Yleinen

Pippurinen Ukko-Koli, idän huippu

Julkaistu: 27.2.2015

Teimme poikaporukalla viime lauantaina päiväreissun Ukko-Kolille, jossa hiihtolomien rinneruuhkia hälvensi sopivasti vaihtopäivä. Saimmekin laskea varsin tyhjissä rinteissä, varsinkin päivän loppua kohden, mikä oli vallan hyvä asia, sillä päivän tarkoituksenamme oli testailla erilaisia suksia, joita vuokraamosta löytyi.

Etsi Waldo.

Samalla laskettelulipulla pääsee kyllä myös 10 kilometrin päässä olevalle Loma-Kolille, mutta päätimme höyläillä tällä kertaa ainoastaan korkeamman Ukko-Kolin rinteitä. Loma-Koli onkin tehty enemmän koko perheen rinneseikkailuja varten ja siihen kannattaakin ennen kaikkea perheellisten tutustua. Sieltä nimittäin löytyy tälle kaudelle uutuutena lasten maa, jonne vaahtosammuttimet voi huoletta jättää omien laskujensa ajaksi. Lue tästä bloggaaja-Nikon viime vuoden tuntemuksia Loma-Kolilta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Pidämme Ukko-Kolin rinteistä eniten niiden suuren 210 metrin korkeuseron ja monipuolisuuden vuoksi. Suurempaa korkeuseroa joutuu nimittäin metsästämään napapiiriltä saakka. Vaikka kyseessä on todella pieni keskus rinteiden lukumäärän (6) kannalta, on se #kotirinteeksi vallan mainio. Enkä tiedäkään ketään, joka olisi Kolin rinteitä moittinut, päin vastoin. Kannattaa tutustua Lumipallon kirjoittamaan esittelyyn tästä. Rinne-kartasta huomaa, että laskettavaa on niin pro-pujottelijoille kahden mustan rinteen muodossa kuin sunnuntailaskijoille sinisten ja punaisten vaihtoehtojen puolesta. Mikään rinteistä ei ole tylsä, vaan Kolin ”vuorimaisuuden” ansiosta rinteistä on luotu mielenkiintoisia. Ja yltääpä rinteistä jyrkin, ”ukko-koli”, Suomen top kutoseen jyrkkyydeltään ja eipä ihme, että siellä harjoittelivatkin Suomen lupaukset jonkin sortin suurpujottelua samaan aikaan.

Kuva: Koli.

1 Ukko-Koli, se kaikkein jyrkin ja tietenkin hurjin rinne. Toistaitoisten ei kannata eksyä. 800/212m
2 Välirinne *valaistu, jos erehtyy lähtemään mustan reitille, mutta tuleekin toisiin ajatuksiin. 880/212m
3 Pielinen *valaistu, tuolihissillä olevista rinteistä rennoin. 1000/212m
4 Yhdysrinne,  ainut mustapätkä ankkurihissien puolella, mukavan rento mustaksi. 1300/230m
5 Ipatti, ipatin kierron kanssa paras rinne niille, jotka eivät jyrkistä niin tykkää. 1300/230m
6 Ipatin kierto,  todella kiva silloin, kun jalat on muussia jyrkemmistä rinteistä. Perheen pienimmät tykkäävät myös taatusti! 1500/230m

Jokainen rinne on tyystin erilainen toisiinsa nähden, mikä tuntuu monipuolisuutena. Vaikka tahkoaisi rinteitä koko päivän, jotenkin tuntuu, että tylsistymistä ei silti esiinny. Ja jos metsäreiteille haluat mennä sit, niin niitäkin löytyy oikeastaan joka puolelta. Ukko-Kolilla on yksi kahdenistuttava maisema-tuolihissi jalkojen lepuuttamista varten ja kaksi vierekkäistä ankkurihissiä pitämään ruuhkat aisoissa. Ruuhkia ei pahemmin esiinnykkään Kolilla (paitsi ehkä pääsiäisenä), joten jos keväthangille halajat rauhallisiin rinteisiin, niin tiesi vieköön Kolille!

Mustan ukko-koli-rinteen äärellä.

Meidän laskuvälinehistoriammehan Venlan kanssa on varsin huvittava, jos ajatellaan, että viimeiset kymmenen vuotta laskimme bleideillä ja vasta viime syksynä uskalsimme hankkia välimallin suksiksi mini-kokoiset twinit, ihan jo siksi, että rinnelasku onnistuisi paremmin. Nyt pääsin kokeilemaan sitten ihan oikeita välineitä ja miten voikaan olla eroa suksissa kuin yöllä ja päivällä! Muutkin porukassa testailivat vuokraamon parhaimpia välineitä ja monet suksista olisivat tuntuneet mielellään lähtevän kotimatkallekin mukaan.

Välineurheilua vuokraamon vehkeillä.

Jos on hankkimassa uusia suksia, niin sen vaihtoehdon lisäksi, että hankkii välineet sokkona netistä tai pintapuolisesti kaupassa tarkastelemalla, voi laskettelukeskuksien vuokraamoista kokeilla testisuksia, joita on sitten myös siellä myynnissä. Ja vinkkinä mainittakoon, että viime vuoden testisukset voi saada ostettua yllättävänkin edullisesti 😉 Aluksi otimme kokeiluun ihan perusvuokrasukset ja sitten vertasimme niitä lähemmäs tonnin arvoisiin testisuksiin. Edelleen… se yö ja päivä! Kannattaa kokeilla samalla kertaa, höppänämpikin huomaa eron! Tai sitten jos olet kovin tykästynyt omiin suksiisi, älä vaan testaa parempia 😀

Jos et ole vielä Ukko-Kolia päässyt testaamaan, niin tällä hetkellä rinteet ovat vielä hyvässä kunnossa ja toivottavasti kausi jatkuu vielä huhtikuulle asti, niin kuin pari vuotta takaperin tuntui pääsääntöisesti jatkuvan. Kolilta löytänet vauhdin hurmaa, upeita kansallismaisemia, sekä toki hyvät majoittumismahdollisuudet, joista voisi mainita Ukko-Kolin huipulta löytyvän Sokos-hotellin kylpylöineen.

Tässä vielä vuoden varrelta muut Koli-aiheiset postauksemme: Myönteistä mieltä metsästämässä, Mökkihöperyyttä muun muassa, Kesä-Koli vol.1 ja Kesä-Koli vol. 2

Kiitos Kolille välineiden ja päivälippujen sponsoroinnista!

-Olli

P.S. Venlan almanakka on ollut koulun ja muiden harrastusten täyteinen, niin emme ole päässeet vähään aikaan samoissa rinteissä käymään, paitsi huomenna Tahkon merkeissä. Myös pohjallisasiaa tulossa!

Rinnepäivystäjä ”työssään”.

 

Kommentoi blogikirjoitusta

  • olli & venla sanoo:

    Jep, aivan totta! Vielä kerkii… 🙂

  • Niko76 sanoo:

    Noita kuvia katsellessa tuli heti mieli päästä Kolille. Vaikkei Ukko-Kolilla olekaan kovin paljon rinteitä, kulunut viisaus ”Laatu korvaa määrän” pitää niiden osalta enemmän kuin paikkansa. Kun vielä maisemat ovat Kolilla aivan loistavat, yhtä hyvän keskuksen löytääkseen pitää matkustaa aika kauas.

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *