Ruka

Mitä jos hauskuus laskemisesta katoaa?

Julkaistu: 18.12.2017

Kun olin aloittanut lumilautailun, mua muutaman seuraavan kauden alun jännitti, osaanko enää laskea kesän jälkeen. Sitten huomasin, että kyllähän sitä osaa. Tottakai tatsi katoaa, mutta sellanen perustaito on jo pysyy.

Sitten mulle iski jokasyksyinen pelko, että entäs jos laskeminen ei enää olekaan hauskaa. Kuulostaa ehkä mitättömältä, mutta noin vuosikymmenen olin joka syksy vähän paineissa siitä, että jos laudalle paluu ei olekaan hauskaa, niin mitä mä sitten teen elämälläni. Kuitenkin niin paljon suunnittelin vuotta aina laskemisen tai ainakin tunturissa olemisen ehdoilla, että olisihan siinä pasmat mennyt sekasin, jos yht´äkkiä ei vaan olis enää huvittanut laskea.

Ja vuosi toisensa jälkeen se hetki, kun ekan kerran pääsi taas lumelle, oli myös vähän helpotus, kun huomasi, että hauskaahan se on. Vasta muutaman viime vuoden oon pystynyt suhtautumaan kauden alkuun oikeasti rennosti. Jos jostain syystä laskeminen ei olisi hauskaa, niin ehtisipä tehdä jotain muutakin vapaa-ajalla. Mutta joka syksy vaan alkaa katselemaan erinäisiä valkoisen kullan peittämiä kohteita, matkakuume nousee, laskuleffat alkaa taas kiinnostaa ja niin eespäin.

Rukan tuolihissi

Tosiaan tämä kausi alkoi viime viikonloppuna Rukalla. Lapsi meni mummolaan ja mä lähdin parhaan laskuseuran eli Laurin kanssa kohti Kuusamoa. Pe-ilta tuli tykiteltyä rinteitä. Mitkään rinteenvierustat puhumattakaan isommat koukkaukset metikköön ei houkuttanut, kun lunta oli kyllä kauniin näköisesti, mutta ei kovinkaan paksusti. Lauantaina oli ihan älytön mäihä kelin suhteen, oli nättiä valoa ja pientä pakkasta eikä tuulikaan osunut. Streetiltä löytyi tarpeeksi hauskoja pikkujuttuja linjassa, että siellä viihtyi. Sunnuntai oli vähän tylsempi valon suhteen, mutta kruisailtiin rinteitä ja aina välillä vähän streettiä. En usko, että jaksaisin vuodesta toiseen Suomen keskuksia hinkata, jos en tykkäisi laskea parkkia. Vaikka toki oma unelmalasku sisältää piiiitkää putskupätkää, niin kyllä pieni neppailu yhtä lailla jaksaa melkein aina viihdyttää. Eikä siihen välttämättä tarvita yhtä hyvin aseteltua muoviputkea kummempaa, vaikka toki enemmän on enemmän ja Rukan kaltaista parkkia, missä saa 7 obstaakkelia yhteen runiin, on erittäin mukava laskea.

Oli siis hauskaa päästä takasin laudalle, jälleen kerran. On mahdollista, että tästä tulee laskupäivien määrän suhteen huonoin kausi ikinä, jos pakkasia ei ala kuulua, joten paras onkin fiilistellä jokaista päivää lumella.

Karsintaa kauden alkua odotellessa

Julkaistu: 12.12.2017

Lapsi lopetti juuri ensimmäisen harrastuksensa. Käytiin melkein kaksi vuotta vauva- ja perheuinnissa, mutta kolmatta laskukautta en enää kyllä uhraa lauantaiaamuja uimahallissa. Hoidetaan se polskiminen jatkossa joinain sellaisina ajankohtina, jolloin se ei ole suoraan laskemisesta pois. Toki mäessä tuli lauantaisinkin käytyä, mutta altaassa lilluttelu sopii huomattavasti paremmin laskupäivän jälkeen kuin sitä ennen (tämä pätee varsinkin Japanissa, oih onseneita). Lapsi tietysti tykkäsi uimisesta kovasti, mutta pitäähän sitä pienestä pitäen oppia tekemään uhrauksia vanhempien harrastamisen eteen.

Onsen

Onsen Hakubassa

Reiluuden nimissä karsin myös omia harrastuksiani talven tullen. Oon nyt syksyn ajan käynyt viikoittain ratsastamassa. Tällainen ohjattu ja aikataulutettu harrastaminen on vaatinut vähän totuttelua, mutta onhan siinä puolensakin. Toki ulkokauden loputtua myös skeittaus on tavallaan aikataulutettua, kun hallivuorojen mukaan tarvii toimia, mutta eri mittakaavassa kuitenkin. Eikä tuo laskeminenkaan täyttä vapautta ole – jos ei about heti lähde kun töistä pääsee kotiin, ei arki-iltana mäkeen ehdi.

Nyt on siis kalenteri siivottu, että voisi sen laskukauden aloittaa. Ja alkaahan se, perjantaina nimittäin lähtö Rukalle! Viime vuonna tähän aikaan olikin jo useampi Talma-päivä takana, joten korkea aika päästä lumelle.

 

 

 

 

 

 

Arktinen valonpilkahdus

Julkaistu: 04.12.2017

Laskukauden aloitus odotuttaa vielä itseään, mutta tulipa katsottua ensimmäinen lumilautailuun liittyvä leffa tälle syksylle. Antti Autin vapaalaskudokkari Arctic Lights löytyy Vimeosta maksullisena* ja oli ihan hyvä tapa viettää räntäsateinen ilta kotisohvalla. *Ilmaisena Yle Areenasta alkaen 17.12.

Dokkari käsittelee Autin hivenen pakkomielteistä suhtautumista hyvien käännösten metsästykseen. Laskemista on jonkun verran, siitä alun putskuiloittelut Pyhällä tuo ihan järjettömän poltteen päästä laskemaan. Sen jälkeen on sitten isompaa kukkulaa ensin Björklidenissä ja Abiskossa, lopuksi Huippuvuorilla. Huippuvuorilta leffassa on turhan paljon maisemakuvaa, vaikka hienolta siellä toki näyttää. Muutenkin leffassa olisi ollut vähän tiivistämisen varaa tai sitten asiaa olisi voinut tuoda enemmän – pituus sinänsä oli sopiva, reilu tunti. Toisaalta viipyilevä luontokuvaus ehkä toi juuri halutunlaisen tunnelman, sitähän se vapaalasku pääosin on, luonnossa olemista, eihän ne käännökset oikeassakaan elämässä ole kovin montaa minuuttia koko vapaalaskupäivästä.

Kohteiden tuttuus ja saavutettavuus Huippuvuoria lukuunottamatta tuo katsomiskokemukseen plussaa, kaikissa noissa mainituissa on itsekin tullut takamaastoissa kivuttua, vaikkakin vähän eri profiilin laskulinjoilla.

Katsoessa tuli todella vahvasti fiilis, että pitäiskö sitä kuitenkin yrittää livahtaa takamaastotouhuihin taas jossain välissä. Just joku Abisko-Riksgränsen alue olisi melko helposti saavutettava. Toisaalta dokkarissa tuotiin esiin niitä varjopuoliakin, eli odotteluksi saattaa mennä kelien puolesta ja laskut ei aina ole nautinnollisia vaan lumiolosuhteet saattaa olla ihan karmeata jäätä, korppua ja tömpyrää.

Björkliden 2007

Kuva Björklidenistä 2008. Minä, Anssi ja Katja kivutaan, Outi otti kuvan.

Lisäksi iski sellanen semi stressi, että jos nyt iskisi lumikengät jalkaan ja laskukamat selkään, niin kuinka nopeasti alkaisi puuskututtaa? Leffassa Autti näytti painelevan pääosin lumikengillä eikä splitillä, ja mikäs siinä kun kerran kunto riittää. Tuli jotenkin välitön tarve lähteä lenkille kyselemään rapistuneen pohjakunnon perään ja kakkosvaihtoehtona tutkailla vähän Jonesin splittivalikoimaa.

 

Iso-Syöte

Onko keittiöveitsillä väliä laskureissulla?

Julkaistu: 28.11.2017

Onnittelut Iso-Syötteelle valinnasta Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi! Ihan aiheesta valittiin, mitä nyt oon yhtään keskuksen meininkiä seurannut ja viime keväänä kerran käynyt. Loistava yhdistelmä tunturimaista rauhaa ja kuitenkin hyvin sheipattua laskettavaa.

Tosiaan viime keväänä käytiin kavereiden, taaperon (oma) ja vauvan (kavereiden) kanssa Iso-Syötteellä. 1,5-vuotiaan lapsen viihdyttäminen ei ollut sillä reissulla kaikkein helpointa, vaikka keskuksen puolesta yritystä oli lumilabyrintin, pienen leikkipaikan, pulkkamäen ja porojen muodossa. Sattui vaan sellanen jakso ipanalle, että ei oikein halunnut tehdä mitään siellä ulkona vaan halusi istua tönöttää pulkassa ja siinä istuessahan tuli kylmä, kun oli kuitenkin ydintalvi ja sitten harmitti.

Musti ja Lysti

Hetken jaksoi kiinnostaa Musti ja Lysti

Tällä reissulla oli siis jopa ärsyttävän suuri kontrasti siihen, että mäessä oli ihan super mukavaa ja sitten kun ei ollut laskuvuorossa, niin tunnit kiukuttelevan tenavan kanssa mateli. Tykkäsin sekä rinneprofiilista, isomman parkin kruisailumahdollisuuksista että varsinkin pikkuparkista, mihin sain yhdelle laskulle kolme täydellistä minihyndää, yhden pressin ja yhden putken jos oikein muistan. Pikkuparkkia pystyi myös laskemaan lastenrinteen hissiltä, mihin ei ollut jonoa, joten laskuaika tuli tehokkaaseen käyttöön.

Iso-Syötteen visiittiä muistellessa ei myöskään pysty täysin unohtaan yhtä niheimmin varustelluista mökeistä. Vuokraamani ihan kohtuu kalliin mökin varustelutaso oli niin paska, että vaikka en mihinkään luksukseen oo tottunutkaan, niin se oli jotenkin niin pohjanoteeraus että vieläkin ärsyttää muistella. Veitsillä oli ihan sama kuinka päin leikkasi ja paistinpannusta ei levyyn osunut kovinkaan iso siivu pohjaa. Mitään järkeviä astioita ei löytynyt, vaikka kaapit pursusi ties mitä keräilyeriä ja munakuppeja, mutta ei siis vaikkapa kattilaa missä voisi tehdä ruokaa neljälle (6 hengen mökki).

Saattaa toki olla, että oon tullut vanhaksi ja vaativaksi, mutta tässä siis avautuu ihminen joka vielä muutama lähes kymmenen vuotta sitten asui tyytyväisenä koko kauden hostellissa neljä hengen jaetussa huoneessa ja parinkymmenen jakamassa keittiössä, eikä haitannut yhtään. Toki ruoanlaittoon tarvi lähinnä vedenkeitintä, millä sai kuumaa vettä nuudelien päälle. Mutta nyt kun on skidi mukana niin myös majoituksesta kaikkine yksityiskohtineen tulee isompi osa reissun fiilistä. Ja tässä minä olen, murmuttamassa kierosta paistinpannusta blogissani – ihan en blogia perustaessani ajatellut, että juuri tästä aion kirjoittaa 😀

Iso-Syötteelle olisi kyllä kiva päästä toistekin. Omalla kohdalla uskon sen olevan parhaimmillaan muutaman vuoden päästä, kun lapsi mahdollisesti osaa ja jaksaa laskea itsekin, jolloin voi lapsen kanssa rinteessä ollessa laskea myös parkkia ja kaikki on kompaktisti lähettyvillä. Tulevana talvena sen sijaan kohteet mietitään vielä sen mukaan, että jos ulkohommat ei uhmaikäistä kertakaikkiaan nappaa, pääsee vaikka kylpylään lillumaan.

 

 

 

 

Kausari taskussa

Julkaistu: 19.11.2017

Tämä syksy on ollut varsinaista kausaritarjousten kulta-aikaa. Halpoja kausikorttikampanjoita on mainostanut ainakin Sappee, Laajis, Ruskotunturi ja Sveitsi, lisäksi oli jotain hyviä ennakkokausaritarjouksia. Niin kävi, että itsekin tuli Sappeen Snow Challengeen tartuttua ja ostettua satasen kausari sinne. Sappee on itselle tuttu keskus jo vuosien takaa, kun Tampereelta oon kotosin, mutta kausikorttia mulla ei muistaakseni koskaan ole sinne ollut. Siellä oli aikoinaan hyvä paippi, jonka teko sitten harmi kyllä lopetettiin. Parkki siellä ei ole koskaan ollut ihan täysin omaan makuun sopiva, esimerkiksi peräänkuuluttamiani pikkuhyppyreitä kunnollisilla alastuloilla ei varmuudella voi Sappeelta odottaa, vaikka aina välillä se on positiivisesti asian suhteen yllättänyt – ja sitten perään taas pettänyt odotukset. Pientä pressi/putkiosastoa sieltä sentään löytää ja tietty viime vuodet ainakin banked slalomissa on pitänyt piipahtaa ja vaikka kisoja ei olisikaan, crossirataa tulee aina muutaman kerran kaahailtua.

Kausikortin omistamisen hyvistä puolista kirjoittelinkin jo viime vuonna, joten ei kai siihen uutta lisättävää. Voisi vaan ne pakkaset tulla, että niitä pääsisi käyttämäänkin. Fiksuimmat tietty hankki kortin Serenaan ja pakkasia odotellessa käyttää kausaria vesipuiston puolella.

Tuliko siellä puolen ruutua tartuttua kausaritarjouksiin vai meneekö kausi päivälipuilla?

Troms

Vai pitäiskö sittenkin vaan haikata niin ei tarvisi lippuja miettiä

Riglet park

Expoilla tietenkin

Julkaistu: 07.11.2017

Tokihan sitä tuli tänäkin vuonna käytyä skiexpoilla tai siis Go Expo Wintereillä (miten ei taivu ihan yhtä luontevasti). Sunnuntaiaamuna liikkeellä ei ollut vapaaehtoisesti yhtä ainoaa tuttua, myyjäpuolella huikeat kaksi tunnistettavaa naamaa. En ehkä aiempina vuosina itsekään juuri nimenomaan sunnuntaiaamuna siellä pyörinyt, joten aika etukäteen arvattavissa oli, ettei aika kulu tällä kertaa morjensteluun.

2-vuotiaalle taaperolle nämä olivatkin jo kolmannet messut. Ekat messut tyyppi tosin nukkui läpi, mutta viime vuonna jo sinkoili hasardisti väkijoukossa. Nyt liimattiin sisäänmennessä suosiolla messukeskuksen antama yhteystietotarra selkää. Väkeä oli kuitenkin sen verran vähän, ettei sitä onneksi tarvittu käytännössä.

Eihän siellä messuilla mitään välttämätöntä ollut, mutta pikkutyyppi pääsi rigletparkkiin kokeilemaan ”lautailua”. Käytiin kahteen otteeseen ja ihan tykkäsi hommasta. Nyt on mietinnässä, pitäisikö se oma lauta kuitenkin jo ostaa ensi talvelle, niin voisi aina vähän silläkin laskea kun Talmassa muutenkin käy.

Lisäksi taaperon mielestä parhaat ständit oli Skyr, josta sai skyrin maistiaisia sekä Haaga-Helian, mistä sai itsestä polaroid-kuvan mukaan (kotiinpäästyä päiväunetkin meni se valokuva kädessä, oli niin hieno). Ei siis mitään tekemistä laskemisen kanssa.

Oma messupyöriminen keskittyi Forumin interin ständille. Jussi kovasti markkinoi uusia step in -siteitä, mutta oma traumahistoria niistä vehkeistä 2000-luvun alusta ei kannusta kokeilemaan. Talmassa ei paljoa tuu siteitä avattua kuin poislähtiessä, joten senkin puolesta aika sama. Uusi kypärä tuli ostettua, se ehtikin jo pari vuotta hankintalistalla roikkua.

Niin ja Elämysmatkojen ständi kierrettiin – kaukaa, ettei tule turhia mielihaluja. Talven laskusuunnitelmat on taas kerran Suomi-painotteisia, joulukuussa lyhyt visiitti Rukalle ja keväällä varmaankin Leville, sen lisäksi Talmaa ja muita etelän keskuksia.

 

Kuinka kului kesä ilman harrastamista?

Julkaistu: 17.8.2017

Meinasin kirjoittaa, että koko kesä meni polven haavan paranteluun, mutta se kuulostaa tosi väärältä. Sain siis ennen juhannusta vekin polveen, joka sitten, kun tikit jouduttiin tulehduksen seurauksena avaamaan, mitattiin neljä senttiä syväksi.Haava meni umpeen tuossa viikko sitten, eli siihen asti piti elää sen ehdoilla.

En kuitenkaan koe, että koko kesä meni haavan paranteluun, sillä sen parantelu oli melko passiivista toimintaa verrattuna vaikka polvileikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen. Siinähän se parani, ja ammattilaiset hoisi homman. Oma tehtävä oli käydä alkuun päivittäin ja loppukesästä joka toinen päivä terveyskeskuksessa haavanhoidossa. Hoitokäynnin jälkeen oli vielä kesäpäivää rutkasti jäljellä. Suurimmat rajoitteet tuli siitä, että piti pysyä lähiseuduilla, että oli järkevä matka mennä sinne terveyskeskukseen, ja tietysti vaikkapa uiminen, saunominen tai hikiliikunta oli kiellettyjen listalla infektioriskin vuoksi. Eikä sillä, haavan hankala sijainti polven päällä teki sen, että mikään jalkojen koukistamista vaativa liikunta ei ollut mahdollistakaan.

Paljon kivoja juttuja mahtui silti kesään ja tekeminen ei varsinaisesti lopu, kun kotona asuu yksi touhua täynnä oleva pikkutyyppi. Myös se vaikuttaa, että on tarpeeksi monta kolhua ja kuntoutusjaksoa takana, niin yksi lisää ei ole maailmanloppu. Tuleehan niitä uusia kesiä ja laskukauteen mennessä oon jo kunnossa. NIin ja mikä hienointa, koko hommasta ei pitäisi jäädä jälkikäteen arpikudosta kummempaa, mitään muuta ei polvesta eikä muualtakaan mennyt rikki.

malkasaari

Souturetki Malkasaareen

falkulla

Fallkullassa eläimiä katsomassa

minidiy

Skeittilaudallekin oli kesän aikana käyttöä

Pari viikkoa sitten pääsin uudestaan hevosen selkään. Monet kysyi, pelottiko. Vähän jännitti, mutta ei varsinaisesti pelottanut. Se, että tippumisesta seurasi niin pitkä parantelu, oli osaksi huonoa tuuria ja sille sitten ei voi mitään. Eniten harmittaisi, jos lopettaisi kaiken kivan tekemisen ettei vaan sattuis mitään ja sitten kompastuisi rappusissa ja teloisi itsensä.

Se hyvä puoli pakotetuissa tauoissa on, että vaikka tatsi katoaa, niin into kasaantuu. On ollut ihan älyttömän mukavaa päästä pitkän tauon jälkeen skeittaamaan ja fiilistelin jopa lenkillä käyntiä. Kliseistä, mutta kyllähän sitä osaa taas hetken eri lailla arvostaa sitä, että on kykenevä tekemään kaikkea kivaa.

 

 

Husö 2017

Kesälomailu vaihtui polvihaavan paranteluun

Julkaistu: 27.6.2017

Oon harrastellut ratsastamista kymmenvuotiaasta, välillä intensiivisemmin, välillä harvemmin. Hevosten kanssa puuhailu on aina ollut mieluista, mutta onneksi noi lautalajit viehättää vielä pikkusen enemmän, ne kun on ratsastukseen verrattuna halvempia ja vähemmän omistautumista vaativia. Ja turvallisia! Tilastojen valossa ratsastus on vaarallinen laji. Ja onhan se arvaamatonta, kun yllättävissä tilanteissa tilannearvion tekee myös se ratsukon toinen osapuoli, toisin kuin vaikkapa lumilautailussa ei se lauta päätä tehdä äkkikäännöstä vasemmalle, jos olet kääntämässä oikealle.

laukkaavat hevoset

 

Kuluneen vuoden aikana löysin kuitenkin kivan ratsastustallin tarpeeksi läheltä kotoa, ja oon alkanut siellä silloin tällöin taas käydä. Päätinkin laskeutua kesälomalle niin, että viimesellä työviikolla ennen juhannusta varasin itselleni neljän illan estekurssin. Sain kurssille hevosen, jolla olin kerran aiemmin ratsastanut, ja josta tykkäsin tosi paljon.

Kurssin toisena iltana Lauri oli Foo Fightersin keikalla, joten ratkaisin lapsenhoidon ottamalla pikkutyypin ja sille hoitajan mukaan. Tallilla on hyvät puitteet katsella tunteja ja onpa siinä keinukin pihassa, niin taapero lähti mielellään mukaan ”hepalla rattastaan”.

Husössä

Kesäidylli. Kuva Janina

Lopputunnista hypättiin kahdeksikon tyyppistä rataa, missä kaarteen jälkeen tuli aina kaksi estettä. Ensimmäisten esteiden jälkeen ratsastin kaarteen huonosti, ja hevonen tuli vinosti seuraavalle esteelle. Koska este oli tosi pieni, kehotin sitä kuitenkin hyppäämään. Hevonen epäröi, mutta totteli sitten ja hyppäsi valtavan loikan, johon en varautunut.

Sitten menikin kaikki pieleen. Toisaalta, asiat voi aina mennä vieläkin huonommin, mutta tässäkin tapauksessa kaikki olisi voinut mennä ihan hyvin. Olisin voinut pysyä satulassa tai olisin voinut tippua, kuten olen elämässäni useamman kerran tehnyt ilman, että mitään on käynyt. Mutta ei, irtosin satulasta mutta tipuin satulan taakse hevosen lautasille. Hevosesta se tuntui varmaan samalta, luin petoeläin olisi iskeytynyt kimppuun, jolloin luontainen reaktio on holtiton pako, enkä eläintä siitä todellakaan syytä. Minulla oli ohjat vielä kädessä, mutta en olisi halunnut kääntää, koska se horjuttaa tasapainoa, mutta toisaalta muutaman laukkaskeleen päässä oli jo seuraava este. No, jälkimmäinen este koitui kohtaloksi ja pääsin tutustumaan kentän maapohjaan. Tämäkään ei vielä olisi haitannut perus mustelmia ja venähdyksiä enempää, ellei hevosen kavio olisi (ilmeisesti) ilmalennon aikana osunut mua polveen.

Keräilin itseni maasta ja totesin, että pääosin hengissä, mutta osumaa tuli. Koska lapsena opetettiin, että hevosen selkään kuuluu aina kiivetä uudestaan, hain hevosen ja nousin takaisin ja hyppäsin radan uudestaan. Polvi oli kipeä, mutta kesti jalustimilla seisomisen. Sitten muut alkoivat huolehtia, että polvi näyttää aika pahalta. En oikein tiennyt, kuinka vakavasta asiasta oli kyse, mutta arvelin, että lääkärikäynti voisi olla paikallaan. Jätin hevosen (jolle ei ollut käynyt mitään) muiden hoidettavaksi ja lähdettiin koko katraalla päivystykseen.

Päivystyksessä jalka puhdistettiin ja tikattiin neljällä tikillä, mutta sain jo siinä vaiheessa varoittelut, että haava on repaleinen ja hankalassa kohdassa. Parin päivän parantelun jälkeen, tietysti illalla kun terveysasemat olivat sulkeneet ovensa juhannukseksi, nousi kuume. Sehän ei ole hyvä merkki, joten ei kun päivystykseen. Siellä osa ompeleista avattiin ja haavaa alettiin hoitaa pohjalta käsin, eli pidetään haavaa auki laittamalla sisään antibakteerista nauhaa. Muu osa haavasta onkin nyt viikko tapahtuman jälkeen jo siististi kiinni, mutta tällainen onkalohaava nivelessä on vähän hankalampi laji.

Husö 2017

Kuva Janina

Juhannus rytmittyi joka päiväisten päivystysvierailujen myötä, kun tulehdusarvoja tarkkailtiin ja haavaa hoidettiin ammattilaisten ottein. Lomasuunnitelmat peruttiin tältä erää, mutta onneksi niitä voi tehdä uusia. Vielä en tiedä, kuinka pitkä projekti tästä parantelusta tulee. Riippuu, kauanko haava paranee ja sen jälkeen on vielä mahdollista, että huomataan polvesta menneen samalla rikki nivelsiteitä tms, sillä ainoastaan röntgenkuva on vasta otettu. Hyvässä lykyssä kyse on kuitenkin vain haavasta, sekin paranee vauhdilla ja sitten on vielä kesää jäljellä.

Ainahan nämä harmittaa, kun jotain sattuu ja joutuu parantelemaan, mutta tuskin se ”rapatessa roiskuu” -sanonta on täysin tyhjästä. Tällä kertaa tällasta ja ens kerralla jos pysyisi kyydissä.

 

51 laskupäivää

Julkaistu: 06.4.2017

Kausi päättyi omalta osalta sunnuntaina sumuisessa Sappeessa. Ei mitää dramatiikkaa, kuten vaikkapa muutama vuosi sitten kun polven leikkauspäivä määritti kauden päättämisen (sopivasti seuraavana päivänä Talman kiinnimenon jälkeen tosin). Ei myöskään viime kauden tylsää äkkilopetusta, kun Talma oli lupaillut pitävänsä vielä auki ja sitten joutukin ilmottamaan että ei pystykään ja kausi päättyi yllättäen. Nyt oli tämmönen selkeä exit pläni, että viikolla pari kertaa Talmassa ja sunnuntaina Sappeella banked slalomit ja sitten kamppeet kesäsäilöön.

Viimeinen laskuviikko oli aika epätyypillinen. Viime vuonna oli loppukaudesta ihan sairaan hyvä fiilis laskea loskaa, mutta nyt sai alkuviikosta lanata umpijäätikköö. Perjantaina sentään sain vielä aurinkoisen loskapäivän hyvissä meiningeissä. Lauantaisen Talman päättäripäivän jätin väliin, mutta kuuleman mukaan oli ollut kamat vimosen päälle ja meno hyvä.

Sappeella sunnuntaina keli oli tosiaan sumuinen, mutta eipä se haitannut. Banked slalomin rata oli tosi hauska, varsinkin harjoituskierroksilla kun laski rennommalla otteella. Vauhtia tuli ihan riittämiin. Kisalaskuja sai ison osallistujamäärän ja pitkän radan vuoksi vaan kaksi. Ekalla laskulla meinasin laskea loppuradan mutkasta ulos (samaisesta mutkasta aika moni laskikin) ja siihen korjausliikeeseen hukkui muutama sekunti, jälkimmäisellä tuli sitten mokailtua muuten vaan. Sellasta se, johan tässä tulikin menestystä tälle kaudelle tarpeeksi.

2017-04-02 13.53.02

Lauri laskee kohti maaliviivaa

Kauden laskupäiväkirja näytti 51 päivää ja 8 keskusta, kaikki tänäkin vuonna pelkästään Suomen maaperällä. Vuoret ja vapaalasku tältä kaudelta puuttui, sille asialle pitäisi ensi kaudella jotain tehdä.

Näin kauden päättymisen yhteydessä jää myös blogi kesätauolle. Palataan taas, kun ajatus alkaa harhailla tulevan talven laskureissujen suuntaan.

Menestyksen huumaa Swinghillissä

Julkaistu: 30.3.2017

Sunnuntaina suuntana oli Swinghill ja siellä ohjelmassa Lumilautaliiton Banked slalom -kisat.

Just viimeksi samaisesta lajista kirjoittaessa kerroin, etten ole ikinä tainnut sijoittua missään lumilautailukisassa palkintopallille asti. Tällä kertaa (huuli)voitelu onnistui tai taivaan kappaleet muuten vaan oli suotuisassa asennossa ja kotiin oli tuomisina hieno plakaatti, jossa luki kolmas sija. Oon myös rankingissa nyt samaisella sijalla.

Koska aiempaa menestystäkään ei ole, ei myöskään ole aikaisemmin ollut tarvetta miettiä, mihin tällaiset menestyksen merkit kuuluu kotona asetella. Lauri ehdotti, että takkahuone olisi sopiva paikka puiselle palkinnolle. Meillä ei tosin sellaista ole, kun asutaan kerrostalokolmiossa. Ei siis olekaan helppoa olla tällainen menestynyt lumilautailija, kun tulee heti suuria asiita pohdittavaksi. Aiemmin oli kauhean yksinkertaista, kun meni vaan kisan jälkeen kotiin ja ripusti kamat kuivumaan.

Nyt on sitten hirveet paineet ensi sunnuntaille omalta osalta kauden viimeseen kisaan Sappeelle. Oliko palkintosija vain tuuria vai alkoiko tästä hieman myöhäisessä vaiheessa menestyksekäs kisaurani? Tämä selvinnee ensi viikon blogikirjoituksessa (jos teksti käsittelee jotain ihan muuta, voit ehkä vetää johtopäätökset).

IMG_7541m

Eka portti takana. Kuva Lauri.

IMG_7550m

Myös Lauri kaahasi ranking-pisteille

IMG_7557mPerheen pienin veti hyvällä ajoituksella sikeitä melkein koko kisan ajan.

Rodeosnowssa myös juttu kisasta.