Oikeus ja kohtuus sen olla pitää – myös suksilla

Julkaistu: 17.4.2015

Kausi alkaa hiljalleen olla hiipumaan päin ja vähenevää rinteessä hyörimistä on helppo paikata pyörimällä netin lasketteluaiheisilla sivustoilla. Oikeustieteen opiskelijana päädyin tietenkin tutkimaan lasketteluun/hiihtoon liittyviä oikeustapauksia ja lakipykäliä. Oikeus ulottaa tahmaiset lonkeronsa jokaiselle ihmisen elämänalueelle – myös rinteeseen ja ladulle – tahdoimme sitä tai emme. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan joutunut päättämään kauttaan oikeussaliin tänä vuonna. Seuraavassa siis hieman tutkimukseni tuloksia. Ja mikäli oheiset korkeimman oikeuden ( KKO )  ja korkeimman hallinto-oikeuden ( KHO ) ratkaisut tai pykälät herättävät enemmän kiinnostusta, ne … Lue loppuun

Lue lisää »

Erittäin sallainen tehtävä

Julkaistu: 08.4.2015

Taas vaihteeksi televisioissa pyörii viikonloppuisin James Bond-rumba. Sen kunniaksi minäkin lähdin suorittamaan erittäin sallaista tehtävää keskelle ei mitään eli Sallaan. Sallainen tehtävä 1: toimintaympäristöön tutustuminen Bondin tyyliin kuuluu sinkoilla paikasta toiseen ilman sen kummempia suunnitelmia, mutta tosielämässä on kenties hyvä tutustua toimintaympäristöönsä ennen varsinaisen tehtävän suorittamista. Varsinkin, kun vierailin Sallassa aivan ensimmäistä kertaa. Internetin ihmeellisen maailmaan mukaan keskuksessa on 15 rinnettä, joista kaikki olivat reissuni aikaan auki. En tosin vieläkään ymmärrä, mistä ihmeestä se 15 on saatu, mutta nykyään hiihtokeskuksilla … Lue loppuun

Lue lisää »

Free´kend – viikonloppu vapaalla

Julkaistu: 26.3.2015

Viime viikon loppupuolella koitti taas se aika vuodesta, kun oli aika pistää leveämpää suksea jalkaan ja lähteä Pyhälle möyrymään offareita. Tapahtumanahan oli tietenkin      Free´kend, vapaalaskijoiden viikonloppu, jossa vierailin jo viime vuonna blogiyhteistyön merkeissä. Tällä kertaa matkasin Pyhälle ns. siviilissä ja mukaan sain houkutelluksi hiihtohullujen vanhempieni lisäksi laudalla suhailevan kaverini Emmin. Tässäpä pientä tarinaa viisipäiväiseksi venähtäneestä viikonlopustamme. Vaikka itse Free´kendin ohjelma startasi virallisesti vasta torstaina, päätimme Emmin kanssa lähteä jo keskiviikkona laskemaan, sillä keli oli mitä mainioin ja Emmille … Lue loppuun

Lue lisää »

#kotirinne

Julkaistu: 19.3.2015

Tällä kaudella ski.fi on innostanut laskukansaa ottamaan kuvan omasta kotirinteestään ja jakamaan sen muille Facebookissa ynnä muussa sosiaalisessa mediassa. Niinpä minäkin päätin kantaa korteni kekoon ja kertoa omasta kotirinteestäni. Kotirinteenä pidetään usein hiihtokeskusta, joka sijaitsee lähellä, johon liittyy rakkaita muistoja ja jossa on käyty niin monta kertaa, että sen jokaisen töyssyn ja kumpareen tuntee kuin omat taskunsa. Omalla kohdallani on kuitenkin käynyt niin, etten koskaan ole mieltänyt mitään keskusta todelliseksi kotirinteekseni. Kotirinteeni on siellä missä minäkin. Toki pidän toisista hiihtokeskuksista … Lue loppuun

Lue lisää »

Tuolista tukea laskemiseen

Julkaistu: 12.3.2015

Levin palvelutarjonta on muutamien viime vuosien aikana suorastaan räjähtänyt. Ennen tätä kautta jotain kuitenkin puuttui – nimittäin jooga-studio. Tämän huomasivat myös Mikko ja Susanna ja eipä aikaakaan, kun toimintansa Levillä aloitti maailman pohjoisin hot jooga-studio KuruYoga. Viime viikolla vietin KuruYogan tarjoamana kaverini Niklaksen kanssa pienin hiihtoloman Levillä lasketellen ja hot joogaan tutustuen. Pähkinän kuoressa hot joogassa on kyse jooga-asanoiden tekemisestä lämmitetyssä, tunnista riippuen noin 35-40 asteisessa harjoitussalissa ja se onkin hyvää vastapainoa kylmässä ulkoilmassa harrastettavalle talviurheilulle. Hot jog tukee siis erinomaisesti laskettelua. … Lue loppuun

Lue lisää »

Levi + KuruYoga = hyvät laskut ja vetreät lihakset

Julkaistu: 08.3.2015

Mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi innokasta suksijaa, Levin rinnetarjonta, hot jooga-studio KuruYoga, laidasta laitaan vaihteleva sää ja palaneet makkarat? Neljän päivän aktiiviloma, josta ei todellakaan toimintaa ja hikeä puuttunut. Seuraavassa siis tarinaa KuruYogan minulle ja kaverilleni Niklakselle tarjoamasta reissusta ( sisälsi hissiliput ja majoituksen joogaa unohtamatta ), jonka aikana uusia ja hauskoja kokemuksia tuli valtaisa määrä. Kirjoittaessani tätä juttua sainkin tosissani keskittyä, jottei teksti paisuisi kuin pullataikina. En tainnut onnistua kovin hyvin. 1. päivä  Kun maanantaiaamuna istahdimme Leville matkaavaan bussiin, … Lue loppuun

Lue lisää »

Nyt laitetaan asanat kuntoon

Julkaistu: 26.2.2015

Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Nyt on jälleen hyvä tilaisuus osoittaa tuo sanonta vääräksi kaikin tavoin. En tosiaan ole koira enkä järin vanhakaan, ja olen päättänyt oppia uuden tempun tai pikemminkin lajin – nimittäin joogan. Mahdollisuuden päästä sukeltamaan joogan maailmaan minulle Lumipallon bloggaajana tarjosi Levillä toimiva KuruYoga. Lisäksi kun  joogaan yhdistetään vielä yrityksen kustantama majoitus ja hissiliput, en voinut antaa tarjouksen livahtaa sormistani. Yksin ei kuitenkaan ole  mukava matkustaa, joten mukaan ensi viikolla koittavalle reissulle houkuttelin opiskelukaverini Niklaksen. … Lue loppuun

Lue lisää »

Operaatio Tellu

Julkaistu: 21.2.2015

Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi päätin minäkin tehdä uuden vuoden lupauksen – opettelen laskemaan telemark-suksilla. Ei siis muuta kuin Ounasvaaralle ja kantapäät irti. Siirtymä tavallisista alppisuksista telluihin ei kenties ole niin vaikea kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi lautailu on huomattavasti haastavampaa. Vähänkään jyrkemmissä kohdissa tulen laudalla alas joko selälläni tai mahallani, kun telluilla voi sen sijaan ottaa käyttöön aina turvallisen auran. Oikeastaan jyrkempien pätkien laskeminen on osoittautunut telluilla jopa helpomaksi kuin tasainen suora sujuttelu. No, vaikka telluttelu itsestäni tuntui taas vaihteeksi tosi … Lue loppuun

Lue lisää »

Kymmenen käskyä

Julkaistu: 10.2.2015

Ensi viikolla pyörähtää taas käyntiin kolmen viikon mittainen hiihtolomarumba, joten rinteissäkin on tavallista enemmän laskijoita. Siksi ajattelin muistuttaa tämän kertaisessa jutussani kaikkia rinnesäännöistä, koska kertaus on opintojen äiti ja, koska hiihtolomaa ei ole mukava päättää sairaalaan tai oikeussaliin. Seuraavassa siis Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n yleiset rinnesäännöt höystettynä omilla kommenteillani. 1. Varusteet Tarkista varustuksesi toimivuus ja siteiden säädöt. Kypärän käyttö on suositeltavaa.  Vanhoissa kunnon sukkapuikoissa, takaaladattavissa monoissa jne. ei ole ole mitään vikaa, mutta oman turvallisuudenkin kannalta saattaa olla syytä harkita siirtymistä … Lue loppuun

Lue lisää »

Puuterimaniaa ja pohjallisasiaa

Julkaistu: 03.2.2015

Elämme erikoisia aikoja: Lappi on saanut nauttia vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen runsaasta lumetulosta ja laskettelumonot eivät paina jalkoja kuin silloin aikaisemmin. Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa? Oli mikä oli, mutta se saisi vaivata useamminkin. Lähiaikoina ainakin maamme pohjoisosiin on tupruttanut valehtelematta neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen senttiin uutta lunta. Eikä mitä tahansa lunta vaan kunnon pehmyttä puuteria. Jääköön muille kolaushommien kiroilu, sillä minä ainakin pakkasin sukset mukaan ja lähdin laskemaan Ounasvaaralle. Jo rinteiden puolella pölisi ihan mukavasti, kun varsinkin reunamien laskemattomiin kohtiin tuoretta lunta … Lue loppuun

Lue lisää »