Muu matkustelu, Yleinen

Uppsala – kaunis kaupunki Ruotsissa

Julkaistu: 18.6.2014

Kävin toukokuussa Uppsalassa, Ruotsissa toimitsijahommissa amerikkalaisen jalkapallon opiskelijoiden MM-kisoissa. Vietin aikaa kaupungissa lähes kaksi viikkoa, joten se tuli jonkin verran tutuksi. En ole juuri muualla Ruotsissa aiemmin käynyt, kuin risteilyreissuilla Tukholmassa, joten Uppsala oli siihen verrattuna ihan piristävää vaihtelua.

Matka taittui tällä kertaa auto / laiva -yhdistelmällä. Menomatkalla menin yli Viking Linella Turusta Tukholmaan ja pois päin sitten Finnlinesilla Kapelskärista Naantaliin. Tukholmasta Uppsalaan on n. tunnin ajomatka.

Joki keskellä kaupunkia

Tiesin etukäteen, että Uppsala on opiskelijakaupunki, mutta se miten laajassa mittakaavassa opiskelijoiden läsnäolo siellä näkyy, oli silti yllätys. Minulle kerrottiin, että kaupungin n. 140 000 asukkaasta n. 45 000 on opiskelijoita. Opiskelijoiden määrä todella näkyy kaupunkikuvassa yliopistorakennuksina ja mm. hieman amerikkalaistyylisesti siten, että jokaisella opiskelijakunnalla (Nation) on oma talonsa kaupungissa. Opiskelijakunnat saavat myös pitää omia ravintoloitaan taloissaan ja myydä niissä muille opiskelijoille myös alkoholia hieman edullisemmin kuin ravintoloissa. Pääsimme tutustumaan yhteen näistä opiskelijakunnan paikoista, vaikka ei opiskelijoita enää ollakaan. Opiskelijakuntien paikat aukeavat alkuillasta ja sulkeutuvat ajoissa puolilta öin, joten ne soveltuvat mainiosti alkuillan ajanviettoon opiskelijaporukoille.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Fillareita joka paikassa

Kaupunki on erittäin pyöräilijäystävällinen. Osa keskusta kaduista on jaettu kahtia siten että toinen kaista on kokonaan pyöräilijöille. Fillareita on joka paikassa, niitä tulee jatkuvasti vastaan ja niitä on todella pitkät rivit pysäköitynä katujen varsilla. Voisin lyödä vetoa, että tästä kaupungista löytyy vähintäänkin satoja, ellei tuhansia hylättyjä fillareita joka vuosi ja siellä on aika hyvät saumat löytää itselleen käytetty polkupyörä. Vaikka kaupungissa on 140 000 asukasta, sen keskusta on myös jalankulkijaystävällinen. Keskustan alueella joka paikkaan on kävelymatka ja autoa ei siellä kovin paljoa tarvita. Keskustassa on paljon kävelykatuja, joissa tosin autot ajelevat seassa ja se tuntuu olevan paikan tapa.

Uppsalan läpi virtaa joki (Fyrisån), joka antaa kaupungille eloa ja tietenkin luo omaa tunnelmaansa. Sen varrella oli ainakin muutama ravintola, jotka varsinkin iltavalaistuksessa näyttivät hyvältä. Kaupungin maisemaa hallitsee vanha tuomiokirkko, joka näkyy melkeinpä joka puolelle ja on sitä kautta myös hyvä maamerkki.

Tuomiokirkko hallitsee maisemaa

Majoituimme Uppsala City Stay -hotelli / hostellissa, joka ensi alkuun vaikutti melko vaatimattomalta. Paikka oli kokonaan uusittu ihan vastikään, joten kaikki oli siistiä, uutta ja toimivaa. Kanssamme hostelliin majoittui kaksi miesten joukkueellista jenkkifudiksen pelaajia (n. 100 henkeä), joten olin hieman huolissani siitä kun huoneessani ei ollut esim. omaa kylpyhuonetta, käytävillä oli niitä riittävästi, jotta mitään ongelmia ei koko pariviikkoisen aikana tullut. Hostellissa oli lisäksi täysin varusteltu oma keittiö isoine jääkappipakastimineen ainakin 2. kerroksessa, joten myös omien ruokien valmistus sujuu täällä helposti. Huoneen suhteen vinkkinä: pyydä että huoneesi ikkuna olisi sisäpihalle päin. Kadun puolelta kuuluu opiskelijakaupungissa meteliä pitkälle yöhön ja opiskelijoillahan on tunnetusti joku tapahtuma lähes joka ilta.

Iltakuvaa

Muutamia paikkoja, joissa kävimme: Max hampurilaisketju: hampurilaiset ja pirtelöt hakkaavat minun mielestäni meille kaikille tutut paikat, kannattaa kokeilla. O´Connors: ihan ok irkkubaari, karu sisustus, mutta varmasti monen mieleen. O´Learys: sporttibaari minun makuuni, mukavan hämärä, hyvin sisustettu ja kymmenillä ruuduilla varustettu penkkiurheilijan paikka. Interpool: erittäin iso sporttibaari, jossa myös useita bilispöytiä ja pöytäcurling -pöytiä, myös hyvä paikka seurata urheilua ja viettää iltaa muutenkin. Agave Tequila Bar: pieni, viihtyisä, hyvä tunnelma, suoraan kadun toisella puolella Hostellista.

Vierailemiani kaupunkeja koskevia hotelli- ja ravintola-arvostelujani löydät Tripadvisorista