Uncategorized

KuruYoga @ Levi

Julkaistu: 02.1.2015

Hyvää uutta vuotta 2015! Jokunen tovi sitten tarjosi Lumipallo yhteistyössä KuruYogan kanssa allekirjoittaneelle mahdollisuutta tutustua Levillä kauden alussa toimintansa aloittaneeseen KuruYoga -studioon. Itselläni kun aiempaa joogakokemusta ei juurikaan ole, arvelutti joogaminen laskureissun yhteydessä alkuun hieman mutta onnekseni tilaisuuteen tuli kuitenkin tartuttua. Siispä sovin KuruYogan puuhamiehen Mikon kanssa jotta tulisimme kaksistaan vaimon kanssa Levin maisemiin jouluna, jolloin parilla arkivapaalla saisi kätevästi rakennettua kokonaisen viikon laskemista, hiihtämistä ja joogaamista varten maksimoiden konttorityöläisen tehokkaan irtautumisen toimistoarjen Excel-ikeestä. Kahden henkilön hissiliput ja majoitus tultaisiin hoitamaan KuruYogan toimesta.

 

Levillä vastassa pakkasta, gondoli ja sininen hetki.

Keskipäivän kaamosaurinko pysytteli sinnikkäästi horisontin alapuolella. Pitkästä aikaa pääsi myös ulkoiluttamaan tätä jo 10 vuoden ikään ehtinyttä viime kauden enimmäkseen autotallissa lojunutta rinnepulkkaakin.

 

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Edellinen laskukausi tuli pääteltyä Levillä Camp531:n merkeissä ja aiemmatkin Levin reissuni ovat osuneet pikemminkin vapun tienoille kuin parhaaseen sesonkiaikaan. Olikin mielenkiintoista päästä tsekkaamaan keskuksen tarjonta myös keskellä komeinta kaamosta. Matkustusmuodoksi valitsimme sen nopeimman, helpoimman joskaan ei huokeimman eli suorat lennot Hesa-Vantaalta Kittilään. Toisaalta halusimme saada Lapin oleilustamme ajallisesti kaiken irti ja toisaalta tätä eteläisen Suomen ja Lapin väliä on takavuosina ihan riittämiin tullut sahattua niin bussissa, pakussa kuin henkilöautossakin. Lisäksi FinnairPlus Silver-tason pisteillä on mahdollista checkata 2 x 23kg kampetta ruumaan joten kaksi ihmistä saa kaiken olennaisen (lautabägi, suksipussi, matkalaukku) lisäveloituksetta matkaan. Lentoliput kustansi muutaman satalappusen verran, valitsemamme aamuvuorot vielä jokusen euron vähemmän.

Rinteet kuosissa ja valoa riittää.

 

Maailmancup-gondolissa matka huipulle taittuu ripeästi, hyvän kun ehtii turisti nokkaansa ikkunasta ulos työntää.

 

Mestoille päästyämme majoituimme hirsimökkiin parin kilometrin päähän Levin keskuksesta. Siirtymät mäkeen ja joogaan eivät kuitenkaan tuottaneet ongelmia – käytössämme kun oli henkilöauto Kurujoogajien puolesta. Kiristyvistä pakkasista huolimatta tuon parin kilometrin välin tosin mielellään viikon mittaan taittoi jalkapatikassakin raikkaasta talvisäästä ja hiljaisen mökkikylän tunnelmasta nauttien. Mahdollisuus olisi ollut myös asettua lähemmäksi joogastudiota hotelli Hullu Poroon viikon ajaksi eräitä muita LeviWellness -palveluja hyödyntäen, mutta päätimme kuitenkin mennä mökki + jooga -kombinaatiolla. Mökkimajoituksessa on mielestäni muutenkin enemmän sitä Lapin fiilistä.

Ruokahuollon osalta teimme saapumispäivänämme täsmäiskun Sirkan S-Markettiin johon olimme jo etukäteen tilanneet viikon tarpeiksi arvioimamme määrän elintarvikkeita. Menettelyä voi kyllä suositella, vähentää kummasti säätämistä vieraassa ruokakaupassa, kun käytännössä sai kävellä kaupan ovesta suoraan kassalle noutamaan valmiiksi kasatut ostoskassit. Alkon kautta vielä laatikollinen jotain riittävän hyvää punkkua mukaan joten viikon perustarpeet sai näin vaivattomasti haltuun. Ulkoruokintaan ei tarvinnutkaan koko viikon aikana turvautua, muutamaa rinneravintolassa lounaaksi vedettyä porosoppaa lukuunottamatta.

Varhaisen aamulentomme ansiosta pääsimme jo heti saapumispäivänä availemaan murtomaahiihtokautta läheisen Kätkätunturin suuntaan. Ladut olivat arktisisten pakkaslukemien ansiosta ensiluokkaisessa kunnossa, vaikkakin toki auki oli vain osa koko verkostosta.  Etelän sadekaamokseen verraten tykkylumiset tunturimaisemat olivat jotain eeppisen kaunista ja välillä teki mieli vain pysähtyä ladun varteen täydellistä rauhaa, hiljaisuutta ja iltapäivän sinistä hetkeä fiilistellen. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli myös ensimmäiset sessiot KuruYogan tiloissa hot stretching -venyttelyn merkeissä.

Välillä on hyvä pysähtyä ja hengittää.

 

Ladut ensiluokkaisessa kunnossa. Ainoa haaste oli reippaissa pakkaslukemissa hiihtolenkkien aikana taskussa jäätyvä puhelin, jolloin virtuaalikeuliminen Sports Trackeriin logatuilla urheilumäärillä jäi tältä reissulta tekemättä. 1st World Problems?

 

Hot stretching -kuumavenyttely suoritettiin reilu 30-asteisessa studiossa joogamatolla rauhalliseen tahtiin vaikkapa pilatesista tuttuja hierontarullia ja venyttelijän omaa painovoimaa hyödyntäen. Rullailu keskittyi lähinnä alaraajojen ja selän alueelle, lihaksia ja lihaskalvoja työstäen. Miellyttävällä, joskin hetkittäin ehkä kivuliaallakin rullailulla on eittämättä hyvä palauttava vaikutus pitkän lasku- tai hiihtopäivän päätteeksi. Ensimmäisen päivän venyttelysessio oli myös hyvä tutustuminen sekä studioon että KuruYogan henkilökuntaankin. Tunnin jälkeen sovimmekin päätoimisen joogaohjaajan Idan kanssa osallistuvamme viikon aikana mahdollisimman monelle tunnille ja jouluaattoa lukuunottamatta joogattua tulikin joka ikinen päivä. Käytännössä joogasimme KuruYogan tarjonnan kokonaisuudessaan läpi.

Ida – oppaamme joogan maailmaan, joogaohjaaja jo toisessa polvessa.

Aurinkotervehdyksen kautta Soturi 2 -asanaan Hot Mix -tunnilla.

 

Soturista siirrytään luontevasti seuraavaan asentoon avaamaan rintakehää ja lantion seutua.

Hot-joogatunnit olivat viikon aikana varsin suosittuja, mikä toki vain hyvä asia. Sopivasti mattonsa ja pyyhkensä lattialle asettelemalla löytyi jokaiselle kuitenkin riittävästi salista tilaa. Ulkomaiden Lappi-turistitkin huomioittin, sillä tarvittaessa Ida vetää joogatunteja sujuvasti myös englanniksi.

 

Tällä tavoin viikon ohjelmamme rungoksi muodostui hyvin pitkälti hiihdon, laskemisen ja joogan muodostama kolminaisuus. Elohopean painuessa parhaimmillaan -30 C lukemiin tuntui ajatus kehonhuollosta +38 C lämmöissä muutenkin tervetulleelta. KuruYogan tuntivalikoima on asiaan vihkiytymättömällekin varsin kattava – tarjolla on kaikkea fyysisestä kuntoa kohottavasta Hot Flowsta rauhallisempaan after-ski Yin-joogavenyttelyyn perhe- ja lapsijoogaa unohtamatta. Itse taisin kirjaimellisesti lämmetä eniten 90 minuutin Kuru Hot -sessiosta jossa trooppisiin lämpötiloihin lämmitetyssä joogastudiossa käydään koko keho läpi lihasvoima-, tasapaino- sekä hengitysharjoittein. Puolitoistatuntisen session alkupuoliskolla keskitytään tekemään useita tasapainoa ja lihaksia harjoittavia jooga-asanoita, missä viivytään välillä pitkähköjäkin aikoja. Sessiot päättyvät rauhallisempaan selinmakuulla tapahtuviin aineenvaihduntaa ja kehon liikkuvuutta kehittäviin liikkeisiin. Tunnin jälkeen olo kropassa on kuin kovemmankin urheilusuoritteen jälkeen. Hikeä sai pyyhkiä ja vesipulloa täyttää, tehokasta treeniä siis!

Rauhallisempaa tempoa KuruYogan valikoimasta tarjoilee mm. jo aiemmin mainittu Yin-venyttely. Omakohtaisesti kun tuota venyttelyä varsin harvoin koskaan tulee tehtyä on omat liikeradat jo valmiiksi melko rajalliset. Tämä ei kuitenkaan tuottanut liiemmin ongelmaa, sillä erillisten joogablokkien avulla vaadittuihin asentoihin taipuu helposti kaltaiseni polvivaivoista ja istumatyöstä kärsivä MS-Officen näivettämä rautakankikin. Oikean polven jäykkyydestä ja kirurgisista operaatioista johtuen en itse taivu käytännössä enää juuri lainkaan mm. polvi-istuntaan, mutta blokkien avulla raajoja voi tukea parhaaksi katsomastaan suunnasta varmistaen tehokkaan ja nivelystävällisen vaikutuksen. Erinomaista palauttavaa liikuntaa siis ja toki sopii mainiosti korvaamaan vaikkapa perinteisen baari-after-ski -elämöinnin, mikäli moisesta nyt muutenkaan enää perustaa.

 

Osaan tunneista sisältyy myös rauhallista ja rentouttavaa musiikkia.

Korppiasana. Seisten ja makuulta tehtävien liikkeiden lisäksi joogataan välillä myös ruotonsa kokonaisuudessaa käsien varaan tukien.

Jousikaariasana kehittää tasapainoa ja venyttää mm. etureisiä.

Ida demosi pyynnöstäni myös eräitä pro-tason liikkeitä missä kroppaa väännetään jo melkoiselle mutkalle. Esimerkiksi tätä sudenkorentoa ei KuruYogan asiakkailta onneksi ihan heti odoteta!

 

Rinteiden ja laskemisen puolesta olivat Levin setit pitkälti odotetun kaltaiset. Ankaran pakkasen ansiosta mäet pysyivät hiihtolatujen tapaan läpi päivän todella hyvässä kunnossa ja riittävällä vaatetuksella tunturissa viihtyi vaikka koko päivän. Kaikkia rinteitä ei joulun seutuun suinkaan vielä oltu saatu avatuksi mutta olemassaolevaa mäkitarjontaa pommitti mielellään eurocarvingin hengessä. Rinnelaskun puolesta suosikkini olikin kruisailla World Cup -baanaa sopivat soundtrackit kuulokkeissa gondolihissin tarjotessa nopeat kyydit takaisin toppiin. 2014-15 -kauden uusinta hissikattausta Levin etelärinteillä on viimeisen päälle nykyaikainen Southpoint missä hissimatka taittuu ripeästi suuren maailman hiihtokeskuksista tutulla kuomulla ja Levin tapauksessa jopa penkinlämmittimillä varustetussa superchair -tuolihississä. Rinteiden lisäksi myös Snowparkit oli halfpipeä lukuunottamatta saatu avattua. Rinnepäivät olikin hyvä päättää leppoisaan eturinteen parkkisessarointiin ennen joogaan tai ladulle siirtymistä.

Southpointin uudessa supernopeassa tuolihississä lisävarusteena  penkinlämmittimet.

Hienon viikon kruunasi riemukas Steve’n’Seagullsin keikka Ihku Barissa. Orkesterin settilista koostuu bluegrass-country -sovituksista lähinnä heavy- ja hardrockin klassikoista. Huikeita laulustemmoja ja muutenkin taitavia ja sympaattisia muusikoita. Jos osuu kohdalle niin mene ehdottomasti katsomaan! Oma coversuosikkini Dion Holy Diver, hienosta heviklassikosta löytää stemmoilla, banjolla ja vaihtobassolla aivan uusia tasoja.

Jouluaattoinen kirkas tähtitaivas tarjoili komeita revontulia.

 

Kaamoksen ja tällä reissulla myös revontulien kokeminen Lapin kireissä pakkasissa teki lähtemättömän vaikutuksen. Näinpä yhteenvetona joulun joogaviikosta Levillä jäi kotiin viemiseksi todella hienot kokemukset ja fiilikset. Lautalajeistahan etenkin surffin puolella joogaamisella on pitkät perinteet off-season treeninä mutta enpä näkisi huonona joogan yhdistämistä lumilautailuun, hiihtoon tai perinteiseen lasketteluunkaan. Lisäksi perus puntti-/cardiotreenin verrattuna joogan pitkä historia ja lajin sielukas luonne kiinnostaa kovasti – oletettavasti kun tätä ihmisenä olemisen henkistä ulottuvuutta on tullut vuosituhansien aikana jossain Intian niemimaalla kelailtua joogin jos toisenkin toimesta.

Kiitokset siis majoituksesta, hissilipuista ja autolainasta KuruYogan Mikolle ja Susannalle ja joogatunnit rautaisen ammattimaisin ottein vetäneelle Idalle!

Namaste

 

KuruYoga Facebookissa

KuruYoga intternetissä