Ei oikeastaan ollut suunnitelmissa mennä expoille, mutta sitten muistin pitkän listan puutteita lapsen varustepuolella ja visiitti Kamapörssissä alkoikin kiinnostaa. Nelivuotias oli innostunut tulemaan mukaan, sillä toissa vuonna tapahtumasta sai mukaan Polaroid-kuvan ja viime vuonna Lumilautaliiton riglet-parkilta lumilautavärityskuvan. Oletan, että siellä jotain muutakin viime vuosina tapahtui, mutta nämä muistuivat mieleen.

Aikasemmin messuilla käyminen ipanan kanssa on ollut kaaottista säntäilyä, mutta tänä vuonna oli jo tolkkua hommassa. Myös väkeä oli sen verran vähän, että vähän tumpelompikin sai pidettyä lapsen tallessa. Messut on parhaista päivistä kutistunut merkittävästi, mutta toisaalta siinä on puolensakin, käytäville on saatu leveyttä ja ei oo niin hälyistä. Tekemistä kuitenkin oli kivasti. Käytiin tänäkin vuonna riglet-parkissa, missä hinasin pikkutyyppiä narulla kumpujen yli. Myös gräpien opettelupeli oli hauska, joskin keskeytyi melko alkuunsa koska paikalle tuli kauan kaivattu Werneri, jota piti päästä halaamaan.

Lumilautaliiton standilla opastusta gräbeihin

Protect Our Wintersin ständillä sai kirjata talteen oman lempilumileikkinsä. Meidän panos aiheeseen oli ”lyliukko”, kun kuuli muutaman kirjaimen väärin (ei siis osaa kirjoittaa vaan piirtää kirjaimet sanelusta). Siinä on Unescon lautakunnalle vähän mietittävää, onko lyliukot säästämisen arvoisia. Voiko sellaista säästää, mitä ei ehkä ole edes olemassa? No, monia muita lumijuttuja vielä on eli käyhän allekirjoittamassa vetoomus täällä.

Mikä messuilla sitten tänä vuonna oli parasta? Kuulemma se, kun sai ilmapallon (kiitti Saariselkä).

Late kävi hakemassa ipanan muihin rientoihin ja mä päätin jäädä vielä hetkeksi pyörimään ja treffaamaan kaveria. Odotellessa istahdin vähän randomisti kuuntelemaan keskustelua lavalla elämästä urheilijauran jälkeen ja se olikin tosi kiinnostava. Ei ehkä juuri otsikon aiheen osalta, vaan yleisesti kun puhuttiin lumilautailun kehityksestä ja siitä, voiko nykyään aloitteleva lumilautailija samaistua triplakorkkeja tekeviin kisalaskijoihin. Satu Järvelä, joka tuomaroi kansainvälisiä kisoja, vähän raapasi pintaa siitä, että tuomaroinnilla yritetään vähän puuttua siihen jumppakehitykseen, mikä ainakin ittee lajin kehityksessä hämää – voimistelut kun on omia lajejaan.

Niin ja siihen varsinaiseen syyhyn mennä messuille, mukaan tarttui ipanalle sekä laskettelu- että hiihtomonot että ei ollut senkään puolesta turha reissu. Kannatti mennä.