Pikainen pyrähdys Leville – paljon hyvää, mutta miksi hyvät jutut tarvitsee pilata pienellä viitseliäisyyden puutteella?

Julkaistu: 16.2.2020

Viimeksi kerroin, että sijoitin 50 euroa laudan lämpövoiteluun. Nyt luisto pääsi tositestiin siirtymien luvatussa valtakunnassa eli Levillä. Laskukaverini Katja oli kerran mua nopeampi siirtymällä – mutta silloin laskin umpisumussa päin reunaa juuri ennen tasaista kohtaa. Ero niin Katjan kuin kaikkien muidenkin kanssalaskijoiden luistoon oli ihan merkittävä. On se vaan hienoa, kun ei tarvi pelätä, että vauhti hyytyy.

Muutenkin sai uusiin laskukamoihin uutta näkökulmaa kun, noh, pääsi laskeen ihan käännöksiäkin eikä Talmassa nokalta nokalle. Ensimmäisistä arvioista tultiin vähän alaspäin. Kenkien tohvelimaisuus korostui nyt huonolla tavalla. Talmassa ne tuntuivat vielä ihan riittävän tukeville, mutta kovavauhtisessa rinnelaskussa ne ei anna sellaista tukea, kuin mistä itse tykkäisin. Laudasta taas puuttui tiettyjä laskuominaisuuksia, mitä olin toivonut. Ostin siis Nitron Team-laudan, joka lupaa olevansa true camber, mutta silti siinä on sellaisia rockermaisia piirteitä, mistä en niin kovin välitä. Ne on ehkä vaikea pukea sanoiksi, mutta yksi sellainen on, että lauta vaatii leikatakseen enemmän kallistusta ja ei kovinkaan paljoa reagoi painonsiirtoon, jolloin itselläni lasku menee helpommin staattiseksi. No, kaikkea toivottua ei toki yhteen lautaan saa, kun tykkää laskea vähän kaikenlaista, ja silloin pitää mennä se edellä, mitä eniten laskee. Lauta on kyllä edelleen tosi mukava parkissa ja oli oikein näppärän tuntunen myös minipipeä laskiessa. Käytiin myös pöllyttelemässä tuore kerros lunta gondolin alapuolen metsästä, niin siinä toimi ehdottomasti paremmin kuin vanha lauta.

Mites Levi sitten muuten… Hyvät uutiset ensin. Minipipe avattiin samana päivänä, kun saavuttiin paikalle. Se oli tiukka, mutta aika hyvän muotonen. Onhan se nyt järjettömän hienoa, että vuonna 2020 joku keskus panostaa uudelleen pipeen. (Nyt en jaksa muistaa, onko Levillä ollut mini- tai mikä tahansa kunnossapidetty pipe lähivuosina. Mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana oon Levillä käynyt, siellä ei ole koskaan ollut oikeasti laskukuntoista pipeä, niinpä tämä on mulle ihan uus juttu).

Minipipe. Kaaret näyttää ehkä lepposilta kuvassa, mutta sitä ne ei todellakaan olleet.

Streettiosasto sitten muuten jaksoi hämmentää. Isolla puolella oli vaikka mitä hauskan näköistä ja pikkustreetillä hyndiä riitti kahdessa kokoluokassa. Muotoilu ei ollut mulle täysin mieleen, mutta sekin olisi vielä mennyt. Mutta. Olin Levillä kolme päivää, joista kaksi South Parkin alue oli ihan kunnon sumussa. Keleille ei tietenkään voi mitään. Mutta mitä h****tin järkeä on tehdä täysin sliipatut parkit, jos niitä nokkia ei voi merkitä niin, että niihin voisi sumussa osuakin muuten kuin tuurilla? Toki valitettiin asiasta, jolloin hissimies ilmoitti eteenpäin, jolloin siitä tunnin kuluttua paikalle hiihteli skipatrol, joka ilmeisesti kävi merkkaamassa uusiksi isomman streetin pari ekaa hyndää jotka siis alun perinkin oli merkityt, mutta pienelle puolelle ei sitten vahingossakaan eksynyt. Sen lisäksi, että parkki oli ihan laskukelvoton huonon näkyvyyden vuoksi, se oli myös vaarallinen, sillä nokat näki tosiaan vasta ihan kohdalla. Surkea esitys kerta kaikkiaan ja vaikea ymmärtää, miksi tuollainen perusasia – joka on myös turvallisuuskysymys – jätetään hoitamatta.

Hyppyrit tossa vasemmalla, kuten tarkkanäköiset voivat huomata

Onneksi on myös hyviä parkkiuutisia. Kuulin, että Ylläsjärvi on tänä vuonna panostanut sekä parkkien suunnitteluun että ylläpitoon. Katja kävi ennen Leville tuloa laskemassa siellä, ja ei ollut kuin ylistävää sanottavaa niin sheipeistä, kokoluokasta kuin merkkauksestakin. Hieno homma! Ja lisätietona Ylläkseltä käymässä pyörähtänyt Niko kertoi, että kyseessä ei ollut onnekas sattuma, vaan parkkia ainakin tänä talvena todellakin huolletaan jatkuvasti ja asianmukaisesti. Ylläs ei ole männä vuosina todellakaan parkkihommissa loistanut, mutta tähän suuntaan takinkääntö kelpaa kyllä.

Seuraava laskureissu suuntaakin sitten Kasurilaan. Sieltä ei perinteisesti oo kerrottavaksi kuin pelkkää hyvää, oletan että tälläkin kertaa. Harkinnassa myös käydä samalla reissulla Tahkolla, mutta pidetään se vielä harkinnassa.

 

Kommentoi

Villasukkaluistelu on hieno laji, mutta keskityn nyt kuitenkin lumilautailuun

Julkaistu: 13.1.2020

Meidän kotona talven tulon huomaa viimeistään siitä, että villasukilla kulkeminen muuttuu extremelajiksi liukkausolosuhteiden vuoksi. Vaikka kuinka yrittää imuroida laudan huollon jälkeen, siklatuista voideputuista jää turhan hyvät luisto-ominaisuudet myös lattioihin.Lähivuosina ollaan alettu siklaamaan voiteet yleensä vasta parkkipaikalla, mikä on vähentänyt ongelmaa, mutta nyt kun Late pohjusti uuden lautansa kylppärissä, meinasin yhden päivän aikana vetästä kolmesti kumoon ihan tavallisillakin sukilla. Kun mun lauta tuli, päätin turvallisuushakuisuudessani (tai laiskuuksissani) viedä sen muualle pohjustukseen. Päätinpä vielä ottaa uunivoitelun, ihan vaan koska en oo ikinä kokeillut mitä sellainen laudalle tekee. Siinä väline voidellaan ja pidetään sitten useita tunteja miedossa lämmössä (sanoikohan huollon tyyppi että 59 astetta?), jolloin voide imeytyy paremmin huokosiin. Voitelun hyödyistä keston suhteen en vielä voi sanoa mitään, mutta hullun luistava siitä tuli. Siis todella luistava, ja mä sentään oon tottunut laskemaan voidellulla laudalla, niin eron silti huomasi.

Oon nyt kaksi kertaa käynyt laskemassa uudella laudalla ja on just sen tuntunen kuin pitikin.Ekalla kertaa tuntui jopa liian hyvältä, sillä oli aivan sairas ruuhka ja oma kärsivällisyys venailla vuoroa ihan nolla kun halusi vaan laskea. Kun lähdin lautakauppaan, halusin vähän isomman laudan (sekä pidemmän että leveemmän) että enemmän napakkuutta ja camberimaisia laskuominaisuuksia. Uus lauta tuntuukin paljon terävämmältä laskea, mutta myös tosi kevyeltä hyppiessä. Mitään Talman streettiä kummempaa en ole sillä vielä laskenut, mutta toivottavasti pääsee jossain vaiheessa testaamaan muissakin olosuhteissa.

Menin vielä vähän spontaanisti ostamaan myös uudet kengät, kun entiset on koko kauden tuntunut ärsyttävästi hintsusti pieniltä. Vähän oli kynnys ostaa puol numeroa isommat kengät, kun edelliset olin ostanut viime keväänä, mutta vaihdoin samalla merkkiä (Salomonista Nitroon), joten oli sitten muitakin muutoksia kuin pelkkä koko. Uudet kengät tuntuu jalassa joltain pumpulitossuilta paitsi laskuominaisuuksiltaan, jotka puolestaan on viis kautta viis, eli ehkä näillä mukavuudenhaluleveleillä kannatti tehdä moinen sijoitus.

 

Viikonloppu Himoksella – pandapujottelua, puuttuva streetti ja paljon laskuseuraa

Julkaistu: 09.1.2020

Lopetin joululoman pitkän viikonloppuun Himoksella ja oli tekemisen arvoinen reissu. Meitä oli varsinaisesti paikalla kolme aikuista ja kaksi lasta, mutta koska Himos tosiaan on aika keskeinen sijainti, niin saatiin seuraa käymään Kiikasta, Helsingistä, Orivedeltä ja Jyväskylästä eli lasku- ja mökkiseuraa riitti. Lisäksi Himoksella tapahtuu myös rinteessä, lauantaina kannustettiin kaverin lasta Suomi Slalomissa ja sunnuntaina oma ipana sekä mukana ollut kolmevuotias laskivat Pandapujottelun.

Suomi Slalomissa Sulo Suksijan kanssa

Missä Himoksella ei sitten juuri tapahdu on streettien suhteen. Siellä oli yksi pieni hyppyri sekä reili ja pressi, joihin oli hämmentävät tiputusmenot. Lopputasaisella oli vielä yksi vähän epämääräinen muoviputki. Niin joo ja yksi dance floor, joka oli varmaan ihan ok, mutta koska siitä laski läpi kaikki, niin alastulo oli kuopalla ekan tunnin jälkeen (ja sanomattakin on selvää, että ländejä tai mitään muutakaan ei päivän aikana fiksata). Joo, lunta ei todellakaan ollut liikoja, mutta ihan nyt vertailun vuoksi, että Talmassa on ollut kelvollinen ministreetti marraskuusta ja hyppyrilinja auki ennen joulukuun puolta väliä, eli kyse on halusta ja panostuksesta eikä pelkästään lumen määrästä.

Rinteitä tuli siis kaahailtua koska muutakaan laskettavaa ei ollut. Ja hyvät rinteethän Länsi-Himoksella on, muita osia keskuksesta ei ollutkaan auki. Perjantaina laskettiin kaatosateessa ja muuten pikkupakkasessa. Vikana päivänä oli vähän uutta luntakin satanut yön aikana.  Olis ollu hauska päästä testaamaan jo uutta lautaa, mutta se saapui vasta reissun jälkeen ja on edelleen korkkaamatta eli siitä aiheesta ei vieläkään ole mitään sanottavaa.

Pandapujottelu

Pitää velä sanoa suomalaisten hiihtokeskusten erikoisuudesta eli työajan pihtaamisesta todelliseen ärsyttävyyteen asti. Tämä ei ole vain Himoksella, vaan melkeinpä joka keskuksessa. Työaika alkaa samaan aikaan kun keskus avataan, jolloin vasta aletaan hissityön ohessa pystyttelemään aitoja yms. valmistelua. Niinpä esim. lastenhisseillä harvoin on ketään auttamassa heti aamusta (tai ainakin silloin pitää hoitaa kahta hissiä yhtä aikaa). Ensimmäinen tunti olisi yleensä vähän vähemmän porukkaa, mutta silti saa jonottaa kun kapulat kulkee tyhjinä kun lapset eivät niitä saa otettua. Ja tietysti pyöritetään minimimäärää hissejä, kunnes jonot ovat kertyneet. Lisäksi tosiaan mitään streettikamoja ei koskaan kunnosteta kesken päivää (paitsi Rukalla joskus oon moista toimintaa nähnyt). Nokat ja alastulojen kulmat maalataan vain, jos joku vapaaehtoinen ottaa sen asiakseen (tässä on onneksi poikkeuksia, mutta vaikkapa Talma ei koe maalauksen olevan tarpeellista). Ei muuten kannata käsittää väärin, joka hiihtokeskuksessa töissä olevat tyypit ovat yleensä tosi ystävällisiä ja tekevät kyllä työnsä, mutta luonnollisestikin vasta kun työaika alkaa.

Tulipahan taas avauduttua. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin hyvä seura ja nelivuotiaan hieno, hallittu viimeisen päivän lasku ”isossa” eli sinisessä mäessä. Laskureissut kannattaa aina, vaikka välillä ärsyttää, kuinka pienellä keskukset saisi asiakaskokemusta paremmaksi jos vaan miettisivät asioita laskijoiden kannalta.

Loman perinteinen kaava toimii myös nelivuotiaan pikkulaskijan kanssa

Julkaistu: 01.1.2020

Joululoma on alkanut toistaa itseään, tosin erinomaisen hyvällä kaavalla ride(/ski)-eat-sleep-repeat. Nelivuotias on lähdössä mäkeen yhtä innokkaasti kuin itekin, joten ei tarvi tehdä kompromissejä mihinkään suuntaan. Aamupala naamaan ja kohti Talmaa, laskemista siihen asti kunnes nälkä voittaa laskuinnon ja sitten sopivan väsyneenä kotiin viettämään laiskaa loppuiltaa.

Eilen rinteessä oli myös hiihtokoulussa ollut nelivuotias, jota ei yhtään huvittanut koko homma, ja tuttu hiihdonopettaja huikkasi Pihlaa avuksi näyttämään, kuinka tehdään aurakäännöstä. Ei siitä mitään apua ollut paitsi Pihlalle itselleen, joka oli tietenkin polleana kun pääsi apuopettajaksi ja sai (lisää) kehuja laskemisestaan. Itseäni tilanne sinänsä vähän nauratti, sillä juuri ennen joulua käytiin ei-niin-menestyksekkäästi luistelemassa, jossa ipana kieltäytyi kategorisesti kuuntelemasta yhtään ohjeistusta ja lopuksi ilmoitti, ettei aio luistella enää ikinä. Tilanne oli siis varsin lähimuistissa itsellä. Jos kyse on itsepäisestä nelivuotiaasta, niin tämän hetken kokemuksella sanoisin, että jos ei suju, niin asialle vaan ei oikein voi mitään vaikka kuinka on hiihtokoulu varattu ja kotona ollut kova into. Joku toinen päivä uudestaan. Mitään taikakeinoja ei niin pienille ole. Kun tarkoitus on jättää positiivinen muistijälki lajia kohtaan, niin ei siitä kovin isoa numeroa kannata tehdä, ettei hommasta tullutkaan mitään.

Muutamakin tuttu on muuten ihmetellyt laskuvälineeksi valikoituneita suksia. Kaksi- ja kolmevuotiaana ipana laski pelkästään laudalla. Laudalla laskeminen ei kuitenkaan saanut aikaan valtaisaa innostusta, kun taas suksilla laskeminen kolahti heti ihan täysiä. Ihan ekat kerrat oli hankala, kun mulla ei itellä enää ole laskettelusuksia ja en niitä jaksanut vuokrata, joten opetin ipanaa kävelemällä. Opettaminen itsellä sukset jalassa on huomattavasti helpompaa, koska silloin pystyy laskemaan takaperin auraa lapsen edessä, jolloin on helppo ohjeistaa ja säädellä vauhtia sekä lapsella turvallinen tunne, kun vauhdin karatessa päätyy vaan suoraan syliin. Eilen kuudetta kertaa mäessä niin pystyi jo itse laskemaan laudalla ja lapsi tuli suksilla perässä.

Ollaan opeteltu myös sompahissin käyttöä. Talmassa hissi on vähän hankala, kun se alkuun nykäisee, sen jälkeen veto lakkaa hetkeksi jolloin sukset ja lauta menee vähän kapulan edelle, jolloin tekee itse mieli nojata taaksepäin ja lapsi suksilla varsinkin helposti istahtaa taaksepäin. Siitä kun selviää suksen keskellä seisten, veto tasaantuu.

Loppulomaksi siirrytään Himokselle, joten sitten nähdään kuinka korkealle suksilla laskeminen sijoittuu muiden lumipuuhien joukossa, kun siellä taitaa olla myös pulkka-, tuubi- ja muita mahdollisuuksia avoinna. Saa nähdä, onko siellä itselle yhtä paljon laskettavaa kuin Talmassa, ainakin sivujen mukaan streetit on vielä kiinni. Pettymys on kyllä suuri, jos parina talvena fiilistelemäni kolmen pikkuhyppyrin linja ei ole auki, se kun ei paljoa lunta vaadi.