hiihdonopetus, lumilautailu

Talvi opintovapaalla

Julkaistu: 31.10.2018

Talma aukesi eilen! Ite en vielä sinne rynnännyt, mutta silti fiilis tietää, että halutessaan pääsisi jo laskemaan. Sträpit tulee kiristettyä viimeistään joulukuun puolivälissä, kun suunnataan Laurin kanssa jo perinteiseen (toinen vuosi peräkkäin = perinne) kauden aloitusreissuun Rukalle.

Ruka

Tästä kaudesta onkin tulossa erilainen kuin muutamaan vuoteen. Jäin syyskuun alusta opintovapaalle, eli päivätyöt eivät haittaa harrastamista. Opiskelut toki jonkun verran, mutta aikaa jää silti enemmän kuin normaaliarkena. Syksyn mittaan muutaman kerran karkasin arkipäivän päiväskeiteille tenttiin lukemisen ja esseen kirjoittamisen välissä, ja se on todellista luksusta se. Lisäksi on melkein pakollista alkaa miettiä keväälle jotain haikkausreissua, sillä oon myös käynyt lenkillä jo monikossa mainittavien kertojen verran. Näen itseni jo kevyesti kipaisemassa törmien päälle keväisessä Norjassa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Laskemisen lisäksi saattaa olla, että tänä kautena on myös vihdoin taas enemmän aikaa lumilautailun opettamiseen. Se kiinnostaa, varsinkin kun teoriatieto aiheesta on lisääntynyt suuressa määrin jo syksyn aikana – opiskelen nimittäin opettajan pedagogisia opintoja. Luennoilla istuessa oon miettinyt monien asioiden yhteyttä lumilautailuopetukseen, siitä kun mulla on pisin opettajakokemus.

Alun perin hakeuduin lautaopen hommiin, koska ajattelin, että sitä kautta pääsee viettämään mahdollisimman paljon aikaa mäessä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin kiinnostaa myös se oppimisen ja opettamisen puoli. Alotin lumilautaopetuksen tuoman opettajakokemuksen rohkaisemana  yliopisto-opintojen ohessa tekemään myös sijaisuuksia yläkoulussa – ihan pokkana melkein missä aineessa vaan, meni köksät, terveystiedot ja matikat. Vaikka päämotivaatio oli raha, yhä enemmän kiinnosteli myös opettajuus sinänsä.

Koska mun pääaineella (viestintä) ei liiemmin ole mahdollisuuksia mihinkään peruskoulun tai lukion tehtäviin, se sitten jäi. Sovin itseni kanssa, että sen sijaan että alan vaihtaa pääainetta, nautin kolmesta talvesta putkeen (yksi siis Uudessa-Seelannissa) ja sitten tuuppaan gradun ja meen töihin. Näin tapahtuikin. Tein useampia vuosia viestinnän alan duunia mutta koulutus ja ohjaaminen kiinnosti edelleen. Nyt sitten päätin, että on aika kääntää se kortti. Pääsykoehaastattelut oli keväällä ja siellä toki päädyin haastattelijan kanssa puhumaan laskemisesta (hän oli telemark-naisia), mikä näemmä kannatti, sillä paikka yhteiskunnallisten aineiden kiintiössä aukesi Helsingin yliopistoon. Voitteko muuten arvata, mitä harjoittelun ohjaajani harrastaa? Kappas kun sattui olemaan laskija hänkin, joten jutusteltavaa löytyi heti ekalla tapaamisella myös ammatillisten asioiden ulkopuolelta.

Ilman halua viettää enemmän aikaa mäessä en ehkä koskaan olisi päätynyt opettamaan yhtään mitään. Olisihan se saattanut tulla jotain muuta kautta, mutta vaikea uskoa, että olisin uskaltautunut lähteä tekemään sijaisuuksia yläkouluun, jos en olisi jo tottunut käsittelemään ryhmiä lumilautailua opettaessa. Lisäksi, pedagogiset valmiudet kehittyvät tutkitusti hitaasti. Ite aloin kehittää niitä Vuokatissa joulukuussa 2001 yhdeksän päivän lumilautaohjaajan kurssilla ja aloitin opetustyöt sen jälkeen Ylläksellä. Silloin oli intoa, mutta kyllä opetustaito on vuosien mittaan rakentunut ihan eri tasolle. Sen huomaa varsinkin ryhmien käsittelyssä. Viime vuonna ehdin opettaa Talmassa kahta kurssia (kumpaakin vaan puolikkaan kurssin) ja silloin mietin, että kyllä tässä aika erilaista vastinetta oppilaat (tai niiden vanhemmat) saa rahalle kuin silloin aikanaan mun ensimmäisten vuosien oppilaat. Mutta jostain pitää aina aloittaa, ei sitä muuten kehity.

Tällä kaudella blogissa ehkäpä siis asiat painottuu opettamisen ja oppimisen pohtimiseen, mutta toki muutakin jorinaa laskemisesta on perinteiseen tapaan tulossa.

Avainsanat:
,