Pyhäpäivä

Pyhitä lepopäivä. Siinäpä vasta mainio ohje, jota lähdimme iskäni kanssa toteuttamaan Pyhälle – minnekäs muualle.

Expressillä kohti korkeuksia.

Pyhän nimestä on aina hauska vääntää sanaleikkejä, mutta muidenkin perusteiden nojalla se on yksi suosikkihiihtokeskuksistani: Suomen mittakaavaan pitkät ja profiililtaan hyvät rinteet, riittävästi maastoa temmellettäväksi myös rinteiden ulkopuolella, rauhallinen tunnelma ja huikeat tunturimaisemat.

Näin alkukaudesta rinteitä ei tosin ollut auki vielä kuin kaksi ja puoli rinnettä yhteensä neljästätoista. Puolikaaksi lasken siniseen rinteeseen rakennetun skicross-radan. Lisäksi alkukaudesta treeniryhmät pesiytyvät sankoin joukoin pohjoisen keskuksiin, joista lunta löytyy, joten lopputulemana avoinna oli oikeastaan vain yksi rinne.

Rinteiden ulkopuolella sen sijaan lumitilanne oli vielä sen verran heikko, ettei sinne kannattanut lähteä pilaamaan suksiaan.

Huikeat tunturimaisematkin jäivät tällä kertaa ihailematta. Lähes koko minilomamme ajan tunturia peitti sankka sumu/pilvi ja laskettelulaseista oli rinteessä enemmän haittaa kuin hyötyä. Mikään ei mielestäni ole niin ahdistavaa kuin laskea näkemättä eteensä – ei edes tenttitulosten odottaminen. Ja sitten kun viimein viimeisenä iltana taivas selkeni, oli jo niin pimeää, ettei pilven repeämisestä ollut suurtakaan iloa. Ihana tämä Lapin kaamos.

Rauhallinen tunnelma oli sen sijaan taattu: koko hiihtokeskuksessa olivat varmaan vain me ja  noin kymmenkunta treeniryhmää.

Vaikka rinne on tyhjä, pitää näköjään aina tunkea reunaan.

No, pääasiahan oli taas päästä suksille ja iskälle reissu oli vielä kaiken lisäksi kauden avaus. Parin lepopäivän pyhitys onnistui aivan mainiosti yhdessäkin rinteessä, varsinkin kun se oli vielä laitettu hyvään iskuun. Toisena päivänä pääsimme suhaamaan puoleksitoista tunniksi FIS-rinnettäkin, kun treeniryhmät keppeineen vetäytyivät ilmeisesti lounastauolle. Muina aikoina FIS-rinne oli sanan varsinaisessa merkityksessä keppiviidakko, kun venäläiset, korealaiset ja suomalaiset treeniryhmät yrittävät mahtua toistensa sekaan.

Tämä kausi on Pyhälle sikäli merkityksellinen, että se viettää 50-vuotisjuhliaan. Tämä sai meidätkin pohtimaan yhteistä historiaamme Pyhän kanssa poronkäsityksen äärellä. Iskä puheli jotain kultaisesta 70-luvusta, kun minä tyydyin timanttiseen 90-lukuun. Ikää on siis kertynyt, mutta toivottavasti keski-iän kriisin ohittanut hiihtokeskus jaksaa vielä toisetkin 50 vuotta. Täällä olisi ainakin yksi innokas kävijä.