Lakis - hiihtokeskus

Lakis – Meteoriitin muokkaama

Hiihtokeskus Lakis sijaitsee Vimpelin kunnassa Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla Lappajärven itäpuolella. Lakiksen rinteet, kuten Lappajärvikin, ovat syntyneet meteoriitin törmäyksen seurauksena.

Meteoriitin törmäys nosti vuorijonon nykyisen Lappajärven itärannalle. Jääkaudet muokkasivat syntyneistä vuorista jäljelle jääneet kalliot, joilla sijaitsee nykyään Lakiksen hiihtokeskus.

Laskettelua jo 1970-luvulta alkaen

Lakiksen ensimmäinen rinne rakennettiin 1970-luvulla vimpeliläisten yrittäjien aloitteesta. Rakennusvaiheessa rinnettä käytettiin muun muassa silloisen Keuruun pioneeripataljoonan harjoitusalueena.

Nykyisen Lakis Oy:n omistuksessa rinteet ovat olleet 1990-luvun alusta saakka. Edeltänyt rinneyhtiö ajautui konkurssiin ja kunnan päättäjät pelkäsivät, että hissit myytäisiin konkurssipesästä pois. Tilanteen pelasti kuitenkin Lakiksen lasketteluseura talkoolaisvoimin ja toimintaa pystyttiin jatkamaan. Yhden vuoden vuokra-ajan jälkeen Hannu Kataja ja Jorma Ventilä ostivat rinteet Lakis Oy:lle konkurssihuutokaupasta.

Laskettelukeskuksen toiminta on kehittynyt huomattavasti Lakis Oy:n omistuksessa. Uusi rinneravintola, uusittu lumetuskalusto, rakennetut uudet rinteet sekä hankittu uusi lastenhissi ovat esimerkkejä määrätietoisesta kehittämisestä. Ventilän jäätyä eläkkeelle on Lakis Oy tällä hetkellä Katajan suvun omistuksessa .

Lakis – Vauhtia kolmesta rinteestä

Lakiksen hiihtokeskuksessa on yhteensä kolme rinnettä, jotka kaikki päättyvät samalle puolelle ankkurihissien ala-asemalle. Lakiksen päärinteessä on 750 metrin verran laskettavaa ja huipulle pääsee päärinteen kaksoisankkurihissillä. Korkeuseroa keskuksella on 90 metriä. Oikeanpuoleisessa rinteessä on myös lapsille ja aloitteleville laskijoille tarkoitettu naruhissi.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Vasemmanpuoleisen rinteen laidalla on Lakiksen pulkkamäki sekä rinneravintola Välilasku, josta on mukava jatkaa tauon jälkeen suoraan rinteeseen. Keskus sopii erittäin hyvin laskettelun aloittamiseen ja taidon ylläpitämiseen.

Palveluita ja muuta tekemistä

Rinneravintolan lisäksi Lakiksella on välinevuokraamo, hiihtokoulu, eri majoituspalveluita, hiihtolatuja ja caravan-alue. Välinevuokraamo sijaitsee ala-aseman huoltorakennuksessa. Hiihtoladut alkavat rinteiden vasemmalla puolella sijaitsevan caravan-alueen vierestä. Lakiksella majoittuminen onnistuu parhaiten alueen mökeissä. Lasketteluun ja lautailuun saa neuvoja Lakiksen hiihtokoulusta.

Lakiksen lähialueet tarjoavat mielenkiintoisen maantieteellisen historiansa ansiosta paljon aiheeseen liittyviä vierailukohteita. Meteoriitin törmäyksestä kiinnostuneille tietoa tarjoaa Lappajärven Meteoriittikeskus. Myös itse järvi, eli meteoriittikraatteri on vierailun arvoinen. Rentoutumista lähialueella tarjoaa Lappajärvellä sijaitseva kylpylä Kivitippu.

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 10.0/10 (1 vote cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: +1 (from 1 vote)
Lakis – Meteoriitin muokkaama, 10.0 out of 10 based on 1 rating

Plussat

  • Mukavasti laskettavaa aloittelijoille
  • Hyvät laskijan palvelut
  • Alueen kiinnostava historia

Miinukset

  • Pieni rinnevalikoima
  • Ei jyrkkää laskettavaa
  • Ei after ski -mahdollisuuksia