On aika perinteisen kausikatsauksen. Kuluneessa laskukaudessa oli paljon hämmentäviä elementtejä. Yksi on se, että talvi ei Etelä-Suomessa missään vaiheessa alkanutkaan. Talma oli toki hienosti pitkän kauden auki ja olosuhteisiin nähden huippukunnossa, mutta on siinä aina oma absurdi fiiliksensä, kun talvesta ei ole tietoakaan muuten kuin muutamana valkoisena (tai usein myös harmaana) rantuna rinteessä.

Nyt olisi sitten kelit parhaimmillaan, luvassa koko kauden odotettuja yöpakkasia ja aurinkoisia päiviä, mutta kausi päättyi Talman suljettua koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 22.3. Laskupäiviä kauteen kertyi ihan kohtuulliset 44, joista 29 Talmassa, neljä Himoksella, kolme Rukalla, Levillä ja Kasurilassa kussakin ja kaksi Tahkolla.

Alotin kauden marraskuun alussa Talmassa. Tässä vaiheessa Covid-19 ei tämän hetken tiedon mukaan ollut vielä livahtanut muurahaiskävystä ihmiseen. Alkukauden isoin juttu oli ehkäpä se, että nyt nelivuotias laskukaveri, joka oli muutaman kauden luisutellut pulkkkien ja tuubien lisäksi Talmaa alas laudalla, innostui suksilla laskemisesta. Meidän kannalta oli loppujen lopuksi hyvä, että Werneriparkki avautui vasta helmikuun alussa, sillä vaati tietysti harjoittelua oppia auraamaan ja kääntymään, ja vaihtoehtona pulkkailu olisi saattanut vetää pidemmän korren. Nyt kun sitä vaihtoehtoa ei ollut, suksien hallinta parani kerta kerralta ja mattohissin jälkeen myös sompahissin käyttö alkoi onnistua. Kausi päättyikin lapsen osalta maaliskuussa siihen, että mentiin ankkurihissillä Tahkon eturinne ylös ja laskettiin hallitusti ympäri keskusta.

Aurauksen opettelua

Kauden ensimmäinen laskureissu tehtiin Rukalle joulukuun puolivälissä. Kuusamossa oli ihanan talvista ja käytiin jopa haikkaamassa pieni laskureissu rinteiden ulkopuolelle – harvinaista hommaa siihen aikana vuodesta. Rinteitä laskiessa alkoi myös poltella uuden laudan hankinta, ja vielä jonkun aikaa tuumailtuani päädyin tilaamaan Nitron Team-laudan.  Tässä vaiheessa Wuhanissa alkoi väkeä sairastua, mutta siitä minä tai kukaan muukaan Kiinan ulkopuolella ei tiedetty vielä mitään.

Sadasosa Karhunkierros

Uusi lauta ei vielä ehtinyt mukaan joululomareissulle Himokselle. Vaikka streetin puute silloin ärsytti, nyt voi eristyksissä kaikista ystävistä vaan lämmöllä muistella meidän vuokramökillä lappaneiden vieraiden virtaa. Yhden päivän pääsin laskemaan myös vanhan lukiokaverini kanssa, jonka kanssa ainakaan Ski Hervannassa lumilautailun aloitin. Nelivuotias kisaili Panda-pujottelussa ja kävi ensimmäistä kertaa sompahissillä sinisessä mäessä. Vähän paluun jälkeen Kiinasta raportoitiin myös ulkomaailmalle, että liikkeellä on uusi, tappava virus.

Muuten tammikuun laskupäivät kertyi lähinnä Talman ruuhkissa. Kun takarinteitä ei saatu kelien puolesta auki, etustreetille pakkasi porukkaa tuskaisen paljon. Ensimmäisiä Covid-19 -tapauksia alkoi löytyä ympäri maailmaa. Seurasin uutisointia, mutta vähemmän huolestuneesti kuin sääennusteita. Tuleeko sitä talvea ollenkaan?

Koska kausi ei tuntunut alkavan ollenkaan ja Katjalla Tromssassakaan ei ollut kelit ihan kohillaan, päädyttiin sopimaan puolimatkan treffit Leville. Näin jälkeenpäin osaan erityisen paljon arvostaa sitä, että tuli lähdettyä, nähtyä oikeeta talvea ja toisessa maassa asuvaa hyvää ystävää. Kun lensin Leville, samalla penkkirivillä oli kaksi aasialaisen näköistä henkilöä maskit naamalla. Niin, siellä Kiinassa liikkuu sitä uutta virustakin, ajattelin, ja jatkoin duunihommien naputtelua. Samana päivänä Ranskassa todettiin ensimmäinen koronakuolema.

Helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa tuli sekä hyviä että kelien takia huonompia Talma-päiviä. Etelä-Suomen huonon talven takia tehtiin suunnitelmia keväälle. Sovittiin, että Lauri lähtee reiluksi viikoksi Pyhälle ja Rukalle. Itse lentäisin Rukalle viikonlopuksi. Varasin lennot huhtikuun alkuun. Italiassa suljettiin kouluja ja peruttiin tapahtumia.

Maaliskuun alun jälkeen koitti kauan odotettu lomaviikko, jolloin lähdettiin Kuopioon. Kuopiossa ollessa muut jo alkoi seurailla Suomenkin koronatilannetta, mutta itse keskityin fiilistelemään laskuhommia Kasurilassa. Sieltä vielä jatkettiin Tahkolle torstaina 12.3. Samaan aikaan tilanteen vakavuus valkeni Suomessa laajemmin ja tuli jopa mun tietooni. Ei kuitenkaan siinä määrin, että olisin ymmärtänyt laskukauden loppuvan – laskeminen kun ei varsinaisesti ole mikään lähikontaktilaji, järkeilin.

Kasurila

Viikonlopun aikana vihdoin mullekin valkeni, että elämähän ei hetkeen jatku normaalina. Jäin loman jälkeen suoraan etätöihin ja aloin järjestellä töihin liittyviä tapahtumia ja suunnitelmia uusiksi. Talma oli vielä viikon verran auki, ja vikana viikonloppuna käytiin molempana päivänä siellä pyörähtämässä, koska arvioitiin, että mitään kontakteja ei synny ja lapsiperheessä ei koko viikonlopun sisällä kökkiminen ole todellakaan vapaaehtoinen valinta. Werneriparkki olikin ihan hyvä valinta, siellä oli väljää ja oli kiva vielä nauttia kauden viimeisistä pulkkailuista. Kävin vielä streettiäkin laskemassa, mutta vähän vaisuksi jäi, kun oma fiilis oli painunut jo aika matalaksi vallitsevasta tilanteesta johtuen. Yleisesti ottaen Talmassa ei ollut mitenkään normaalista kevätpäivästä poikkeava meininki. Hisseillä oli kyltit, että hissiin on mentävä yksittäin (sompahissit, jossa siis mennään muutenkin yksittäin) ja väki pakkautui grillipaikalle kuten aina keväällä.

Se oli sitten sellainen kausi. Toivottavasti ensi kaudella pääsee taas samaan ankkuri- tai tuolihissiin kivojen laskukavereiden kanssa, saadaan Helsinkiinkin talvi ja paljon hauskoja laskupäiviä. Vielä enemmän toivon tietysti koronavirusimmuniteettia koko maailmalle tai edes rokotetta. Lifetime deal palaa asiaan, kun alkaa laskuhommat taas olla ajankohtaisia. Stay safe.

Jutun kaikki kuvat (c)Lauri