Free´kend – viikonloppu vapaalla

Julkaistu: 26.3.2015

Viime viikon loppupuolella koitti taas se aika vuodesta, kun oli aika pistää leveämpää suksea jalkaan ja lähteä Pyhälle möyrymään offareita. Tapahtumanahan oli tietenkin      Free´kend, vapaalaskijoiden viikonloppu, jossa vierailin jo viime vuonna blogiyhteistyön merkeissä. Tällä kertaa matkasin Pyhälle ns. siviilissä ja mukaan sain houkutelluksi hiihtohullujen vanhempieni lisäksi laudalla suhailevan kaverini Emmin. Tässäpä pientä tarinaa viisipäiväiseksi venähtäneestä viikonlopustamme.

Vaikka itse Free´kendin ohjelma startasi virallisesti vasta torstaina, päätimme Emmin kanssa lähteä jo keskiviikkona laskemaan, sillä keli oli mitä mainioin ja Emmille kyseessä oli neitsytmatka Pyhälle. Intoa piukassa siis raahauduimme tavaroinemme bussipysäkille, mutta hymy hyytyi nopeasti – bussia ei vain kuulunut. Lähes puolen tunnin odottelun jälkeen menin Matkahuoltoon selvittämään, mistä kummasta oli oikein kyse. Mehän olimme olleet ihan ajoissa. Tiskillä palveleva henkilö lupasi selvittää asiaa ja minä palasin ulos seisoskelemaan. Ei meillä muuten ollut mitään hätää, mutta laskemaan oli kiire. Eipä kuitenkaan aikaakaan, kun pysäkille kaarsi tilataksi. ”Minä lähden viemään teidät Pyhälle. Sinnehän te olitte menossa?”, kysäisi autosta noussut nainen. Kai ilmeemme olivat sitten melko hämmentyneet, sillä nainen kysyi saman kysymyksyn heti perään uudestaan. Onneksi toivuimme yllätyksestä pian, saimme mumistua myöntävän vastauksen ja matka pääsi alkamaan. Jälleen hymy nousi korviin, sillä kiitos maailman mahtavimman palvelun, olimme matkalla Pyhälle omalla tilataksilla bussilipun hinnalla ja pääsisimme laskemaan jo ennen puolta päivää. Kolme hurraa-huutoa Matkahuollolle!

Alkuhärdellin jälkeen päivästä muodostui siis aivan mainio. Pyhälle saavuttuamme vaihdoimme vain laskuvarusteet ylle ja suuntasimme mäkeen. Kiersimme ensin kaikki rinteet lämmittelyn omaisesti läpi, jotta myös Emmille tulisi Pyhä tutuksi. Kaikki 14 rinnettä olivat avoinna ja erinomaisessa kunnossa, joskin FIS-rinne oli varattu kisakäyttöön ja se pysyi hieman harmiksemme suljettuna koko loppuviikon. Toisaalta tarkemmin ajatellen, emmehän me Pyhälle tulleet niinkään rinteitä, vaan pikemminkin offareita laskemaan. Jo keskiviikkona siis kolusimme etenekin Pohjoisrinteiden vierustoja välillä vähän kauempaakin, jossa lumi oli mukavaa ja paikoin ilman minkäänlaisia laskujälkiä. Tähän kun vielä yhdisti auringonpaisteen ja hyvät eväät, niin suorastaan harmitti hissien mennessä kiinni jo kello 17. 

Torstaina koitti Free´kendin ensimmäinen virallinen tapahtumapäivä. Vapaalaskijoiden viikonloppu on muutaman vuoden aikana paisunut kuin pullataikina. Kun tapahtuma ensi kertaa järjestettiin neljä vuotta sitten, oli mukana kuulemma noin 15 henkilöä, jotka hekin edustivat lähinnä Pyhän hiihtokoulua. Tänä vuonna osanottajia oli järjestäjien mukaan jo huikeat satakunta, joskaan kaikki eivät aivan jokaiseen aktiviteettiin osallistuneet. Minä sen sijaan olin jälleen ilmoittautunut kaikkeen mahdolliseen. Erikoispakettiini kuului esimerkiksi tapahtuman uutuus eli torstain pitkä vapaalaskuklinikka, jota luotsasi Arto Majava.

Majavan johdolla laskin siis seitsemän muun kanssa koko päivän Pyhän vähemmän tai enemmän hisseillä saavutettavia offareita. Helpompia pätkiä harjoittelimme esimerkiksi Pohjoisrinteiden vieressä ja haastetta taas haimme krhmm, anteeksi seuraava, P…rseeksikin kutsutulta alueelta. Tunnelma oli rennon leppoisa eikä minkäänlaisia suorituspaineita päässyt syntymään, vaikka kuvasimme ja kommentoimme toistemme laskuja. Majavan selkeänä teemana oli laskurohkeus ja hän patisti meitäjatkuvasti hakemaan haastavampia linjoja.  Vaikka välillä etenkin, anteeksi uudelleen, P…rseessä tuntui, että nyt tulee noutaja, Majavan rohkaisu avasi silmäni. Laskeminen on itselläni nykyään paljon enemmän päästä kuin laskutaidosta kiinni. Röykkyä, huonoa lunta tai jyrkkempää seinää ei pidä pelästyä, vaan runtata kovemmin, purra hammasta ja luottaa itseensä. Kun olimme aikamme taistelleet, viimeisen kerran anteeksi, P…rseessä, Majava johdatti meidät päivän päätteeksi alueelle, josta hän arveli löytyvän hyvää ja laskematonta lunta. Ryhmän miehet antoivat kohteliaasti meidän naisten laskea ensin ja niinpä minä sain lopulta kunnian korkata kohdan.  Ja ahh.. ei ollut Majava väärässä. Lumi oli samettisen pehmeää, ei mitään puuteria, mutta  silti aivan mahtavaa ja jyrkkyys oli juuri sopiva päivän viimeisille nautiskelukäännöksille. Vaikka laskun jälkeen jouduimmekin hiihtämään aika matkan takaisin keskukselle, oli kaikkien mieliala korkealla ja hymy korvissa. Kenties kauden yksi parhaista ja ainakin opettavaisimmista laskupäivistä oli takana.

Seuraava päivä valkeni pilvisenä ja tuulisena. Emmin lähtiessä heti aamusta lautailijoiden vapaalaskuklinikalle minä jäin laskeskelemaan omaksi ilokseni ennen päivän kilpailukoitoksia. Perjantaina Free´kend alkoi toden teolla näkyä Pyhän rinteissä ja joka puolella oli Haglöfsiin tai muihin värikkäisiin laskutekstiileihin verhoituneita henkilöitä leveillä lankuillaan. Savon suksistudion testikyläkin otti asemansa Calsberg-talon edustalta ja myös minä kävin kokeilemassa yhtä paria. Kekimääräistä hieman lyhyempänä naisena on kuitenkin aika vaikea löytää testipisteiltä sopivan pituisia suksia, sillä lähes aina mitat alkavat siitä 170 senttimetristä.

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui ensimmäisellä kilpailulla. AEE Magicam Rideä varten siniseen rinteeseen oli rakennettu veikeä offarilaskemista, banked slalomia ja ski crossia yhdistelevä rata, jossa sitten kaksi tai kolme laskijaa yhtä aikaa kisasivat paikasta jatkokierroksille. Viime vuoden kauhukuvat järkyttävästi ylöspäinheittävistä kummuista palasivat mieleeni, kun lähdimme yhtenä suurena massana radankatseluun. Tämän vuotinen rata oli kuitenkin helpotuksekseni kenties viime vuotista leppoisampi – ainoastaan lopun pienet terävät kummut herättivät kummastusta. Miten ne pitäisi laskea? Ihan täysiä vai jarrut pohjaan? Ainakin takapainoa pitäisi olla enemmän kuin riittävästi. Joka tapauksessa lähdössä minulla oli hyvä taistelufiilis, joka kuitenkin suli nopeasti, kun näin parini ampaisevan matkaan kuin tykin suusta. Minulle ei jäänyt taistelufiiliksestä huolimatta sittenkään käteen muuta kuin selvitä hengissä maaliin. Lopun kummutkin, jotka nimettiin toistaiseksi tuntemattomasta syystä ”Kivismiehen kiharoiksi”, suoritin kunnialla. Se olikin ehkä ainoa asia, josta sain suorituksessani olla ylpeä, sillä ”kiharat” koituivat monen kohtaloksi. 

”Kivismiehen kiharat” kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Pian AEE Magicam Riden jälkeen löysin itseni jälleen lähtöviivalta Emmin ja isäni kanssa, kun vuorossa oli Ortovox Poker Rando, joka on mielestäni kenties Free´kendin hauskin kisa. Poker Randossa ideana on liikkua Pyhän lähioffareilla ja kerätä pelikortteja. Voittaja selviää siis vasta pokeripöydässä offarikierroksen päätteksi. Tänä vuonna reitti oli viime vuotta hieman pidempi ja karttaa katsellessamme hieman säikähdimme, sillä olimmehan lähdössä matkaan ilman skinejä. Ilta-aurinko kuitenkin pilkotti nätisti pilvien välistä, joten hyvillä mielin päätimme lähteä hikoilemaan.

Ei sitä koskaan tiedä, mitä metsästä hyökkää varomattomien randoilijoiden kimppuun…

Lumi kantoi onneksi mainiosti myös meitä kävelijöitä ja matkalla saimme runsaati kannastushuutoja muilta kisaajilta. Mikäs siinä tarpoessa hyvässä seurassa ja hienoissa tunturimaisemissa. Noin puolentoista tunnin urakoinnin jälkeen istahdimme pokeripöytään Calsberg-talossa, mutta ainakin minun korteillani olisi voinut heittää vesilintua. Ehkä parempi tuuri ensi vuonna.

Lauantaina Free´kend huipentui legendaariseen Aittakurun vapaalaskuun eli Haglöfs Freerideen, jota ennen oli kuitenkin aikaa laskeskella itsekseen. Myös Savon suksistudion testikylä ja eri välineiden vapaalaskuklinikat jatkoivat pyörimistään. Olosuhteet Freerideen ja muuhunkin offarilaskemiseen olivat kohdallaan, sillä edellisenä päivänä oli tupruttanut jonkin verran uutta lunta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Rusketusta ei kuitenkaan päässyt tarttumaan, koska hyytävä pohjoistuuli pakotti muuraamaan naaman umpeen buffilla.

Kisastartin lähestyessä vilunväristykset alkoivat koetella koko kehoa. No okei myönnetään, lähinnä jännitys sai minut tärisemään. Laskulinjan olin päättänyt jo edellisinä päivinä: se olisi suunnilleen sama kuin viime vuonna, mutta tällä kertaa yrittäisin hieman saada ilmaa dropatessani Aittakuruun ja etenkin yrittäisin olla törmäämättä siihen risuun, joka meinasi pilata kisani viime kerralla.

Ylhäällä lähtöpaikalla vallitsi hieman hermostunut, mutta leppoisa tunnelma. Kaikki kertailivat vielä tulevaa laskulinjaansa ja yrittivät pysyä lämpiminä. Juniorit pääsivät irti ennen naisia, mutta heitäkin oli lähemmäs 20 ja heille olikin ihan oma sarjansa, joten omaa vuoroaan joutui tovin odottelemaan. Minua harmitti vietävästi, etten päässyt näkemään junioreiden taidonnäytöksi, sillä ainakin puheiden perusteella he vetivät vertoja aikuisille. Ja pakko sanoa, ettei minusta olisi ollut noin 10-vuotiaana tulemaan Aittakurusta alas. Kokonaisuudessaan osanottajia Haglöfs Freeridessä oli peräti 79.

Kun oma laskuvuoroni koitti, en muista ajatelleeni mitään. Kenties toivoin selviäni hengissä, kenties mietin, mitä söisin iltapalaksi. Omasta laskustani voin sanoa lähinnä sen, että suunnittelemani linja ei toteutunut alkuunkaan. Ajauduin liian sivuun ja hyppy jäi tekemättä, mutta risun sentään vältin. Ei mikään maailman mahtavin suoritus, mutta ainakin tyylikkäämpi kuin viime vuonna. Se ei tosin paljoa vaatinut, mutta siihen voin silti olla tyytyväinen.

Miehet sen sijaan pistivät parastaan ja taso oli hurjan kova. He tunkivat itsensä ahtaimmista ränneistä, valitsivat isoimmat dropit ja jyrkimmät seinät, leikittelivät lumella ja käännöksillä ja niin edelleen. Lievästä pystyyn paleltumisesta huolimatta yleisö kohahteli jatkuvasti hämmästyksestä ja ihastuksesta, joskin suurimmat aplodit sai aivan uskomaton takaperinvoltti. Sen jälkeen kisa tuntui jo käydyltä.

Lisää mainetta ja kunniaa takaperinvoltti keräsi lauantai-illan palkintojen jaossa, jossa palkittiin erikseen kaikkien kisojan voittajat sekä koko tapahtuneen aikana ansioituneimmat mies ja nainen titteleillä ”Kukkulan kuningas ja kuningatar”. Vaikka en olekkaan mikään kilpailuhenkisin luonne, palkinnot olivat tänä vuonna sitä tasoa, että kai tässä pitää alkaa tosissaan treenaamaan. Voittajat saivat esimerkiksi Haglöfsin uusia laskuasuja, vapaavalintaisia suksia, piipparin ja kypäräkameran. No, ehkä pidän vielä jalat maassa ja asetan Free´kendissä ensi kerrallakin tavoitteeksi hengissä selviämisen, uuden oppimisen, uusien tuttavuuksien saamisen, hyvän mielen sekä hauskan tunnelman. Nuo tavoitteet nimittäin täyttyivät kirkkaasti tänäkin vuonna.

Ps. Sunnuntaina vaihdoin sukset astetta ärhäkkäämpiin Fischerin puikkiin. Olipa mahtava taas vaihteeksi tykittää niillä Pyhän hyväkuntoisia ja lähes tyhjiä rinteitä alas tuhatta ja sataa.

 

#kotirinne

Julkaistu: 19.3.2015

Tällä kaudella ski.fi on innostanut laskukansaa ottamaan kuvan omasta kotirinteestään ja jakamaan sen muille Facebookissa ynnä muussa sosiaalisessa mediassa. Niinpä minäkin päätin kantaa korteni kekoon ja kertoa omasta kotirinteestäni.

Kotirinteenä pidetään usein hiihtokeskusta, joka sijaitsee lähellä, johon liittyy rakkaita muistoja ja jossa on käyty niin monta kertaa, että sen jokaisen töyssyn ja kumpareen tuntee kuin omat taskunsa. Omalla kohdallani on kuitenkin käynyt niin, etten koskaan ole mieltänyt mitään keskusta todelliseksi kotirinteekseni. Kotirinteeni on siellä missä minäkin. Toki pidän toisista hiihtokeskuksista enemmän kuin toisista, mutta oloni on aina yhtä kotoisa oli rinne sitten tuttu, tuntematon tai vaikka virallista rinnettä ei olisi laisinkaan. Siksi koostinkin vuosien varrella eri keskuksista kertyneistä kuvista kollaasin.

Aina, kun olen laskemassa, olen kotona.

Tuolista tukea laskemiseen

Julkaistu: 12.3.2015

Levin palvelutarjonta on muutamien viime vuosien aikana suorastaan räjähtänyt. Ennen tätä kautta jotain kuitenkin puuttui – nimittäin jooga-studio. Tämän huomasivat myös Mikko ja Susanna ja eipä aikaakaan, kun toimintansa Levillä aloitti maailman pohjoisin hot jooga-studio KuruYoga.

Studio iltavalaistuksessa.

Viime viikolla vietin KuruYogan tarjoamana kaverini Niklaksen kanssa pienin hiihtoloman Levillä lasketellen ja hot joogaan tutustuen. Pähkinän kuoressa hot joogassa on kyse jooga-asanoiden tekemisestä lämmitetyssä, tunnista riippuen noin 35-40 asteisessa harjoitussalissa ja se onkin hyvää vastapainoa kylmässä ulkoilmassa harrastettavalle talviurheilulle.

Muun muassa tällaisilla härveleillä saadaan aikaan hot jooga-saliin sille ominainen lämpötila.

Hot jog tukee siis erinomaisesti laskettelua. Oikeastaan se tukee mitä tahansa lajia ja varsinkin aktiivisemmat tunnit ovat kyllä ihan täyttä urheilua itsessäänkin. Hien virtaamista on hot jooga-tunnilla lähes mahdotonta välttää. Lisäksi tunneilla käydään pitkin venytyksin ja liikkuvuusharjottein läpi lihakset, jänteet ja nivelet aina varpaista alkaen. Itse en ainakaan omatoimisessa treenissäni ikinä tule pääsemään samaan huolellisuuden tasoon.

Joogakin voi olla välineurheilua. Kuvassa asanan apuna ja nojana joogatiili.

Joogata voi missä vain. Vaikkapa tekemällä puun Luvatun maan tunnelmallisessa lumilinnassa.

Ja jottei joogaaminen kävisi liian helpoksi, on KuruYogalla ensi kaudeksi jo uusia suunnitelmia viattomien joogaharrastajien päänmenoksi. Tulossa ovat nimittäin hot jooga-tunnit surffilaudan mallisen tasapainolaudan päällä, josta saimme Niklaksen kanssa hieman esimakua. Surffilaudalla keinuessa koetukselle joutuvat erityisesti sekä tasapaino että sitä ylläpitävät syvät lihakset. Ei lainkaan huono harjoitusmuoto laskijalle, joka tasapainoilee suksilla/laudalla päivät pitkät. Monot tai lautakengät vielä vaan jalkaan, niin olo surffilaudalla voisi olla varsin kotoisa.

Ensin Mikko näytti meille soturin surffilaudalla…

…sitten kokeilin minä, mutta asentoni kaipasi hieman hienosäätöä vähän sieltä sun täältä…

…kun taas Niklas löysi heti lähestulkoon täydellisen soturin.

Hot jooga on siis ehdottomasti kokeilemisen arvoinen laji eikä tunnille osallistuminen tarkoita, että pitäisi luopua maallisesta mammonasta, muuttaa Intiaan sekä pysyä loppuelämänsä hengissä vain joogalla ja universumin energialla. Jo yksikin joogakerta tuo omaan harjoitteluun runsaasti uusia liikkeitä, joista voi sitten valita ne itselleen mieluisimmat. Niin teimme mekin, joten saanko esitellä … Sannin ja Niklaksen suosikkiasanat! ( Emme vastaa asanoiden pätevästä suorittamisesta. Treenaus on yhä kesken. )

Tuoli

Jos reitesi eivät ole vielä riittävän väsyneet päivän laskuista tai hiihtolenkistä, kokeile tuolia. Staattinen pito imee viimeisetkin mehut jaloista ja liikettä voi vielä tehostaa nousemalla välillä rauhallisesti varpaille. Samalla mukaan tulee selän kierto.

Kotkan kynsi

Aluksi jalat ja kädet ristitään kuvassa näkyvään solmuun. Sitten tuodaan ensin kyynerpäät ja polvet yhteen, jonka jälkeen ojennetaan jalkoja sekä viedään käsiä pään taakse. Kaikki tämä kyseinen solmu ja paketti säilyttäen rauhalliseen tahtiin. Syvät vatsalihakset kiittävät ja kumartavat.

 
Lehmän naama

Nimi tulee siitä, että asana näyttää kuulemma edestäpäin katsottuna lehmän naamalta. Naaman hahmottaminen on ainakin minulle yhtä vaikeaa kuin itse liike. Toinen jalkaterä siis nostetaan toisen jalan päälle ( tuntuu mukavalta lonkassa ), kädet pyritään samaan selän takana yhteen ( tuskin onnistuu ikinä ) ja sitten taivutetaan eteenpäin ( anteeksi mitä? ).

Se, joka jääköön nimemättä

Asanan nimi tosiaan unohtui reissun varrella, mutta kyseessä on nivusvenytys selällään. Uudenlainen ja hyödyllinen tapa venyttää nivusia.

Kolmio

Paras asana alaselän jumituksiin. Toisella jalalla astutaan askel eteen, minkä jälkeen lantio työnnetään taakse ja kumarrutaan eteen siten, että toinen käsi sekä katse on kohti taivasta ja toinen käsi on nilkalla.

Skorpioni

Viimeisenä, muutei suinkaan vähäisimpävä on ehdottomasti yksi haastavimmista, erikoisimmista ja kenties tuskallisimmista asanoista. Ideana on taitaa kädet kokonaan vartalon alle kämmenet lattiaa vasten. Tämän jälkeen pyritään nostamaan jalkoja irti lattiasta aina reisistä alkaen. Lopullisessa versiossa jalat ja selkä olisivat niin kaarella, että asento muistuttaisi skorpionin piikkihäntää. Asana vaatii lievää hulluutta, hieman masokismia ja paljon treenausta.

Levi + KuruYoga = hyvät laskut ja vetreät lihakset

Julkaistu: 08.3.2015

Mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi innokasta suksijaa, Levin rinnetarjonta, hot jooga-studio KuruYoga, laidasta laitaan vaihteleva sää ja palaneet makkarat? Neljän päivän aktiiviloma, josta ei todellakaan toimintaa ja hikeä puuttunut. Seuraavassa siis tarinaa KuruYogan minulle ja kaverilleni Niklakselle tarjoamasta reissusta ( sisälsi hissiliput ja majoituksen joogaa unohtamatta ), jonka aikana uusia ja hauskoja kokemuksia tuli valtaisa määrä. Kirjoittaessani tätä juttua sainkin tosissani keskittyä, jottei teksti paisuisi kuin pullataikina. En tainnut onnistua kovin hyvin.

1. päivä 

Kun maanantaiaamuna istahdimme Leville matkaavaan bussiin, emme suinkaan olleet ainoita, joilla oli mielessä hiihtoloma tunturissa. Bussi oli tupaten täynnä ja viimeisen hiihtolomaviikon vilkkaus näkyi myös perillä Levin keskustassa. Me emme kuitenkaan porukan määrää säikähtäneet, vaan raahasimme rinkkamme ja kassimme sujuvasti majoitukseen. Molempien hännän alla poltteli jo tuli, sillä mäkeen täytyisi pikku hiljaa päästä.  Ei siis muuta kuin vaatteet vaihtoon, nopea ruokailu kera Saarioisten einesten ja sukset olalle.

Tunturissa meitä odottivat 43 avointa, tosin jo hieman valmiiksi laskettua rinnettä, sekä navakka tuuli. Ne tuntuivat kuitenkin sivuseikoilta sen rinnalla, että pääsi taas viilettämään rinnettä alas sielunsa kyllyydestä. Vaikka ehdoton oma suosikkini Levillä ovat Koilisrinteet, kävimme tietysti myös testaamassa Etelärinteiden uutuuden – penkinlämmittimillä varustetun tuolihissin. Siitä huolimatta, että lämmityksen tarkoitus on hyödyllinen eli estää penkkien jäätyminen, olen edelleen sitä mieltä, että nyt ollaan jo hieman hifistelyn puolella. Takamuskin hikosi.

Puolikas rinnepäivä kului nopeasti ja illalla olikin edessä päivän jännittävin hetki – ensimmäinen hot jooga-tuntimme KuruYoga-studiolla. Perhoset vain lepattelivat vatsassa, kun astuimme itämaista tyylikkyyttä ja lappilasta porontaljameininkiä yhdistelevän studion aulaan. Vastassa meitä oli joogaohjaaja Ida, joka esitteli studion ylelliset pukutilat saunoineen ja poreammeineen.

Kun kerrastot oli vaihdettu t-paitoihin ja shortseihin, pääsimme itse asiaan. Joogamatot kainalossa astuimme harjoitussaliin, jossa vastaan tuleva lämpö löi ällikällä. Täälläkö pitäisi joogata? Jo pelkkä maton levittäminen sai ainakin minut hikoilemaan. Kovin kauaa en kuitenkaan ehtinyt murehtia, sillä kun kaikki neljä joogaajaa olivat salissa, alkoi tunti sähäkästi perinteisillä aurinkotervehdyksillä.

Ennen tuntia olimme vitsailleet, että herättelemme sitten toinen toisiamme, jos satumme nukahtamaan kesken kaiken. Nukahtaminen Hot Mix- tunnilla ei kuitenkaan olisi tullut kysymykseenkään, sillä sen verran tehokas paketti oli kyseessä. Vaikka olemme molemmat kovassa kunnossa ( minä harrastan laskettelun lisäksi kestävyysurheilua yms. ja Niklas pelaa koripalloa edustustasolla ), asanat 38-39°C lämmössä tehtyinä olivat todella haasteellisia eikä aikakaan kun olimme hiestä märkiä. Niklas tuskaili erityisesti tasapainoasanoiden kanssa, kun taas minä hyydyin vatsalihasliikkeissä. Uusia asioita tulvi ovista ja ikkunoista, mutta ohjaus tunnilla oli selkeää ja me ensikertalaisetkin pysyimme matkassa mukana.

Kun puolentoista tunnin Hot Mix-rutistus oli ohi, kehon valtasi ihana rentous ja raukeus. Lämmössä treenetessa lihas toden totta toimiii ja venyy eri tavalla. Loppusilauksen rentoumiselle saimme vielä pulahtamalla studion poreammeeseen. Majapaikkaan päästyämme simmahdimmekin sitten kuin saunalyhdyt.

2. päivä

Tiistai aamu valkeni pilvisenä, mutta olo oli suorastaan aurinkoinen. Pitkään aikaan en ollut nukkunut yhtä sikeästi ja herännyt yhtä pirtsakkana. Itselläni on nimittäin taipumusta ennen nukkumaanmenoa pyörittää vielä päässä kaikenlaisia asioita, mikä viivästyttää unensaantia. Nyt olin rauhoittanut mieltäni jo edellisillan joogassa, joten ajatukset eivät enää vaivanneet sängyssä ja nukkuminen oli helppoa.

Pirteinä suunnistimmekin rinteisiin. Itse asiassa koko päivä olikin aikamoista suunnistamista, sillä näkyvyys oli paikoin lähes nolla. Aina, kun sumu hieman hälveni suuntasimme offareille, joissa lumi oli hyvää ja saimme pari oikein mukavaa metsälaskua esimerkiksi Koilisrinteillä ja gondolin vieressä. Sää ei siis haitannut, mutta päivääni synkensi totaalinen epäonnistuminen makkaranpaiston kanssa. Miten voi ex-partiolainen polttaa makkaransa niin pahasti…

Illalla hipsimme jälleen KuruYoga-studiolle ja tällä kertaa ohjelmassa oli After Ski Yin eli venyttelypainotteisempi tunti. After Ski Yin vastasi kenties eniten ennakkokäsityksiämme joogasta ja oli Niklasta lainaten sitä ”joogajoogaa”. Lämpötilaa oli hieman laskettu Hot Mix-tunnista ja tunti olikin rauhallinen suoritus rankan rinnepäivän jälkeen. Tunnin pitkät venytykset kohdistuivat erityisesti lonkan ja lantion seudulle, mutta kyllä asanat olivat huomattavasti kokonaisvaltaisempia, sillä myös rinkan kantamisesta jumiutuneet hartiani avautuivat. Jotkin asanat, erityisesti varvasvenytys, tuntuivat vielä aikas tuskallisilta eikä tavoitellun mielenrauhan löytämisestä tullut välillä yhtään mitään, kun varpaat olivat repeytyä irti. Mutta yhtä kaikki, loppurentouksessa mielikin alkoi lopulta rauhoittua aaltojen loisketta kuunnellessa ja jälleen tunnin jälkeen olo oli raukea sekä suorastaan ylellinen.

3. päivä

Kun After Ski Yinistä oli kulunut vasta alle 15 tuntia, löysimme itsemme jälleen KuruYogan joogasalista. Vuorossa oli keskiviikkoaamun Hot Flow-tunti, jonka ideana on antaa energiaa alkavaan päivään. Vaikka tunnilla vallitsi rento meininki, unihiekat karisivat nopeasti silmistä ja lämpö sekä haastavat asanat herättivät koko kropan toimintaan. Mielenkiinnosta asensin Hot Flow-tunnin ajasi myös sykemittarin. Kestävyysurheilua harrastavana keskisykkeeni kieppui 80 paikkeilla ja maksimisyke kävi 109. Sydän kurkussa ei siis tarvinut huhkia, mutta tunnin jälkeen kyllä tunsi tehneensä jotakin ja varsinkin vatsalihasliikkeet olivat jälleen tiukkoja.

Joogan jälkeen kiiruhdimme toviksi rinteeseen, sillä iltapäivällä odotti vielä toinen joogasessio. Suurta kiirettä ei kuintenkaan olisi kannattanut pitää, koska rinteessä keli oli suorastaan surkea. Näkyvyydessä ei ollut hurraamista, märkää moskaa satoi taivaan täydeltä ja tuuli oli hyytävä. Luisto oli koko päivän olematon ja Levin lukuisilla siirtymäreiteillä lykkiessä jo valmiiksi uupuneet vatsalihakset saivat jälleen kyytiä. Rinnepäivästä löytyi toki myös positiivista: muu laskukansa oli jäänyt mökkeihinsä, joten jonoja ei ollut missään, erityisesti metsäpätkien offarilaskut toivat piristystä ja lisäksi makkaranpaisto onnistui lähes täydellisesti.

Keskiviikon toinen joogasessio olikin sitten yksi reissun hienoimmista ja erikoisimmista kokemuksista. Joogatuntia, tai pikemminkin joogavarttia varten KuruYogan toinen perustaja Mikko haki meidät rinteiltä, josta ajoimme hieman Levin keskustasta syrjemmällä sijaitsevan Luvattuunmaahan. Luvattumaa on erityisesti murtsikkahiihtäjien suosima taukopaikka, jonka erikoisuutena on valtaisa lumilinna. Ulkoapäin linna ei kenties näytä juuri miltään, mutta sisälle uskaltautuja saa todellisen vau-elämyksen. Ikuisuuksiin jatkuvan lumilinnan sisältä löytyvät niin kappeli, baari, koristeltuja käytäviä kuin hotelli sviitteineen.

Kun olimme aikamme töllistelleet ja ihastelleet joka puolella olevia jää- sekä lumiveistoksia, oli aika joogata. Ero hot joogaan oli kuitenkin huomattava, sillä toppavaatteissa ja parissa pakkasasteessa asanoihin taipuminen oli melko työlästä. Verenkierto lähti kuitenkin mukavasti liikkeelle ja erityisesti hiihtäjille pieni väliverryttely kahvitauolla tekisi varmasti hyvää. Sitä paitsi, olihan se aika eksoottista päästä joogaamaan porontaljojen päällä tunnelmallisesti valaistussa lumilinnassa. Vetreinä ja upeaa kokemusta rikkaimpina palasimme vielä loppuillaksi rinteeseen.

4. päivä

Torstaille sääennuste oli luipaillut mitä parhainta laskusäätä eli auringonpaistetta ja pikkupakkasta, joten olimme jo aiemmin päättäneet pyhittää päivän pelkästään laskemiselle. Ei voi muuta sanoa kuin, että päätös kannatti. Olosuhteet olivat täydelliset niin rinteissä kuin niiden ulkopuollellakin. Itse möyrin lähes koko päivän offareilla ja vain muutaman kerran tulin laskeneeksi rinteen kokonaisuudessaan poikkematta metsään.  Parhaat sekä haastavimmat paikat löytyivät jälleen gondolin ja Koilisrinteiden reunamilta, joskin aivan uusia reittejä tuli kokeiltua syrjemmälläkin. Lumikin tuntui kokeneen täydellisen muodonmuutoksen, sillä alkuviikon loskasta oli kuoriutunut kova pohja, jonka päällä oli mukava kerros pöllyävää irtolunta. Tosin rakkakivikko puski paikoin esiin ja erityisesti Niklaksen sukset taitavat olla huollon tarpeessa. Itse onnistuin välttämään pahimmat haaverit.

Ainoita laskemisen riemusta nauttivia emme todellakaan olleet vaan huippusää oli saanut myös muut lähtemään sankoin joukoin rinteeseen. Onneksi Levin iso alue ja hissikapasiteetti takaavat, ettei suuria ruuhkia pääse muodostumaan. Pääsimme siis laskemaan lähes sielumme kyllyydestä, mikä pikku hiljaa jalat alkoivat olemaan melko hapoilla – alkuviikon joogat ja laskut olivat tehneet tehtävänsä. Sanonta ”väsynyt, mutta onnellinen” kokoaa siis mielestäni hyvin reissun tunnelmat: väsynyt tutusta sekä uudenlaisesta fyysisestä rasituksesta ja onnellinen erityisesti viimeisen päivän huippulaskuista sekä hienosta joogakokemuksesta.

PS. Ensi viikolla luvassa hieman lisää hot jooga-asiaa sekä mm. minun sekä Niklaksen suosikkiasanat.