
Simpsiön vuorenpeikot
Lapsille Simpsiön legenda paikalla asuneista vuorenpeikoista uppoaa innostuksella: Peikot olivat tarinan mukaan vaatineet vuoren yli kulkeneilta lantin kiviröykkiöön heitettäväksi. Lantin heittämättä jättäneet saisivat kokea pahoja asioita.

Uusia keskuksia bongaamassa
Pääsimme keväällä kurkkaamaan itsellemme aiemmin täysin vieraaseen hiihtokeskukseen: Lekottiin. On aina piristävää bongata uusia rinteitä.

2 x 2 boxia
Mustavaaran parkki on rakennettu niin, että yhdellä laskulla saa reilien lisäksi kaksi peräkkäistä boxia. Maun mukaan joko isoja tai keskikokoisia.

Maarianrinteet
Maarianvaaran Maarianrinteet sopivat etenkin aloittelijoille ja harvemmin harrastaville. Valtaosa rinteistä on pitkää ja helppoa baanaa.