Alpeilla, hinnat, laskettelu

Eka kerta Alpeilla – osa 1

Julkaistu: 17.12.2013

Kävin Alpeilla ensimmäistä kertaa 2 vuotta sitten, kun päätimme puolisoni kanssa lähteä häämatkalle Bad Gasteiniin. Koska olimme molemmat ensikertalaisia, päätimme ostaa pakettimatkan STS Alppimatkoilta, jotta meillä olisi edes jonkinlainen opastus ja jopa viikko-ohjelmaa paikan päällä tiedossa. Kerron toisesta reissustamme, jonka teimme vuotta myöhemmin, sitten erikseen. Matka oli siis pakettimatka, johon kuului lähes kaikki mitä tarvitaan, (lennot, lentokenttäkuljetukset, hissiliput, majoitus, puolihoito) eli meidän ei tarvinnut jurikaan muuta huolehtia, kuin että olemme ajoissa lentokentällä. Hintaa makalla oli vähän yli 1000 euroa / henkilö. Hinta osoittautui varsin kohtuulliseksi viimeistään silloin kun tulimme vuotta myöhemmin omatoimimatkalle samaan paikkaan.

Saavuimme Salzburgin lentokentälle, josta oli kohtullisen lyhyt bussimatka määränpäähämme Bad Gasteiniin, en ihan tarkkaan muista kauanko se kesti, mutta joka tapauksessa alle 2h. Jos matkustat omin nokkinesi Salzburgin kautta Bad Gasteiniin, ota huomioon kohtuullisen hinnakas kuljetus. Lennot eivät yleensä satu sopivasti juna-aikatauluihin (joka on muuten kätevä kulkuneuvo myös Itävallassa), joten tilaustaksi lienee paras vaihtoehto. Bad Gastein on todella hieno paikka! Se on aika kummallisesti muodostunut kylä, jossa on ihan alhaalla laaksossa paikallista asutusta ja laakson seinämillä sitten hotelleja, ja lopulta hiihtohissit ja keskusta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Majoituimme hotelliin nimeltä Ski Lodge Reineke, joka on kylästä ja hiihtohissistä linnuntietä n. 300 metrin päässä. Älä kuitenkaan anna tuon lyhyen matkan hämätä, nimittäin Bad Gasteinin kylään 300 m kiipeäminen käy työstä! Kylän kadut ovat niin jyrkkiä, että paras matkavinkki jonka voin antaa, on se että valitse hotellisi mahdollisimman ylhäältä ja siis läheltä hiihtohissiä. Älä ymmärrä väärin, Reineken sijainti on oikein erinomainen, ja itse hotellia voin suositella kenelle tahansa. Se on pari vuotta sitten täysin remontoitu ja erittäin viihtyisä hotelli, jossa on hyvä ruoka ja oma pieni aulabaari alakerrassa, myös henkilökunta on ystävällistä, eli kaikki on kohdallaan. Jos siis majoitut esim. Reinekessa, tai muissa alemmalla tasolla olevissa hotelleissa, suosittelen lämpimästi sijoittamaan hiukan rahaa (muutama kymppi) varustesäilytykseen, joita löytyy ihan hiihtohissin vierestä, tai myös vuokraamoista, joita paikan päällä on useampia.

Vuokrasimme molemmille koko paketin, eli sukset, monot ja sauvat, ja luotimme matkanjärjestäjän suosittelemaan Sport Schoberiin, joka on paikan suurin ja taitaa olla myöskin hinnoiltaan kalleimmasta päästä. Se että hinta oli ehkä hiukan korkeampi, kuin joissain muissa vuokraamoissa, näkyi kyllä palvelussa sekä vuokravarusteiden kunnossa – rahalle sai siis kyllä myös vastinetta. Myös suksisäilytys vastapäisessä säilytyspaikassa kuului vuokrahintaan, joka oli muistaakseni n. 170 euroa / henkilö / viikko.

Minulla on aina ollut ongelmia laskettelumonojen sopivuudessa, ja tälläkään kertaa ei siihen tullut poikkeusta. Taisi olla jo ensimmäisen laskupäivän jälkeen, kun suuntasin Schoberille kysymään, josko voisin kokeilla jotain muita monoja, joka oli tässä vuokraamossa ainakin itsestään selvyys. Kokeilin toisia monoja, mutta minulle ei todellakaan yleesä sovi mikään laskettelumono jalkaan, joten aloin katselemaan ostovaihtoehtoja. Liikkeessä oli tarjolla vaihtoehto, jossa monot tehdään täysin omaan jalkaan sopivaksi pursottamalla sisäkengän sisuksiin (ei toki sinne missä jalka on) vaahtoa, joka sitten muovautuu jalan mukaan. Niinhän siinä sitten kävi että innostuin ostamaan vaahtomuovatut monot itselleni ja varasin ajan jo seuraavaksi aamuksi.

Sain seuraavana päivänä monot jalkaan, mutta kun olin puoli päivää laskenut, huomasin että ne eivät oikein istu jalkaan vaan painavat ikävästi. Onneksi kuitenkin olin hankkinut monot laatupaikasta, sillä liike teki minulle uudet sisäkengät veloituksetta ja tällä kertaa homma onnistui. Näin jälkikäteen on sellainen fiilis, että taisin maksaa niistä aika korkean hinnan (n. 600 euroa), kun en vertaillut (jonka yleensä teen tarkkaan) mutta kyllä oli sen arvoista. Nyt on monot, jotka istuvat jalkaan täydellisesti ja kestävät minun käytössäni pitkään….

Jahas, tuli näin pitkä teksti, eikä edes rinteeseen asti vielä päästy. Jatkan osalla 2 heti kun aikaa ja inspiraatiota riittää…

Kommentoi blogikirjoitusta

Päivitysilmoitus: Monolöytö Skiexpo -messuilta – mondayskier

Päivitysilmoitus: Eka kerta Alpeilla – osa 2 – mondayskier

  • ja55e sanoo:

    Ajattelin jossain vaiheessa tosiaan kirjoitella siitä, mitä meidän omatoiminen matka maksoi verrattuna STS:n pakettimatkaan. Nopeasti arvioituna menee aikalailla samoihin. Teillä tosiaan jos lennot on noin edullisia olleet, niin varmasti jäätte plussan puolelle. Laita vaikka tietoa minulle kustannuksista, voisi olla ihan mielenkiintoista tehdä vertaileva artikkeli.

  • sarihoo sanoo:

    Me ollaan menossa nyt ensikertalaisena itse järkätylle matkalle. Täytyykin laskea kulut kasaan, kun matka on paketissa. Kuluja toi kyllä alas se, että lennot ostimme pisteillä ja niiden hinnaksi jäi nelihenkiseltä lapsiperheeltä noin 200e / koko perhe SAS:n kautta.

  • Niko76 sanoo:

    Bad Gastein on kyllä korkeuseroiltaan metka paikka. Kuten sanoit, hotellin valinnassa on hyvä katsoa sijainti, jottei käy niin, että rankimmat urheilusuoritukset joutuu tekemään kylässä eikä rinteissä. Reilu 1000 euroa henkeä kohden on ihan hyvä tarjous puolihoidollisesta matkasta, johon sisältyvät hissiliput. Kyllähän tuonne halvemmallakin varmasti pääsee järkkäämällä kaiken itse, mutta pariskuntana matkustaessa pakettimatka ei ole lainkaan huono vaihtoehto.

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *