Yleinen

Vaarojen kävelymaratooni

Julkaistu: 28.9.2015

Joskus on kiva vähän testata itteensä. Tutkiskella miltä tuntuu koetella omia rajoja kestävyydessä. Missä kunnossa on? Kuinka paljon jaksaa? Kuinka koville ottaa? Mihin sattuu? Kuinka hyvin sen kestää? Millanen fiilis siitä tulee?

WP_20150723_20_41_11_Pro

Ei nyt puhuta mistään ultrajuoksuista tai edes maratooneista, koska ne on asia erikseen. Niihin pitää (ainakin yleisesti ottaen) treenata aika pitkäjänteisesti ja valmistautua hyvin. Meille, satunnaistreenaajille, tällainen sopiva testaus oli, joillekin trailrunnereille ehkä Vaarojen maratonistakin tuttu, Kolin Herajärvenkierros 43 km yhdessä yössä kävellen. Kevyillä kantamuksilla ja pelkillä eväspausseilla reissu on aivan erilainen kuin rinkkojen kanssa ja yöpymällä. Molemmissa on omat haasteensa ja hauskuutensa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

WP_20150723_20_42_44_Pro (2)

Edellisen kerran samanlaisen tempauksen teimme kuusi vuotta sitten Ollin ollessa ensimmäistä kesää Kolin maisemissa. Ollille se taisi olla aikamoinen tervetulotoivotus Venlan perheeseen, mutta pienellä kannustuksella (painostuksella?) se tuli ihan kunniakkaasti meidän molempien osalta suoritettua. Tänä kesänä meidän sitten piti kokeilla samaa uudestaan, tarkoituksena vähän vertailla, kuinka on fyysinen ja psyykkinen kestävyys parantunut  (tai huonontunut) tässä vuosien saatossa.

WP_20150723_20_15_49_Pro

Ajankohtana oli heinäkuun loppupuoli. Lähtö tapahtui puoli viiden aikaan illalla ja takaisin oltiin seiskan jälkeen aamulla, joten reissussa meni vajaa 15 tuntia eli kestoltaan suunnilleen saman verran kuin edelliselläkin kerralla. Tällä kertaa reissun huonona puolena oli tosiaan märkä keli ja pari-kolme tuntia melko pimeää talsimista yön pikkutunneilla. Ei nähty auringonnousuakaan, joka edelliseltä kerralta jäi upeana mieleen Pikku-Mäkrältä katsottuna. Tällä kertaa aamulla vastassa oli sumupilvi.

WP_20150724_06_22_18_Pro

Kuuden jälkeen aamulla Vesivaaralla. Loppu häämöttää.

Kierros meni ehkä helpommin kuin odotettiinkaan. Vasta 25 km:n jälkeen alkoi jalka painaa toden teolla ja 32 km:n kohdalla oli ehkä väsymyksen suhteen henkisesti raskaimmat hetket. Viimesillä kilsoilla joka paikassa tuntui fyysisesti pahalta, mutta lopun häämöttäessä sen kestää aina yllättävän hyvin ja lisäpuhtia löytyy. Edellisen kerran muistot olivat kuitenkin paljon tuskallisemmat, kuin mitä tällä kerralla koettiin. Tästä ehkä voisi siis päätellä, että henkistä ja fyysistäkin kehitystä on tapahtunut. Aikuistumistako kenties? Ainakin valmistauduttiin reissuun paremmin, sekä vaatetuksen että eväiden suhteen. Asiaan toki vaikutti sekin, että edelliskerralla päätös lähtöön tehtiin tuntia ennen, nyt oltiin kuitenkin suunniteltu koko kesä, ainakin ajatustasolla.

WP_20150723_20_24_24_Pro

Ihan hauska reissu oli, eikä tästä kerrasta jäänyt kovin negatiivisia muistoja, eikä edes pahoja rakkoja. Sen verran toki joissakin paikoissa tuntui, että kovin paljoa pidempään ei olisi pystynyt tällä kertaa jatkamaan. Tällaiseen reissuun lisäraskauden tekee erityisesti se, että joutuu valvomaan yön yli. Ehkä ensi kesänä sitten koko kierros, eli noin 66 km. Onneksi ei tällä kertaa oltu niin ahneita, että oltaisiin sitä lähdetty yrittämään, vaikka vähän ajatus kutkuttelikin mieltä. Kyllä sitä sai ihan tyytyväinen joka tapauksessa olla itseensä ja suoritukseensa. Ja parasta tässä kaikessa oli se, kun sai suihkun jälkeen sukeltaa kaikkensa antaneena peiton alle ja krooh pyyh… Aika harvoin voi niin paljon arvostaa tällaisia perusasioita, kuin sen jälkeen kun on tehnyt jotain itselleen hieman extremeä.

Suosittelemme silloin tällöin kokeilemaan jotain vastaavaa! Myös ”virallisen” Vaarojen maratonin voi suorittaa tähän samaan tapaan retkisarjassa, tosin se reissu tehdään päiväsaikaan.

– O&V

WP_20150723_19_04_08_Pro

Nää lampaat on samaa mieltä!

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *