. Vuokraamon suksia ei oltu huollettu varmaan koskaan, joten vähän ”tökki” sohjoisessa kevät lumessa.. Mutta mahtavaa oli laskea. Toivottavasti saavat hissit piakkoin kuntoon, koska pienessä keskuksessa olisi mukavaa laskettavaa.   Ankkurihissirinne Rio Turbio Offpiste rinnelaskua. Vastakkaisella vuorella näkyy yksi hiilikaivoksista.

Keväällä 2016 tapasin Jimmy Pettersonin Vuokatissa ja kerroin käyneeni laskemassa Rio Turbiossa. Hän sanoi, että olin ensimmäinen ihminen maailmassa, joka hän oli tavannut, joka oli myös käynyt tässä pienessä keskuksessa laskemassa, hänen itsensä lisäksi.

Upea helmikuun taivas Peuramaalla

Hiihdonopettajakauteni Peuramaalla

Julkaistu: 03.4.2016

Kausi vielä jatkuu Peuramaalla ”takatalven” ansiosta. Itselläni kausi loppui toisena pääsiäispäivänä. Siitä matkani jatkui Lappiin opettamaan, mistä myöhemmin.

Oma kauteni Peuramalla alkoi jo pitkälti ennen lumien tuloa kauden erinäisillä valmisteluilla jo elokuussa. Syksyn aikana tuli valmisteltua mm. hiihdonopettajien työvuoroja, hiihtokoulun kurssitarjontaa sekä muita tulevaan kauteen liittyviä asioita.

Elokuu_Peuramaa_2015

Kauden varsinainen avaus oli Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä SkiExpo 2016 messuilla, jossa hiihtokeskuksella oli oma ständi Suomen hiihtokeskusyhdistyksen jäsenkeskuksien yhteen kokoamassa Alppikylässä. Peuramaalla oli myös yhdessä Vihti Skin kanssa oma lastenmaa alue, jossa oli pomppulinnoja, karusellejä ja muuta mukavaa pienemmille messuvieraille. Kun koko hiihtokansa on saatu saman katon alle, niin sitä tietysti hyödynnetään myös erilaisten kokousten ja tapaamisten seurauksena, joten tuo kolmipäiväinen messu-urakka on hyvinkin tiivis viikonloppu kaikkine oheisaktiviteetteineen..

Skiexpo_2015

Ennen kuin varsinaiset opettamiset alkoivat, on  syytä saada omaa lumituntumaa kesän jäljiltä. Hiihtokoululla oli lumileiri Rukalla marraskuun lopulla, johon oli tilattu ulkopuolinen kouluttaja Suomen hiihdonopettajat ry:tlä. (Suomen hiihdonopettajat ry = Shory on ainut virallinen taho Suomessa, joka kouluttaa hiihdonopettajia.) Marraskuisen koulutuksen aiheena oli Lastenhiihtokoulu. Koulutus kesti 4 päivää kokonaisuudessaan ja oli erittäin antoisa.

Ruka_Lumileiri_2015Peuramaan hiihdonopettajat lumileirillä Rukalla marraskuussa 2015.

Hiihtokeskuksilla on tavoite saada kausi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alkamaan. Tämä toki tarkoittaa sitä, että sääolosuhteet pitävät olla asialle suotuisat. Vähintäänkin tarvitaan muutamia asteita pakkasta ympärivuorokauden, ennen kuin voidaan lumitykit käynnistää. Valitettavasti ilman lumitykkejä ei enää yhdessäkään eteläisen Suomen keskuksessa laskettaisi. Valitettavan paljon on ilmastonmuutosta päässyt tapahtumaan. Kauden 15-16 alkamisen arviointi olikin täysin arpapeliä. Lopulta hiihtokoulu aloitti toimintansa 2.1.2016.

Lumitykit_käynnissäLumitykit käynnissä tammikuun 2016 alussa.

Ennen kauden alkamista, olin ehtinyt jo laskea Lapissa ja opettaakin siellä jonkin aikaa. Omalta osaltani siirtyminen Lapista etelään tapahtui yhdessä yössä ja nopeassa tempossa Finnairin siivin, saatuani varmistuksen keskuksen aukeamisesta.

Kausi alkoi Loppiaisviikon kovilla pakkasilla, jolloin oppilaiden pukeutumiseen ja lämpimänä pysymisen kanssa sai tehdä töitä. Toki oma pukeutuminen oli myös välillä kovalla koetuksella. Itselläni kävi hiukan huonosti Loppiaisen pakkasissa, kun reiteni ja pakarani paleltuivat. Tämän seurauksena hankin itselleni uudet goretex toppahousut työasuksi. Sekä untuvashortsit kovien pakkaspäivien varalle, yhdeksi osaksi kerrospukeutumista.

Tammi- ja helmikuun viikonloput olivat kiireisintä aikaa rinteessä oppilaiden kanssa. Etelä-Suomen hiihtolomaviikko 8 on aina omalla tavallaan kauden taitekohta. Hiihtolomaa suunnitellaan pitkään ja lopulta se menee  vauhdikkaasti työn ääressä.

Maaliskuun aurinkoinen päivä lastenrinteessä

Arki-iltaisin aikaa kului viikko Werneri – ryhmien kanssa, jotka olivat kerran viikossa treenaavista ryhmistä ne nuorimmat ja aloittelevimmat. Hienointa oli nähdä näissä ryhmissä oppilaiden kehittyminen kauden aikana. Ensimmäisellä kerralla opeteltiin laittamaan sukset jalkaan ja liikkumaan tasamaalla suksien kanssa. Viimeisellä kerralla taas laskettiin kaikki rinteet sujuvasti alas.

Varjoleikit Wernerien kanssa kevät auringossaViikko LumiWernerit leikkivät varjojen kanssa.

Arki-iltaisin oli myös Ratalaskukoululaisia Lumitiikereitä, joissa oli useampana iltana eri-ikäisten ryhmiä. Pienet treenasivat tunnin kerrallaan ja isommat puolitoista tuntia. Ratalaskukoululaisten kauden kruunasi Palmusunnuntaina olleet kilpailut ja päättäjäiset.

Lumitiikerit päättäjäiset 2016Ratalaskukoulun päättäjäisten yhteiskuva.

Kauteen mahtui mm. helmikuun puolen välin vesisadepäiviä, jolloin olin koululaisryhmien kanssa rinteessä. Osalle koululaisista oli todella yllätys, että Peuramaalla pystyi laskemaan vaikka missään muualla ei ollutkaan lunta. Telemark -teemailtoja oli kuukauden toisena maanantai-iltana aloittelijoista taitajille. Onneksi kauden aikana oli paljon myös niitä aurinkoisia päiviä, joista pääsin nauttimaan oppilaiden kanssa, niin rinteessä kuin ladulla. Arki-iltaisin pääsin oppilaiden kanssa ihailemaan mahtavia auringon laskuja Suomenlahdelle sekä upeita kuutamoita. Selkeitä kevään merkkejä oli, kun Peuramaa Golf aukesi ja golf – kentälle alkoi tulla pelaajien ensin rangelle ja sen jälkeen koko kentälle pelaamaan. Pienemmillä oppilailla aina riitti miettimistä lentääkö golfpallot rinteeseen asti.

Maaliskuinen auringonlasku mereenRatalaskukoululaiset ihailemassa Suomenlahteen laskevaa aurinkoa, maaliskuun lopulla.

Kauden mieleenpainuvia muistoja oli vesisateessa vietetyt Laskiaistiistain rinnerieha upeine ilotulituksineen ja rinnenaamiaisineen. Unohtamatta mitenkään niitä upeita päiviä, jolloin iloiset ja hyväntuuliset oppilaat saivat oman mieleni aina vain paremmalle tuulelle.

Laskiaisrieha_rinnenaamiaisetLaskiaistiistain rinneriehan pukukilpailun palkintojen jaon odotusta.

Pääsiäisen lämpiminä päivinä säätila nousi jopa +12 asteeseen. Alkutalven hyvän lumetuksen ansioista rinteet pysyivät koko kautenani aivan loistavassa kunnossa ja kausihan vielä jatkuu Peuramaalla.

Pääsiäinen_Peuramaa_2016

Toki 84 päivää rinteessä Peuramaalla kauteni aikana oli keholle rankkaa ja vaativaa. Tarvittiin välillä hierojalla käyntejä ja paljon muutakin kehonhuoltoa sekä venyttelyitä. Välineitä ja varusteita piti huoltaa ja uusiakin kauden aikana. Mikä oli tärkeintä en  sairastunut kauden aikana enkä myöskään joutunut rinteessä onnettomuuteen ja vältyin loukkaantumisilta.

Yksikertaisesti, kausi oli mahtava! Aurinkokin paistoi sen verran, että ”pandatkin” tuli hankittua, ihan kotirinteiltä.

P.S. Mattohissillä matka alhaalta ylös kestää 2 minuuttia 40 sekuntia. Alas laskeminen onkin aina oppilaan kanssa suuri seikkailu.

 

 

 

Kommentoi

Monot

Lapsella oikean kokoinen mono auttaa oppimaan

Julkaistu: 20.3.2016

Hiihtokoulutunnin alussa kun tapaan oppilaan ja näen hänen välineensä, niin herää kysymys voiko 5 -vuotiaalla lapsella olla numeroa 33 olevat monot? Tällöin täytyy vain ottaa muut keinot käyttöön, jotta tunnista tulee mukava elämys ja yrittää opettaa sen mukaan mihin oppilas pystyy.

Joskus kyselen ohimennen oppilailta mistä ovat saaneet omat välineensä. Yleisesti vastaus on, että ovat isomman sisaren vanhat tai serkun tai jonkun muun tutun. Harmittavan usein monot on hankittu lapselle, niin ettei niitä ole edes kokeiltu lapsen jalkaan. Vaan monon koko on noin arvioitu talvikenkien perusteella, jossa on jo muutoinkin yleensä kasvunvaraa ja tilaa parille villasukille. Toinen yleinen tapa on, että vanhemmat ovat ostaneet monot urheiluvälineliikkeestä ilman, että itse välineiden käyttäjä on ollut mukana ostoksia tehtäessä. Tällöin mono on usein valittu hinnan ja noin koon mukaan ja siihen on lisätty vielä vähän kasvunvaraa seuraavillekin kausille.

Miksi iso laskettelumono haittaa oppimista?

Väitän, että liian isolla monolla oppiminen on haastavampaa, huomattavasti vaikeampaa ja on jopa turvallisuus riski. Varsinkin pienikokoisella ja nuorella lapsella ei ole kovinkaan paljoa voimia jaloissaan hallita liian isoa monoa. Lapsen jalka heiluu monon sisällä, niin laskemisesta tulee todella vaikeaa. Lapsi ei saa työnnettyä kantapäätä ulospäin aura-asentoon. Vaan lapsi kun yrittää tehdä auran, niin sukset vain leviävät toisistaan. Monon läppään nojaaminen tuntuu täysin turvattomalta, koska silloin kantapää nousee ylös monossa.

Ryhm´ä eturinteessä

Tyypillisimpiä oireita isoista monoista on oppimisprosessissa;

  • Lapsi ei jaksa työntää kantapäitään edes tasamaalla auraan. Tällöin lapsi joko levittää jalkojaan levälleen tai laittaa jalat V-asentoon eli juuri toiste päin kuin aura.
  • Lapsella toinen jalka jää jatkuvasti taakse (toinen jalka on suorana), kun hän yrittää aurata. Voimat riittävät työntämään vain toista jalkaa auraan.
  • Lapsen sukset menevät toistuvasti kärjistä ristiin. Lapsi saa laitettua toisen suksen auraan ja se tulee toisen suksen päällekkäin ja näin tulee hyvin kapean aura sukset päällekkäin ja varsinainen jarruttaminen ja kääntyminen on ongelmallista.
  • Lapsella on voimaa helpossa rinteessä aurata ja tehdä jopa aurakäännöksiä. Lapsen mennessä vähän jyrkempään rinteeseen kaatumisia tapahtuu jatkuvasti ja aurassa pitäminen on haastavaa. Tällöin lapsi mieluummin laskee vain suoraa ja lujaa.
  • Lapsi valitsee helpoimman tien eli laskee todella kovassa takapainossa ja mielellään vain suoraan, koska silloin monot tukevat vähän paremmin ja laskeminen on tavallaan helpointa. Helpossa rinteessä näin voi tehdä ihan hyviäkin käännöksiä takapainossa.
  • Lapsi ei onnistu nousemaan itse ylös kaaduttuaan. Lapsen jalat menevät helposti ”solmuun” ja lapsi ei edes havaitse sitä. 
Takapainossa

Millainen on oikean kokoinen mono?

  • Monon on istuttava jalkaan kuin sukka.
  • Kun monon sisäkengän ottaa erikseen, niin varpaat tulevat lähes päähän asti.
  • Monoon laitetaan ja sinne mahtuu vain yksi tiukasti istuva pitkävartinen sukka. Sukankin pitää olla oikeaa kokoa, ettei se vaan pyöri jalassa eli monossa. Urheiluvälineliikkeistä ja isoista marketeista saa edullisesti lasketteluun sopivia sukkia.
  • Monon sisässä ei ole perinteistä villasukkaa, joka pyörisi jalassa. Eikä monoon tarvitse jättää villasukalle myöskään tilaa. Kuivat monot ovat normaali talvikeleissä ihan lämpimiä.
  • Pitkät kalsarit/legginsit ja verryttelypuvun/college housuja ei laiteta monon sisään ollenkaan. Vaan ne jäävät monon yläpuolelle. (Aikuisille on saatavissa ¾ pitkiä alusasujen housuja ja ne ovat aivan mahtavia juuri laskettelu ajatellen.) Näin monojen läppiin on mukava nojata ja monon vartta ei purista ylimääräiset vaatteet.
  • Perussääntönä olen sanonut, jos lapsen talvikenkä on kokoa 30, niin mono on kokoa 28 tai 29. Naisille on helppo sanoa, että monot ovat samaa kokoa kuin korkokengät.
  • Jos et tiedä monon oikeaa  kokoa, pyydä vuokraamon tai urheiluvälineliikkeen henkilökuntaa mittaamaan jalan pituuden ja näin saatte tietää oikein koon.
Mono koko

Mitä tunneilla on sattunut, kun oppilaalla on ollut liian isot monot?

LumiWerneri – ryhmässä oli viehättävä pieni 5 -vuotias tyttö, jolla oli uudet vaaleanpunaiset monot. Tyttö sai sukset jotenkin auraan tasamaalla ja oppi oman tekniikkansa kääntää suksea eli nosti sisäsuksea takapainossa käännöksessä. Kaatuessa tytöllä oli suunnattomia vaikeuksia päästä itse ylös. Tyttö taas kerran kaatui laskun aikana. Olin jo alempana rinteessä. Kehotin tyttöä yrittämään nousemaan itse ylös. Tyttö kovasti viittoi ja lopulta huusi; ”Mä olen sukkasillani.” Siinä vaiheessa lähdin vauhdikkaasti tamppaamaan rinnettä ylös. Tytön jalka oli tullut monosta ulos ja istui siinä vaaleanpunainen sukka lumen päällä. Onni onnettomuudessa oli se, että tyttö oli kaatunut niin, että hänen toinen jalkansa piti irronnutta suksea ja monoa paikallaan, koska suksihan olisi mennyt monon kanssa omia menojaan rinnettä alaspäin. Sekä tytön siro jalka oli tullut monosta niinkin helposti ulos, ettei hänelle tullut mitään vammoja. Puin tytölle monot jalkaan ja menimme vuokraamoon hakemaan paljon pienemmät monot. Itkuhan siitä tuli, kun vuokraamon monot olivat punaiset eivätkä vaaleanpunaiset. Ensimmäisellä laskulla pienemmillä monoilla, tyttö oli ehdottomasti ryhmän paras.

Vaaleanpunainen_mono

Olin päättämässä työpäivääni, kun pari vanhaa oppilastani Ratalaskukoulusta tulivat hakemaan minua, kun heidän kaverinsa oli kaatunut hyppyrissä. Kaatunut oli 9-vuotias poika, jonka tunsin myöskin edelliseltä vuodelta. Pojalla oli kovia kipuja, mutta sain hänet autettua silti alas rinteestä ensiapuun. Aloin selvittelemään missä oli kovin kipu ja sain hälytettyä pojan äidin paikalle. Poika kertoi juuri saaneensa uudet monot ja sukset. Poika valitti kovasti toisen jalan pohjetta. Pohje oli täysin kosketusarka ja omituinen. Lopulta päädyin jostakin syystä soittamaan ambulanssin paikalle, lähinnä pojan kovien kipujen takia. Pojan äidin mielestä, poika liioitteli kipua. Odotellessamme päätin riisua terveestä jalasta monon pois. Pojalla oli jalassa kolmet sukat ja mono oli ainakin 3-4 numeroa liian iso. Pojan äiti olisi halunnut, että toisenkin jalan mono otettaisiin pois jalasta, mutta teinkin juuri toisin päin kiristin monon solkia. Äiti oli huolissaan uusista monoista. Ambulanssin saavuttua, myöskään he eivät ottaneet monoa pois jalasta vaan antoivat sen olla. Poika päätyi suoraan sairaalaan leikattavaksi. Sairaalassa uusi mono oli leikattu irti pojan jalasta. Kaatumisen yhteydessä nilkassa ja pohkeessa oli tapahtunut valtavia repeämiä, kun jalka monon sisällä oli heilunut ja mono ei ollut antanut tukea ollenkaan. Seuraavana talvena poika tuli taas uusilla monoilla rinteeseen ja hiihtokouluun.  Kaatumisesta oli aiheutunut pelkoja ja poika tarvitsi tukea päästäkseen niistä eroon. Tällä kertaa uudet monot olivat oikean kokoiset.

Koko yön oli satanut uutta pakkaslunta ja lunta satoi sakeasti edelleen. Kun 5 -vuotias poika tuli hiihtokouluun toista kertaa. Laskeminen tuntui jotenkin olevan hankalaa ja poika ei nauttinut ollenkaan, vaan väkisin yritti laskea. Hississä poika sanoi lopulta, että jalkoihin sattuu. Rupesin tarkistelemaan pojan monoja ja sanoin, ”että en yhtään ihmettele, koska sullahan on monot väärissä jaloissa”.  Poika istui syliini ja rupesimme vaihtamaan monoja toisiin jalkoihin. Jotta sukka pysyi kuivana sen aikaa kun availin toista monoa, niin iso rukkaseni toimi suojana pojan jalassa, joka oli pojasta erittäin hauskaa. Poika oli alkuun sattuneesta nolo. Käänsimme asian leikin varjossa iloksi ja lopulta tunnin loputtua poika sanoi isälleen, että monojen kuviot pitävät laitta näyttämään ulospäin eikä sisäänpäin. Monot olivat oikean kokoiset. Monot olivat yksisolkiset ja sen verran pienet, että pojan isä ei ollut osannut erottaa kumpi mono menee kumpaankin jalkaan monojen kuvioista.

Lastenmonot

Vastaava tapaus tapahtui Entry – ryhmäni kanssa, kun rata harjoituksiin lähtiessämme kyselin ryhmäläisiltäni, että onko monot varmasti tarpeeksi kireällä ja kiristelimme muutaman oppilaan monojen solkia. Silmäni osuivat yhden tytön jalkoihin, missä monot olivat väärissä jaloissa. Tyttö ei ollut asiasta moksiskaan, koska näin oli kuulemma parempi kuin aikaisemmin oli ollut? Tytöllä tuntui, että monot tukivat paremmin kun olivat väärissä jaloissa. Seuraaviin treeneihin nämä monot olivat vaihtuneet takaisin pienempiin eli edelliskauden monoihin.

Isokokoinen 7 -vuotias tyttö tuli tunnille. Äiti harmitteli, kun tyttö osaa laskea lastenrinteessä, mutta heti muualla lasketelleessaan  kaatuilee koko ajan ja käännöksien tekeminen on vaikeaa. Tunnin toiveena oli kerrata kaikki asiat vielä isommassa rinteessä. Tytöllä oli silmämääräisesti katsottuna hiukan liian isot monot, jotka osoittautuivat tytön kertoman mukaan veljien vanhoiksi. Tyttö kertoi, että laskemista helpottaa kun menee varpailleen tai kipristää varpaita. Myöskin tyttö kertoi, että jalat tulevat kovin kipeiksi laskemisesta. Laskettuani 10 minuuttia  tytön kanssa tiesin, mikä oli ongelmana laskemisessa -> Liian isot monot. Laskimme tunnin loppuun leikkien kaikkea mahdollisimman helppoa. Tunnin jälkeen pyysin tytön äidiltä, että saisin katsoa tarkemmin tytön monoja. Tytön jalka olikin huomattavasti sirompi vielä kuin olin luullut ja monot tosiaankin olivat sen kolmen peukalon mitan verran liian isot. Pari päivää myöhemmin näin tytön vuokraamon monoilla laskemassa kilparinteessä todella tyylikkäästi.

Perheen äiti oli käynyt ostamassa pojilleen monot urheiluvälineliikkeestä. Liikkeessä oli neuvottu, että monoissa pitäisi olla n. 2 – 2,5 cm kasvunvaraa. Äiti oli laittanut pojille monojen päihin pumpulia, jotta jalka istuisi monoissa tukevasti eikä heiluisi. Kaunis idea, mutta tunnilla törmäsimme siihen, kun pojat valittivat, että monot sattuvat. Monot olivat ns. ”lasten kisamono mallistoa” ja niissä oli 4 solkea. Jalkapöydän päälle tulevat soljet painoivat jalkaa täysin väärästä kohtaa ja solkikohdat puristivat jalkaa kovasti. Oppiminen oli haastavaa, jo senkin takia, että monot painoivat. Lapset tulivat seuraavalle kurssitunnille uusissa monoissa. Tai nuoremman pojan monot olivat vanhemmalla. Nuoremmalla oli monot vuokraamosta. Laskemaan oppiminen alkoi kokonaan alusta ja oppimista tapahtui nopeassa tahdissa. Kuulemma poikien äiti antanut palautetta urheiluvälineliikkeen myyjälle.

Monomittataulukko

Joskus ”välineurheilussa” oppiminen on välineistä kiinni. Samat asiat pätevät myös aikuisille, mutta aikuisilla on enemmän voimaa jaloissa ja muutaman numeron  iso mono ei estä niin paljon laskemista, kuin lapsella.

Kommentoi

Kelkkalaskemisen opettamista Peuramaalla

Soveltavaa alppihiihtoa

Julkaistu: 07.3.2016

Tammikuussa 2008 osallistuin Soveltavan alppihiihdon koulutukseen Himoksella. Olin ilmoittautunut koulutukseen syksyllä 2007 ja sopinut työni ja poikani isä-viikonloput, niin että pääsisin koulutukseen. Loppuvuodesta 2007 minulla kuitenkin todettiin syöpä. Olin väsynyt, kipuinen ja välillä pahoinvoiva, kun osallistuin kurssille. Painoa minulle oli kertynyt todella paljon, kun olin turvonnut lääkityksestä. Eläkkeelle jäänyt äitini tuli minulle mukaan matkaseuraukseni. Henkisesti kurssi tuli aivan loistavaan aikaan, ja eläytyminen kurssille ja suhtautuminen erityisryhmien talviurheiluun muuttui hetkessä vielä positiivisemmaksi. Vaikka oma sairastuminen ei estänyt minua normaalista laskettelusta, niin se toi itselleni kokonaan uuden henkisen kasvamisen.

Rollaattori

Kurssilla meitä oli 9 eri taustan omaavaa hiihdonopettajaa tai fysio- tai toimintaterapeuttia, joilla kaikilla oli suuri intressi oppia opettamaan erilaisia apuvälineitä hyödyntäen soveltavaa alppihiihtoa ja lumilautailua erityisryhmille. Päivien aikana tuli upeita elämyksiä ja oppeja varsinkin kelkkalaskettelusta, eri apuvälineiden käyttämisestä. Erityisesti asettumisesta eri aistiharhaisten asemaan erinäisten apuvälineiden avulla oli todella mielenkiintoista. Laskeminen erikoislasit päässä missä näkökenttä oli rajoitettu, antoi ymmärtää, miltä tuntuu olla rinteessä kun ei vain näe kunnolla. Kuinka olennaista on, että toinen opastaa ja kertoo mitä edessä tapahtuu. Paljon merkitsee luottamus opastajaan ja opastajan puhekyvyt ja kuvaukset rinteen muodoista ja lumen koostumuksesta jne.

 Sokeana rinteessä, Himoksella koulutuksessa.

Itse olen tuon koulutuksen jälkeen opettanut erilaisia soveltavia oppilaita. Jokainen soveltava oppilas on erilainen ja jokaisen ”vammat” ovat toisistaan poikkeavat. Opettajalta vaaditaan ymmärtämään oppilaan erityspiirteet, ja on rakentamaan aina tunnin alussa luottamus oppilaaseen. Syyskuussa 2016 olin Argentiinassa InterSki:ssä (hiihdonopettajien joka 4. vuosi järjestettävässä kansainvälisessä konferenssissa) olin Englantilaisten luennolla ja opissa soveltavasta hiihdosta. Siellä sain vielä lisää ideoita. Koulutus myös herätti itsessäni halun avartaa enemmänkin ihmisten maailmaa pois ns. ”normaalien ja terveiden maailmasta”. Itse InterSki –konferensseista myöhemmin lisää.

Vuosien varrella olen opettanut erilaisia oppilaita, mutta tässä on niistä muutamia ehkä mieleenpainuvimpia.

Olen ollut vuosia SHKYn soveltavaa alppihiihtoa opettavien opettajien listalla. Sitä kautta minua lähestyi Espoolaisen koulun opettaja, joka halusi tarjota oppilaalleen mahdollisuuden osallistua koulun laskettelupäivään Vihti Ski:n hiihtokeskuksessa. Itselleni ajankohta oli töitteni kannalta hiukan hankala, mutta päätin järjestellä asiat niin, että pääsin ja tein sitten iltatöitä. Opettaja kertoi pojan halvaantuneen vuosia aikaisemmin surullisessa ja traagisessa onnettomuudessa. Poika oli aikaisemmin lasketellut normaalisti, joten hiihtokeskukset olivat hänelle tuttuja. Opettaja oli vuokrannut laskettelukelkan oppilaalle, jolla minun piti häntä laskettaa. Oppilaan kaverit tulivat kannustamaan poikaa, kun hänen avustajansa nosti hänet pyörätuolista kelkkaan. Lähdimme helpoista rinteistä liikkeelle ja opettelimme kuinka helposti kelkkaa pystyy kallistamaan. Alkujännityksen lauettua siirryttyämme samoihin rinteisiin ja ankkurihissin käyttöön missä oli oppilaan luokkatoverit laskettelivat. Oppilaan riemu oli aivan fantastinen ja hän voitti itsensä hyväksymällä, että hänen ei tarvitsisi luopua ollenkaan rakastamastaan lajista ja pääsi jännityksestä eroon. Oppilas oli aivan haltioissaan ja kaverit ottivat hänestä todella paljon kuvia. Tunnin jälkeen kiirehtiessäni takaisin silloiseen työpaikkaani, mietin monta kertaa millä asioilla on elämässä todellakin merkitystä.

Kelkka_laskettaminen_vihti

Oppilaan perhe oli kiertänyt pääkaupunkiseudulla hiihtokouluja ja yrittänyt löytää heidän silloin 9-vuotiaalle pojalleen hiihdonopettajaa, joka pystyi puhumaan ruotsia. Lopulta he löysivät Peuramaalle ja luokseni. Oppilaalla oli vain n. 10 % näkö kummassakin silmässä. Perheellä oli tarkoitus päästä Alpeille laskettelemaan lomallaan. Poika osasi laskea jo jonkin verran, mutta taitoja ja uskallusta piti kehittää siihen malliin, että laskutaito riittäisi ”isoille vuorille”. Otimme oppilaan perheen hankkimat kypäräpuhelimet käyttöön. Aloitimme laskemisen lastenrinteestä ja useamman kerran jälkeen laskimme jopa kilparinteen alas. Tärkeintä meille oli oppia yhteinen laskutahti ja löytää yhteinen kieli, millä sanoilla kuvailimme kaikki asiat, ja samalla opettelimme laskutekniikkaa. Näiden asioiden oppimisen jälkeen minulla oli suurempi tehtävä opettaa perheen isä toimimaan opas/esilaskijana pojalle, ja kertomaan asiat vastaavalla tavalla hänelle. Ihanana kiitoksena sain kortin Alpeilta, missä poika kertoi, että hänellä oli ollut mahtava ja onnistunut loma.

Sokean kanssa rinteessä

Perhe kävi usein Peuramaalla ja osa perheestä lasketteli, ja osa vietti aikaa pulkkamäessä, ja perhe nautti yhteisiä hetkiä grillikodalla. Perheen vanhempi poika istui pyörätuolissa. Kävin suoraan kysymässä pojalta itseltään milloin hän tulisi laskettelemaan? Perheen isä oli yllättynyt kysymyksestäni ja pyysi minua neuvottelemaan perheen äidin kanssa asiasta, joka hoiti pojan kuntoutuksia. Lopulta sovimme, että hiihtolomaviikolla poika tulisi laskemaan kelkalla. Sovimme BISKI -kelkan vuokraamisesta Maliken kautta Helsingin  Kenguru – vuokraamosta. Oppilas oppi kelkan kääntämisen ensimmäisellä laskulla ja kolmantena päivänä välillä teki käännöksiä niin tiuhaan tahtiin, että minun oli ohjastajana ja jarruna hiukan haasteita jäisellä rinteessä.

BISKI Peuramaalla

Tapasin Ylläksellä pääsiäisenä 2015 ihanan 9 –vuotiaan pojan, jolla on kehitysvamma. Opimme toimimaan yhdessä hyvin ja laskimme Perherinnettä aisalla avustaen loistavasti. Pojan vammat estävät jalkojen menemiseen auraan, joten sivuutimme sen vaiheen kokonaan ja aloitimme harjoittelun yhdensuuntaisin suksin tehtäviin käännöksiin. Kuluvana talvena poika on nyt käynyt Peuramaalla säännöllisesti. Tänään laskimme lastenrinteessä enää vain pienellä avustuksella. Olemme kokeilleet eri tekniikoita oppimisessa kuin normaalisti. Samalla tämä on ollut täysin terapiamuotoista kuntouttamisesta oppilaalle. Fantastista on ollut nähdä, että laskettelumonot menevät nyt jalkaan sujuvasti, ilman kovaa neuvottelua. Rinteessä jaksetaan olla koko tunti. Vaikka välillä mieliala vaihtelee, ja ulkopuoliset ärsykkeet voivat muuttaa laskemisen ilosta suruun ja ärtymykseen hetkessä. Yleensä pojan tunnit ovat olleet päivän päätteeksi, jolloin itselläni on ollut takana jo 6-8 tunnin opetuspäivät, niin omat murheet tai väsymys ovat kadonneet näillä tunneilla, koska tuottamani ilo on aitoa ja se näytetään myös selkeästi.

Vuosien varrella on ollut erinäisiä oppilaita, jotka ovat kokeilleet lajia vain kerran tai tulleet säännöllisesti tunneille. Välillä rinteeseen menoa on neuvoteltu kuvakortein. Samoja kuvakortteja olen välillä käyttänyt myös kun yhteistä puhekieltä ei ole ollut. Nimittäin en puhu venäjää, kuin pari hassua sanaa. Yleisen taloustilanteen ollessa parempi Kela hyväksyi helpommin laskettelun erityisryhmien yhtenä terapiamuotona siinä missä esim. uimisen, fysikaalisen jumpan tai ratsastuksen. Samoin eri säätiöiltä perheet ovat  saattaneet saada tukea tunneille.

Maaliskuun 2015 lopussa Peuramaalla oli Maliken järjestämä Soveltavan talviliikunnan päivä. Harmillisesti tuolloin kevät oli tullut jo niin aikaisin, etteivät pääkaupunkiseudun perheet enää uskoneet mahdollisuuteen lasketella. Tapahtumaan kuitenkin osallistui muutamia perheitä, ja itse pääsin opastamaan pientä tyttöä ja hänen isäänsä kelkkalasketteluun. Positiivisuus ja ilo loistivat kummankin heidän kasvoilla. 

Kelkkalaskettelu Peuramaalla

Tärkeintä itselläni on ollut soveltavien tuntien opettamisessa olla rauhallinen, ja antaa turvallinen ja luotettava vaikutus oppilaaseen. Tärkeintä on sulkea muut rinteessä olijat pois ympäriltä, sillä jos esim. autistisen kanssa tervehdin jotakin vanhaa oppilastani tai tuttua rinteessä, saattaa suhteemme ja koko oppimisprosessi loppua siihen. Itselleni soveltavan oppimisessa oppii joka päivä uutta, monia samoja asioita voi käyttää myös ”terveiden” oppilaiden opettamiseen. Omasta mielestäni tärkeintä on se, että rinnekeskus ei ole pelkästään terveille, vaan se on kaikille ihmisille oleva viihdekeskus, jossa voi nauttia laskettelusta tai lautailusta omaan taitotasoon ja kykyynsä puitteissa. Toivon vain kaikilta enemmän suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää erityisryhmiä kohtaan. Samoin on parempi kertoa rehellisesti vammoista, puutteista tai sairauksista, jotta opettaja pystyy ymmärtämään ja opettamaan sen mukaisesti.

Lumilautailua avustettuna

1 kommentti

Aamujumppa hiihtolomalla

Hiihtoloma hiihdonopettajan silmin

Julkaistu: 05.3.2016

Olen ollut opettamassa monena Etelä-Suomen hiihtolomaviikkona viikolla 8 Peuramaalla. Ensimmäisinä vuosina kun olin leipätyössä muualla, otin viikon vapaaksi ylityövapaiden tai vuosiloman merkeissä, ja näin panostin omalta osaltani rakkaudesta lajiin. Viimeiset vuodet ja työskentelyni perheyrityksessä, ovat mahdollistaneet hiihtolomaviikkoon täyden panostamisen opetusmielessä.

Osa hiihtolomaviikkojen hiihdonopettajista ottavat siis lomaa omasta työstään lähteäkseen opettamaan johonkin lomalaisten käyttämistä hiihtokeskuksien hiihtokouluista. Opiskelijoilla viikko saattaa jo muutenkin olla lomaa, ja tietysti kausityöntekijöille hiihtolomaviikko tai viikot (8-10) ovat ne yksi kauden tärkeimmistä ja kiireisimmistä viikoista.

Jokainen hiihtokoulu valmistautuu omalla tavallaan hiihtolomaviikkoon, joko tarjoamalla erilaisia kursseja hiihtolomaviikoilla kuin normaalisti tai lisäämällä normaalia kurssitarjontaansa viikonlopuilta hiihtolomaviikoille. Samalla hiihtokeskuksissa järjestetään usein erilaisia tapahtumia, kilpailuja, testikeskuksia jne.  Lähikeskukset pyrkivät saamaan lähialueelle jääneet lapset ja nuoret hiihtokouluihin viettämään hiihtolomaa, kun taas lomakeskukset tarjoavat palveluitaan lomalaisille. Kaikkien yhteinen intressi on kuitenkin saada tarjottua niin houkuttelevia kursseja tai mielekkäitä yksityistunteja, jotta hiihtokouluun saadaan vain mahdollisimman paljon iloisia hiihtolomalaisia.

Peuramaalla on ollut innokkaita laskijoita, jotka osallistuvat 2-5 päivän mittaisille kursseille. Osa oppilaista tulee vain yhdelle tai useammalle yksityistunnille oppimaan uusia taitoja, tai parantamaan niitä. Hiihtokoulujen tarkoituksena on toki saada oppilaat osallistumaan pidemmille kursseille, jotta oppilas nähtäisiin lähes joka päivä rinteessä lomallaan laskien. Tällöin myös oppimista tapahtuu paljon enemmän. Monelle ihmiselle säällä on kova merkitys ulkoilussa. Toisaalta vähän pilvisempänä tai kylmempänä päivänä rinteessä saattaa olla paljon vähemmän väkeä, ja rinteet ovat silti aivan loistokunnossa.

Werneri ja ryhmiä, hiihtolomalla 2016

Paljon rinteessä on myös niitä perheitä, jotka hiihtävät vain hiihtolomaviikolla. Eihän siinä mitään pahaa ole millään tavalla, päinvastoin. Hienoahan on, että edes hiihtolomalla ollaan ulkona talvisen harrastuksen parissa. Valitettavan usein vain tulee tunnille oppilas, joka haluaa oppia nopeasti uuden lajin. Menneellä hiihtolomaviikolla minulla oli iloinen ja puhelias 8-vuotias poika, joka halusi oppia lumilautailemaan. Rupesimme harjoittelemaan perusasioita, ja siinä vaiheessa kun meidän piti ruveta harjoitella takakantilla jarruttelua, oppilas kaatui useammankin kerran ja totesi tomerasti, että miksei tässä laudassa ole samanlaista nappia kuin My Craft – pelissä? – Painaa vain nappia, niin voi tehdä heti Backflipin. (Voltti selän puolelle, ponnistuksen jälkeen taivuta yläkroppa hartioiden yli selän taakse, pää menee edellä ja kroppa seuraa perässä.) Välillä saattaa olla, ettei oppilaalla ei ole mitään käsitystä mitä lautailu todellisuudessa keholta vaatii. Nuorukainen kuitenkin lopulta ymmärsi, että lautailu tarvitsee harjoittelua, ennen kuin kaikkia temppuja pystyy tekemään. Tunnin jälkeen poika kuitenkin tuumasi, että jatkaa lumilaudalla harjoittelua mieluummin pelin parissa ja tulee suksilla taas rinteeseen..

Parasta hiihtolomassa on opettajan kannalta se, että lomalaisilla on yleensä aikaa enemmän kuin arki-iltoina, jolloin oppilailla on jatkuva kiire päiväkodista/koulusta harrastuksiin ja nukkumaan. Samoin monesti oppilaat ja heidän perheensä ja läheisensä ovat vapaalla, ja jää aikaa myös muuhun touhuamiseen rinnekeskuksessa kuten pulkkamäkeen, eväiden syömiseen ja vaikka karuselleihin.

Hiihtolomaviikoilla tapahtuu paljon ja tulee hauskoja muistoja;

Meillä oli Peuramaalla oikein kunnon Werneri –pupu teema ja teeman mukaiset leikit lapsille. Teema meni jopa niin pitkälle, että piilottelimme Werneri – pupulle porkkanoita lasten kanssa pitkin rinteen reunoja. Toinen ryhmä piilotteli niitä, ja taas toiset ryhmät kävivät kaivamassa niitä rinteen reunasta esille Werneri – pupulle, jotta Werneri helposti ne löytäisi. Lumen sulaessa osa porkkanoista oli edelleen jäänyt rinteeseen.  Keväällä saimme ”vähän” ihmetteleviä kysymyksiä rinnetyöntekijöiltä miten ihmeessä rinteessä oli porkkanoita? Onneksi paikalliset peurat kävivät syömässä nämä porkkanat ennen kuin golf -kausi alkoi toden teolla.

Werneri

Kolmena peräkkäisenä hiihtolomana saman perheen kolme vilkasta lasta tulivat hiihtokouluun kursseillemme viideksi päiväksi. Varmaan ovat saattaneet käydä senkin jälkeen, mutta itse olen pitänyt muutaman välivuoden tuolloin. Jokaisen hiihtolomaviikon jälkeen perheen äiti toi meille herkullisen kakun, ja lasten piirtämän kortin, jossa lapset kiittivät heitä opettaneita hiihdonopettajia kuvin mitä olivat viikon aikana oppineet. Äiti taas kiitti, että oli päässyt ladulle rauhassa ja nauttinut hetken omasta ajasta.

Kummipoikani ja hänen veljensä kävivät meillä hiihtokoulussa ensin oppimassa ihan vain laskemaan, ja myöhemmin kunnolla freestyleä. Hiihtolomalla 2010 oli niin paljon satanut uutta lunta, että pojat kävivät opettajiensa kanssa Peuramaan ´”backärillä”. Sen jälkeen olenkin opetellut heidän kanssaan erinäisiä lumiturvallisuusasioita ja vieläkin saan viestejä missä, miten ja kuinka olisi turvallista laskea rinteiden ulkopuolella ja mistä hankkia koulutusta jne.. Se kipinä syvään lumeen siis syttyi ihan pienessäkin rinteessä.

Hiihtolomalla 2010

Hiihtolomaviikolla vuonna 2011 pääkaupunkiseudulla oli ennätyspakkaset, ja pukeutumisesta tuli viikon puheenaihe kun pakkanen pysyi -25C pakkasasteen teinoilla. Opastimme perheitä pukeutumisessa, sekä pidimme kursseilla lämmittelytaukoja ja teimme taukojumppaa hissinousuilla jne. Samalla opettajien oma pukeutuminen oli koetuksella, kun tuntien väliset tauot ovat vain 10-20 minuuttia, tuossa ajassa ei ehdi paljoa lämmetä. (Taukojen aikana on täysi kiire ihan hengähtää, tankata itseensä pikaisesti energiaa tai käydä  ihan vain vessassa, tai vaihtaa varusteet toiseen lajiin.)   Samaisella viikolla Peuramaalle oli palkattu ammattivalokuvaaja ottamaan talvisia valokuvia keskuksesta. Hiihdonopettajien vuotuista ryhmäkuvaa otettaessa aamulla oli pakkasta vain -27C ja oli aivan fantastinen tyyni ja pilvetön pakkasaamu. Ryhmäkuvaa varten opettajien piti pidättää hengitystä, jottei hengityshöyry olisi noussut opettajan pään yläpuolelle pilveksi. Melkein kaikki pystyivät pidättämään hengityksen.

Peuramaan hiihdonopettajat 2011

Parasta mitä hiihtolomaviikossa on hiihdonopettajien yhteishenki ja tekemisen meininki. Opetetaan pitkiä päiviä, jotka monelle toisenlaista työtä tekevälle, tai opiskelijalle, on jo fyysinen ponnistus. Ei vain 6-9 tunnin laskupäivien jälkeen, jotka suurimmaksi osaksi lasketaan lastenrinteessä, vaan täytyy  myös olla ns. viihdyttäjä, opettaja, kannustaja ja tarkkailija jokaisella tunnilla, joihin ei voi oikein millään valmistua ennakkoon. Ainoa asia mikä oikeasti tiedetään oppilaasta ennakkoon, on vain mitä lajia opetetaan ja suunnilleen millä tasolla. Lisäksi oppilaan nimi, sukupuoli, noin ikä ja opetuskieli. Kaikki muu onkin sitten opettajalle yllätystä, ja opettajan ammattitaidon ja persoonan panemista peliin. Tuntien välillä on vain pieni hengähdystauko  ja nopealla rytmillä pitää siis olla valmis seuraavaan tuntiin.

 

Kommentoi

Peuramaa auringon paisteessa

Millainen on paras tunti?

Julkaistu: 26.2.2016

Monesti kysellään millainen on hiihdonopettajan unelmatunti tai unelmatyöpäivä?
• Tietysti ihana työpäivä on sellainen, ettei ole kylmä eli reilua -25C pakkasta. Vaikkakin olisi kerrospukeutunut, niin silti saattaa olla 6-9 tunnin ulkona olemisen jälkeen sisäinen kylmyys. Auringon paiste on aina plussaa. Lunta on paljon, sekä rinteet ovat hyvässä kunnossa. Yllättävän paljon ulkoilmatyössä sää vaikuttaa omaan mielialaan, ja erityisesti asiakkaiden viihtyvyyteen.
• Tärkeintä on se, että asiakas oppii tavalla tai toisella. Pystyy tarjoamaan omalla ammattitaidollaan asiakkaalle elämyksiä ja erityisesti kokemuksia lajista sekä nautintoja.
• Saada asiakas tulemaan uudestaan tunnille, taikka nähdä asiakas rinteessä. Mukavaahan on, jos asiakas tulee vielä jälkikäteen kiittämään tunnista, sekä antaa palautetta kuinka on kehittynyt annetuilla opeilla.

Tässä on muutamia esimerkkejä mukavista tunneista ja iloisista kokemuksista oppilaiden kanssa rinteessä, mistä on jäänyt itselleni hyvä tunne ja mieli.

Räntäsateisena tammikuun pimeänä iltana tuli perhe (isä, äiti ja lapset 6v ja 8v) Peuramaalle rinteeseen. Perhe kertoi, että halusivat löytää itsellensä koko perheen talvisen harrastuksen. Ajattelivat kokeilla voisiko laskettelu olla sellainen? Lapset olivat innokkaita ja vanhemmat taas vähän ennakoivia, kun aloitimme lasketteluun tutustumisen ensin yhdellä suksella tasamaalla potkutellessa. Käytyämme perusasioita läpi ja päästyämme mattohissille, perheen isä sanoi, että tämä taitaa olla heidän yhteinen juttunsa. Toinen lapsista ja perheen isä oivalsivat laskettelun nopeasti, oman jääkiekkotaustansa takia. Äiti oli varovaisempi, mutta hyvin kiinnostunut tekniikasta ja lapsista nuorempi taas rakastui vähän liikaakin vauhtiin. Lopputuloksena oli se, että tunnin jälkeen perhe jäi vielä rinteeseen harjoittelemaan keskenään. Parin viikon kuluttua perhe tuli uudestaan tunnille ja nyt kaikilla oli omat välineet. Koko perheellä kiisi uudet kypärät päässä ja lapsilla oli vuokraamosta ostetut vähän käytetyt välineet ja vanhemmilla taas aivan uudet välineet urheiluliikkeestä. Perhe kaipasi vähän lisää opastusta isommassa rinteessä ja ankkurihississä. Pieniä vinkkejä ja oppeja jaettiin kaikille perheenjäsenille taitotasojen mukaan. Seuraavana talvena lapset tulivat ratalaskukouluun ja vanhemmat olivat aina rinteessä samaan aikaan, kun lapset treenasivat. Toisen laskukauden lopussa perheen isä tuli kiittämään positiivisesta innostuksesta lajiin, josta todellakin oli kahden talven aikana tullut perheen yhteinen liikunta- ja ulkoilumuoto, josta koko perhe nautti. Edelleenkin perhe tervehtii lähes viikoittain rinteessä ja kertoo aina kuulumisiaan ja matkasuunnitelmiaan.

Piruetteja

Ylläksellä tuli rinteeseen sairauden myötä näkönsä menettänyt mies. 9 vuotta aikaisemmin miehen harrastuksiin oli kuulunut laskettelu. Tottuminen sokeutumiseen ja vain 10 % näkemiseen toisella silmällä oli pitänyt poissa rinteestä nämä vuodet. Ensimmäisenä päivänä aloitimme Perherinteessä aisan kanssa laskemisella. Laskutaito palautui todella nopeasti. Seuraavana päivänä muutimme laskemista niin, että laskin edellä ja oppilas perässä lähi- ja kuuloetäisyydellä. Kolmantena päivänä pääsimme jo Jokeri-rinteelle laskemaan. Oppilaan onnistuminen ja kyky omaksua laskeminen uudella tavalla olivat upea kokemus meille molemmille. Mies pääsi takaisin rakastamansa lajin pariin, lopulta vain pienellä avustuksella ja kannustuksella. Loppuviikosta näin oppilaan laskevan veljensä kanssa rinteessä. Oppilas oli vielä jättänyt erityiskiitoksen hiihtokoulun ilmoittautumispisteeseen viikon jälkeen, jossa kertoi tilanneensa jo kypäräpuhelimet itsellensä ja veljelleen, jotta veli pystyi toimimaan oppaana ja edessä laskijana hänelle.

Näkövammainen Ylläksellä

Ylläksellä minulle oli varattuna 6 vuotias Latvialainen poika neljäksi aamupäiväksi. Pojan isoisä osasi hyvää englantia ja kysyi olisiko hän meidän tulkkina? Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen meillä synkkasi pojan kanssa ja päätimme olla vain kaksisteen. Aloitimme nollasta ilman yhteistä kieltä laskettelun opettelun. Päivä päivältä edistyimme ja samalla kävimme tutustumassa moottorikelkkoihin, nuotioihin ja näimme poroja, kävimme aaltoladuilla, miniparkissa jne. Poika jäi aina tuntien päätteeksi harjoittelemaan vanhempiensa kanssa, jotka olivat myös vasta-alkajia. Viimeisenä päivänä poika toi minulle ison suklaakonvehdin ja kortin, mihin olivat vanhemmat kirjoittaneet, että ”Kiitos hiihtokoulusta”. Isoisä tulkkasi vielä tämän kiitoksen, sillä poika oli pitänyt samat tunnit vanhemmilleen aina päivän päätteeksi eli samat asiat mitä me olimme tehneet, poika opetti ne vanhemmilleen. Yhdessä kohtaan oli vain tullut pieni pulma, kun ne porot eivät olleet siinä kohtaa kuin me olimme ne aikaisemmin nähneet kertoi isoisä.

Peuramaalla yksityistunnilleni tuli hiljainen 5 vuotias tyttö, joka tummilla silmillään katseli rinnettä ja vastasi varovasti esittämiini kysymyksiin yhdellä sanalla tai nyökkäyksellä. Tyttö kävi muutaman kerran yksityistunnilla ja oppi hienosti laskemaan. Leikkimällä, ilman ylimääräisiä puheita, tyttö oppi laskemaan. Myöhemmin näin tytön käyvän laskettelemassa isänsä kanssa, joka kerta tyttö tervehti ja vilkutti ujosti. Vuodet kuluivat ja tyttö tuli uudestaan tunnilleni nyt lumilaudan kanssa. Ensimmäisenä tyttö sanoi, että mä tulin nyt uudestaan ja haluan oppia lautailemaan, kun sä olit niin kiva.

Pallo lentää

Vanhemmat toivat 5 vuotiaan tytön tunnille ja kertoivat, että olivat yrittäneet opettaa tytön laskemaan jo kaksi talvea. Tyttö ei vieläkään osannut aurata eikä kuulemma kuunnellut heitä. Vanhemmat olivat ”vähän tuskastuneita”, sillä lomamatka isompiin rinteisiin oli jo varattuna kuukauden päästä. Aloitimme ihan alusta ja juttelimme kaikkia ”Frozen” – prinsessajuttuja. Leikimme ja touhusimme lastenrinteessä. Ensimmäisellä kerralla oppiminen edistyi, mutta ei ihan vanhempien toivomalla nopeudella. Tyttö kuitenkin tuli vielä toisen kerran ja silloin oppimista yhtäkkiä alkoi tapahtumaan. Tyttö oli säteilevä ja iloinen, kuitenkaan emme vieläkään päässeet tuolloin pois lastenrinteestä, ja vanhemmilla oli jo vähän epätoivo ja tavallaan kyseenalaistivat opetusmetodejani. Viikkoja kului, ja tyttö ilmestyi vielä kolmannen kerran tunnilleni. Hitaasti edistyimme ja lopulta olimme isossa mäessä. Tunnin päätteeksi tyttö veti taskustaan pienen piirustuksen, jossa oli prinsessa laskettelemassa.

LumiWerneri kurssilla oli kymmenen pientä vasta-alkajaa ja meitä opettajia oli kaksi. Kurssilta erottui kokonsa puolesta jo pieni tyttö, joka oli erittäin reipas, mutta oppiminen ei tapahtunut yhtä nopeasti kuin kurssitovereillaan. Tyttö kovasti kuitenkin yritti, ja jokaisen pienenkin onnistumisen tyttö kruunasi fantastisella hymyllään. Tyttö tarvitsi toki paljon toisen opettajan apua pysyäkseen kurssilla opetuksen tahdissa. Tytön äiti kysyi toisen kurssipäivän jälkeen meiltä, pitäisikö tytön lopettaa kurssi? Vastasimme ettei tarvitse, ja pyrimme vakuuttamaan äidin että tyttö vielä oppisi, joten kurssia kannatti jatkaa. Kurssin viimeisenä päivänä tyttö oivalsi ja oppi. Tyttö oli yhtä auringon paistetta. Nykyään tyttö laskee usein rinteessä äitinsä kanssa ja ohi laskiessaan hymyilee ja vilkuttaa kovasti.

Lumisateessa Peuramaalla

Tärkeintä on se, että pääsee innostamaan oppilasta ja näkemään, että oppilas nauttii opetuksesta ja oppii. Monesti tunnilla opettajan täytyy vain olla rauhallinen, kuunteleva ja edettävä juuri siinä vauhdissa kuin oppilaalle on sopivaa.

Tavallaan kliseehan ”unelmatunnista” on päästä hyvän laskijan kanssa aurinkoisena päivänä laskemaan. Vielä plussaa on, että rinteissä on edellisenä yönä satanut uusi lumi ja pääsemme piirtämään ne ensimmäiset ”jäljet” rinteeseen.Talvinen auringonpaiste Peuramaalla

Kommentoi

Werneri hiihtokoulussa

Milloin kannattaa tuoda lapsi hiihtokouluun?

Julkaistu: 20.2.2016

Olen nyt toista talvea kokopäiväisesti eli 7 päivänä viikossa Peuramaa Ski:n hiihtokoulussa (Peuramaan Hiihtokoulu) ns. kausiopettaja. Lastenrinteessä on siis tultu laskettua säässä kuin säässä sekä nähty erilaisia asiakkaita, eli oppilaita ja varsinkin oppijoita. Samalla on tultu seurattua mitä kaikkea lastenrinteessä tapahtuu. Eli mitenkä vanhemmat ja lasten läheiset ovat lapsia opettaneet. Samalla on tultu katsottua ja mietittyä kollegoiden, eli toisten hiihdonopettajien, opetuksia ja lasten vanhempien reaktioita opetukseen ja lapsiensa oppimiseen.

Olen ollut Peuramaalla Kirkkonummella hiihdonopettajana tammikuusta 2004 lähtien, eli lastenrinne on erittäin tuttu paikka ja keskuksen kehittymistä on tultu seurattua. Samalla olen kouluttanut koko ajan itseäni ja opettanut myös aina myös jossakin Lapin keskuksessa viikko-opettajana, jotta olen saanut myös toisenlaista näkemystä asioihin. Muissakin hiihtokouluissa olen ollut ennen Peuramaata.

Minkä ikäisenä hiihtokouluun?

Tämä on kysymys mitä minulle on esitetty lähes päivittäin. Peuramaalla  ryhmäopetukseen laskettelussa ikärajana on 5 vuotta ja lumilauta puolella on 6 vuotta. Nämä ikärajat vaihtelevat hiihtokouluittain.

Wernerin kanssa potkutellaan yhdellä suksella

Nuorempia lapsia otetaan yksityisopetukseen, mutta milloin lapsi on oikeasti valmis tunnille? – Siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Minä lähtisin siitä, että lapsella on itsellään halu päästä rinteeseen ja oppia laskemaan. Milloinka lapsi osaa tätä tahtoaan ilmaista alkaa siitä, että hän on ylipäätänsä tutustunut toimintaympäristöön eli rinnekeskukseen. Rinteessä on nimittäin paljon erilaisia houkutuksia ja kiinnostavia asioita moottorikelkoista, rinneaidoista, hisseistä varsinaisiin laskettelijoihin ja lumilautailijoihin jne. Lapsella on esimerkkejä joita seurata, ketkä toimivat turvallisesti esikuvia ja innoittajina lajiin, eli nämä ovat yleensä omat vanhemmat tai sisarukset tai muut läheiset. Yleensä lapsen fysiologisilta valmiuksilta loistava ikä aloittaa laskettelu yksityistunnilla on noin 4 vuotta. Toki nuorempanakin oppii ja pystyy laskettelemaan eli reilun kolmen vuoden iässä. Kaksivuotiaan opetus on enemmän vain postitiivisten kokemusten ja elämysten hakemista, kuin varsinaista oppimista lasketteluun. Myöskään kaksivuotias ei pysty kovinkaan usein täysin itsenäiseen laskemiseen eli tarvitsee aina apua hiihdonopettajalta tavalla tai toisella. Samoin jaksaminen on kovin yksilöllistä, mutta yleensä 4 vuotiaat jaksavat olla aktiivisena koko yksityistunnin (50 minuuttia). Nuoremmat taas väsyvät jo ihan fyysisesti ja koko tunnin jaksaminen on täysin opettajan ja oppilaan oppimistempon ja leikkimisen varassa.

Fyysiseen väsymykseen ja oppimiskykyyn paljolti vaikuttaa vielä minkä kokoiset ovat monot ja sukset. Laskettelumono ”pitää istua jalkaan kuin sukka” ja suksi pitää olla aloittelijalle sopivan mittainen ikään ja kokoon nähden. Liian isolla monolla on lapsen hankala laskea, koska jalka liikkuu monon sisällä. Samoin villasukka monossa on todella huono vaihtoehto. Riittää, että laskettelumonossa tai lumilautakengässä on yksi pitkävartinen sukka, joka on ihoa myötäilevä ja mielellään tarkoitettu lasketteluun tai lumilautailuun. Nykyaikaiset laskettelumonot tai lumilautakengät ovat lämpimiä normaaleihin talviolosuhteisiin. Kovilla pakkasilla lasten varpaat palelevat siinä missä aikuistenkin. Erilaiset monon- tai sukanlämmittimet ja mononpäälliset (T-tossut) tai kertakäyttölämmittimet ovat oivallinen apu palelemisen estämiseen. Samoin kypärä tulee olla päässä, kypärän alle on hyvä laittaa esim. huppuhattu tai putkihuivi tai ohut pipo. Yleensä hiihtokouluun ei edes oteta alle 12 vuotiaita oppilaita ilman kypärää.

Lumilaudalla lapsen oppiminen on aina haastavampaa kuin suksilla, kun lapsen pitää ymmärtää miten paino tulee siirtää etujalalle, varpaille ja kantapäille sekä kaikkeen liittyy vielä tasapainon ja kehon kokonaisvaltainen hallinta. Lumilaudalla on innokkaita 5 vuotiaita, joilla on ihmeen paljon sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja halua oppia. On myös niitä 5 vuotiaita ja paljon vanhempiakin lapsia, jotka heittävät yhden kokeilukerran jälkeen lumilautailun sikseen, kun kärsivällisyys ei kestä hidasta oppimisprosessia ja nöyrtymistä kaatuilemiseen. Alle 5 vuotiaat taas sitovat hiihdonopettajan täysin, koska jo pelkästään siteiden laittaminen kiinni rukkaset kädessä on haastavaa, ja punertaminen lauta jalassa maasta pystyyn on liian iso fyysinen ponnistus. Erityisesti oman kehon ymmärtäminen vaatii hiihdonopettajan apua kädestä pitäen. Toki poikkeuksiakin on, ne jotka ovat skeitanneet tai surffanneet pienestä pitäen, niin lautailun oppiminen  on helpompaa.

Lumilauta ryhmä               

Miksi tulla hiihtokouluun?

Saman kysymyksen voi kysyä miksi mennä uimakouluun? Yleensä uimakouluun mennään oppimaan uimaan ja sukeltamaan. Monesti vanhemmat kokevat, että uimaan opettaminen on parempi antaa siihen koulutettujen opettajien hoitaa, jotka tuntevat ne ”kikat” opettaa lapsi uimaan leikin ja mielikuvien varjolla. Samoin vanhemmat luottavat uimakoulujen kronologiseen järjestykseen toimia uimisen opettamisessa ja SUH:n lanseeraamaan uimakoulu ja Suomen Uimaliiton Vesiralli -koulutusjärjestelmään. Itse olen myös uimaopettaja, joten näistä molemmasta lajista minulla on hyvää kokemusta.

Hiihtokouluun tulemiselle pitäisi olla aivan samat syyt. Ainoa ero on uimisen ja laskettelun suhteen on se, että uimaopetukseen otetaan yleensä vähemmän yksityistunteja ja yleensä oppiminen tapahtuu ryhmässä ja on osana meidän suomalaista peruskoulua. Peruskoulussa opitaan myös ma

astohiihtoa, sikäli mikäli lunta on tarpeeksi ympärillä. Monet vanhemmat taas mieltävät että jos lapset osaavat jo hiihtää perinteisesti, tällöin laskettelukin on helppoa. Toki perinteisestä hiihtämisestä ja luistelusta on suurta apua laskettelun oppimisessa.  

Hiihtokoulut taas tarjoavat kumpaakin vaihtoehtoa yksityisopetusta tai ryhmätunteja. Suomen hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) jäsenhiihtokoulut opettavat lapsia Werneri – konseptin mukaisesti kursseilla. Werneri – konsepti on erittäin hyvä ja turvallinen tapa oppia laskettelu ja lumilautailu. 

Werneri hiihtokoulussa

Tärkeintähän on hiihdonopetuksessa, että oppilas oppii ja nauttii oppimisesta. Oppilaalle puhutaan ”oppilaan tasoista kieltä”. Tämä ei tarkoita sitä, että hiihdonopettajan pitäisi täydellisesti pystyä puhumaan oppilaan äidinkieltä, vaan hiihdonopettajan tehtävänä on tarjota oppilaalle ne mielikuvat ja näytöt, jolla tapahtuu turvallinen oppiminen, ja se on kaikkien osapuolen mielestä mielekästä. Liian usein rinteessä kuulee kun 4-6 vuotiaalle lapselle opetetaan vanhempien taholta laskettelua seuraavilla sanoilla: ”pidä sukset aurassa ja kuormitat ulkosuksea kääntyäksesi oikealle ja pidä hyvä laskuasento”. Ymmärtääkö tuon ikäinen lapsi mitä tuolla tarkoitetaan? Vielä kun vanhemman näyttö on kaikkea muuta kuin auralla lapsen edessä laskemista vaan aikuinen laskee käännös yhdensuuntaisinsuksin. Onko tuolla tavalla oppiminen hauskaa, mielenkiintoista taikka innostavaa?

Rinnealuetta pitää kunnioittaa, ja oppiminen on tapahduttava turvallisesti rinnesääntöjä noudattaen, sekä erityisesti mielekkäästi ja lasten ehdoilla. Juuri sitähän on hiihtokouluissa tarjolla. Suoritusalueet on valittu tarkoin, ja pohdittu erityisesti turvallisuuden kannalta ennakkoon. Oikean kokoinen rinne alkeiden opetteluun, sekä sopivanlainen hissi aloittelijoille, ovat oppimiselle kaiken a ja o. Monesti hiihdonopettajat käyttävät hauskoja apuvälineitä ja rinteen eri muotoja oppimiseen, joten oppimisesta tulee oikea seikkailu.

Mitä hiihdonopetuksesta odotetaan?

Ensisijaisesti toki odotetaan, että oppilas oppii laskettelemaan tai lumilautailemaan. Laskettelun ja lumilautailun oppiminen on oppilaskohtainen asia, johon vaikuttaa ikä, liikunnallisuus sekä erityisesti halu oppia. Hiihdonopetuksen tehtävänä on innostaa oppilas lajiin ja saada siitä positiivinen ja turvallinen vaikutelma, jotta oppilas varmasti tulisi seuraavan kerran vielä mäkeen, – joko uudestaan opetukseen, tai läheistensä kanssa laskemaan. Tarkoitus on antaa elämyksiä, ja se voi olla turvallisesti oikolinjassa laskeminen, tai aurakäännösten tekeminen leikinvarjolla lastenrinteessä.

Juna lähdössä liikkeelle

Lumilaudalla pystyssä pysyminen tai takakantilla jarruttelu jne. Jokaisen lapsen oppimisprosessi on omanlaisensa, toinen oppii nopeammin kuin toinen. Lapsi odottaa turvallista aikuista, johonka voi luottaa, ja joka vie hänet iloisesti ja auttavaisesti rinteeseen oli kysymyksessä laskettelu ja lumilautailu. Hiihdonopettaja on samalla esimerkki lajista, kuinka rinteessä tulee käyttäytyä, ja opettaja, sekä monesti myös kuuntelija, joka jakaa lapsen toiveet ja auttaa kohtaamaan mahdolliset pelot rinteessä.

Vanhemmat taas odottavat kovasti, että oppimista tapahtuu. Kaikilla opettajilla on oma tyylinsä ja tapansa kertoa asiat oppilaalle. Mitä nuorempi oppilas on, sitä enemmän rinteessä leikitään ja lasketaan mielikuvin. Tämä taas saattaa näyttää vanhemmalle, että mitään ”järkevää” ei tehtäisi.

Välillä vain oppilaan oppiminen ja nauttiminen lajista eivät ota onnistuksekseen, joten silloin kannattaa vain ottaa aikalisä lajiin ja kokeilla vaikka vuoden kuluttua uudestaan. Tämä ei ole mikään häpeä vaan luonnollinen asia, kaikki eivät esimerkiksi opi 4 vuotiaana lukemaan.  

Vanhemmilla ja lapsella voi olla välillä hyvinkin eri käsitykset hiihdonopetuksesta. Vanhempi toivoo, että hiihdonopettaja tekee yksityistunnissa ihmeitä heidän lapselleen tai lapsilleen. Eli opettaja pystyy opettamaan lapsen turvallisesti laskemaan kaikissa rinteissä yhden yksityistunnin aikana. Näin voi kyllä tapahtua, jos oppilas on erittäin liikunnallinen ja hallitsee oman kehonsa hyvin ja on erittäin innokas oppija ja erityisesti haluaa oppia. Joskus näitä tunteja tarvitaan vaan enemmän, sitä varten on olemassa esim. lasten Werneri – kurssit. Kurssit ovat useamman kerran mittaisia ja niissä on loistava tapa oppia hitaammassa tempossa yhdessä ikätoverien kanssa laskemaan tai lautailemaan..

Miksi juuri hiihtokouluun?

Tiivistettynä lapsen turvallisuuden ja erityisesti lajista nauttimisen kannalta, kannattaa kääntyä hiihtokoulun puoleen. Pieni panostus hiihtokoulun puolelle, niin lapsella kuin aikuisella pysyy iloinen mieli ja perhesopu. Opitaan jo pienestä pitäen, että laskettelu/lumilautailu ovat positiivisia ja mukavia asioita. Rinteessä ollaan tulevaisuudessakin koko perheenä ja osataan nauttia lajista yhteisenä harrastuksena sekä mahdollisesti lapsesta saattaa tulla vielä uusi maailmantähtikin! Hiihtokoulu tarjoaa pienille oppijoille kuin vähän vanhemmillekin ja aikuisille, sekä erityisryhmien oppilaille kokemuksia ja iloa! Jokaisella on aina vähän kehittymisen tarvetta lajin parissa. Niin myös meillä hiihdonopettajillakin.

Tervetuloa hiihtokouluun!    

Kommentoi