Kelkkalaskemisen opettamista Peuramaalla
hiihtokoulu, Lapset, Oppiminen, Peuramaa, Soveltava alppihiihto, Yleinen, Ylläs

Soveltavaa alppihiihtoa

Julkaistu: 07.3.2016

Tammikuussa 2008 osallistuin Soveltavan alppihiihdon koulutukseen Himoksella. Olin ilmoittautunut koulutukseen syksyllä 2007 ja sopinut työni ja poikani isä-viikonloput, niin että pääsisin koulutukseen. Loppuvuodesta 2007 minulla kuitenkin todettiin syöpä. Olin väsynyt, kipuinen ja välillä pahoinvoiva, kun osallistuin kurssille. Painoa minulle oli kertynyt todella paljon, kun olin turvonnut lääkityksestä. Eläkkeelle jäänyt äitini tuli minulle mukaan matkaseuraukseni. Henkisesti kurssi tuli aivan loistavaan aikaan, ja eläytyminen kurssille ja suhtautuminen erityisryhmien talviurheiluun muuttui hetkessä vielä positiivisemmaksi. Vaikka oma sairastuminen ei estänyt minua normaalista laskettelusta, niin se toi itselleni kokonaan uuden henkisen kasvamisen.

Rollaattori

Kurssilla meitä oli 9 eri taustan omaavaa hiihdonopettajaa tai fysio- tai toimintaterapeuttia, joilla kaikilla oli suuri intressi oppia opettamaan erilaisia apuvälineitä hyödyntäen soveltavaa alppihiihtoa ja lumilautailua erityisryhmille. Päivien aikana tuli upeita elämyksiä ja oppeja varsinkin kelkkalaskettelusta, eri apuvälineiden käyttämisestä. Erityisesti asettumisesta eri aistiharhaisten asemaan erinäisten apuvälineiden avulla oli todella mielenkiintoista. Laskeminen erikoislasit päässä missä näkökenttä oli rajoitettu, antoi ymmärtää, miltä tuntuu olla rinteessä kun ei vain näe kunnolla. Kuinka olennaista on, että toinen opastaa ja kertoo mitä edessä tapahtuu. Paljon merkitsee luottamus opastajaan ja opastajan puhekyvyt ja kuvaukset rinteen muodoista ja lumen koostumuksesta jne.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

 Sokeana rinteessä, Himoksella koulutuksessa.

Itse olen tuon koulutuksen jälkeen opettanut erilaisia soveltavia oppilaita. Jokainen soveltava oppilas on erilainen ja jokaisen ”vammat” ovat toisistaan poikkeavat. Opettajalta vaaditaan ymmärtämään oppilaan erityspiirteet, ja on rakentamaan aina tunnin alussa luottamus oppilaaseen. Syyskuussa 2016 olin Argentiinassa InterSki:ssä (hiihdonopettajien joka 4. vuosi järjestettävässä kansainvälisessä konferenssissa) olin Englantilaisten luennolla ja opissa soveltavasta hiihdosta. Siellä sain vielä lisää ideoita. Koulutus myös herätti itsessäni halun avartaa enemmänkin ihmisten maailmaa pois ns. ”normaalien ja terveiden maailmasta”. Itse InterSki –konferensseista myöhemmin lisää.

Vuosien varrella olen opettanut erilaisia oppilaita, mutta tässä on niistä muutamia ehkä mieleenpainuvimpia.

Olen ollut vuosia SHKYn soveltavaa alppihiihtoa opettavien opettajien listalla. Sitä kautta minua lähestyi Espoolaisen koulun opettaja, joka halusi tarjota oppilaalleen mahdollisuuden osallistua koulun laskettelupäivään Vihti Ski:n hiihtokeskuksessa. Itselleni ajankohta oli töitteni kannalta hiukan hankala, mutta päätin järjestellä asiat niin, että pääsin ja tein sitten iltatöitä. Opettaja kertoi pojan halvaantuneen vuosia aikaisemmin surullisessa ja traagisessa onnettomuudessa. Poika oli aikaisemmin lasketellut normaalisti, joten hiihtokeskukset olivat hänelle tuttuja. Opettaja oli vuokrannut laskettelukelkan oppilaalle, jolla minun piti häntä laskettaa. Oppilaan kaverit tulivat kannustamaan poikaa, kun hänen avustajansa nosti hänet pyörätuolista kelkkaan. Lähdimme helpoista rinteistä liikkeelle ja opettelimme kuinka helposti kelkkaa pystyy kallistamaan. Alkujännityksen lauettua siirryttyämme samoihin rinteisiin ja ankkurihissin käyttöön missä oli oppilaan luokkatoverit laskettelivat. Oppilaan riemu oli aivan fantastinen ja hän voitti itsensä hyväksymällä, että hänen ei tarvitsisi luopua ollenkaan rakastamastaan lajista ja pääsi jännityksestä eroon. Oppilas oli aivan haltioissaan ja kaverit ottivat hänestä todella paljon kuvia. Tunnin jälkeen kiirehtiessäni takaisin silloiseen työpaikkaani, mietin monta kertaa millä asioilla on elämässä todellakin merkitystä.

Kelkka_laskettaminen_vihti

Oppilaan perhe oli kiertänyt pääkaupunkiseudulla hiihtokouluja ja yrittänyt löytää heidän silloin 9-vuotiaalle pojalleen hiihdonopettajaa, joka pystyi puhumaan ruotsia. Lopulta he löysivät Peuramaalle ja luokseni. Oppilaalla oli vain n. 10 % näkö kummassakin silmässä. Perheellä oli tarkoitus päästä Alpeille laskettelemaan lomallaan. Poika osasi laskea jo jonkin verran, mutta taitoja ja uskallusta piti kehittää siihen malliin, että laskutaito riittäisi ”isoille vuorille”. Otimme oppilaan perheen hankkimat kypäräpuhelimet käyttöön. Aloitimme laskemisen lastenrinteestä ja useamman kerran jälkeen laskimme jopa kilparinteen alas. Tärkeintä meille oli oppia yhteinen laskutahti ja löytää yhteinen kieli, millä sanoilla kuvailimme kaikki asiat, ja samalla opettelimme laskutekniikkaa. Näiden asioiden oppimisen jälkeen minulla oli suurempi tehtävä opettaa perheen isä toimimaan opas/esilaskijana pojalle, ja kertomaan asiat vastaavalla tavalla hänelle. Ihanana kiitoksena sain kortin Alpeilta, missä poika kertoi, että hänellä oli ollut mahtava ja onnistunut loma.

Sokean kanssa rinteessä

Perhe kävi usein Peuramaalla ja osa perheestä lasketteli, ja osa vietti aikaa pulkkamäessä, ja perhe nautti yhteisiä hetkiä grillikodalla. Perheen vanhempi poika istui pyörätuolissa. Kävin suoraan kysymässä pojalta itseltään milloin hän tulisi laskettelemaan? Perheen isä oli yllättynyt kysymyksestäni ja pyysi minua neuvottelemaan perheen äidin kanssa asiasta, joka hoiti pojan kuntoutuksia. Lopulta sovimme, että hiihtolomaviikolla poika tulisi laskemaan kelkalla. Sovimme BISKI -kelkan vuokraamisesta Maliken kautta Helsingin  Kenguru – vuokraamosta. Oppilas oppi kelkan kääntämisen ensimmäisellä laskulla ja kolmantena päivänä välillä teki käännöksiä niin tiuhaan tahtiin, että minun oli ohjastajana ja jarruna hiukan haasteita jäisellä rinteessä.

BISKI Peuramaalla

Tapasin Ylläksellä pääsiäisenä 2015 ihanan 9 –vuotiaan pojan, jolla on kehitysvamma. Opimme toimimaan yhdessä hyvin ja laskimme Perherinnettä aisalla avustaen loistavasti. Pojan vammat estävät jalkojen menemiseen auraan, joten sivuutimme sen vaiheen kokonaan ja aloitimme harjoittelun yhdensuuntaisin suksin tehtäviin käännöksiin. Kuluvana talvena poika on nyt käynyt Peuramaalla säännöllisesti. Tänään laskimme lastenrinteessä enää vain pienellä avustuksella. Olemme kokeilleet eri tekniikoita oppimisessa kuin normaalisti. Samalla tämä on ollut täysin terapiamuotoista kuntouttamisesta oppilaalle. Fantastista on ollut nähdä, että laskettelumonot menevät nyt jalkaan sujuvasti, ilman kovaa neuvottelua. Rinteessä jaksetaan olla koko tunti. Vaikka välillä mieliala vaihtelee, ja ulkopuoliset ärsykkeet voivat muuttaa laskemisen ilosta suruun ja ärtymykseen hetkessä. Yleensä pojan tunnit ovat olleet päivän päätteeksi, jolloin itselläni on ollut takana jo 6-8 tunnin opetuspäivät, niin omat murheet tai väsymys ovat kadonneet näillä tunneilla, koska tuottamani ilo on aitoa ja se näytetään myös selkeästi.

Vuosien varrella on ollut erinäisiä oppilaita, jotka ovat kokeilleet lajia vain kerran tai tulleet säännöllisesti tunneille. Välillä rinteeseen menoa on neuvoteltu kuvakortein. Samoja kuvakortteja olen välillä käyttänyt myös kun yhteistä puhekieltä ei ole ollut. Nimittäin en puhu venäjää, kuin pari hassua sanaa. Yleisen taloustilanteen ollessa parempi Kela hyväksyi helpommin laskettelun erityisryhmien yhtenä terapiamuotona siinä missä esim. uimisen, fysikaalisen jumpan tai ratsastuksen. Samoin eri säätiöiltä perheet ovat  saattaneet saada tukea tunneille.

Maaliskuun 2015 lopussa Peuramaalla oli Maliken järjestämä Soveltavan talviliikunnan päivä. Harmillisesti tuolloin kevät oli tullut jo niin aikaisin, etteivät pääkaupunkiseudun perheet enää uskoneet mahdollisuuteen lasketella. Tapahtumaan kuitenkin osallistui muutamia perheitä, ja itse pääsin opastamaan pientä tyttöä ja hänen isäänsä kelkkalasketteluun. Positiivisuus ja ilo loistivat kummankin heidän kasvoilla. 

Kelkkalaskettelu Peuramaalla

Tärkeintä itselläni on ollut soveltavien tuntien opettamisessa olla rauhallinen, ja antaa turvallinen ja luotettava vaikutus oppilaaseen. Tärkeintä on sulkea muut rinteessä olijat pois ympäriltä, sillä jos esim. autistisen kanssa tervehdin jotakin vanhaa oppilastani tai tuttua rinteessä, saattaa suhteemme ja koko oppimisprosessi loppua siihen. Itselleni soveltavan oppimisessa oppii joka päivä uutta, monia samoja asioita voi käyttää myös ”terveiden” oppilaiden opettamiseen. Omasta mielestäni tärkeintä on se, että rinnekeskus ei ole pelkästään terveille, vaan se on kaikille ihmisille oleva viihdekeskus, jossa voi nauttia laskettelusta tai lautailusta omaan taitotasoon ja kykyynsä puitteissa. Toivon vain kaikilta enemmän suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää erityisryhmiä kohtaan. Samoin on parempi kertoa rehellisesti vammoista, puutteista tai sairauksista, jotta opettaja pystyy ymmärtämään ja opettamaan sen mukaisesti.

Lumilautailua avustettuna

Kommentoi blogikirjoitusta

  • Jossu sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen. Harvoin tulee ajatelleeksi rinteeseen niitä, joille suksilla meno ei ole ihan niin helppoa kuin meille tavallisille tallaajille. Hyvää työtä teette!

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *