Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää

Julkaistu: 26.2.2018

Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää.” Tove Jansson

Työkaveri kertoi, kuinka hänen viisivuotias lapsensa oli mäessä innostunut hyppyreistä ja pressibokseista. Lapsi oli kuvaillut tunnetta, että jännittää mutta silti haluaa palavasti mennä. Tiedän tunteen! Sama tunne on seurannut itseä nyt sen reilut parikymmentä vuotta.

Asia ei kuitenkaan ole juuri niin yksinkertaista, että ensin jännittää, sitten uskaltaa mennä ja juttu mitä yritti olikin ihan helppo ja voi jatkaa laskua itseensä tyytyväisenä. Joskus se menee juuri näin, joskus taas uskaltaa yrittää, mutta ei onnistu ja sattuu enemmän tai vähemmän, toisinaan ei taas uskalla edes yrittää, vaikka järki sanoo että todennäköisyydet on ihan ländäämisen puolella. Asiat riippuu olosuhteista, fiiliksestä, väsymystilasta ja seurasta.

Nykyään oon melko varovainen, mikä tietysti hankaloittaa uuden oppimista/vanhan muistelua. Toisaalta oon nykyään myös melko paljon aiempaa harvemmin rikki tai tosi kipeä mistään – kaatumiset on lähinnä pyllähdyksiä, eikä mitään täysin holtittomia niskoilleentuloja. Toki tämäkin siis suhteellista, viime kesän olin pois pelistä tiputtuani hevosen selästä ja ei siitä nyt niin montaa vuotta ole, kun polvi leikattiin viidestä kohtaa, sillä kertaa syynä rullalautailu. Lumilaudalla en oo muutamaan vuoteen nyt loukannut itseäni mustelmia enempää (kohtalo huomio, tämä ei nyt ole mitään manaamista). Silti kaatuminen on edelleen ihan normaalia ja käytännössä joka kerta laskemassa kaadun muutamia kertoja. Hyvä niin.

Oon kauheasti yrittänyt löytää reseptiä siihen fiilikseen, että löytyisi sopivasti rohkeutta. Ei oo enää tarvetta olla tyhmänrohkea, mutta jos ei mitään uutta ikinä uskalla tehdä, niin sitten jossain vaiheessa katoaa kyllä motivaatiokin. Vaikka skeittaus on paljon hankalampaa kuin lumilautailu, niin yksi asia siinä on helpompaa ja ne on melko vakiot olosuhteet. Jos joskus joku juttu jännittää, mutta on tehnyt sen aiemmin samassa paikassa samaan kohtaan, niin pystyy jollain asteella puhumaan itselleen järkeä. Että jos mikään ei ole välissä muuttunut, niin asian pitäisi kyllä pystyä tekemään uudestaankin. Mäessä tämä ei päde samassa mittakaavassa, sillä olosuhteet muuttuu joka päivä niin luiston, urien, kovuuden ja muotojenkin suhteen, ja jos eilen joku juttu oli ihan iisi niin tänään se saattaakin olla ihan saavuttamattomissa. Onhan se myös iso osa laskemisen viehätystä!

Pääosin oon jo henkisesti myöntynyt siihen, että mitään isompia hyppyreitä ei enää tule hypittyä, mutta henkinen raja tuntuu menevän Talman pikkugäpissä (etustreetin pienempi hyppyri). Ehkä siksi, että kuten nimikin sanoo, se on Talman mittakaavassa pieni. Tällä kaudella kuitenkin, huolimatta rennosta kauden avauksesta Rukalla, ei tullut mieleenkään streetin auettua hypätä siitä, tuntui että laskeminen sen vaatimaa vauhtia nokalle ei vaan ollut tehtävissä. Aattelin jo, että näinköhän tässä käy, että siirryn lopullisesti laskemaan ministreettiä, kunnes paippi aukesi, laskufiilis pamahti kattoon (joka noissa ulkohommissa on aika korkealla) ja pois lähtiessä ohimennen hyppäsin kornerin kautta pikkugäpin (yllätys, ihan hyvin meni). Sen jälkeen oon siitä joka kerta muutaman kerran hypännyt. Huh, ei enää paineita laskemiseen ennen ensi kautta.

_MG_1934

Pikkugäpi 2013. Kuva Elise.

 

 

 

10 syytä laskea Talmassa

Julkaistu: 18.2.2018

Kausi etenee, 23 laskupäivää plakkarissa josta 17 Talmassa. Vaikka vielä tammikuussa olis niin paljon mieluummin ollut jossain muualla (no vaikka Japanissa), nyt on just hyvä just täällä. Pipe aukesi torstaina ja sitä oon nyt kolme päivää laskenu putkeen. Jalat on ihan soseena ja kunto loppu, mutta ei vaan pysty lopettamaan. Lisäksi kun tänään aurinko ensimmäistä kertaa selvästi lämmitti, iski tietysti KAUSI LOPPUU KOHTA -paniikki. Perus, parempi siis huomennakin vetäistä laskukengät jalkaan.

Mutta tosiaan, olin jo joskus alkukaudesta koonnut tällaista kymmenen syytä laskea Talmassa -listaa, mutta unohtanut luonnoksiin. Toisaalta nyt onkin hyvä aika julkaista se, sillä just nyt on keskus parhaassa tikissä eikä siellä ole edes erityisen ruuhkaista alkukauden tungoksen jälkeen. Että jos ei ole tullut tälle kaudelle/ikinä käytyä, niin nyt on hyvä hetki.

lauriLate Talman pipessä viime vuonna

Omat 10 syytä laskea Talmassa:

  1. Sijainti, sijainti, sijainti. Kolmessa vartissa kotioven mentyä kiinni on lauta jaloissa rinteen päällä.
  2. Tietotaito. Talmassa osataan rakentaa ja huoltaa rinteitä, streettikamoja ja paippia oikein, ja ne on aina parhaassa mahdollisessa kunnossa, jos ottaa huomioon sään ja muut inhimilliset tekijät. Aina ei toki onnistuta täydellisesti ja välillä tuntuu, että ne pienemmät kamat tehdään minimiefortilla ja lumimäärällä, mutta mitään kenellekään käyttökelvotonta ei raksata (ja tämä ei ole suurimmassa osassa keskuksia itsestäänselvyys).
  3. Paippi. Etelä-Suomen ainoa paippi ja huolto kaksi kertaa viikossa. Tällä kaudella ollut alusta alkaen ihan uskomattoman hyvässä sheipissä.
  4. Laskutahti. Talma on maailman ainoita ellei ainoa keskus, jossa tunnissa ehtii lumilautailla tarpeeksi ja lähteä hyvillä mielin kotiin. On siis myös keskuksia, joissa tunnissa ehtii laskea tarpeeksi koska pitkästyy kuoliaaksi, mutta nyt tarkoitan Talman nopeata hissiä ja sitä, että yhdelle laskulle mahtuu niin paljon tekemistä, kuin sen korkuseen rinteeseen ylipäätään voi mahtua, että saa vielä vauhtiakin.
  5. Lämpö. Liittyy edelliseen, mutta Talmaan ei paljoa kerroksia tarvi pukea vaan siellä laskemiseen pätee sama kuin haikkaamiseen. Jos ei parkkipaikalla kenkiä jalkaan vetäessä palele niin laskiessa hiki valuu.
  6. Hyvät laskijat. En enää juurikaan ehdi katsella laskuleffoja, mutta onneksi Talman hissistä voi katsella maailmanluokan laskemista. Monien laskeminen näyttää niin vaivattomalta ja hauskalta, että siitä saa itekin laskufiilikset.
  7. Tutut. Talmaan voi mennä laskemaan yksin, ja aina on tuttuja, koska samat tyypit käy siellä vuodesta toiseen.
  8. Werneri-parkki eli lasten alue. Viikonloppuisin voi käydä koko perheen kanssa ja tekemistä riittää. Kaksivuotias jaksaa olla kaksi tuntia pulkka/stiga/tuubimäessä, kunhan syö välissä. Eli tunti molemmille laskuaikaa. Ks. kohta neljä.
  9. Pienet huomioinnit. Hissiin mennessä on narut, joista voi vetää itsensä hissiin, jolloin ei tarvitse kuluttaa aikaa takasiteen avaamiseen tai yrittää hyppiä jonossa telomatta muiden välineitä. Lisäksi hissinarun kiskominen on ainoa käsitreeni talven aikana.
  10. Monipuolisuus. Yleensä kelistä riippumatta on aina jotain laskettavaa. Lämpötilan sahaamisen tuottamalle umpijäälle ei mikään keskus voi mitään, mutta jos silloin on laskettavana jotain pressejä tai putkia superhelpoilla menoilla, niin voi hyvillä mielin jättää jäiset nokat odottamaan pehmeämpiä kelejä.

 

 

 

Töissä levätään

Julkaistu: 13.2.2018

Tällaisella toimistotyöläisellä tuppaa maanantait olemaan helpotus – voi aamulla raahautua kustannuspaikalle ja antaa kropan levätä. Viime viikonloppuna onnistuin käymään kaksi kertaa laskemassa ja kaksi kertaa skeittaamassa, mikä on määräennätys laudan päällä hetkeen. Yleensä talven tullen skeittilauta menee talviteloille, mistä sen voi sitten huhtikuussa kaivaa ja ihmetellä, miks on niin vaikeeta. Nyt olin edellisen kerran ollut rullalaudan päällä vuodenvaihteessa.

Laskemassa kävin vaihteeksi Sappeella, pitäähän sitä satasen kausaria hintansa edestä käyttää. Sen verran joutuu jonottelemaan, että kovin rankaksi laskuhommat siellä ei käy, joten kannatti pakata myös skeittikamat mukaan. Tampereella oli viikonloppuna Trelogy-skeittikisat, jotka oli ihan hullua tykitystä kolmen päivän ajan ja kuitenkin kaiken sen muille hurraamisen lisäksi ehti itekin skeittaamaan siellä seassa sen verran kuin kunto kesti.

lr-8573

lr-8588

Oon ollut niin fiiliksissä taas laskemisesta, että olin, kuten joka talvi, unohtanut että skeittaus on kyllä ihan törkeen hauskaa, pitäis enemmän ehtiä. Toisaalta, mitä tänään kävin Talmassa, niin paippi alkoi näyttää valmiilta. Sepä vasta hauskaa onkin.

Voi voitelua

Julkaistu: 07.2.2018

Oma kulunein fraasini on autoa hiihtokeskuksen pihalle parkkeeratessa ”pitäis voidella lauta”. Käytin sitä yhdessä vaiheessa niin usein, että ristimme sen ”Talvi1”-jutuksi. Tiedättehän, kun on paljon samojen tyyppien kanssa, jutut alkavat toistaa itseään niin paljon että ne voi numeroida, ja silloin säästää koko jutun kertomisen vaivan kun voi kertoa vaan numeron. Kääntää auton Talman parkkipaikalle ja sanoo vaan Talvi1, onhan se kätevää. Huomiona sentään, että kesäisin ja talvisin on eri vakiojutut.

No niin. Joka tapauksessa syy tälle vakiolausahdukselle on se, että inhoan voitelua. Ja jos voitelun vielä sietääkin, niin siklaaminen se vasta ärsyttävää onkin. Tykkään kyllä luistavasta lopputuloksesta, ainakin enemmän kuin vastakumpuun hyppäämisestä. Toki hyppään siihen joka tapauksessa, koska oon niin nössö että pakko aina jarruttaa, joten siinä meni sekin voitelun hyöty.

 IMG_2451m

 

Tuossa muutama vuosi sitten kirjottelin muutamia artikkeleita Relaa.comiin, ja piti linkata tähän yksi kirjoittamani juttu voitelun ympäristövaikutuksista. Artikkelia ei harmi kyllä enää löytynyt sivuilta uudistuksen myötä.

Selvitin jutussa, että mitä voitelusta jää luontoon, sillä johonkihan se voide sieltä pohjasta aina katoaa. Isoin määrä luistovoiteesta on parafiinivahaa. Se on öljypohjainen, pitkäketjuinen lineaarinen hiilivety ja kemistin mukaan se on harmitonta sekä ihmiselle että ympäristölle, tosin hajoaa luonnossa melko hitaasti. Osa ympäristöystävällisinä markkinoiduista vahoista on öljyttömiä, eli niiden pohjana on jotain muuta kuin parafiinia, kuten soijaa. Se ei ihan selvinnyt, kuinka viherpesun puolelle se menee, ainakin sekä soija- että parafiinivoiteita valmistavan BeaverWaxin henkilö ei pitänyt soijaa ylivertaisena ympäristötekona, kun eipä se soijakaan voiteeksi muutu ilman polttoaineita vaativia koneita.

Lisäksi voiteissa yleisesti ilmeisesti käytetään silikonia, grafiittia, molybdeenia ja galliumia, joista niistäkään ei kemistillä ollut pahaa sanottavaa. Grafiitti on harmitonta hiiltä. Molybdeeni ja gallium ovat alkuainemetalleja, jotka eivät kemistin sanoman mukaan ole myrkyllisiä. Voiteiden silikonit on hajuttomia, mauttomia ja harmittomia. Selvä pahis ainesosista olisi tietenkin fluori, mutta fluorivoiteita ei peruslaskija käytä, sillä ne on kalliita ja lähtee pohjasta nopeasti.

Juttu ei harmi kyllä käynyt tekosyyksi lopettaa voitelu lopullisesti. Talvi1.