Monot

Lapsella oikean kokoinen mono auttaa oppimaan

Julkaistu: 20.3.2016

Hiihtokoulutunnin alussa kun tapaan oppilaan ja näen hänen välineensä, niin herää kysymys voiko 5 -vuotiaalla lapsella olla numeroa 33 olevat monot? Tällöin täytyy vain ottaa muut keinot käyttöön, jotta tunnista tulee mukava elämys ja yrittää opettaa sen mukaan mihin oppilas pystyy.

Joskus kyselen ohimennen oppilailta mistä ovat saaneet omat välineensä. Yleisesti vastaus on, että ovat isomman sisaren vanhat tai serkun tai jonkun muun tutun. Harmittavan usein monot on hankittu lapselle, niin ettei niitä ole edes kokeiltu lapsen jalkaan. Vaan monon koko on noin arvioitu talvikenkien perusteella, jossa on jo muutoinkin yleensä kasvunvaraa ja tilaa parille villasukille. Toinen yleinen tapa on, että vanhemmat ovat ostaneet monot urheiluvälineliikkeestä ilman, että itse välineiden käyttäjä on ollut mukana ostoksia tehtäessä. Tällöin mono on usein valittu hinnan ja noin koon mukaan ja siihen on lisätty vielä vähän kasvunvaraa seuraavillekin kausille.

Miksi iso laskettelumono haittaa oppimista?

Väitän, että liian isolla monolla oppiminen on haastavampaa, huomattavasti vaikeampaa ja on jopa turvallisuus riski. Varsinkin pienikokoisella ja nuorella lapsella ei ole kovinkaan paljoa voimia jaloissaan hallita liian isoa monoa. Lapsen jalka heiluu monon sisällä, niin laskemisesta tulee todella vaikeaa. Lapsi ei saa työnnettyä kantapäätä ulospäin aura-asentoon. Vaan lapsi kun yrittää tehdä auran, niin sukset vain leviävät toisistaan. Monon läppään nojaaminen tuntuu täysin turvattomalta, koska silloin kantapää nousee ylös monossa.

Ryhm´ä eturinteessä

Tyypillisimpiä oireita isoista monoista on oppimisprosessissa;

  • Lapsi ei jaksa työntää kantapäitään edes tasamaalla auraan. Tällöin lapsi joko levittää jalkojaan levälleen tai laittaa jalat V-asentoon eli juuri toiste päin kuin aura.
  • Lapsella toinen jalka jää jatkuvasti taakse (toinen jalka on suorana), kun hän yrittää aurata. Voimat riittävät työntämään vain toista jalkaa auraan.
  • Lapsen sukset menevät toistuvasti kärjistä ristiin. Lapsi saa laitettua toisen suksen auraan ja se tulee toisen suksen päällekkäin ja näin tulee hyvin kapean aura sukset päällekkäin ja varsinainen jarruttaminen ja kääntyminen on ongelmallista.
  • Lapsella on voimaa helpossa rinteessä aurata ja tehdä jopa aurakäännöksiä. Lapsen mennessä vähän jyrkempään rinteeseen kaatumisia tapahtuu jatkuvasti ja aurassa pitäminen on haastavaa. Tällöin lapsi mieluummin laskee vain suoraa ja lujaa.
  • Lapsi valitsee helpoimman tien eli laskee todella kovassa takapainossa ja mielellään vain suoraan, koska silloin monot tukevat vähän paremmin ja laskeminen on tavallaan helpointa. Helpossa rinteessä näin voi tehdä ihan hyviäkin käännöksiä takapainossa.
  • Lapsi ei onnistu nousemaan itse ylös kaaduttuaan. Lapsen jalat menevät helposti ”solmuun” ja lapsi ei edes havaitse sitä. 
Takapainossa

Millainen on oikean kokoinen mono?

  • Monon on istuttava jalkaan kuin sukka.
  • Kun monon sisäkengän ottaa erikseen, niin varpaat tulevat lähes päähän asti.
  • Monoon laitetaan ja sinne mahtuu vain yksi tiukasti istuva pitkävartinen sukka. Sukankin pitää olla oikeaa kokoa, ettei se vaan pyöri jalassa eli monossa. Urheiluvälineliikkeistä ja isoista marketeista saa edullisesti lasketteluun sopivia sukkia.
  • Monon sisässä ei ole perinteistä villasukkaa, joka pyörisi jalassa. Eikä monoon tarvitse jättää villasukalle myöskään tilaa. Kuivat monot ovat normaali talvikeleissä ihan lämpimiä.
  • Pitkät kalsarit/legginsit ja verryttelypuvun/college housuja ei laiteta monon sisään ollenkaan. Vaan ne jäävät monon yläpuolelle. (Aikuisille on saatavissa ¾ pitkiä alusasujen housuja ja ne ovat aivan mahtavia juuri laskettelu ajatellen.) Näin monojen läppiin on mukava nojata ja monon vartta ei purista ylimääräiset vaatteet.
  • Perussääntönä olen sanonut, jos lapsen talvikenkä on kokoa 30, niin mono on kokoa 28 tai 29. Naisille on helppo sanoa, että monot ovat samaa kokoa kuin korkokengät.
  • Jos et tiedä monon oikeaa  kokoa, pyydä vuokraamon tai urheiluvälineliikkeen henkilökuntaa mittaamaan jalan pituuden ja näin saatte tietää oikein koon.
Mono koko

Mitä tunneilla on sattunut, kun oppilaalla on ollut liian isot monot?

LumiWerneri – ryhmässä oli viehättävä pieni 5 -vuotias tyttö, jolla oli uudet vaaleanpunaiset monot. Tyttö sai sukset jotenkin auraan tasamaalla ja oppi oman tekniikkansa kääntää suksea eli nosti sisäsuksea takapainossa käännöksessä. Kaatuessa tytöllä oli suunnattomia vaikeuksia päästä itse ylös. Tyttö taas kerran kaatui laskun aikana. Olin jo alempana rinteessä. Kehotin tyttöä yrittämään nousemaan itse ylös. Tyttö kovasti viittoi ja lopulta huusi; ”Mä olen sukkasillani.” Siinä vaiheessa lähdin vauhdikkaasti tamppaamaan rinnettä ylös. Tytön jalka oli tullut monosta ulos ja istui siinä vaaleanpunainen sukka lumen päällä. Onni onnettomuudessa oli se, että tyttö oli kaatunut niin, että hänen toinen jalkansa piti irronnutta suksea ja monoa paikallaan, koska suksihan olisi mennyt monon kanssa omia menojaan rinnettä alaspäin. Sekä tytön siro jalka oli tullut monosta niinkin helposti ulos, ettei hänelle tullut mitään vammoja. Puin tytölle monot jalkaan ja menimme vuokraamoon hakemaan paljon pienemmät monot. Itkuhan siitä tuli, kun vuokraamon monot olivat punaiset eivätkä vaaleanpunaiset. Ensimmäisellä laskulla pienemmillä monoilla, tyttö oli ehdottomasti ryhmän paras.

Vaaleanpunainen_mono

Olin päättämässä työpäivääni, kun pari vanhaa oppilastani Ratalaskukoulusta tulivat hakemaan minua, kun heidän kaverinsa oli kaatunut hyppyrissä. Kaatunut oli 9-vuotias poika, jonka tunsin myöskin edelliseltä vuodelta. Pojalla oli kovia kipuja, mutta sain hänet autettua silti alas rinteestä ensiapuun. Aloin selvittelemään missä oli kovin kipu ja sain hälytettyä pojan äidin paikalle. Poika kertoi juuri saaneensa uudet monot ja sukset. Poika valitti kovasti toisen jalan pohjetta. Pohje oli täysin kosketusarka ja omituinen. Lopulta päädyin jostakin syystä soittamaan ambulanssin paikalle, lähinnä pojan kovien kipujen takia. Pojan äidin mielestä, poika liioitteli kipua. Odotellessamme päätin riisua terveestä jalasta monon pois. Pojalla oli jalassa kolmet sukat ja mono oli ainakin 3-4 numeroa liian iso. Pojan äiti olisi halunnut, että toisenkin jalan mono otettaisiin pois jalasta, mutta teinkin juuri toisin päin kiristin monon solkia. Äiti oli huolissaan uusista monoista. Ambulanssin saavuttua, myöskään he eivät ottaneet monoa pois jalasta vaan antoivat sen olla. Poika päätyi suoraan sairaalaan leikattavaksi. Sairaalassa uusi mono oli leikattu irti pojan jalasta. Kaatumisen yhteydessä nilkassa ja pohkeessa oli tapahtunut valtavia repeämiä, kun jalka monon sisällä oli heilunut ja mono ei ollut antanut tukea ollenkaan. Seuraavana talvena poika tuli taas uusilla monoilla rinteeseen ja hiihtokouluun.  Kaatumisesta oli aiheutunut pelkoja ja poika tarvitsi tukea päästäkseen niistä eroon. Tällä kertaa uudet monot olivat oikean kokoiset.

Koko yön oli satanut uutta pakkaslunta ja lunta satoi sakeasti edelleen. Kun 5 -vuotias poika tuli hiihtokouluun toista kertaa. Laskeminen tuntui jotenkin olevan hankalaa ja poika ei nauttinut ollenkaan, vaan väkisin yritti laskea. Hississä poika sanoi lopulta, että jalkoihin sattuu. Rupesin tarkistelemaan pojan monoja ja sanoin, ”että en yhtään ihmettele, koska sullahan on monot väärissä jaloissa”.  Poika istui syliini ja rupesimme vaihtamaan monoja toisiin jalkoihin. Jotta sukka pysyi kuivana sen aikaa kun availin toista monoa, niin iso rukkaseni toimi suojana pojan jalassa, joka oli pojasta erittäin hauskaa. Poika oli alkuun sattuneesta nolo. Käänsimme asian leikin varjossa iloksi ja lopulta tunnin loputtua poika sanoi isälleen, että monojen kuviot pitävät laitta näyttämään ulospäin eikä sisäänpäin. Monot olivat oikean kokoiset. Monot olivat yksisolkiset ja sen verran pienet, että pojan isä ei ollut osannut erottaa kumpi mono menee kumpaankin jalkaan monojen kuvioista.

Lastenmonot

Vastaava tapaus tapahtui Entry – ryhmäni kanssa, kun rata harjoituksiin lähtiessämme kyselin ryhmäläisiltäni, että onko monot varmasti tarpeeksi kireällä ja kiristelimme muutaman oppilaan monojen solkia. Silmäni osuivat yhden tytön jalkoihin, missä monot olivat väärissä jaloissa. Tyttö ei ollut asiasta moksiskaan, koska näin oli kuulemma parempi kuin aikaisemmin oli ollut? Tytöllä tuntui, että monot tukivat paremmin kun olivat väärissä jaloissa. Seuraaviin treeneihin nämä monot olivat vaihtuneet takaisin pienempiin eli edelliskauden monoihin.

Isokokoinen 7 -vuotias tyttö tuli tunnille. Äiti harmitteli, kun tyttö osaa laskea lastenrinteessä, mutta heti muualla lasketelleessaan  kaatuilee koko ajan ja käännöksien tekeminen on vaikeaa. Tunnin toiveena oli kerrata kaikki asiat vielä isommassa rinteessä. Tytöllä oli silmämääräisesti katsottuna hiukan liian isot monot, jotka osoittautuivat tytön kertoman mukaan veljien vanhoiksi. Tyttö kertoi, että laskemista helpottaa kun menee varpailleen tai kipristää varpaita. Myöskin tyttö kertoi, että jalat tulevat kovin kipeiksi laskemisesta. Laskettuani 10 minuuttia  tytön kanssa tiesin, mikä oli ongelmana laskemisessa -> Liian isot monot. Laskimme tunnin loppuun leikkien kaikkea mahdollisimman helppoa. Tunnin jälkeen pyysin tytön äidiltä, että saisin katsoa tarkemmin tytön monoja. Tytön jalka olikin huomattavasti sirompi vielä kuin olin luullut ja monot tosiaankin olivat sen kolmen peukalon mitan verran liian isot. Pari päivää myöhemmin näin tytön vuokraamon monoilla laskemassa kilparinteessä todella tyylikkäästi.

Perheen äiti oli käynyt ostamassa pojilleen monot urheiluvälineliikkeestä. Liikkeessä oli neuvottu, että monoissa pitäisi olla n. 2 – 2,5 cm kasvunvaraa. Äiti oli laittanut pojille monojen päihin pumpulia, jotta jalka istuisi monoissa tukevasti eikä heiluisi. Kaunis idea, mutta tunnilla törmäsimme siihen, kun pojat valittivat, että monot sattuvat. Monot olivat ns. ”lasten kisamono mallistoa” ja niissä oli 4 solkea. Jalkapöydän päälle tulevat soljet painoivat jalkaa täysin väärästä kohtaa ja solkikohdat puristivat jalkaa kovasti. Oppiminen oli haastavaa, jo senkin takia, että monot painoivat. Lapset tulivat seuraavalle kurssitunnille uusissa monoissa. Tai nuoremman pojan monot olivat vanhemmalla. Nuoremmalla oli monot vuokraamosta. Laskemaan oppiminen alkoi kokonaan alusta ja oppimista tapahtui nopeassa tahdissa. Kuulemma poikien äiti antanut palautetta urheiluvälineliikkeen myyjälle.

Monomittataulukko

Joskus ”välineurheilussa” oppiminen on välineistä kiinni. Samat asiat pätevät myös aikuisille, mutta aikuisilla on enemmän voimaa jaloissa ja muutaman numeron  iso mono ei estä niin paljon laskemista, kuin lapsella.

Kommentoi

Kelkkalaskemisen opettamista Peuramaalla

Soveltavaa alppihiihtoa

Julkaistu: 07.3.2016

Tammikuussa 2008 osallistuin Soveltavan alppihiihdon koulutukseen Himoksella. Olin ilmoittautunut koulutukseen syksyllä 2007 ja sopinut työni ja poikani isä-viikonloput, niin että pääsisin koulutukseen. Loppuvuodesta 2007 minulla kuitenkin todettiin syöpä. Olin väsynyt, kipuinen ja välillä pahoinvoiva, kun osallistuin kurssille. Painoa minulle oli kertynyt todella paljon, kun olin turvonnut lääkityksestä. Eläkkeelle jäänyt äitini tuli minulle mukaan matkaseuraukseni. Henkisesti kurssi tuli aivan loistavaan aikaan, ja eläytyminen kurssille ja suhtautuminen erityisryhmien talviurheiluun muuttui hetkessä vielä positiivisemmaksi. Vaikka oma sairastuminen ei estänyt minua normaalista laskettelusta, niin se toi itselleni kokonaan uuden henkisen kasvamisen.

Rollaattori

Kurssilla meitä oli 9 eri taustan omaavaa hiihdonopettajaa tai fysio- tai toimintaterapeuttia, joilla kaikilla oli suuri intressi oppia opettamaan erilaisia apuvälineitä hyödyntäen soveltavaa alppihiihtoa ja lumilautailua erityisryhmille. Päivien aikana tuli upeita elämyksiä ja oppeja varsinkin kelkkalaskettelusta, eri apuvälineiden käyttämisestä. Erityisesti asettumisesta eri aistiharhaisten asemaan erinäisten apuvälineiden avulla oli todella mielenkiintoista. Laskeminen erikoislasit päässä missä näkökenttä oli rajoitettu, antoi ymmärtää, miltä tuntuu olla rinteessä kun ei vain näe kunnolla. Kuinka olennaista on, että toinen opastaa ja kertoo mitä edessä tapahtuu. Paljon merkitsee luottamus opastajaan ja opastajan puhekyvyt ja kuvaukset rinteen muodoista ja lumen koostumuksesta jne.

 Sokeana rinteessä, Himoksella koulutuksessa.

Itse olen tuon koulutuksen jälkeen opettanut erilaisia soveltavia oppilaita. Jokainen soveltava oppilas on erilainen ja jokaisen ”vammat” ovat toisistaan poikkeavat. Opettajalta vaaditaan ymmärtämään oppilaan erityspiirteet, ja on rakentamaan aina tunnin alussa luottamus oppilaaseen. Syyskuussa 2016 olin Argentiinassa InterSki:ssä (hiihdonopettajien joka 4. vuosi järjestettävässä kansainvälisessä konferenssissa) olin Englantilaisten luennolla ja opissa soveltavasta hiihdosta. Siellä sain vielä lisää ideoita. Koulutus myös herätti itsessäni halun avartaa enemmänkin ihmisten maailmaa pois ns. ”normaalien ja terveiden maailmasta”. Itse InterSki –konferensseista myöhemmin lisää.

Vuosien varrella olen opettanut erilaisia oppilaita, mutta tässä on niistä muutamia ehkä mieleenpainuvimpia.

Olen ollut vuosia SHKYn soveltavaa alppihiihtoa opettavien opettajien listalla. Sitä kautta minua lähestyi Espoolaisen koulun opettaja, joka halusi tarjota oppilaalleen mahdollisuuden osallistua koulun laskettelupäivään Vihti Ski:n hiihtokeskuksessa. Itselleni ajankohta oli töitteni kannalta hiukan hankala, mutta päätin järjestellä asiat niin, että pääsin ja tein sitten iltatöitä. Opettaja kertoi pojan halvaantuneen vuosia aikaisemmin surullisessa ja traagisessa onnettomuudessa. Poika oli aikaisemmin lasketellut normaalisti, joten hiihtokeskukset olivat hänelle tuttuja. Opettaja oli vuokrannut laskettelukelkan oppilaalle, jolla minun piti häntä laskettaa. Oppilaan kaverit tulivat kannustamaan poikaa, kun hänen avustajansa nosti hänet pyörätuolista kelkkaan. Lähdimme helpoista rinteistä liikkeelle ja opettelimme kuinka helposti kelkkaa pystyy kallistamaan. Alkujännityksen lauettua siirryttyämme samoihin rinteisiin ja ankkurihissin käyttöön missä oli oppilaan luokkatoverit laskettelivat. Oppilaan riemu oli aivan fantastinen ja hän voitti itsensä hyväksymällä, että hänen ei tarvitsisi luopua ollenkaan rakastamastaan lajista ja pääsi jännityksestä eroon. Oppilas oli aivan haltioissaan ja kaverit ottivat hänestä todella paljon kuvia. Tunnin jälkeen kiirehtiessäni takaisin silloiseen työpaikkaani, mietin monta kertaa millä asioilla on elämässä todellakin merkitystä.

Kelkka_laskettaminen_vihti

Oppilaan perhe oli kiertänyt pääkaupunkiseudulla hiihtokouluja ja yrittänyt löytää heidän silloin 9-vuotiaalle pojalleen hiihdonopettajaa, joka pystyi puhumaan ruotsia. Lopulta he löysivät Peuramaalle ja luokseni. Oppilaalla oli vain n. 10 % näkö kummassakin silmässä. Perheellä oli tarkoitus päästä Alpeille laskettelemaan lomallaan. Poika osasi laskea jo jonkin verran, mutta taitoja ja uskallusta piti kehittää siihen malliin, että laskutaito riittäisi ”isoille vuorille”. Otimme oppilaan perheen hankkimat kypäräpuhelimet käyttöön. Aloitimme laskemisen lastenrinteestä ja useamman kerran jälkeen laskimme jopa kilparinteen alas. Tärkeintä meille oli oppia yhteinen laskutahti ja löytää yhteinen kieli, millä sanoilla kuvailimme kaikki asiat, ja samalla opettelimme laskutekniikkaa. Näiden asioiden oppimisen jälkeen minulla oli suurempi tehtävä opettaa perheen isä toimimaan opas/esilaskijana pojalle, ja kertomaan asiat vastaavalla tavalla hänelle. Ihanana kiitoksena sain kortin Alpeilta, missä poika kertoi, että hänellä oli ollut mahtava ja onnistunut loma.

Sokean kanssa rinteessä

Perhe kävi usein Peuramaalla ja osa perheestä lasketteli, ja osa vietti aikaa pulkkamäessä, ja perhe nautti yhteisiä hetkiä grillikodalla. Perheen vanhempi poika istui pyörätuolissa. Kävin suoraan kysymässä pojalta itseltään milloin hän tulisi laskettelemaan? Perheen isä oli yllättynyt kysymyksestäni ja pyysi minua neuvottelemaan perheen äidin kanssa asiasta, joka hoiti pojan kuntoutuksia. Lopulta sovimme, että hiihtolomaviikolla poika tulisi laskemaan kelkalla. Sovimme BISKI -kelkan vuokraamisesta Maliken kautta Helsingin  Kenguru – vuokraamosta. Oppilas oppi kelkan kääntämisen ensimmäisellä laskulla ja kolmantena päivänä välillä teki käännöksiä niin tiuhaan tahtiin, että minun oli ohjastajana ja jarruna hiukan haasteita jäisellä rinteessä.

BISKI Peuramaalla

Tapasin Ylläksellä pääsiäisenä 2015 ihanan 9 –vuotiaan pojan, jolla on kehitysvamma. Opimme toimimaan yhdessä hyvin ja laskimme Perherinnettä aisalla avustaen loistavasti. Pojan vammat estävät jalkojen menemiseen auraan, joten sivuutimme sen vaiheen kokonaan ja aloitimme harjoittelun yhdensuuntaisin suksin tehtäviin käännöksiin. Kuluvana talvena poika on nyt käynyt Peuramaalla säännöllisesti. Tänään laskimme lastenrinteessä enää vain pienellä avustuksella. Olemme kokeilleet eri tekniikoita oppimisessa kuin normaalisti. Samalla tämä on ollut täysin terapiamuotoista kuntouttamisesta oppilaalle. Fantastista on ollut nähdä, että laskettelumonot menevät nyt jalkaan sujuvasti, ilman kovaa neuvottelua. Rinteessä jaksetaan olla koko tunti. Vaikka välillä mieliala vaihtelee, ja ulkopuoliset ärsykkeet voivat muuttaa laskemisen ilosta suruun ja ärtymykseen hetkessä. Yleensä pojan tunnit ovat olleet päivän päätteeksi, jolloin itselläni on ollut takana jo 6-8 tunnin opetuspäivät, niin omat murheet tai väsymys ovat kadonneet näillä tunneilla, koska tuottamani ilo on aitoa ja se näytetään myös selkeästi.

Vuosien varrella on ollut erinäisiä oppilaita, jotka ovat kokeilleet lajia vain kerran tai tulleet säännöllisesti tunneille. Välillä rinteeseen menoa on neuvoteltu kuvakortein. Samoja kuvakortteja olen välillä käyttänyt myös kun yhteistä puhekieltä ei ole ollut. Nimittäin en puhu venäjää, kuin pari hassua sanaa. Yleisen taloustilanteen ollessa parempi Kela hyväksyi helpommin laskettelun erityisryhmien yhtenä terapiamuotona siinä missä esim. uimisen, fysikaalisen jumpan tai ratsastuksen. Samoin eri säätiöiltä perheet ovat  saattaneet saada tukea tunneille.

Maaliskuun 2015 lopussa Peuramaalla oli Maliken järjestämä Soveltavan talviliikunnan päivä. Harmillisesti tuolloin kevät oli tullut jo niin aikaisin, etteivät pääkaupunkiseudun perheet enää uskoneet mahdollisuuteen lasketella. Tapahtumaan kuitenkin osallistui muutamia perheitä, ja itse pääsin opastamaan pientä tyttöä ja hänen isäänsä kelkkalasketteluun. Positiivisuus ja ilo loistivat kummankin heidän kasvoilla. 

Kelkkalaskettelu Peuramaalla

Tärkeintä itselläni on ollut soveltavien tuntien opettamisessa olla rauhallinen, ja antaa turvallinen ja luotettava vaikutus oppilaaseen. Tärkeintä on sulkea muut rinteessä olijat pois ympäriltä, sillä jos esim. autistisen kanssa tervehdin jotakin vanhaa oppilastani tai tuttua rinteessä, saattaa suhteemme ja koko oppimisprosessi loppua siihen. Itselleni soveltavan oppimisessa oppii joka päivä uutta, monia samoja asioita voi käyttää myös ”terveiden” oppilaiden opettamiseen. Omasta mielestäni tärkeintä on se, että rinnekeskus ei ole pelkästään terveille, vaan se on kaikille ihmisille oleva viihdekeskus, jossa voi nauttia laskettelusta tai lautailusta omaan taitotasoon ja kykyynsä puitteissa. Toivon vain kaikilta enemmän suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää erityisryhmiä kohtaan. Samoin on parempi kertoa rehellisesti vammoista, puutteista tai sairauksista, jotta opettaja pystyy ymmärtämään ja opettamaan sen mukaisesti.

Lumilautailua avustettuna

1 kommentti

Aamujumppa hiihtolomalla

Hiihtoloma hiihdonopettajan silmin

Julkaistu: 05.3.2016

Olen ollut opettamassa monena Etelä-Suomen hiihtolomaviikkona viikolla 8 Peuramaalla. Ensimmäisinä vuosina kun olin leipätyössä muualla, otin viikon vapaaksi ylityövapaiden tai vuosiloman merkeissä, ja näin panostin omalta osaltani rakkaudesta lajiin. Viimeiset vuodet ja työskentelyni perheyrityksessä, ovat mahdollistaneet hiihtolomaviikkoon täyden panostamisen opetusmielessä.

Osa hiihtolomaviikkojen hiihdonopettajista ottavat siis lomaa omasta työstään lähteäkseen opettamaan johonkin lomalaisten käyttämistä hiihtokeskuksien hiihtokouluista. Opiskelijoilla viikko saattaa jo muutenkin olla lomaa, ja tietysti kausityöntekijöille hiihtolomaviikko tai viikot (8-10) ovat ne yksi kauden tärkeimmistä ja kiireisimmistä viikoista.

Jokainen hiihtokoulu valmistautuu omalla tavallaan hiihtolomaviikkoon, joko tarjoamalla erilaisia kursseja hiihtolomaviikoilla kuin normaalisti tai lisäämällä normaalia kurssitarjontaansa viikonlopuilta hiihtolomaviikoille. Samalla hiihtokeskuksissa järjestetään usein erilaisia tapahtumia, kilpailuja, testikeskuksia jne.  Lähikeskukset pyrkivät saamaan lähialueelle jääneet lapset ja nuoret hiihtokouluihin viettämään hiihtolomaa, kun taas lomakeskukset tarjoavat palveluitaan lomalaisille. Kaikkien yhteinen intressi on kuitenkin saada tarjottua niin houkuttelevia kursseja tai mielekkäitä yksityistunteja, jotta hiihtokouluun saadaan vain mahdollisimman paljon iloisia hiihtolomalaisia.

Peuramaalla on ollut innokkaita laskijoita, jotka osallistuvat 2-5 päivän mittaisille kursseille. Osa oppilaista tulee vain yhdelle tai useammalle yksityistunnille oppimaan uusia taitoja, tai parantamaan niitä. Hiihtokoulujen tarkoituksena on toki saada oppilaat osallistumaan pidemmille kursseille, jotta oppilas nähtäisiin lähes joka päivä rinteessä lomallaan laskien. Tällöin myös oppimista tapahtuu paljon enemmän. Monelle ihmiselle säällä on kova merkitys ulkoilussa. Toisaalta vähän pilvisempänä tai kylmempänä päivänä rinteessä saattaa olla paljon vähemmän väkeä, ja rinteet ovat silti aivan loistokunnossa.

Werneri ja ryhmiä, hiihtolomalla 2016

Paljon rinteessä on myös niitä perheitä, jotka hiihtävät vain hiihtolomaviikolla. Eihän siinä mitään pahaa ole millään tavalla, päinvastoin. Hienoahan on, että edes hiihtolomalla ollaan ulkona talvisen harrastuksen parissa. Valitettavan usein vain tulee tunnille oppilas, joka haluaa oppia nopeasti uuden lajin. Menneellä hiihtolomaviikolla minulla oli iloinen ja puhelias 8-vuotias poika, joka halusi oppia lumilautailemaan. Rupesimme harjoittelemaan perusasioita, ja siinä vaiheessa kun meidän piti ruveta harjoitella takakantilla jarruttelua, oppilas kaatui useammankin kerran ja totesi tomerasti, että miksei tässä laudassa ole samanlaista nappia kuin My Craft – pelissä? – Painaa vain nappia, niin voi tehdä heti Backflipin. (Voltti selän puolelle, ponnistuksen jälkeen taivuta yläkroppa hartioiden yli selän taakse, pää menee edellä ja kroppa seuraa perässä.) Välillä saattaa olla, ettei oppilaalla ei ole mitään käsitystä mitä lautailu todellisuudessa keholta vaatii. Nuorukainen kuitenkin lopulta ymmärsi, että lautailu tarvitsee harjoittelua, ennen kuin kaikkia temppuja pystyy tekemään. Tunnin jälkeen poika kuitenkin tuumasi, että jatkaa lumilaudalla harjoittelua mieluummin pelin parissa ja tulee suksilla taas rinteeseen..

Parasta hiihtolomassa on opettajan kannalta se, että lomalaisilla on yleensä aikaa enemmän kuin arki-iltoina, jolloin oppilailla on jatkuva kiire päiväkodista/koulusta harrastuksiin ja nukkumaan. Samoin monesti oppilaat ja heidän perheensä ja läheisensä ovat vapaalla, ja jää aikaa myös muuhun touhuamiseen rinnekeskuksessa kuten pulkkamäkeen, eväiden syömiseen ja vaikka karuselleihin.

Hiihtolomaviikoilla tapahtuu paljon ja tulee hauskoja muistoja;

Meillä oli Peuramaalla oikein kunnon Werneri –pupu teema ja teeman mukaiset leikit lapsille. Teema meni jopa niin pitkälle, että piilottelimme Werneri – pupulle porkkanoita lasten kanssa pitkin rinteen reunoja. Toinen ryhmä piilotteli niitä, ja taas toiset ryhmät kävivät kaivamassa niitä rinteen reunasta esille Werneri – pupulle, jotta Werneri helposti ne löytäisi. Lumen sulaessa osa porkkanoista oli edelleen jäänyt rinteeseen.  Keväällä saimme ”vähän” ihmetteleviä kysymyksiä rinnetyöntekijöiltä miten ihmeessä rinteessä oli porkkanoita? Onneksi paikalliset peurat kävivät syömässä nämä porkkanat ennen kuin golf -kausi alkoi toden teolla.

Werneri

Kolmena peräkkäisenä hiihtolomana saman perheen kolme vilkasta lasta tulivat hiihtokouluun kursseillemme viideksi päiväksi. Varmaan ovat saattaneet käydä senkin jälkeen, mutta itse olen pitänyt muutaman välivuoden tuolloin. Jokaisen hiihtolomaviikon jälkeen perheen äiti toi meille herkullisen kakun, ja lasten piirtämän kortin, jossa lapset kiittivät heitä opettaneita hiihdonopettajia kuvin mitä olivat viikon aikana oppineet. Äiti taas kiitti, että oli päässyt ladulle rauhassa ja nauttinut hetken omasta ajasta.

Kummipoikani ja hänen veljensä kävivät meillä hiihtokoulussa ensin oppimassa ihan vain laskemaan, ja myöhemmin kunnolla freestyleä. Hiihtolomalla 2010 oli niin paljon satanut uutta lunta, että pojat kävivät opettajiensa kanssa Peuramaan ´”backärillä”. Sen jälkeen olenkin opetellut heidän kanssaan erinäisiä lumiturvallisuusasioita ja vieläkin saan viestejä missä, miten ja kuinka olisi turvallista laskea rinteiden ulkopuolella ja mistä hankkia koulutusta jne.. Se kipinä syvään lumeen siis syttyi ihan pienessäkin rinteessä.

Hiihtolomalla 2010

Hiihtolomaviikolla vuonna 2011 pääkaupunkiseudulla oli ennätyspakkaset, ja pukeutumisesta tuli viikon puheenaihe kun pakkanen pysyi -25C pakkasasteen teinoilla. Opastimme perheitä pukeutumisessa, sekä pidimme kursseilla lämmittelytaukoja ja teimme taukojumppaa hissinousuilla jne. Samalla opettajien oma pukeutuminen oli koetuksella, kun tuntien väliset tauot ovat vain 10-20 minuuttia, tuossa ajassa ei ehdi paljoa lämmetä. (Taukojen aikana on täysi kiire ihan hengähtää, tankata itseensä pikaisesti energiaa tai käydä  ihan vain vessassa, tai vaihtaa varusteet toiseen lajiin.)   Samaisella viikolla Peuramaalle oli palkattu ammattivalokuvaaja ottamaan talvisia valokuvia keskuksesta. Hiihdonopettajien vuotuista ryhmäkuvaa otettaessa aamulla oli pakkasta vain -27C ja oli aivan fantastinen tyyni ja pilvetön pakkasaamu. Ryhmäkuvaa varten opettajien piti pidättää hengitystä, jottei hengityshöyry olisi noussut opettajan pään yläpuolelle pilveksi. Melkein kaikki pystyivät pidättämään hengityksen.

Peuramaan hiihdonopettajat 2011

Parasta mitä hiihtolomaviikossa on hiihdonopettajien yhteishenki ja tekemisen meininki. Opetetaan pitkiä päiviä, jotka monelle toisenlaista työtä tekevälle, tai opiskelijalle, on jo fyysinen ponnistus. Ei vain 6-9 tunnin laskupäivien jälkeen, jotka suurimmaksi osaksi lasketaan lastenrinteessä, vaan täytyy  myös olla ns. viihdyttäjä, opettaja, kannustaja ja tarkkailija jokaisella tunnilla, joihin ei voi oikein millään valmistua ennakkoon. Ainoa asia mikä oikeasti tiedetään oppilaasta ennakkoon, on vain mitä lajia opetetaan ja suunnilleen millä tasolla. Lisäksi oppilaan nimi, sukupuoli, noin ikä ja opetuskieli. Kaikki muu onkin sitten opettajalle yllätystä, ja opettajan ammattitaidon ja persoonan panemista peliin. Tuntien välillä on vain pieni hengähdystauko  ja nopealla rytmillä pitää siis olla valmis seuraavaan tuntiin.

 

Kommentoi