hiihtokeskukset, lumilautailu

Kausari taskussa

Julkaistu: 19.11.2017

Tämä syksy on ollut varsinaista kausaritarjousten kulta-aikaa. Halpoja kausikorttikampanjoita on mainostanut ainakin Sappee, Laajis, Ruskotunturi ja Sveitsi, lisäksi oli jotain hyviä ennakkokausaritarjouksia. Niin kävi, että itsekin tuli Sappeen Snow Challengeen tartuttua ja ostettua satasen kausari sinne. Sappee on itselle tuttu keskus jo vuosien takaa, kun Tampereelta oon kotosin, mutta kausikorttia mulla ei muistaakseni koskaan ole sinne ollut. Siellä oli aikoinaan hyvä paippi, jonka teko sitten harmi kyllä lopetettiin. Parkki siellä ei ole koskaan ollut ihan täysin omaan makuun sopiva, esimerkiksi peräänkuuluttamiani pikkuhyppyreitä kunnollisilla alastuloilla ei varmuudella voi Sappeelta odottaa, vaikka aina välillä se on positiivisesti asian suhteen yllättänyt – ja sitten perään taas pettänyt odotukset. Pientä pressi/putkiosastoa sieltä sentään löytää ja tietty viime vuodet ainakin banked slalomissa on pitänyt piipahtaa ja vaikka kisoja ei olisikaan, crossirataa tulee aina muutaman kerran kaahailtua.

Kausikortin omistamisen hyvistä puolista kirjoittelinkin jo viime vuonna, joten ei kai siihen uutta lisättävää. Voisi vaan ne pakkaset tulla, että niitä pääsisi käyttämäänkin. Fiksuimmat tietty hankki kortin Serenaan ja pakkasia odotellessa käyttää kausaria vesipuiston puolella.

Tuliko siellä puolen ruutua tartuttua kausaritarjouksiin vai meneekö kausi päivälipuilla?

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Troms

Vai pitäiskö sittenkin vaan haikata niin ei tarvisi lippuja miettiä

Avainsanat: