Sopiva sekoitus kuumaa ja kylmää Levillä

Julkaistu: 27.1.2015

Mehän tosiaan käväsimme Lapissa vähän loman jatkoilla tuossa reilu viikko takaperin, kun Levillä marraskuussa toimintansa aloittanut joogastudio KuruYoga mahdollisti meille reissun sinne. Ideana oli kokeilla, kuinka laskeminen ja joogaaminen sopivat yhteen. KuruYogan puolesta saimme mökkimajoituksen, hissiliput kahdelle sekä joogatunnit, joten itse piti huolehtia siitä, että pääsee paikalle ja muistaa syödä. Otimme messiin myös pari kaveriamme, koska porukalla on aina hauskempaa ja samalla säästää bensoissa. Aikaa meillä oli matkapäivät poisluettuna kolme päivää laskea ja joogata, joten paljon muuta me ei kerittykään tehdä. Eipä sitä enempää tarvittu, sillä näillä eväillä saatiinkin oikeen kunnon aktiiviloma aikaiseksi!

KuruYogan studio sijaitsee hotelli Hullu Poron yhteydessä aivan Levikeskuksen tuntumassa, joten paikalle oli suht helppo löytää. Studiolle saapuessamme meitä vastassa oli ohjaaja Ida, joka esitteli paikan ja näytti meille pukuhuoneet. Pukuhuoneiden yhteydestä löytyy myös sauna ja poreallas, jossa voi lillua vielä jooga-hetken jälkeen. Toisessa kerroksessa oleva KuruYogan aula oli sisustettu viihtyisästi ja koristeltu lappi-henkisesti esimerkiksi porontaljoin. Ensimmäistä kertaa jooga-saliin astuessamme meitä syleili noin 38 asteen trooppinen lämpötila, ja vastassa oli hyvänkokoinen sali peileineen sisustettuna kauniin keltaisen ja ruskean värisävyin. Vähän sama fiilis kuin astuisi ulos lentokoneesta saavuttuaan jonnekin lämpimään etelänmaahan keskellä talvea.

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsimme, meillä ei etukäteen ollut joogasta oikeastaan mitään kokemusta. Venla harrastaa laskettelun ja muun talvimöyrimisen lisäksi balettia useamman kerran viikossa ja Olli on mäenlaskun ohella lähinnä sohvaperuna. Lähdimme matkaan kuitenkin avoimin mielin ja innokkaana kokeilla jotain ihan uutta! Tässäpä fiiliksiämme näiltä kolmelta päivältä vähän päiväkirjamaisesti. Päätimme laittaa tähän molemmat myös ihan omat kommenttimme, sillä koimme nämä päivät ja joogaamisen melko eri tavoin ja yllätyksiäkin tuli.

Sohvaperuna joogaa.

Päivä 1: Kuru Hot 90min + laskemista 3h

Ekaksi päiväksi olimme varanneet ajan aamupäivän Kuru Hot -tunnille ennen päivän laskuja. Kyseessä on perinteinen Hot jooga -harjoitus reiluun 38°C asteeseen lämmitetyssä salissa, johon kuuluu lihasvoimaa, tasapainoa ja hapenottokykyä vahvistava seisomasarja sekä selän vahvistamiseen ja venyttelyyn keskittyvä lattiasarja. Nettisivuilla sanottiin, että tunti sopii myös aloittelijoille, koska ohjeistus on yksityiskohtaista ja asanat (eli eri jooga-asennot) tehdään vaiheittain. Ilman aiempaa jooga-kokemusta tunti lähti melko vauhdikkaasti liikkeelle, ja asentojen ja asanoiden nimiä alkoi heti tulla aika hyvää tahtia. Ideasta sai suhteellisen nopeasti kiinni, sillä Idan rauhallinen ohjeistus ja esimerkki oli onneksi selkeää. Hyvä oli, että saimme urpoilla ekalla tunnilla melko rauhassa, sillä meidän lisäksi oli vain yksi kanssajoogaaja.

Puolentoista tunnin hikoilun jälkeen joimme teet ja käväsimme suihkussa, jonka jälkeen suuntasimmekin rinteeseen hieman valmiiksi tärisevin koivin. Sää oli suhteellisen kirpsakka ja etenkin huipulla tuuli kovasti. Gondoli houkutteli kummasti, joten laskimme hyväkuntoista kisarinnettä usemman kerran, jonka jälkeen kiersimme vielä koko nyppylän. Uutta lunta oli tullut, ja se oli kertynyt rinteisiin hieman hidastaviksi kasoiksi, mutta muuten rinteissä ei ollut valittamista. Koillisrinteiden ja Utsuvaaran ankkurissa tuuli oli niin kylmä, että loppuajaksi päädyimmekin tuulettomille eturinteille laskemaan.

Venla: Päivä oli yllättävän rankka näin äkkiseltään. Elämän eka joogailu ja edellisestä laskupäivästäkin oli vierähtäny yhtäkkiä jo melkeen kolme viikkoa. Tää eka joogatunti tuntui kyllä ihan kunnon treeniltä, varsinkin kun yritin tehdä täysillä lähes kaikki liikkeet. Monet asanat vaativat tosi paljon keskittymistä tasapainoon. Toisaalta tunnin kulku oli sellainen, että kun se siirtyi loppua kohden lattiatasoon ja venyttävämpään suuntaan, niin lihakset vetryi jo aika hyvin ennen tunnin loppua. Lämpö(kuumuus?) oli ihana ja siihen tottui nopeasti. Myös mieli tuntui tunnin jälkeen virkeältä! Rinteeseen mennessä jalat tuntuivat vähän lössöiltä jo valmiiksi, ja ensimmäisten laskujen aikaan mietin, että mitähän tästä tulee, mutta jossain vaiheessa tuo tuonne hävisi ja jaksoinkin laskea ihan hyvin. Illalla uni maittoi! Hot jooga -hikoilu aamupäivästä ennen rinteitä ei mulle ehkä sopinut kaikkein parhaiten, kun en muutenkaan ole aamu(päivä)ihmisiä. Tai sitten oli vielä väsymystä edelliseltä matkapäivältä, kun otti niin koville.. 😉

Tanssijan asana -yritys.

Olli: Ajattelin jo tunnin alussa, että teen liikkeitä oman jaksamisen mukaan ja otan pieniä kuvaustaukoja, koska olin vielä flunssatoipilas, ja jotta saamme muistoja kuvalliseen muotoon. Tunnin päätteeksi rinteeseen loppupäiväksi meneminen ei minulla tuntunut lainkaan pahalta, eivätkä laskulihakseni olleet mitenkään erityisen hapoilla, vaan pikemminkin päin vastoin. En osaa sanoa kuinka paljon aamuisesta joogasta mahtoi olla tähän vaikutusta, mutta näen sen enemmän positiivisena puolena.

Huipulta ei paljon maisemia näkynyt.

Päivä 2: Laskemista 4h + After Ski Yin 90min

Tokana päivänä suuntasimme ensin rinteeseen, jossa kohtasimme pettymyksen, kun gondoli-hissi oli kovan tuulen vuoksi suljettu. Se blokkasi oikeastaan kokonaan pääsyn etelä- ja koillisrinteille ym, joten laskeminen supistui lähinnä eturinteille ja snow parkkiin. Päivän päätteeksi oli luvassa 90 minuuttia Arter Ski yin joogaa, jonka nimensäkin perusteella ajattelimme sopivan hyvin laskemisen jälkeiseen palautumiseen. Kyseessä on syvävenyttelyyn keskittyvä tunti reilun 30 asteen lämmössä, jossa eri asanoissa viivytään useita minuutteja. Yin jooga edistää sidekudosalueiden aineenvaihduntaa, liikkuvuutta ja energiansaantia, joten senkin vuoksi sopii hyvin muiden liikuntamuotojen tueksi. Tunti sopii erityisen hyvin myös aloittelijoille, sillä asanat eivät olleet kovin vaativia, ja tunti eteni kivan rauhallisesti ja rentouttavasti. Toinen mukanamme olleista, niin ikään joogaamattomista kavereistammekin, uskalsi tulla tätä joogaa kokeilemaan.

Venla: Takareidet ihan jumissa, kun aamulla sängystä nousin! Ekan päivän jooga-lasku-shokkihoito taisi tehdä tehtävänsä. RInteeseen kuitenkin selvittiin, vaikka intoa laski vähän myös laskemisen vähyys, kun gondoliin ei päässyt edes jalkoja lepuuttamaan! Hapotti kyllä ihan hulluna. Innolla vetäsin päivän päätteeksi jooga-kamppeet päälle ja nautin ihanan rentouttavasta venyttelystä lämpimässä salissa. Osa venytyksistä oli aika tuskaa kipeille lihaksille, mutta teki kyllä hyvää! Joogan päätteeksi mentiin mökille saunomaan ja syömään, jonka jälkeen olikin niin kooma-olo, ettei jaksanut miettiäkään mitään iltamenoja.

Olli: Edelleenkään ei minkään laisia hapotuksia tai jäykkyyksiä missään. Takuulla vähemmän kuin aikaisempina vuosina laskupäivien jälkeisinä aamuina. Katsoimme rinteessä kelloa liian myöhään ja jouduimme hiihtämään lasketteluvermeillä siirtymäreittejä autolle kohtaisen kovaa vauhtia, jotta ehtisimme ajoissa after ski -joogaan. Tuntui mahtavalta mennä posket pakkasesta punoittaen salin lämpöön venyttelemään. Ihmeellistä oli, kuinka aikaisemmin todella vähän taipuvat paikat venyivät pitkään kestävissä venytyksissä yllättävän hyvin, ja varmasti apuna oli myös se ihana salissa paahtava lämpö. En ole nimittäin ikinä aikaisemmin saanut perinteisessä suorilta jaloilta eteenpäin kumarrus -venytyksessä kämmeniä lattiaan. Joogan päätteeksi oli uskomattoman rentoutunut olo ja ymmärtän nyt paremmin miksi ihmiset siitä niin kovasti tykkäävät!

Rentoutumis-hetki.

Päivä 3: Laskemista 5h + Kuru Hot 90min

Vikana päivänä ohjelmassa oli laskemista, jonka päälle sitten samanlainen ekan päivän hot jooga -setti; tällä kertaa siis rinteestä suoraan hikoilemaan. Lauantaina sää oli mukavan leuto, ja laskeminen maistui taas, kun gondolikin oli toiminnassa. Levi blackki oli suosikkimme myös silloin, kuten myös toinen koillisrinne, ja eksyimme me myös muutamille offeille. Lumen laatu oli aika epätasaista, mutta gondolin seutuvilta löydettiin ihan jees puuteriakin. Suurimmaksi osaksi laskettiin kuitenkin kerrankin ihan rinteitä.

Hyvän rinnepäivän päätteeksi vetästiin taas jooga-kamat päälle, eikä +38 astetta enää tuntunutkaan niin kuumalta kuin toissapäivänä. Kuru Hot -setti oli lähestulkoon samanlainen kuin aiemmin, joten liikkeet olivat jo melko tuttuja, ja oli helpompi pysyä mukana ja keskittyä itse tekemiseen. Puolentoista tunnin hikoilun jälkeen testattiin vielä alakerran saunat ja pulahdettiin ihan kaksistaan porealtaaseen lillumaan ja palautumaan, ennen paluuta mökille siivoushommiin.

Venla: Tämä oli kyllä reissun paras päivä! Edellisen päivän väsyn jälkeen tälle päivälle riitti energiaa vaikka millä mitalla. Rinteessä jaksoin painaa monta tuntia, eikä hot jooga sen päälle tuntunut lainkaan pahalta, jaksoin paljon paremmin kuin kumpanakaan aiempana päivänä. Etureisiä hapotti sekä rinteessä että joogassa, mutta seuraavana päivänä ei tuntunut missään (muuta kuin edelleen niissä takareisissä). Edellisen päivän syvävenyttely oli varmasti auttanut myös, ja lämpimässä joogaaminen sekä sen päälle ihana sauna ja poreallas palauttivat hyvin tältä päivältä. Illalla jaksoin jopa puurtaa vielä yhen koulutehtävän sekä siivoilla. Tästä setistä jäi tosi hyvä fiilis, suosittelen! Tuntui, että tätä rataa olisi voinut jatkaa muutaman päivän lisääkin.

Mustavalkoista jooga-muotia?

Olli: Tänä iltana sain tuta mitä nestehukka tekee kropalle ja mielelle helleasteissa joogatessa. Tein tällä kerralla kaikista eniten tosissani liikkeet ilman taukoja, mutta sitten ensimmäisen kolmen vartin jälkeen olo meni täysin veteläksi ja pyörrytti. Otin enemmän taukoja ja koitin juoda vettä, mutta kuivuminen oli ehtinyt jo tapahtua päivän aikana rinteessä, eikä sitä korjattu reilulla litrallakaan. Niimpä päätin vain lähinnä kuvailla kanssa-joogaajia. Vinkkinä: hot joogaa kannattaa harrastaa vain hyvin nesteytettynä, koska siinä hiki virtaa jos on jotain mitä virrata 🙂

Olli kävi lauantaina laskemisen lomassa KuruYogan studiolla myös vähän valokuvailemassa joogaavia Scandinavian Hunkseja.

Lähtöpäivän kunniaksi auringonpilkahdus.

Reissu oli siis onnistunut, ja erilainen! Seuraavassa postauksessa teemme vähän vielä yhteenvetoa joogan ja laskettelun yhteensovittamisesta. Kysyimme myös muutaman kysymyksen KuruYogan Susannalta, joten lisäämme joitakin asiantuntijankin aatoksia mukaan. Kuulemiin!

-Venla ja Olli

Ps. Muista Lumen lumoissa facebookissa ja instagramissa.

Kommentoi

Kun arki ei nappaa – loman jatkoille Leville

Julkaistu: 13.1.2015

Tie vie taas pohjoiseen, tällä kertaa ihan kotisuomeen. Levillä toimiva KuruYoga-yritys* mahdollistaa meille reissun paikan päälle, ja luvassa olisi heidän puolestaan erilaisia joogailuja laskemisen lomassa. Reilu 700 kilometriä olisi taas lumista tietä nieltävänä, mutta kun tietää perillä odottavan palkinnon, niin täytyyhän sitä taas jaksaa istua pari päivää. 🙂 Keskiviikkona sinne ja sunnuntaina takaisin takaa kolme päivää täyttä hupia, ainakin toivon mukaan!

Lähde: KuruYoga.

Säät sattuvat juuri sopivasti parantumaan radikaalisti, alkuviikon yli 30 asteen pakkaset lauhtuvat alle kymmeneen. Huh, mikä tuuri! Luonnon luntakin näyttäisi olevan vähintään 50 senttiä, mikä mahdollistaa metsälaskemiset, jotka olivat vielä kuukausi sitten kiven alla koko Suomessa ja etelässä ilmeisesti edelleen.

Lähde: Foreca.

Samalla reissulla päästään rinteiden lisäksi siis tutustumaan myös joogaan, mikä Venlalta on jäänyt vielä kokonaan kokematta ja Ollillakin kokemusta löytyy vain pienen pintaraapaisun verran. Meille siis joogan maailma on aivan uusi. Ajatus siitä, että saa aamulla virtautettua kehon ja mielen laskemista varten ja rinteilyn päätteeksi verryttää jäykät jäsenet siihen tarkoitetussa harjoituksessa, kuulostaa varsin houkuttelevalta.

Oisko tavoitteena tää? 😀   Lähde: KuruYoga.

KuruYoga tarjoaa kuutta erilaista jooga-tuntia, jotka kaikki sopivat hyvin talvisten aktiviteettien rinnalle. KuruYogan erikoisuutena on tarjota kylmien kelien rinnalle nimenomaan hot joogaa, eli lämpötila jooga-studiolla on nostettu jopa yli 38 asteeseen. Venla on sentään tanssinut balettia ikänsä ja on sitä kautta taipuva kuin paju (liekköhän?), mutta saa nähdä kuinka Ollin jäykät paikat vääntyvät näihin erilaisiin asentoihin. Hot jooga on kuulemma myös melkoista treeniä, joten voi olla että sitä on laskemisen ja joogaamisen jälkeen melko puhki. Jospa saisi jotain vinkkejä vähän arjenkin stressin lievittämiseen, kerkesi nimittäin tämä lomilta arkeen palaaminen jo nostaa heti verenpainetta kummasti…

Aikaisemmin olemme olleet Levillä jouluna 2010, ja muistikuviemme mukaan rinteitä ei ollut kovinkaan paljoa vielä silloin auki, mutta nyt näyttää huomattavasti paremmalta hyvän lumitilanteen vuoksi. Laskupäiviä tulee kolme, joten rinteisiin ei pitäisi myöskään ehtiä kyllästymään. Levi kuitenkin on Suomen yksi hienoimmista paikoista laskea, joten todella innolla odotamme päästä taas fiilistelemään sinne.

Levillä 2010.

Joten pidemmittä puheitta heti aamulla täydellä höyryllä kohti Lappia! Kyllä tää loman jatkoaika aina kelpaa… 😉 Seurailkaahan Instagamissa!

-O&V

*KuruYoga tarjoaa meille hissiliput, majoituksen ja joogatunnit.

Kommentoi

På jultur i Hemavan – täsmäisku länsinaapuriin

Julkaistu: 03.1.2015

Javisst! Ensimmäinen ulkomailla vietetty joulu Ruotsin tuntureiden äärellä sujui rattoisasti (ja toiminnan täyteisesti) säiden suosiessa. Hemavan kun on Ruotsin sateisinta aluetta ja alkupäivien lumisateet pitivät huolen lumisista maisemista ja ennen kaikkea puuterista off-pisteillä, missä suurimman osan ajasta vietimme. Pakkasetkaan eivät päässeet tunturissa puremaan, kuin ainoastaan hissien ala-asemilla, joissa lämpötila oli alimmillaan -25 asteessa. Loppupäivät saimme nauttia kirkkaista ja aurinkoisista keleistä, joka on tähän aikaan vuodesta yleensä aika harvinaista tuolla pohjoisessa. Yleisin lausahdus Venlan suusta taisi olla ”kattokaa miten iiiihanan näköstä!” Onnistunut reissu siis!

Säiden salliessa aurinkokin paistelee jopa muutaman tunnin päivässä näillä korkeuksilla.

Sesonki Ruotsissa alkoi vasta tästä uuden vuoden viikosta, joten rinteissä ei meidän reissulla vielä ehtinyt olemaan lainkaan ruuhkaa. Hyvä juttu myös huippuedullisten hintojen puolesta (mökki 530e/vko plus halvemmat hissiliput), mutta toki off-sesongissa on huonotkin puolensa; harmiksi huipulle vievää Kunkkuhissiä, kuten ei montaa muutakaan hissia, avattu vielä jouluviikolla, joten emme päässeet jopa 600 metrin korkeuserosta nauttimaan. Se pitää kuitenkin kestää, jos lähtee ennen vuoden loppua laskureissulle. Onneksi loppuviikolle aukesi kuitenkin Hemavanin Länken-hissi (ks. rinnekartta), joka vei puurajan yläpuolelle.

Länken. Edessä häämöttää Kungsliften.

Stugalla päiväkahveella.

Myös Tärnabyhyn kannatti viimeisenä päivänä lähteä käymään, kun tulevien alppihiihtolupausten harjoittelurinteen Ingemarbackenin lisäksi aukesi Anja Pärssonin mukaan nimetty Anjaliften (ks. rinnekartta), joka vei uusille mukaville offareille, kun rinteitä ei ylös asti oltu vielä ajettu. Tärnabyssa on jonkin verran myös läpi talven hoitamattomia rinteitä eli off-pistettä riittää. Myös Hemavanin offarimahdollisuudet ovat kattavat, etenkin jos jaksaa itse vähän kivuta tunturiin tai keväämmällä rahat riittää heli-skihin.

Tärnaby.

Ingemarbacken ja tulevat anjapärssonit.

Huoneistomme (Kungsbacken) sijainti oli loistava, ja varustelu tähänastisista paras, johtuen pitkälti siitä, että yksityinen omistaja-perhe käyttää sitä omiinkin tarkoituksiinsa. Välineitä löytyi keittiöstä ihan jokaiseen tarpeeseen (olis ollut isommallekin porukalle) ja ruotsalaisia lautapelejäkin hyllyssä oli. Täytyy myöntää, että jäi kyllä svenska-tietovisat pelaamatta… 😉 Kuivauskaappi ja kätevä kenkäkuivainkin löytyi, sekä lukollinen säilytystila lasketteluvälineille. Saunassakin oli jopa löylykauha ja -kiulu! Ainoastaan sulakkeiden kanssa oli hienoisia ongelmia (kun ei luettu ohjeita huolellisesti), mutta niistäkin selvittiin. Huoneisto oli alakerrassa, joten saunasta pääsi myös lumihankeen. Meitä oli siis seitsemän, ja hyvin mahduttiin, mutta vaikka periaatteessa nukkumapaikkoja on kymmenelle, voi sillä määrällä olla jo melko ahdasta. Voimme suositella kyseistä kämppää muillekin!

Uskomattomia revontulia. Taustalla Hemavanin Naturcentrumin pömpeli – ruotsalaista arkkitehtuuria parhaimmillaan?

Ennen reissua suunnittelemamme moottorikelkkojen vuokraukset jäivät toteuttamatta, sillä kuusi kokonaista päivää menee ilman tarkkaa aikataulua ihmeellisen sutjakkaasti ohi. Ruotsalaiset tuohitaskut tosin tuntuivat mahduttaneen sen touhun almanakkoihinsa tehokkaasti ja laskettelun sijasta päristelivät kauempana… ja kelkkakärryjä tuntui olevan joka toisen kaupunkimaasturin perässä. Itse käytimme hissien lisäksi ihan vaan jalkojamme, innokkaimmat taisivat kiivetä tunturiin omille teilleen laskemaan lähes joka päivä. Meidän välineet ei nyt kuitenkaan ihan parhaat mahdolliset syvässä puuterissa laskemiseen olleet, mutta muiden jälkiä meni ihan mukavasti. Myös lippien (minarit) kanssa tuli käytyä lumituiskussa tunturissa asti, mistä hyvästä paikalle sattunut ruotsalainen kelkkailija vähän naureskeli meille hulluille suomalaisille ”du är på tur?” johon me vastasimme asiaan kuuluvasti urpoina ”we are from Finland!”. Ja meillä oli kuulemma myös ”nice skis…”…no, hauskaa oli!

Fiksu reissu tunturiin ilman lumikenkiä Norrliftenin hissikuilua…

Ei juuri lainkaan lavastettu…

Miksi Ruotsiin?

Tunturimaisemathan naapurimaassa ovat sekä kesällä että talvella Suomen lappiin verrattuna vielä potenssiin kaksi, joten miksipä ei? Ajettavaa toki on reilusti, jos Tornion kautta etelästä ajelee, mutta tuleehan sitä kotomaassakin pohjoiseen mentäessä. Esimerkiksi Saariselkään nähden kilometrejä Hemavaniin tulee alle 200 enemmän, vain pari tuntia. Hemavanista löytyy kyllä lentokenttä, mutta Suomesta käsin lentäminen tulee hieman kalliiksi. Hinnat ylipäätään ovat Ruotsin rinnekeskuksissa suunnilleen Suomen tasoa, mutta ruokaa (ja erityisesti herkkuja) saa vähäsen halvemmalla, samoin bensaa.

Tärkeimmät plussat ja miinukset Hemavan-Tärnabysta jouluviikolla tiivistäisimme seuraaviin:

+ Halpa majoitus! Säästö vähintään puolet Suomen jouluviikon hintoihin. Varaustakaan ei tarvitse tehdä puolta vuotta aikaisemmin.

+ Ei ruuhkaa hisseissä eikä rinteissä.

+ Lunta riittää yleensä jo tähän aikaan, samoin koskematonta off-piste -maastoa myös rinnekeskusten tuntumassa.

+ Laskettavaa kahdessa keskuksessa hyvin ottaen huomioon alkukauden laskukunnon.

– Hissejä ja rinteitä vielä niukasti auki, joten jos offit ei kiinnosta, niin saattaa käydä tylsäksi.

– Hemavanin yli 1100 metriin yltävä ”Kunkkuhissi” ei vielä auki.

– Ravintolat ja hotellit ym. auki vielä melko huonosti tai ei lainkaan. After-ski meiningit vasta vuoden alusta lähtien.

Lumista offia.

Suosittelemme Hemavan-Tärnabytä sekä perheille (Hemavan) että vaativammista rinteistä pitäville (Tärnaby), ja erityisesti vapaalaskijoille. Sieltä löytyy kyllä jokaiselle varmasti jotakin.

Lumikenkä- ja skinnailukohteita: Sarviestjåhken, Gierevarton ja Murtsertoppenin rinteet.

Oltiin hyvin tyytyväisiä myös uusiin välineisiimme, niin pikkusuksiin kuin monoihin! Sukset on oikeestaan yhtä ketterät kuin bleidit, mutta kanttiakin on jo vähän enemmän eikä tartte hypyissä olla niin pelko persiissä, että lentääkö sitä pyrstölleen. Monojen hiking -ominaisuus ja keveys olivat kyllä erittäin hyödylliset tunturiin kiipeämisessä, hyvin meni nimittäin lumikengissä, eikä kiipeäminen tuntunut ottavan sen enempää jalkoihin kuin tavallisilla kengilläkään. Parempi niin, kuin kantaa monoja suksien lisäksi repussa! Meilläkin molemmilla vielä odottaa Foot Balancen pohjalliset testikäyttöönottoa, sillä uudet monot piti muotouttaa ensin omaan jalkaan sopivaksi ilman pohjallisia. Katotaan milloin testataan, vai pitäiskö testata ensin muissa kengissä.

Nyt ootellaan vähän kelien pakastumista ja katotaan mihin mäkeen päädytään seuraavaksi. Oikein huikeeta Uutta Vuotta 2015 toivotellen:

– Venla ja Olli

Ps. Seuraa meitä Facessa ja Instagramissa!

Kommentoi