Oppdal - hiihtokeskus
  • Oppdal
    Oppdal
    Oppdal_hiihtäjä

Oppdal – Norjan vauhdikkain after ski

Keski-Norjassa sijaitseva Oppdal on yksi maan suurimmista hiihtokeskuksista ja ainakin oman mainosmateriaalinsa mukaan tarjoaa Norjan suurimman yhtenäisen hiihtoalueen. Maailmalla koko perheen hiihtokohde nousee kuitenkin toistuvasti keskusteluissa pinnalle vauhdikkaan afterinsa ja vilkkaiden juhlapyhiensä ansiosta.

Laaja hiihtoalue ja lähes 40 rinnettä viihdyttävät laskijoita päivisin ja hiihtokeskus tarjoaa laajat puitteet myös muuhun kuin sukset jalassa tehtävään harrastamiseen. Saman ovat todenneet norjalaiset itsekin ja täyttävät hiihtokeskuksen sankoin joukoin lomakausinaan. Suurin osa Oppdaliin saapuvista paikallisista viettää rinteissä aikaa melko rajallisesti ja keskittyy sen sijaan livemusiikkiin ja bilettämiseen.

Ruuhkattomat rinteet

Oppdalin merkityt rinteet jakautuvat neljälle tunturille, tai norjalaisittain fjellille, joiden ala-asemat Vangslia, Hovden, Sletvold ja Stølen sijaitsevat muutaman kilometrin etäisyydellä toisistaan. Kaikki hissiasemat ovat käytössä yhdellä lipulla ja niiden välillä voi liikkua myös hiihtämällä, laskemalla ja paikoitellen myös hiihtohisseillä.

Perheen pienimmille hiihtokeskuksesta löytyy kaksi aivan omaa aluetta, toinen Vangsliasta ja toinen Stølenistä. New school –laskijat puolestaan nauttivat Vangslian alueen parkista. Tilaa rinteissä riittää ruuhkaisimpinakin aikoina. Ruuhkia ei pitäisi syntyä sillä 18 hiihtohissin järjestelmä on moderni eivätkä norjalaiset turistit juurikaan vietä aikaansa rinteissä, vaan keskittyvät kaupungin muihin palveluihin.

Kaikkiaan Oppdalin 39 rinnettä tarjoavat runsaasti tekemistä koko perheelle ja kaikille taitotasoille. Parhaiten hiihtokeskus kuitenkin ruokkii harrastajatasoisen laskijan nälkää ja nopeiten tuore maasto rinteissä loppuu eksperteiltä.

Laajat ja tasaiset huiput

Norjan fjellit tai tunturit ovat maastoltaan alhaalta puisia ja melko jyrkkiä, mutta tasoittuvat ylhäällä nopeasti. Offarilaskijalle tämä tarkoittaa, että hissin yläasemalle saavuttaessa voi korkealla tasaisessa maastossa poimia pienellä vaeltamisella juuri haluamansa osuudet. Yhdellä hissimatkalla saa käyttöönsä aina runsaasti laskettavaa ja koskematonta lunta löytyy järkevän etäisyyden päästä vielä muutama päivää edellisen lumisateen jälkeenkin.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Ennen laajaan offarimaastoon siirtymistä tulee Oppdalissakin tarkistaa mahdollinen lumivyöryriski. Paikalliset oppaat osaavat kertoa tilanteen ja vaarasta varoittavia kylttejä päivitetään tiuhaan Vangsliassa, Stølenissä ja Hovdenissa.

Kynttiläillallisia ja pöydillä tanssimista

Oppdalin after ski on norjalaisille tärkein syy saapua omina lomakausinaan hiihtokeskukseen joten miksipä ei tuosta samaisesta afterista nauttisi laskemisen ohella suomalainenkin turisti. Päivisin hiihtokaupungin tarjontaan kuuluu mm. shoppailua, keilausta, uimahalleja ja elokuvateatteri. Lisäksi Oppdal Kulturhusista löytyy ilmainen Wi-fi nettiselaamiseen ja helppoon yhteydenpitoon.

Vaihtoehtoja Oppdalin yöelämässä on vilkkaista discoista rentoihin hotellien aulabaareihin. Livemusiikki soi Loftetin ja Låvenin kaltaisissa vauhdikkaissa afteripaikoissa ja kaikkein kovimmat juhlijat suuntaavat Støleniin Rockoss-baariin ja liittyvät pöydillä tanssivaan iloiseen joukkoon. Rentouttavan ja rauhallisen vaihtoehdon illanvietolle puolestaan tarjoaa viikonloppuisin auki oleva ja kynttilöiden valaisema Carving Cafe Stølenissä.

Pääsiäinen on Oppdalissa kaikkein vilkkainta sesonkiaikaa, jolloin tuhannet norjalaiset suuntaavat hiihtokeskukseen pitkälle lomalle ja livemusiikki siirtyy ulkoilmaan. Rinteiden ruuhkaisuuteen paikalliset harvoin vaikuttavat ja vilkkaan, biletyksen täyteisen afterin perässä matkustavalle pääsiäinen on otollisinta aikaa vierailla Oppdalissa.

Fjellin juurelle bailaamaan?

Oslon Gardermoernin lentokentältä on hiihtokeskukseen 320 kilometrin ajomatka ja junat kulkevat Norjan pääkaupungista Oppdaliin noin viidessä tunnissa. Lentämällä pääsee Oslosta lähemmäskin päämäärää, mutta jatkoyhteydet jättävät nekin sen verran kauas, että junamatka tai vuokra-auton nappaaminen pääkaupungista on useimmiten paras vaihtoehto. Päivittäisiä lentoja lähtee sekä Trondheimin että Molden lentoasemille, joista kummastakin on junalla vielä hieman yli sata kilometriä Oppdaliin.

Perillä Oppdalissa hiihtoalueen lähellä majoittuu kätevästi Vangslia Fjelltunin tai Oppdal Alpintunin asunnoissa ja mökeissä. Kaupungin palveluiden suunnassa voi majoittua myös Oppdal Gjestetun –asunnoissa tai hakeutua hotellimajoituksen piiriin Quality Hotel Oppdalin, Hotel Norin tai uuden Skifer Hotellin muodossa.

Mikäli matkustaa pitkän kaavan kautta omalla autolla Suomen ja Ruotsin läpi, kannattaa varautua ostamalla ruuat ja juomat jo ennen Norjan rajaa. Elintarvikkeet ovat paikan päällä edelleen huomattavasti kalliimpia kuin naapurimaissa ja norjalainen alkoholiverotuskin on jyrkkää.

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 10.0/10 (1 vote cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)
Oppdal – Norjan vauhdikkain after ski, 10.0 out of 10 based on 1 rating

Plussat

  • Afteri öisin ja päivisin
  • Paljon tekemistä koko perheelle
  • Runsaasti offarimaastoa saavutettavissa yhdellä hissimatkalla

Miinukset

  • Norjasta löytyy suurempia ja arvostetumpia hiihtokeskuksia
  • Etäisyys
  • Kallis