Peuramaa auringon paisteessa

Millainen on paras tunti?

Julkaistu: 26.2.2016

Monesti kysellään millainen on hiihdonopettajan unelmatunti tai unelmatyöpäivä?
• Tietysti ihana työpäivä on sellainen, ettei ole kylmä eli reilua -25C pakkasta. Vaikkakin olisi kerrospukeutunut, niin silti saattaa olla 6-9 tunnin ulkona olemisen jälkeen sisäinen kylmyys. Auringon paiste on aina plussaa. Lunta on paljon, sekä rinteet ovat hyvässä kunnossa. Yllättävän paljon ulkoilmatyössä sää vaikuttaa omaan mielialaan, ja erityisesti asiakkaiden viihtyvyyteen.
• Tärkeintä on se, että asiakas oppii tavalla tai toisella. Pystyy tarjoamaan omalla ammattitaidollaan asiakkaalle elämyksiä ja erityisesti kokemuksia lajista sekä nautintoja.
• Saada asiakas tulemaan uudestaan tunnille, taikka nähdä asiakas rinteessä. Mukavaahan on, jos asiakas tulee vielä jälkikäteen kiittämään tunnista, sekä antaa palautetta kuinka on kehittynyt annetuilla opeilla.

Tässä on muutamia esimerkkejä mukavista tunneista ja iloisista kokemuksista oppilaiden kanssa rinteessä, mistä on jäänyt itselleni hyvä tunne ja mieli.

Räntäsateisena tammikuun pimeänä iltana tuli perhe (isä, äiti ja lapset 6v ja 8v) Peuramaalle rinteeseen. Perhe kertoi, että halusivat löytää itsellensä koko perheen talvisen harrastuksen. Ajattelivat kokeilla voisiko laskettelu olla sellainen? Lapset olivat innokkaita ja vanhemmat taas vähän ennakoivia, kun aloitimme lasketteluun tutustumisen ensin yhdellä suksella tasamaalla potkutellessa. Käytyämme perusasioita läpi ja päästyämme mattohissille, perheen isä sanoi, että tämä taitaa olla heidän yhteinen juttunsa. Toinen lapsista ja perheen isä oivalsivat laskettelun nopeasti, oman jääkiekkotaustansa takia. Äiti oli varovaisempi, mutta hyvin kiinnostunut tekniikasta ja lapsista nuorempi taas rakastui vähän liikaakin vauhtiin. Lopputuloksena oli se, että tunnin jälkeen perhe jäi vielä rinteeseen harjoittelemaan keskenään. Parin viikon kuluttua perhe tuli uudestaan tunnille ja nyt kaikilla oli omat välineet. Koko perheellä kiisi uudet kypärät päässä ja lapsilla oli vuokraamosta ostetut vähän käytetyt välineet ja vanhemmilla taas aivan uudet välineet urheiluliikkeestä. Perhe kaipasi vähän lisää opastusta isommassa rinteessä ja ankkurihississä. Pieniä vinkkejä ja oppeja jaettiin kaikille perheenjäsenille taitotasojen mukaan. Seuraavana talvena lapset tulivat ratalaskukouluun ja vanhemmat olivat aina rinteessä samaan aikaan, kun lapset treenasivat. Toisen laskukauden lopussa perheen isä tuli kiittämään positiivisesta innostuksesta lajiin, josta todellakin oli kahden talven aikana tullut perheen yhteinen liikunta- ja ulkoilumuoto, josta koko perhe nautti. Edelleenkin perhe tervehtii lähes viikoittain rinteessä ja kertoo aina kuulumisiaan ja matkasuunnitelmiaan.

Piruetteja

Ylläksellä tuli rinteeseen sairauden myötä näkönsä menettänyt mies. 9 vuotta aikaisemmin miehen harrastuksiin oli kuulunut laskettelu. Tottuminen sokeutumiseen ja vain 10 % näkemiseen toisella silmällä oli pitänyt poissa rinteestä nämä vuodet. Ensimmäisenä päivänä aloitimme Perherinteessä aisan kanssa laskemisella. Laskutaito palautui todella nopeasti. Seuraavana päivänä muutimme laskemista niin, että laskin edellä ja oppilas perässä lähi- ja kuuloetäisyydellä. Kolmantena päivänä pääsimme jo Jokeri-rinteelle laskemaan. Oppilaan onnistuminen ja kyky omaksua laskeminen uudella tavalla olivat upea kokemus meille molemmille. Mies pääsi takaisin rakastamansa lajin pariin, lopulta vain pienellä avustuksella ja kannustuksella. Loppuviikosta näin oppilaan laskevan veljensä kanssa rinteessä. Oppilas oli vielä jättänyt erityiskiitoksen hiihtokoulun ilmoittautumispisteeseen viikon jälkeen, jossa kertoi tilanneensa jo kypäräpuhelimet itsellensä ja veljelleen, jotta veli pystyi toimimaan oppaana ja edessä laskijana hänelle.

Näkövammainen Ylläksellä

Ylläksellä minulle oli varattuna 6 vuotias Latvialainen poika neljäksi aamupäiväksi. Pojan isoisä osasi hyvää englantia ja kysyi olisiko hän meidän tulkkina? Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen meillä synkkasi pojan kanssa ja päätimme olla vain kaksisteen. Aloitimme nollasta ilman yhteistä kieltä laskettelun opettelun. Päivä päivältä edistyimme ja samalla kävimme tutustumassa moottorikelkkoihin, nuotioihin ja näimme poroja, kävimme aaltoladuilla, miniparkissa jne. Poika jäi aina tuntien päätteeksi harjoittelemaan vanhempiensa kanssa, jotka olivat myös vasta-alkajia. Viimeisenä päivänä poika toi minulle ison suklaakonvehdin ja kortin, mihin olivat vanhemmat kirjoittaneet, että ”Kiitos hiihtokoulusta”. Isoisä tulkkasi vielä tämän kiitoksen, sillä poika oli pitänyt samat tunnit vanhemmilleen aina päivän päätteeksi eli samat asiat mitä me olimme tehneet, poika opetti ne vanhemmilleen. Yhdessä kohtaan oli vain tullut pieni pulma, kun ne porot eivät olleet siinä kohtaa kuin me olimme ne aikaisemmin nähneet kertoi isoisä.

Peuramaalla yksityistunnilleni tuli hiljainen 5 vuotias tyttö, joka tummilla silmillään katseli rinnettä ja vastasi varovasti esittämiini kysymyksiin yhdellä sanalla tai nyökkäyksellä. Tyttö kävi muutaman kerran yksityistunnilla ja oppi hienosti laskemaan. Leikkimällä, ilman ylimääräisiä puheita, tyttö oppi laskemaan. Myöhemmin näin tytön käyvän laskettelemassa isänsä kanssa, joka kerta tyttö tervehti ja vilkutti ujosti. Vuodet kuluivat ja tyttö tuli uudestaan tunnilleni nyt lumilaudan kanssa. Ensimmäisenä tyttö sanoi, että mä tulin nyt uudestaan ja haluan oppia lautailemaan, kun sä olit niin kiva.

Pallo lentää

Vanhemmat toivat 5 vuotiaan tytön tunnille ja kertoivat, että olivat yrittäneet opettaa tytön laskemaan jo kaksi talvea. Tyttö ei vieläkään osannut aurata eikä kuulemma kuunnellut heitä. Vanhemmat olivat ”vähän tuskastuneita”, sillä lomamatka isompiin rinteisiin oli jo varattuna kuukauden päästä. Aloitimme ihan alusta ja juttelimme kaikkia ”Frozen” – prinsessajuttuja. Leikimme ja touhusimme lastenrinteessä. Ensimmäisellä kerralla oppiminen edistyi, mutta ei ihan vanhempien toivomalla nopeudella. Tyttö kuitenkin tuli vielä toisen kerran ja silloin oppimista yhtäkkiä alkoi tapahtumaan. Tyttö oli säteilevä ja iloinen, kuitenkaan emme vieläkään päässeet tuolloin pois lastenrinteestä, ja vanhemmilla oli jo vähän epätoivo ja tavallaan kyseenalaistivat opetusmetodejani. Viikkoja kului, ja tyttö ilmestyi vielä kolmannen kerran tunnilleni. Hitaasti edistyimme ja lopulta olimme isossa mäessä. Tunnin päätteeksi tyttö veti taskustaan pienen piirustuksen, jossa oli prinsessa laskettelemassa.

LumiWerneri kurssilla oli kymmenen pientä vasta-alkajaa ja meitä opettajia oli kaksi. Kurssilta erottui kokonsa puolesta jo pieni tyttö, joka oli erittäin reipas, mutta oppiminen ei tapahtunut yhtä nopeasti kuin kurssitovereillaan. Tyttö kovasti kuitenkin yritti, ja jokaisen pienenkin onnistumisen tyttö kruunasi fantastisella hymyllään. Tyttö tarvitsi toki paljon toisen opettajan apua pysyäkseen kurssilla opetuksen tahdissa. Tytön äiti kysyi toisen kurssipäivän jälkeen meiltä, pitäisikö tytön lopettaa kurssi? Vastasimme ettei tarvitse, ja pyrimme vakuuttamaan äidin että tyttö vielä oppisi, joten kurssia kannatti jatkaa. Kurssin viimeisenä päivänä tyttö oivalsi ja oppi. Tyttö oli yhtä auringon paistetta. Nykyään tyttö laskee usein rinteessä äitinsä kanssa ja ohi laskiessaan hymyilee ja vilkuttaa kovasti.

Lumisateessa Peuramaalla

Tärkeintä on se, että pääsee innostamaan oppilasta ja näkemään, että oppilas nauttii opetuksesta ja oppii. Monesti tunnilla opettajan täytyy vain olla rauhallinen, kuunteleva ja edettävä juuri siinä vauhdissa kuin oppilaalle on sopivaa.

Tavallaan kliseehan ”unelmatunnista” on päästä hyvän laskijan kanssa aurinkoisena päivänä laskemaan. Vielä plussaa on, että rinteissä on edellisenä yönä satanut uusi lumi ja pääsemme piirtämään ne ensimmäiset ”jäljet” rinteeseen.Talvinen auringonpaiste Peuramaalla

Kommentoi

Werneri hiihtokoulussa

Milloin kannattaa tuoda lapsi hiihtokouluun?

Julkaistu: 20.2.2016

Olen nyt toista talvea kokopäiväisesti eli 7 päivänä viikossa Peuramaa Ski:n hiihtokoulussa (Peuramaan Hiihtokoulu) ns. kausiopettaja. Lastenrinteessä on siis tultu laskettua säässä kuin säässä sekä nähty erilaisia asiakkaita, eli oppilaita ja varsinkin oppijoita. Samalla on tultu seurattua mitä kaikkea lastenrinteessä tapahtuu. Eli mitenkä vanhemmat ja lasten läheiset ovat lapsia opettaneet. Samalla on tultu katsottua ja mietittyä kollegoiden, eli toisten hiihdonopettajien, opetuksia ja lasten vanhempien reaktioita opetukseen ja lapsiensa oppimiseen.

Olen ollut Peuramaalla Kirkkonummella hiihdonopettajana tammikuusta 2004 lähtien, eli lastenrinne on erittäin tuttu paikka ja keskuksen kehittymistä on tultu seurattua. Samalla olen kouluttanut koko ajan itseäni ja opettanut myös aina myös jossakin Lapin keskuksessa viikko-opettajana, jotta olen saanut myös toisenlaista näkemystä asioihin. Muissakin hiihtokouluissa olen ollut ennen Peuramaata.

Minkä ikäisenä hiihtokouluun?

Tämä on kysymys mitä minulle on esitetty lähes päivittäin. Peuramaalla  ryhmäopetukseen laskettelussa ikärajana on 5 vuotta ja lumilauta puolella on 6 vuotta. Nämä ikärajat vaihtelevat hiihtokouluittain.

Wernerin kanssa potkutellaan yhdellä suksella

Nuorempia lapsia otetaan yksityisopetukseen, mutta milloin lapsi on oikeasti valmis tunnille? – Siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Minä lähtisin siitä, että lapsella on itsellään halu päästä rinteeseen ja oppia laskemaan. Milloinka lapsi osaa tätä tahtoaan ilmaista alkaa siitä, että hän on ylipäätänsä tutustunut toimintaympäristöön eli rinnekeskukseen. Rinteessä on nimittäin paljon erilaisia houkutuksia ja kiinnostavia asioita moottorikelkoista, rinneaidoista, hisseistä varsinaisiin laskettelijoihin ja lumilautailijoihin jne. Lapsella on esimerkkejä joita seurata, ketkä toimivat turvallisesti esikuvia ja innoittajina lajiin, eli nämä ovat yleensä omat vanhemmat tai sisarukset tai muut läheiset. Yleensä lapsen fysiologisilta valmiuksilta loistava ikä aloittaa laskettelu yksityistunnilla on noin 4 vuotta. Toki nuorempanakin oppii ja pystyy laskettelemaan eli reilun kolmen vuoden iässä. Kaksivuotiaan opetus on enemmän vain postitiivisten kokemusten ja elämysten hakemista, kuin varsinaista oppimista lasketteluun. Myöskään kaksivuotias ei pysty kovinkaan usein täysin itsenäiseen laskemiseen eli tarvitsee aina apua hiihdonopettajalta tavalla tai toisella. Samoin jaksaminen on kovin yksilöllistä, mutta yleensä 4 vuotiaat jaksavat olla aktiivisena koko yksityistunnin (50 minuuttia). Nuoremmat taas väsyvät jo ihan fyysisesti ja koko tunnin jaksaminen on täysin opettajan ja oppilaan oppimistempon ja leikkimisen varassa.

Fyysiseen väsymykseen ja oppimiskykyyn paljolti vaikuttaa vielä minkä kokoiset ovat monot ja sukset. Laskettelumono ”pitää istua jalkaan kuin sukka” ja suksi pitää olla aloittelijalle sopivan mittainen ikään ja kokoon nähden. Liian isolla monolla on lapsen hankala laskea, koska jalka liikkuu monon sisällä. Samoin villasukka monossa on todella huono vaihtoehto. Riittää, että laskettelumonossa tai lumilautakengässä on yksi pitkävartinen sukka, joka on ihoa myötäilevä ja mielellään tarkoitettu lasketteluun tai lumilautailuun. Nykyaikaiset laskettelumonot tai lumilautakengät ovat lämpimiä normaaleihin talviolosuhteisiin. Kovilla pakkasilla lasten varpaat palelevat siinä missä aikuistenkin. Erilaiset monon- tai sukanlämmittimet ja mononpäälliset (T-tossut) tai kertakäyttölämmittimet ovat oivallinen apu palelemisen estämiseen. Samoin kypärä tulee olla päässä, kypärän alle on hyvä laittaa esim. huppuhattu tai putkihuivi tai ohut pipo. Yleensä hiihtokouluun ei edes oteta alle 12 vuotiaita oppilaita ilman kypärää.

Lumilaudalla lapsen oppiminen on aina haastavampaa kuin suksilla, kun lapsen pitää ymmärtää miten paino tulee siirtää etujalalle, varpaille ja kantapäille sekä kaikkeen liittyy vielä tasapainon ja kehon kokonaisvaltainen hallinta. Lumilaudalla on innokkaita 5 vuotiaita, joilla on ihmeen paljon sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja halua oppia. On myös niitä 5 vuotiaita ja paljon vanhempiakin lapsia, jotka heittävät yhden kokeilukerran jälkeen lumilautailun sikseen, kun kärsivällisyys ei kestä hidasta oppimisprosessia ja nöyrtymistä kaatuilemiseen. Alle 5 vuotiaat taas sitovat hiihdonopettajan täysin, koska jo pelkästään siteiden laittaminen kiinni rukkaset kädessä on haastavaa, ja punertaminen lauta jalassa maasta pystyyn on liian iso fyysinen ponnistus. Erityisesti oman kehon ymmärtäminen vaatii hiihdonopettajan apua kädestä pitäen. Toki poikkeuksiakin on, ne jotka ovat skeitanneet tai surffanneet pienestä pitäen, niin lautailun oppiminen  on helpompaa.

Lumilauta ryhmä               

Miksi tulla hiihtokouluun?

Saman kysymyksen voi kysyä miksi mennä uimakouluun? Yleensä uimakouluun mennään oppimaan uimaan ja sukeltamaan. Monesti vanhemmat kokevat, että uimaan opettaminen on parempi antaa siihen koulutettujen opettajien hoitaa, jotka tuntevat ne ”kikat” opettaa lapsi uimaan leikin ja mielikuvien varjolla. Samoin vanhemmat luottavat uimakoulujen kronologiseen järjestykseen toimia uimisen opettamisessa ja SUH:n lanseeraamaan uimakoulu ja Suomen Uimaliiton Vesiralli -koulutusjärjestelmään. Itse olen myös uimaopettaja, joten näistä molemmasta lajista minulla on hyvää kokemusta.

Hiihtokouluun tulemiselle pitäisi olla aivan samat syyt. Ainoa ero on uimisen ja laskettelun suhteen on se, että uimaopetukseen otetaan yleensä vähemmän yksityistunteja ja yleensä oppiminen tapahtuu ryhmässä ja on osana meidän suomalaista peruskoulua. Peruskoulussa opitaan myös ma

astohiihtoa, sikäli mikäli lunta on tarpeeksi ympärillä. Monet vanhemmat taas mieltävät että jos lapset osaavat jo hiihtää perinteisesti, tällöin laskettelukin on helppoa. Toki perinteisestä hiihtämisestä ja luistelusta on suurta apua laskettelun oppimisessa.  

Hiihtokoulut taas tarjoavat kumpaakin vaihtoehtoa yksityisopetusta tai ryhmätunteja. Suomen hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) jäsenhiihtokoulut opettavat lapsia Werneri – konseptin mukaisesti kursseilla. Werneri – konsepti on erittäin hyvä ja turvallinen tapa oppia laskettelu ja lumilautailu. 

Werneri hiihtokoulussa

Tärkeintähän on hiihdonopetuksessa, että oppilas oppii ja nauttii oppimisesta. Oppilaalle puhutaan ”oppilaan tasoista kieltä”. Tämä ei tarkoita sitä, että hiihdonopettajan pitäisi täydellisesti pystyä puhumaan oppilaan äidinkieltä, vaan hiihdonopettajan tehtävänä on tarjota oppilaalle ne mielikuvat ja näytöt, jolla tapahtuu turvallinen oppiminen, ja se on kaikkien osapuolen mielestä mielekästä. Liian usein rinteessä kuulee kun 4-6 vuotiaalle lapselle opetetaan vanhempien taholta laskettelua seuraavilla sanoilla: ”pidä sukset aurassa ja kuormitat ulkosuksea kääntyäksesi oikealle ja pidä hyvä laskuasento”. Ymmärtääkö tuon ikäinen lapsi mitä tuolla tarkoitetaan? Vielä kun vanhemman näyttö on kaikkea muuta kuin auralla lapsen edessä laskemista vaan aikuinen laskee käännös yhdensuuntaisinsuksin. Onko tuolla tavalla oppiminen hauskaa, mielenkiintoista taikka innostavaa?

Rinnealuetta pitää kunnioittaa, ja oppiminen on tapahduttava turvallisesti rinnesääntöjä noudattaen, sekä erityisesti mielekkäästi ja lasten ehdoilla. Juuri sitähän on hiihtokouluissa tarjolla. Suoritusalueet on valittu tarkoin, ja pohdittu erityisesti turvallisuuden kannalta ennakkoon. Oikean kokoinen rinne alkeiden opetteluun, sekä sopivanlainen hissi aloittelijoille, ovat oppimiselle kaiken a ja o. Monesti hiihdonopettajat käyttävät hauskoja apuvälineitä ja rinteen eri muotoja oppimiseen, joten oppimisesta tulee oikea seikkailu.

Mitä hiihdonopetuksesta odotetaan?

Ensisijaisesti toki odotetaan, että oppilas oppii laskettelemaan tai lumilautailemaan. Laskettelun ja lumilautailun oppiminen on oppilaskohtainen asia, johon vaikuttaa ikä, liikunnallisuus sekä erityisesti halu oppia. Hiihdonopetuksen tehtävänä on innostaa oppilas lajiin ja saada siitä positiivinen ja turvallinen vaikutelma, jotta oppilas varmasti tulisi seuraavan kerran vielä mäkeen, – joko uudestaan opetukseen, tai läheistensä kanssa laskemaan. Tarkoitus on antaa elämyksiä, ja se voi olla turvallisesti oikolinjassa laskeminen, tai aurakäännösten tekeminen leikinvarjolla lastenrinteessä.

Juna lähdössä liikkeelle

Lumilaudalla pystyssä pysyminen tai takakantilla jarruttelu jne. Jokaisen lapsen oppimisprosessi on omanlaisensa, toinen oppii nopeammin kuin toinen. Lapsi odottaa turvallista aikuista, johonka voi luottaa, ja joka vie hänet iloisesti ja auttavaisesti rinteeseen oli kysymyksessä laskettelu ja lumilautailu. Hiihdonopettaja on samalla esimerkki lajista, kuinka rinteessä tulee käyttäytyä, ja opettaja, sekä monesti myös kuuntelija, joka jakaa lapsen toiveet ja auttaa kohtaamaan mahdolliset pelot rinteessä.

Vanhemmat taas odottavat kovasti, että oppimista tapahtuu. Kaikilla opettajilla on oma tyylinsä ja tapansa kertoa asiat oppilaalle. Mitä nuorempi oppilas on, sitä enemmän rinteessä leikitään ja lasketaan mielikuvin. Tämä taas saattaa näyttää vanhemmalle, että mitään ”järkevää” ei tehtäisi.

Välillä vain oppilaan oppiminen ja nauttiminen lajista eivät ota onnistuksekseen, joten silloin kannattaa vain ottaa aikalisä lajiin ja kokeilla vaikka vuoden kuluttua uudestaan. Tämä ei ole mikään häpeä vaan luonnollinen asia, kaikki eivät esimerkiksi opi 4 vuotiaana lukemaan.  

Vanhemmilla ja lapsella voi olla välillä hyvinkin eri käsitykset hiihdonopetuksesta. Vanhempi toivoo, että hiihdonopettaja tekee yksityistunnissa ihmeitä heidän lapselleen tai lapsilleen. Eli opettaja pystyy opettamaan lapsen turvallisesti laskemaan kaikissa rinteissä yhden yksityistunnin aikana. Näin voi kyllä tapahtua, jos oppilas on erittäin liikunnallinen ja hallitsee oman kehonsa hyvin ja on erittäin innokas oppija ja erityisesti haluaa oppia. Joskus näitä tunteja tarvitaan vaan enemmän, sitä varten on olemassa esim. lasten Werneri – kurssit. Kurssit ovat useamman kerran mittaisia ja niissä on loistava tapa oppia hitaammassa tempossa yhdessä ikätoverien kanssa laskemaan tai lautailemaan..

Miksi juuri hiihtokouluun?

Tiivistettynä lapsen turvallisuuden ja erityisesti lajista nauttimisen kannalta, kannattaa kääntyä hiihtokoulun puoleen. Pieni panostus hiihtokoulun puolelle, niin lapsella kuin aikuisella pysyy iloinen mieli ja perhesopu. Opitaan jo pienestä pitäen, että laskettelu/lumilautailu ovat positiivisia ja mukavia asioita. Rinteessä ollaan tulevaisuudessakin koko perheenä ja osataan nauttia lajista yhteisenä harrastuksena sekä mahdollisesti lapsesta saattaa tulla vielä uusi maailmantähtikin! Hiihtokoulu tarjoaa pienille oppijoille kuin vähän vanhemmillekin ja aikuisille, sekä erityisryhmien oppilaille kokemuksia ja iloa! Jokaisella on aina vähän kehittymisen tarvetta lajin parissa. Niin myös meillä hiihdonopettajillakin.

Tervetuloa hiihtokouluun!    

Kommentoi