Yleinen

Kun arki ei nappaa – loman jatkoille Leville

Julkaistu: 13.1.2015

Tie vie taas pohjoiseen, tällä kertaa ihan kotisuomeen. Levillä toimiva KuruYoga-yritys* mahdollistaa meille reissun paikan päälle, ja luvassa olisi heidän puolestaan erilaisia joogailuja laskemisen lomassa. Reilu 700 kilometriä olisi taas lumista tietä nieltävänä, mutta kun tietää perillä odottavan palkinnon, niin täytyyhän sitä taas jaksaa istua pari päivää. 🙂 Keskiviikkona sinne ja sunnuntaina takaisin takaa kolme päivää täyttä hupia, ainakin toivon mukaan!

Lähde: KuruYoga.

Säät sattuvat juuri sopivasti parantumaan radikaalisti, alkuviikon yli 30 asteen pakkaset lauhtuvat alle kymmeneen. Huh, mikä tuuri! Luonnon luntakin näyttäisi olevan vähintään 50 senttiä, mikä mahdollistaa metsälaskemiset, jotka olivat vielä kuukausi sitten kiven alla koko Suomessa ja etelässä ilmeisesti edelleen.

Lähde: Foreca.

Samalla reissulla päästään rinteiden lisäksi siis tutustumaan myös joogaan, mikä Venlalta on jäänyt vielä kokonaan kokematta ja Ollillakin kokemusta löytyy vain pienen pintaraapaisun verran. Meille siis joogan maailma on aivan uusi. Ajatus siitä, että saa aamulla virtautettua kehon ja mielen laskemista varten ja rinteilyn päätteeksi verryttää jäykät jäsenet siihen tarkoitetussa harjoituksessa, kuulostaa varsin houkuttelevalta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Oisko tavoitteena tää? 😀   Lähde: KuruYoga.

KuruYoga tarjoaa kuutta erilaista jooga-tuntia, jotka kaikki sopivat hyvin talvisten aktiviteettien rinnalle. KuruYogan erikoisuutena on tarjota kylmien kelien rinnalle nimenomaan hot joogaa, eli lämpötila jooga-studiolla on nostettu jopa yli 38 asteeseen. Venla on sentään tanssinut balettia ikänsä ja on sitä kautta taipuva kuin paju (liekköhän?), mutta saa nähdä kuinka Ollin jäykät paikat vääntyvät näihin erilaisiin asentoihin. Hot jooga on kuulemma myös melkoista treeniä, joten voi olla että sitä on laskemisen ja joogaamisen jälkeen melko puhki. Jospa saisi jotain vinkkejä vähän arjenkin stressin lievittämiseen, kerkesi nimittäin tämä lomilta arkeen palaaminen jo nostaa heti verenpainetta kummasti…

Aikaisemmin olemme olleet Levillä jouluna 2010, ja muistikuviemme mukaan rinteitä ei ollut kovinkaan paljoa vielä silloin auki, mutta nyt näyttää huomattavasti paremmalta hyvän lumitilanteen vuoksi. Laskupäiviä tulee kolme, joten rinteisiin ei pitäisi myöskään ehtiä kyllästymään. Levi kuitenkin on Suomen yksi hienoimmista paikoista laskea, joten todella innolla odotamme päästä taas fiilistelemään sinne.

Levillä 2010.

Joten pidemmittä puheitta heti aamulla täydellä höyryllä kohti Lappia! Kyllä tää loman jatkoaika aina kelpaa… 😉 Seurailkaahan Instagamissa!

-O&V

*KuruYoga tarjoaa meille hissiliput, majoituksen ja joogatunnit.