Yleinen

Lautailupäiväkirja osa 2: Kestääkö kantti?

Julkaistu: 19.4.2015

Ollin onnistuneen lautailupäivän innoittamana minäkin löysin itseni lumilauta kourasta paria viikkoa Ollin ensikokeilua myöhemmin. Viimeksi olin koskenut moiseen tappovekottimeen suunnilleen kymmenen vuotta sitten, yläasteikäisenä. Siihen aikaan sukset oli ihan nössöjen vehkeet, joten massaan sulautuakseni minäkin kävin kerran pari talvessa kavereitten kanssa istumassa rinteessä lauta jalassa. Etukantti oli mulle yhtä vieras termi kuin kypäräkin, joita siihen aikaan näkyi rinteessä yllättävän vähän. Hyvä, ettei mitään pahempaa koskaan sattunut! Lautailemaan en siis koskaan oppinut, ja siitä syystä vaihdoinkin myöhemmin laskuvälineeni takaisin yhdestä kappaleesta kahteen.

20150327_144148

Mikä tää on?

Joku siinä ajatuksessa nyt kuitenkin monen suksivuoden jälkeen alkoi taas kiehtomaan, varsinkin kun Olli hehkutti päivät pääskytysten, miten siiiiiistiä oli oppia uutta! Hieman hirvitti lähteä vain lautailun juuri aloittaneen mieheni oppien varassa mäkeen, mutta luotin siihen (tai ainakin toivoin), että selviän samoilla vinkeillä ilman aivotärähdystä. Näin nimittäin itseni sielujen silmin takomassa päätäni rinteeseen, kun mikään ei onnistu, ja Ollin hehkuttamassa vieressä, miten helppoo se kääntyminen onkaan. Päätin kuitenkin niellä ylpeyteni ja heittäytyä osaamattomaksi, ottaa kuin mies sen, mitä vastaan tulee. Vielä kun Loma-Koli tarjosi mulle rinnepäivystäjän seuralaisena ja bloggaajana lipun ja lautavuokran, niin ei auttanut muu. Lauta jalkaan ja menoks!

20150327_153050

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Ja ihan kuin en olisi ikinä lautaan koskenutkaan! oli ekat fiilikset kaksi jalkaa samaan lautaan lukittuna. Olo oli ihan totaalisen urpo siinä lasten rinteen puolivälissä. Miten tästä pääsee edes ylös? Onneksi aurinkoisen perjantain kunniaksi väkeä ei rinteessä liion ollut. Saipa yrittää rauhassa! Takakantilla alas ja sompahissillä ylös. Jes, onnistuin. Olli kehotti vaan kanttaamaan muutaman mäen, mutta en tainnut malttaa. Kyllähän multa tää takakanttaus onnistuu, vanhasta muistista! Entäs etukantti? Sitä harjoittelin jonkin aikaa, kunnes sekin kävi tylsäksi. Seuraavaksi piti voittaa se kuuluisa pelko, painoko pitäis laittaa etujalalle? Kääntyminen tuntui jonkin aikaa ihan utopistiselta, kunnes yhtäkkiä, etukantilta takakantille, jes! Ja hississäkään en ollut kaatunut kertaakaan. Varalta irroittelin kuitenkin aina takajalan, ainakin siksi, että pääsin edes koko hissiin.

20150327_154314

Parin tunnin jälkeen takapuolessa ja polvissa tuntui jo aika mukavasti, ja nälkäkin hiipi. Takakantilta etukantille siirtyminen tuotti vielä hieman hankaluuksia, mutta piruetit onnistuivat jo ekstraloivalla ihan hyvin toiseen suuntaan. Pitkän ja maittavan ruokatauon jälkeen maha oli niin täynnä, että ajattelin jatkamisen olevan mahdotonta. Täysi vatsa kuitenkin unohtui saman tien, sillä riemastuin siitä, että tauko oli tehnyt tehtävänsä myös muussa suhteessa, nimittäin olin ottanut tauolla ison harppauksen eteen päin! Onnistumisen elämyksestä toiseen, kääntymiset menivät nimittäin jo aika hyvin! Muutama tunti hujahti nopeaan, mäkeä mäen perään. Lopulta uskalsin jo ihan lastenrinteen ylhäältä ”jyrkältä” asti kääntyillä alas. Ja tajusin olevani nopeampi kuin Olli! Jes, on se riemullista voittaa toinen, vaikkei tää mikään kilpailu kai ollutkaan… 😉

20150327_153744

Hienointa oli kokemus siitä, ettei se lauta ollutkaan enää niin pelottava. Vaikka vielä en ollutkaan niin (uhka)rohkea kuin Olli ja Ollin lautailukamu mennessään ekana päivänä ankkurilla ”aikuistenmäkiin”, olin silti aika ylpee itestäni. Opin jotain ihan uutta! Tuntuu, että tällaisia kokemuksia saa nykyään ihan liian harvoin, kun pyörällä ajojen ja hiihtämisien ja pianonsoittojen alkeet on jo opeteltu pienenä. Sain kyllä oikeesti kunnon flow-kokemuksen tuolla rinteessä kovasti keskittyessäni, enkä taatusti koko päivänä aatellut mitään kouluhommia tai tekemättömiä töitä. Toki suksillakin laskiessa hyvänä päivänä kaikki maailman murheet karisee harteilta ja aina oppii jotain uutta, mutta lautailun alkeittein opettelu vei kyllä mennessään vielä eri tavalla.

20150327_155731

Toinen kerta laudalla viime viikonloppuna laskukautta päättäessä oli onnistunut sekin, ja uskaltauduin jopa aikuisten oikeeseen rinteeseen ja ankkurihissiin. Ja itseasissa se menikin jopa paremmin kuin lasten rinteessä. Aina pieni lisähaaste saa keskittymään vielä vähän paremmin ja sen seurauksena taidon oppimisessa harppailee eteenpäin yleensä sitä mukaa, kun uskaltaa itseään haastaa. Kauden päätös sai aikaan sen, että malttamattomana jo odottelen ensi kautta ja lautailun salojen kaivelemista lisää! Huippua! Toki suksianikaan en aio unohtaa… 🙂

Kevätterkuin, Venla

20150412_161547

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *