Kausi pakettiin I: Kiinnostaako bloggaaminen?

Julkaistu: 30.4.2014

Huomenna alkavan toukokuun kunniaksi alkaa hiljalleen olla aika panna kulunut kausi pakettiin. Monet Etelä-Suomen keskuksista ovat jo olleet suljettuina iät ja ajat, mutta Lapissa laskettelukausi jatkunee vielä ainakin viikon. Koska en ole matkustamassa pohjoiseen, kokoan nyt kamppeeni odottamaan ensi kautta. Niin joutunevat täällä tekemään monet muutkin, sillä jopa Kauniaisissa alkaa olla liian vähän lunta. Vielä toissapäivänä joukko urhoollisia junioreita tosin vielä laski rinteen jäljellä olleilla lumilla.

Suuria odotuksia, ansaittuja kiitoksia

Odotukseni tätä kautta kohtaan olivat syksyllä korkealla, olihan edeltävä kausi ollut hieno ja luminen. Tiedossa oli niin hiihtokoulua, laskemista lähikeskuksissa kuin mukava Itävallan-matka maaliskuussa koko perheen voimin.

Syksyn SkiExpo-messuille lähdimme oikeastaan vain katselemaan, koska talven matka oli jo tilattuna eikä varustehankintoihinkaan ollut juuri tarvetta katselemaan. Varsin paljon kaikenlaista mielenkiintoista messuilla oli tarjolla. Jälkeenpäin ajateltuna kohokohta oli kuitenkin vierailu Lumipallon pisteessä. Muutaman kerran Lumipallon sivustolla vierailleena ajattelin pistäytyä nopeasti vilkaisemassa, millaisin ajatuksin lähinnä nettimaailmassa toimivan yrityksen väki on itsensä messuille punnertanut. Yllättäen edessäni seisoi herrasmies (epäilemättä Lumipallon Antti), jolla oli suora kysymys: ”Kiinnostaako bloggaaminen?” ”No, ei takuulla kiinnosta”, ajattelin, mutta muutaman minuutin asiaa mietittyäni aloin tulla toisiin ajatuksiin: ”Kun kerran työksenikin askartelen tekstien parissa, miksen kirjoittaisi itsekin jotain mukavasta harrastuksestani?” Niinpä ilman mitään suuria ajatuksia perustin tämän blogin jo samana iltana – enkä ole päätöstäni joutunut katumaan. Jo ensimmäisellä kaudella blogini vei minut moniin paikkoihin, joihin en olisi voinut kuvitellakaan näin pian päätyväni. Haluankin tässä esittää myös Lumipallolle kiitokseni unohtumattomasta kaudesta!

Werneriä ja vesisadetta

Seuraava kauden alkua edeltänyt koitos oli tyttären ilmoittaminen Kauniaisiin Wernerin hiihtokouluun. Ilmoittautumistilaisuus, josta kirjoitin erillisen blogikirjoituksen, oli tapaus sinänsä. Vaikka paikalla oli väkeä kuin vappumarkkinoilla, kaikki halukkaat ilmeisesti pääsivät haluamilleen kursseille. Ainakin kävi hyvin ilmi, ettei nuorista laskettelun harrastajista ole Etelä-Suomessa pulaa.

Hiihtokoulun ilmoittautumistilaisuudessa riitti väkeä.

Kun ensimmäiset pakkasjaksot viimein saapuivat marras-joulukuun vaihteessa, kävin muutamaan otteeseen seuraamassa kotirinteeni lumetuksen edistymistä. Hyvältä kaikki näyttikin, kunnes yllättäen saapunut uusi lämpöaalto sotki tilanteen. Niin Kauniainen kuin Swinghill jäivät vielä avaamatta. Sen sijaan Vihdissä ja Talmassa asiat saatiin sellaiselle mallille, että laskuhaluiset pääsivät kokeilemaan rinteitä.

Ensilumetusta Kauniaisissa 29.11.

Tappioita ja voittoja

Avasin tyttäreni kanssa laskukauden Talmassa 4.12. Muutaman mukavan laskukerran jälkeen Talmankin rinteet alkoivat valitettavasti kärsiä lämmöstä niin, että keskus joutui sulkemaan ovensa uusia pakkasia odoteltaessa. Joulun aikaan koko Etelä-Suomen laskukauden todellinen alkaminen näytti kovin epävarmalta, kun sääennusteet tarjosivat viikosta toiseen vain plussakelejä. Mukavaa piristystä joulun ja parempien säiden odotukseen kuitenkin tarjosi Mankkaan Suksihuollon kuvakilpailu, josta tyttäreni voitti hienot laskettelulasit ja pipon.

Talmassa laskettiin varsin vaihtelevissa oloissa.

Kohti Kolia ja uutta vuotta

Vuoden viimeiset ja lupauksia herättäneet laskut kävimme laskemassa Kolilla. Pohjois-Karjalassa luonnonlunta oli vielä jäljellä hieman, vaikka lämpötila oli sielläkin plussan puolella. Komeissa vaaramaisemissa oli yllättävän vähän laskijoita, ja nautimme laskemisesta koko pitkän mutta sumuisen päivän.

Koli oli mukavan luminen poikkeus lumettomassa Suomessa.

Kolin rinteet olivat kaikkiaan hyvin myönteinen yllätys, ja aloimme heti suunnitella, että Kolille olisi mukava tulla joskus uudestaan. Siihen ja moniin muihin kokemuksiin tarjoutuikin mahdollisuuksia heti vuonna 2014, joka oli hienoja yllätyksiä täynnä.

Tällä piirustuksella irtosi voitto Mankkaan Suksihuollon kuvakilpailusta.

Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen loppukautta, joka toi mukanaan Itävallan-matkan sekä Lumipallon kautta tarjoutuneet mahdollisuudet vierailla Ukkohallassa, Åressa ja uudelleen Kolilla.

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kylpylän kautta kotiin: Åre IV*

Julkaistu: 28.4.2014

Viimeisen matkapäivämme aamuna saatoin todeta, että taisi sittenkin olla hyvä, että Bygget sulki ovensa jo klo 2. Vaikka unet jäivät melko lyhyiksi, olimme kaikki hengissä ja vieläpä varsin hyväkuntoisina. Aamu alkoikin vilkkaan pakkaamisen merkeissä, sillä meidän piti luovuttaa huoneistomme viimeistään klo 9. Onneksi meillä oli mahdollisuus säilyttää päivän ajan tavaroitamme Brunkullan vastaanoton tavarasäilytyksessä.

Parkkeja ja pitkiä nousuja

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kukin tahoillemme. Eetu ja Miika halusivat kokeilla uudestaan Rödkullenin parkkeja. Itse lähdin samaan suuntaan, koska halusin tutustua tarkemmin, mitä samalla alueella olisi tarjottavanaan perheille ja lapsille. Pilvisestä säästä huolimatta väkeä rinteissä riitti melko paljon.

Rödkullenin alue on vuosien varrella muuttunut paljon. Björnenin tavoin alueella on paljon tekemistä etenkin lapsiperheille, mikä näkyy myös niin rinteissä kuin palveluissakin. Tarjolla on muun muassa eväidensyöntipaikkoja ja muita sopivia levähdyspisteitä. Lapsille on varattu myös sopivan helppoja harjoituspaikkoja niin hyppimiseen ja muuhun temppuiluun kuin pujottelun ensiaskeleiden ottamiseen.

Yksi monista lastenalueista

Kuusimetsästä kohti puutonta huippua

Pitkät ankkurihissimatkoja vieroksuville Rödkullenin alue taas saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Etenkin matka Rödkulleliftenillä kestää todella kauan, osin jo sen vuoksi, että hissin nopeus on ilmeisesti usein säädetty lapsiasiakkaiden vuoksi varsin hitaasti. Maisemiltaan Rödkulleliften sen sijaan tarjoaa mukavia yllätyksiä. Kuusimetsän siimeksestä lähtevä hissi kulkee läpi eri metsävyöhykkeiden ja päätyy vaivaiskoivujen täyttämän maiseman jälkeen paljaaseen ja puuttomaan tunturiin. Rödkullenistä pääsee myös kohti Åreskutanin huippua aina kabiinihissin yläasemalle saakka, jos haluaa vielä viettää aikaansa useiden muiden ankkurihissien kyydissä.

Rödkullenin ylärinteiden puutonta maastoa

Ruotsalainen lounas, ”suomalainen” sauna

Laskettuani pari tuntia pitkin Rödkullenin mukavia ja helpohkoja rinteitä oli jo aika siirtyä lounaalle Timmerstuganiin, jossa seurueemme kokoontui. Suositussa ravintolassa nautitun maistuvan lounaan jälkeen laskimme matkamme viimeiset laskut VM8-hissin ala-asemalle ja menimme palauttamaan vuokravälineemme. Tuntui hieman haikealta ajatella, että laskut Åressa oli siltä erää laskettu. Laskettavia rinteitä ja laskuintoa olisi itse kullakin ollut varmast jäljellä vielä useiksi päiviksi.

Koska lentokenttäkuljetuksemme lähtöön oli vielä useita tunteja, hyödynsimme ylimääräisen ajan vierailemalla Åren keskustassa sijaitsevan Holiday Clubin kylpylässä. Pramea, hieman amerikkalaistyylinen Holiday Club on melkoinen poikkeus Åren muuten melko perinteisen rakennuskannan joukossa. Rakennuksen tiloissa toimii hotellin ja kylpylän lisäksi muun muassa useita ravintoloita ja kauppoja.

Uiminen kylpylän monissa erilaisissa altaissa teki hyvää kolmen laskupäivän väsyttämille jäsenille. Tarjolla oli myös melko pitkä vesiliukumäki, jota tietysti pelottomasti kokeilimme. Lisäksi viihdyimme melko pitkään kokeilemassa useita Sauna Worldin saunoja. Löylyissä ei ollut valittamista, mutta olimme hieman huvittuneita ”suomalaisesta saunasta”, jonka lämpötila oli +70 °C. Arvailujen varaan jäi, mikä saunasta teki erityisen suomalaisen. Oli miten oli, pääsimme puhtaina ja raikkaina meitä Holiday Clubin edessä olevaan taksiin ja kotimatkalle.

Tuli taas aika hyvästellä nämä maisemat.

Sujuvasti kotiin

Lennot sujuivat mukavasti ja vailla turbulenssia. Edes pikainen koneenvaihto Tukholmassa ei aiheuttanut ongelmia, vaan jopa matkatavaramme löysivät tiensä mukanamme Helsinkiin. Tutulla Helsinki-Vantaan kentällä oli aika kiittää toisiamme mukavasta matkasta – eikä syyttä. Nelipäiväinen reissumme Åreen oli kokonaisuutena erittäin hieno. Hienot rinteet, loistavat ruoat ja ohjelma sekä todella mukava matkaseura takasivat, että reissu hujahti yllättävän nopeasti, kuten mukavilla matkoilla aina käy.

Kenelle, milloin, miksi?

Årea ei syyttä kutsuta Ruotsin Alpeiksi. Monilta osin Åre onkin aivan vertailukelpoinen monien Keski-Euroopan keskusten kanssa. Jo miltei 900 metrin korkeusero ja 93 rinnekilometriä takaavat, ettei esimerkiksi Suomen keskuksista oikein ole haastajaksi Årelle. Hissijärjestelmä on myös tehokas ja moderni, ja siihen on panostettu viime vuosina runsaasti. Jonoja ei ainakaan meidän vierailumme aikana päässyt muodostumaan lainkaan, vaikka rinteissä olikin paikoin runsaasti laskijoita. Hissien lisäksi esimerkiksi rinneravintoloihin ja oheistoimintaan on Åressa panostettu niin paljon, etteivät matkaseurueen mahdolliset kulinaristit tai laskettelua harrastamattomat joudu viettämään tylsiä hetkiä.

Suomesta Åreen matkustaville on tarjolla useita eri matkustusvaihtoehtoja. Omien mieltymysten tai rahatilanteen mukaan voi valita, haluaako saapua paikalle lentämällä, junalla vai omalla autolla. Etäisyys esimerkiksi Etelä-Suomesta on jokseenkin sama kuin Lappiin, mutta automatkalaisilla laivamatka nostaa hieman matkan hintaa. Hintataso on muutenkin Åressa melko korkea, joten kovin pienellä budjetilla liikkuville monet muut kohteet lienevät sopivampia. Toisaalta rahalle on Åressa tarjolla paljon vastinetta

Hintatason lisäksi Åren varjopuolena on toisinaan oikukas sää. Olosuhteet saattavat päivän aikana muuttua moneen otteeseen sumusta tai lumisateesta kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Talven kylmimpinä kuukausina pakkanenkin saattaa yhdessä kovan tuulen kanssa tehdä laskemisesta toisinaan melko kylmää kyytiä. Toisaalta hyvän sään sattuessa auringonpaisteiset rinteet ja upeat maisemat tarjoavat kokonaisuuden, johon harva kohde voi edes parhaimmillaan yltää.

Kokemusteni pohjalta suosittelen Årea kaikenlaisille laskemisesta kiinnostuneille. Niin lapsiperheet,  harrastajat kuin vapaalaskijat varmasti löytävät Åresta mieleistään laskettavaa. Vastaavasti Åre kykenee vastaamaan sekä erilaisista ruoista että majoitusvaihtoehdoista kiinnostuneiden tarpeisiin. Huippuhotelleja arvostava hummerinsyöjä löytänee haluamansa siinä missä mökissä viihtyvä hodareiden ystäväkin.

Suuret kiitokset VisitSwedenille, SkiStar Årelle ja Lumipallolle matkan mahdollistamisesta! Toivon, että pääsen taas joskus tulevina vuosina nauttimaan Åren rinteistä ja tunnelmasta. Sen verran helposti Åreen joka kerta menettää pienen palan sydämestään.

– Niko

 

*Kirjoittaja sai matkan ja siihen liittyneet palvelut veloituksetta matkanjärjestäjältä

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kadonneen rinteen metsästystä ja kisatunnelmaa: Åre III*

Julkaistu: 26.4.2014

Hieman kipeytyneet lihakset muistuttivat toisen laskupäivämme aamuna pikaisesti siitä, että olimme edellisenä päivänä laskeneet muutakin kuin lastenrinteitä. Myös flunssa oli ikävästi korjannut satoaan ryhmässämme, joten jouduimme lähtemään rinteeseen hieman pienentyneen joukon voimin. Sääkään ei aamulla näyttänyt kovin suosiolliselta, vaan taivas oli harmaan pilvinen ja tihkusateinen. Onneksi edellinen päivä oli osoittanut, että nopeat säätilan vaihtelut ovat Årelle tyypillisiä, joten saatoimme lähteä liikkeelle toiveikkain mielin.

Gräddassa nautitun pikaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme Antin ja Eetun kanssa jälleen kohti Åreskutanin yläasemaa. Tarkoituksenamme oli laskea Åren pisin rinne, Långsvängen, jolla rinnekartan mukaan on pituutta mojovat 6,5 kilometriä. Ylhäällä jouduimme ensin hieman pähkäilemään, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä. Totesimmekin yhdessä, että yhdessä asiassa Åre poikkeaa Alpeista suuresti: opasteissa on paikoin säästelty turhan paljon. Seurattuamme muita ihmisiä oletimme kuitenkin löytäneemme oikean reitin ja lähdimme laskemaan helpohkoa, ankkurihissien reunustamaa rinnettä. Ensimmäisen ankkurihissin ala-asemalla jouduimme uudestaan pähkäilemään, missä haluamamme rinne kulki. Rinnekartan tutkailun ja muutaman pienen offarioikaisun jälkeen löysimme viimein tiemme oikeaan paikkaan ja näimme ensi kertaa myös kyltin, johon tavoittelemamme rinteen nimi oli merkitty. Långsvängen on kieltämättä pituutensa ansiosta mielenkiintoinen rinne, mutta sen laskeminen vaatii monissa kohdin varsin reilua vauhdinpitoa, jos ei halua joutua edistämään etenemistään jalka- ja käsivoimin. Päästyämme takaisin tutulle VM8-hissin ala-asemalle laskimme muutamia laskuja Rödkullenin alueella, kunnes oli aika siirtyä lounastauolle.

Långsvängenin yläosa kulkee läpi puuttomien alueiden. Maanmerkkeinä toimivat lähinnä useat ankkurihissit.

Lounaan nautimme vanhassa ja tunnelmaltaan arvokkaassa Fjällgårdenissa, jonka tiloissa toimii myös hotelli. Paikan historia on pitkä, sillä aivan rakennuksen kupeeseen nousee Åren vanhin hissi, kaunis Bergbana. Fjällgardenin ruoissakaan ei ollut moittimista, päinvastoin. Mistään kanakoreista tai nakkimukeista ei ollut tietoakaan, vaan annokset olivat paitsi maukkaita myös erittäin kauniisti aseteltuja. Myös valkoiset pöytäliinat ja moitteeton palvelu tekivät tilasta niin tyylikkään tuntuisen, että teki melkein pahaa kopistella paikalle loskaisilla monoilla.

Lounaan jälkeen ryhmämme jakautui. Åren perhematkailumahdollisuuksista kiinnostuneena suuntaisin itse Björnenin alueelle, jonka muistin rinteiltään lapsiperheille sopivaksi. Björnen oli myös sikäli mielenkiintoinen kohde, että alueelle oli täksi kaudeksi avattu kaksi uutta tuolihissiä. Muutos oli erittäin tervetullut, sillä aikaisemmin Björneniin päästäkseen ja sieltä poistuakseen joutui nousemaan parilla pitkällä ankkurihissillä. Nyt samat matkat taittuivat suorastaan hujauksessa, kiitos erittäin nopeiden ja modernien tuolihissien.

Uudet tehokkaat tuolihissit parantavat suuresti Björnenin saavutettavuutta.

Rinteiltään Björnen oli pitkälti muistamani kaltainen. Leveät, profiililtaan helpohkot rinteet sopivat hyvin niin perheille kuin harrastelijoille. Myös leppoisasta carvingista nauttivat epäilemättä viihtyvät Björnenin rinteillä. Metsäinen maasto osaltaan helpotti muita alueita toisinaan vaivaavaa tuuliongelmaa: suojaisilla rinteillä tuulesta ei ollut haitaksi.

Björnenin rinteissä riittää leveyttä.

Lapsiperheet näyttivät löytäneen Björnenin hyvin, sillä alueella näkyi selvästi enemmän lapsia kuin muilla alueilla. Myös rinneravintola- ja muissa palveluissa oli selvästi huomioitu perheiden tarpeet. Alueella oli sekä rakennettu uusia ravintoloita että laajennettu vanhoja. Pikaiseen näläntunteeseen oli saatavilla helpotusta myös pienistä nakkikioskeista, mikä ei pienten lasten saati heidän vanhempiensa näkökulmasta varmasti ole huono asia.

Myös ravintolatarjontaa on lisätty uusilla ravintoloilla.

Myöhemmin iltapäivällä päätin käydä vielä laskemassa muutamaan kertaan Åren kisarinteet, jotka sijaitsevat VM8-tuolihissin ympärillä. Muutaman laskun laskettuani en ihmetellyt yhtään, että Åre kelpaa hyvin myös maailmancupkilpailujen isännäksi. Rinteet olivat leveitä, tasaisen jyrkkiä ja sopivan haastavia. Runsaasta laskijamäärästä huolimatta rinteet myös säilyivät yllättävän hyväkuntoisina iltapäivän aivan myöhäisimpiä hetkiä lukuun ottamatta.

Alppihiihdon maailmancupin kisa-alueelle oli tällä kertaa saavuttu seuraamaan Jon Olsson Invitational -kilpailuja.

Pitkän laskupäivän jälkeen ehdimme vielä saunoa rauhassa ennen illan pääohjelmaa: Jon Olsson Invitational -kilpailuja. Kymmenettä kertaa järjestettyjen, lajin huiput keräävien kilpailujen puitteet olivat hulppeat. Väkeäkin oli paikalla todella paljon jo reilusti ennen kilpailujen alkamista. Meille oli onneksi tarjolla hieno mahdollisuus seurata tapahtumaa parhaalta paikalta VIP-rakennuksesta. Tunnelmaa ei myöskään heikentänyt mainio tarjoilu: heti astuttuamme VIP-rakennukseen edessämme oli erään tunnetun samppanjabrändin piste, josta kaikki halukkaat saivat lasin käteensä. Samppanja oli Winston Churchillin sanoin parasta mahdollista: kylmää ja ilmaista.

Suuri, suurempi, Åren Big Air

Itse kilpailut olivat suuria odotuksia herättävät, koska mukana oli todella kovia nimiä, yhtenä kiinnostavimmista yksi lajin kulttihahmoista, Åressa majaansa pitävä ruotsalainen Henrik Harlaut. Ennen kilpailua ja kilpailun taukojen aikana yleisöä viihdytettiin myös paripujottelukilpailulla, jossa oli niin ikään mukana kovia nimiä, kuten Maria Pietilä-Holmner ja Julia Mancuso. Pimenevässä illassa vietimme mukavan parituntisen seuraten yllätyksiäkin tarjonnutta kilpailua ja nauttien ruoka- ja juomatarjoilusta. Kilpailun voiton vei vakuuttavasti esiintynyt ruotsalainen Oscar Wester.

Kilpailija työtehtävissään

Kilpailun jatkot pidettiin Byggetissä. Onneksemme olimme päässeet tilaisuuden vieraslistalle, sillä paikalle oli saapumassa paljon muitakin juhlaintoisia ja jonoista muodostui pitkiä. Loppuilta Byggetissä sujui iloisissa merkeissä, ja nopeasti kävi ilmi, että ruotsalaiset ainakin Åressa hallitsevat hauskanpidon taidon todella mallikkaasti: liiallista kännäämistä tai rähinöitä ei näkynyt lainkaan, äänekästä ja iloista juhlimista sitäkin enemmän. Oli hieman sääli, että yllätykseksemme paikka sulkeutui jo klo 2 aamulla. Pidempäänkin olisimme epäilemättä jaksaneet. Toisaalta seuraavana päivänä oli vielä luvassa viimeinen laskupäivä ja kotimatka, joten uni tuli vielä tarpeeseen.

– Niko

 

*Kirjoittaja sai matkan ja siihen liittyneet palvelut veloituksetta matkanjärjestäjältä

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Takamaastoja ja tulevia tähtiä: Åre II*

Julkaistu: 20.4.2014

Unta ei tulopäivämme iltana juuri tarvinnut houkutella, vaan matkan rasituksista väsähtänyt ryhmämme nukahti tahoilleen jo reilusti ennen puoltayötä. Kaikki heräsivätkin sujuvasti jo ennen aamukahdeksaa valmiina ensimmäiseen laskupäivään. Aloitimme tuleviin koitoksiin valmistautumisen aamiaisella naapuritalon Grädda-nimisessä  kahvilassa, jossa toimii myös leipomo. Kahvin hedelmien, leivän ja ruotsalaisen kaurapuuron voimin jatkoimme sen jälkeen melko pian matkaa kohti SkiStarshopia laskuvälineitä hakemaan. Sopivien vuokravälineiden saaminen on kokemuksieni mukaan välillä melkoista arpapeliä, mutta tällä kertaa sain huokaista helpotuksesta. Jo kysymättä minulle tarjottiin Völkl RTM 81 -sukset, jotka tunsin hyvin jo entuudestaan. Koska suksien kantit ja pohjatkin olivat moitteettomassa kunnossa, saatoin olla välineiden osalta huolettomin mielin.

Heti saatuamme välineasiat kuntoon tapasimme vuokraamon edessä rinneoppaamme Davidin, joka kyseli, mitä mieluiten haluaisimme tehdä. Vapaalasku sai luonnollisesti eniten kannatusta, joten David lupasi viedä meidät heti tutustumaan Åren takamaastoihin, joista olin jo etukäteen kuullut paljon hyvää. Valinnan johdosta David vei meidän ensin kabiinihissin ala-asemalle ja kävi hakemassa kaikille asianmukaiset lumiturvallisuusvarusteet. Samalla hän esitteli piipparit ja muut tarvittavat välineet ja varmisti, että kaikki meistä osaavat niitä käyttää.

Muutkin halusivat kabiinihissin kyytiin.

Matka kabiinihissillä ylös on monin tavoin ainutlaatuinen kokemus. Melko vanhan, 1970-luvulla valmistuneen kabiinihissin kyytiä voisi luonnehtia kolmella sanalla: korkealla, ahtaasti, kovaa. Näkymät alapuolella levittyville rinteille ovat hissistä katsottuna upeat, jos niihin vain ehtii omista välineistä huolehtimisen ja muiden matkustajien kyynärpäiden väistelemisen lomassa keskittyä. Hissi nimittäin pakataan todella täyteen, mikä toki on melko pienen kapasiteetin ja ajoittaisten jonojen vuoksi hyvin ymmärrettävää.

Yli 900 metrin korkeuseron kiipeäminen kestää kabiinihissillä kaikkiaan reilusti alle 10 minuuttia, ja ulos astuessa tuntee tulleensa aivan toiseen maailmaan. Nytkään kylän lämpimästä säästä ja lumettomuudesta ei ollut tietoakaan, vaan ympärillä levittyivät lumiset maisemat ja lämpötila oli reilusti pakkasen puolella. Myös tuuli oli melko navakka, mikä lisäsi kylmyyden tuntua selvästi.

Näkymiä riitti Norjaan asti.

Kabiinihissin yläasemalta avautuu hieno maisema kymmenien kilometrien päähän. Sitä emme kuitenkaan jääneet ihastelemaan. Emme liioin lähteneet laskemaan mitään useista alaspäin kulkevista rinteistä, vaan mielemme teki ylemmäs.  Niinpä pyysimme moottorikelkkakyytiä Åreskutanin huipulle. Köyden perässä moottorikelkan vetämänä matka huipulle taittui muutamassa minuutissa, kiitos lyhyehkön matkan ja kuskin raskaan kaasukäden.

Huipulta oli tarjolla useita vaihtoehtoisia laskureittejä. Onneksi oppaamme David tunsi paikan kuin omat taskunsa ja oli selvästi jo etukäteen valinnut meille sopivimman reitin. Edellisestä vierailustani kunnollisilla offareilla oli päässyt vierähtämään tovi, ja melko pian aloin kaipailla hieman leveämpiä suksia. Alkukankeuden jälkeen selvisin kuitenkin alas siinä missä muutkin, enemmän tai vähemmän tyylikkäästi. Rutinoituneemmat laskukumppanini puolestaan esittivät muutamia näyttäviä suorituksia niin vauhdin kuin tyylin puolesta.

Joonas, David, Antti, Eetu ja Miika valmistautumassa laskuun

Koska tavoitteenani oli lähinnä selvitä alas turvallisesti ja ehjänä, valokuvien ottaminen ei juuri käväissyt laskun aikana mielessäni. Onneksi Eetu oli paneutunut asiaan tarkemmin ja onnistui nappaamaan useita erinomaisia kuvia jopa minun laskustani. Hienossa auringonpaisteessa sääkin suosi juuri noina hetkinä kuvaajaa.

Kirjoittaja matkalla alaspäin. Kuva: Eetu Leikas.

Vaikka olin koko laskun ajan jotakuinkin tietoinen siitä, missä päin olimme, tuntui erikoiselta päätyä lopulta alas Björnenin alueelle, koska merkittyjä rinteitä ei vastaavia reittejä kulje ainoatakaan. Väsynein jaloin mutta tyytyväisin mielin saatoin todeta, että olin juuri laskenut yhden elämäni mielenkiintoisimmista laskuista. Henkilö- ja tavaravahingoiltakin vältyimme, lukuun ottamatta Antin hissikorttia, joka jollain keinoin oli suljetusta taskusta löytänyt tiensä jonnekin Åreskutanin ja Björnenin väliin. Lopun päivää Antti joutuikin harrastamaan lisäliikuntaa taiteilemalla hissien ala-asemilla itsensä sisään lasten sisääntuloporttien kautta.

Ansaitun lounastauon pidimme Rödkullenissa, 720-nimisen ravintolan aurinkoisella terassilla. Tunnelma vilkkaassa ravintolassa oli leppoisa, ja oli helppo huomata, että ruotsalaiset osaavat laskemisen lisäksi nauttia sujuvasti myös auringonotosta ja muusta hauskanpidosta. Alueen vaihteleva sää kuitenkin muistutti jälleen itsestään: auringonpaiste muuttui miltei hetkessä lumi- ja raesateeksi. Tutustuimme pikaisesti Rödkullenin alueeseen, joka on varsinkin lapsiperheille suunnattu laskupaikka. Alueella on myös isokokoinen parkki, jossa riittää tekemistä kaikentasoisille. Suorituspaikkojen vaikeusasteet on merkitty selkeästi, ja kaikki vaikutti olevan niin tilan kuin suorituspaikkojen kunnon osalta olevan erinomaisessa jamassa. Alaa paremmin tuntevat ryhmämme jäsenet Miika ja Antti kiittelivätkin Åren ja muun Ruotsin freestylekultuuria ja harrastajien määrää.

Iltapäivällä suuntasimme Davidin johdolla uudestaan kabiinin yläasemalle laskeaksemme vielä toisen laskun Åren hienoissa takamaastoissa. Tällä kertaa valitsimme hieman toisenlaisen reitin: lyhyen laskun jälkeen kapusimme yläaseman lähellä sijaitsevan toisen huipun, Lillskutanin, laelle. Nousun aikana iski todella kova tuuli ja lähes sivusuunnassa riehunut lumituisku heikensi näkyvyyttä suuresti. David kuitenkin vakuutteli, että pian paistaisi taas aurinko. En oikein osannut ottaa hänen lupaustaan vakavasti, mutta onneksi pian ilmeni, että hän ymmärsi paikallista säätä paljon paremmin kuin minä: kun lähdimme laskemaan, aurinko paistoi jälleen kirkkaalta taivaalta. Laskureitti oli varsin erilainen kuin ensimmäisellä kerralla mutta hieno yhtä kaikki. Alun muutaman jyrkän osuuden jälkeen reitti vei pitkin pienen puron reunaa ja päättyi hieman yllättäen keskelle tiheää rinnealuetta.

Kapuaminen, laskeminen ja lämmin auringonpaiste vievät ryhmästämme mehut siinä määrin, että jätimme loppupäivältä rinteet muille rinteidenkäyttäjille ja suuntasimme asunnollemme. Täytyy sanoa, että harvoin ovat sauna ja muutama mellanöl maistuneet yhtä hyviltä kuin kuluneen pitkän ja onnistuneen laskupäivän jälkeen. Lepo oli myös tarpeen, sillä ohjelmassamme oli vielä showillallinen Wallmans-ravintolassa.

Show must go on.

Åren Holiday Club -hotellissa sijaitseva Wallmans on mielenkiintoinen konsepti. Toisin kuin tavanmukaisissa ravintoloissa Wallmansissa tarjoilijoiden tehtäviin kuuluu paljon muutakin pelkkä pöperöiden kiikuttaminen pöytään: koko henkilökunta osallistuu läpi koko illallisen jatkuvaan show’hun. Jo sisään tullessamme kuulimme ensimmäisen tarjoilijoiden esittämän dueton, joka lupasi hyvää. Esiintyjät esittivät kappaleita niin yksin kuin vaihtelevissa ryhmissä tulkiten sekä ruotsalaisia että kansainvälisiä hittejä. Esitysten taso oli erinomainen, joten ei ole ihme, että Wallmans-ravintoloiden esiintyjiä on noussut jopa Ruotsin suurten tähtien joukkoon. Tuntuikin jopa hieman erikoiselta, että esiintyjät aina välillä jälleen asettuivat toiseen rooliinsa eli tarjoilijoiksi ja ryhtyivät kiikuttamaan astioita kuin missä tahansa muussa ravintolassa. Meille etukäteen tilattu kolmen ruokalajin ateria viineineen oli erittäin maukas, joskin kokin tappioksi päähuomion varmasti monien osalta varasti varsinainen show.

Pitkän illan jälkeen palasimme takaisin asunnollemme. Varsin pian itse kukin painui myös pehkuihin, sillä seuraavana päivänä oli luvassa paitsi laskettelua myös yksi reissumme kohokohdista: Jon Olsson Invitational 2014 -kilpailun seuraaminen. Näistä on luvassa tarinaa seuraavassa kirjoituksessani.

– Niko

 

*Kirjoittaja sai matkan ja siihen liittyneet palvelut veloituksetta matkanjärjestäjältä

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Turbulenssia ja telaketjuja: Åre I*

Julkaistu: 16.4.2014

Pääsiäisen lähestyessä myös oma laskukauteni lähestyy vääjäämättä loppuaan. Vaikka Etelä-Suomen rinteistä kotirinteeni Kauniainen onkin urheasti sinnitellyt viimeisten auki olleiden joukossa, kevään lämpö alkaa jo olla liikaa jopa hyvin suojaiselle rinteelle. Sain kuitenkin Lumipallon kautta hienon mahdollisuuden päästä vielä laskemaan upeaan kohteeseen: Ruotsin ylpeyteen Åreen. Matkan järjestämisestä ja kustannuksista vastasivat VisitSweden ja SkiStar Åre. Mukaan matkalle lähtivät myös Lumipallon Kaakaolla-blogin Eetu, Loska.fi-sivuston Miika ja Antti sekä ryhmää johtanut VisitSwedenin Joonas.

Kahvin voimalla kohti Ruotsia

Tavattuamme aamulla lentokentällä hyvissä ajoin ennen lähtöä siirryimme turvatarkastuksen kautta lähtöalueelle, jossa aamukahvin merkeissä vaihdoimme ajatuksia tulevien päivien ohjelmasta. Lennolla Tukholmaan vaikutti olevan huomattavasti enemmän liike- kuin laskettelumatkalaisia, joten muut Åren suuntaan mahdollisesti matkanneet suomalaiset taisivat suosia eri reittejä. Tupaten täyteen kone silti tuli, kuten odottaa sopi.

Säästeliäästi salaattia, riittävästi ilmakuoppia

Tukholmassa Arlandan kentällä aikaa oli reilummin, joskin marssi terminaalista toiseen vaati aikansa. Koska lentokonekahvilla ei urheileva seurue kauan kylläisenä pysy, siirryimme varsin pian nauttimaan aikaisen lounaan ruotsalaisen MAX-hampurilaisketjun tiloihin. Nälkäisenä ei mainitusta mättöpisteestä tarvinnut poistua, sillä vastoin kansankodin terveyssuosituksia paikan annoksissa ei juuri lihassa ja kastikkeissa säästellä mutta salaatissa sitäkin enemmän. Pääsimme siten odottamaan jatkolentoamme Östersundiin hyvin ravittuina.

Jatkolennolla alkoi jo näkyä enemmän laskettelijoita muistuttavaa väkeä, mikä ei ollut ihme, sillä Östersund ei ole mikään varsinainen liike-elämän keskus vaan lähinnä siirtymäpaikka kohti Årea ja muita kohteita. Alle tunnin mittainen lento sujui muuten mukavasti, mutta aivan lopussa törmäsimme johonkin sääilmiöön, joka sai koneen huojumaan ja pomppimaan sangen railakkaasti. Linnanmäki-tyyppisestä kyydistä huolimatta pääsimme turvallisesti Östersundin pienelle mutta modernille lentokentälle.

Roudarin hommiin

Muiden pienten kenttien tapaan Östersundin hyvänä puolena oli se, ettei matkatavaroita juuri tarvinnut odotella vaan pääsimme muutamassa minuutissa tavaroinemme ulos. Taksi olikin jo valmiina odottamassa meitä noin 80 kilometrin matkalle Åreen. Matkan aluksi pääsimme maistamaan pienen siivun myös länsinaapurimme viihdebisneksestä, kun viereisen taksin kuljettaja pyysi meitä ottamaan kyytiimme osan hänen omien asiakkaidensa matkatavaroista. Kuljetettavaa riittikin, sillä kyseisen taksin kyydissä matkusti ruotsalainen reggaeartisti Syster Sol yhtyeineen ja soittimineen. Suuntana heilläkin oli Åre, jossa he esiintyivät jo samana iltana.

Läpi vähälumisten maisemien

Noin tunnin pituisella taksimatkalla Åreen näkyi lähinnä tavallisia maalaismaisemia etäällä siintäneillä tuntureilla koristettuna. Ympäristö oli varsin lumeton, joskin matkamme aikana alkoi sataa hieman räntää ja lunta. Taksikuskikin kertoi, että meneillään oleva kausi on Åressa ollut vähälumisin pariinkymmeneen vuoteen, toisin kuin monissa muissa Ruotsin keskuksissa, joissa taas lunta on ollut lähes ennätysmäärä. Samalla hän kuitenkin totesi, että hyvän lumetusjärjestelmän ansiosta Åren rinteillä ei tarvitse lumenpuutteesta välittää.

Lunta ei rinteiden ulkopuolella juuri ollut.

Pitkästä aikaa

Vaikka edellisestä Åren-käynnistäni oli ehtinyt vierähtää hieman yli 22 vuotta, ensimmäinen näkymä Åreskutanille oli juuri niin hieno kuin muistin. Jylhä ja paikoin hyvin jyrkkäreunainen tunturi poikkeaa ulkomuodoltaan melko paljon alueen muista huipuista. Ellei ympäristö olisi muuten niin laakea, Åreskutanin nähdessään voisi hyvin kuvitella olevansa esimerkiksi Alpeilla. Jos tunturimaisema näytti samalta kuin ennekin, samaa ei voinut sanoa Åren kylästä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että sitten viime näkemän kylä oli muuttunut pieneksi kaupungiksi. Toki myös vanhoja tuttuja rakennuksia oli paljon tallella, mutta erityisesti hotellien, ravintoloiden ja muiden palveluiden määrä näytti ainakin kaksinkertaistuneen.

Lapsuudesta tuttuja maisemia

Kämpille ja kelkoille

Majapaikkanamme toimi tilava, saunallinen asunto Brunkullassa, joka sijaitsee noin 300 metrin päässä VM8-tuolihissin ala-asemalta. Valoisassa huoneistossa oli iso olohuone, keittiö, sauna, kaksi vessaa ja neljä makuuhuonetta, joten tilaa koko ryhmällemme oli enemmän kuin sopivasti. Kovin pitkään emme kuitenkaan ehtineet tosin hengähtää aloillamme, sillä ohjelmamme oli varsin tiukka. Ensimmäiseksi oli luvassa moottorikelkkailua. Kylän heikon lumitilanteen vuoksi tosin pähkäilimme, mistä löytäisimme lunta moottorikelkkojen suksien alle.

Pienessä tihkusateessa siirryimme vuokraamolle, joka järjestää moottorikelkkailun lisäksi paljon muutakin toimintaa, kuten maastopyöräilyä. Saimme liikkeen tiloista asianmukaiset saappaat ja kypärät, minkä jälkeen oppaamme Joakim johdatteli meidät maastoautolle. Ajoimme lyhyehkön matkan järven rantaan, jossa moottorikelkat jo odottivat. Joakim esitteli lyhyesti moottorikelkkojen toimintaa ja tulevaa reittiämme. Ajoimme ensin järven toiselle puolelle ja sen jälkeen pitkin kelkkailuun sopivia uria. Luntakin oli yllättävän mukavasti, joskaan mistään suuresta puuterin pöllyttelystä ei voinut kuin haaveilla.

Metsän siimeksessä oli jo enemmän lunta.

Hauska kokemus hienoissa maisemissa

En ollut koskaan aikaisemmin ajanut moottorikelkalla, joten kokemus oli hyvin mielenkiintoinen. Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen saatoin todeta, että moottorikelkkailu oli paljon helpompaa mutta myös paljon raskaampaa kuin olin luullut. Ajelimme tunnin verran pitkin mäkistä mutta miellyttävää maastoa. Maisemissakaan ei ollut moittimista: näkymät Åreskutanille ja Duvediin herättivät jo mukavia toiveita tulevia laskupäiviä kohtaan. Hieman kastuneina mutta tyytyväisinä palasimme lähtöpaikkaan, minkä jälkeen alkoi olla aika siirtyä hetkeksi asunnollemme.

Ei mikään tavallinen ravintolakyyti

Tiivis ohjelma jatkui seuraavaksi illallisella. Taksi nouti meidät pihasta ja suuntasimme kohti ravintola Buustamon Fjällgårdia. Rödkullenin alueella sijaitsevalle ravintolalle ei kuitenkaan päässyt aivan tavalliseen tapaan perille asti, vaan yllätyksekseni pysähdyimme mökille, jonka pihassa odotti erikoinen telaketjuajoneuvo. Suoraan ravintolalle ei nimittäin vienyt tietä, vaan sinne pääsemiseksi oli vain kaksi vaihtoehtoa: joko laskea perille ylhäältä rinnettä pitkin tai nousta jyrkähköä mäkeä telaketjujen tai omien jalkojen voimalla.

Tervetuloa telaketjuhärvelin kyytiin.

Nouseminen telaketjuhärvelin kyytiin tuntui vanhasta panssarijääkäristä melkein kotoisalta, mutta itse kyyti oli varsin pomppivaa. Pohdimmekin yhdessä, miltä paluumatka täysin mahoin mahtaa tuntua. Muutaman minuutin kuluttua saavuimme kotoisalta näyttävän ravintolan pihaan. Buustamon Fjällgårdin tiloissa on paitsi ravintola myös tislaamo, jonka tuotteisiin kuuluvat ainakin akvaviitti ja vodka.

Sisäänkäynti ravintolaan ja tislaamoon

Tunnelmaa keskellä tunturia

Tunnelmallisen, hirsitupamaisen ravintolan ruoka ja palvelu olivat erinomaisia. Usean ruokalajin illallinen juomineen vei lähes huomaamatta ainakin pari tuntia. Silmänruokaa puolestaan tarjosi hieno maisema pimenevään tunturiin. Kylläisinä ja tyytyväisinä poistuimme jälleen kohti telaketjuajoneuvoa. Emme selvästi olleet ainoita, jotka olivat pohtineet, miltä paluumatka tuntuisi. Kuskikin vaikutti olevan siitä varsin tietoinen, sillä hän ajoi alaspäin selvästi hitaammin ja pehmeämmin kuin ylöspäin.

Sauna sai odottaa

Matkalla taksissa kohti asuntoamme suunnittelimme, että menisimme vielä saunaan ennen nukkumaanmenoa. Pitkä päivä ja runsas illallinen olivat kuitenkin verottaneet voimiamme siinä määrin, että yksi kerrallaan totesimme jättävämme saunomisen seuraavaksi päiväksi ja menevämme nukkumaan. Päätös ei ollutkaan huono, sillä seuraavana päivänä oli edessä melkoinen laskurupeama.

– Niko

*Kirjoittaja sai matkan ja siihen liittyneet palvelut veloituksetta matkanjärjestäjältä

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

 

Auki on: kausi jatkuu edelleen Kauniaisissa

Julkaistu: 07.4.2014

Viime viikot ovat tuoneet monista Etelä-Suomen hiihtokeskuksista tutun viestin: laskettelukausi on tältä keväältä päättynyt. Osa keskuksista sulki jo maaliskuun puolella, kun taas osa sinnitteli huhtikuun alkuun. Sulkemisten syynä on ollut paitsi lumipula myös se, ettei kauden jatkaminen ole enää ollut taloudellisesti kannattavaa. Rinteiden kunnostus, työntekijöiden palkat jne. eivät ole järkeviä sijoituksia, kun väki rinteissä hupenee kevättä kohden. Vaikka Pohjois-Suomen rinteissä kausi on vielä parhaimmillaan, etelässä suuri osa lasketteluväestä tuntuu jo siirtyneen kesäisempien harrastusten pariin.

Poikkeuksena tästä on tuttuakin tutumpi laskettelukeskus: pieni Kauniaisten hiihtokeskus on auki vielä ainakin tämän viikon. Lunta rinteessä on jäljellä sen verran, että seuran valmennusryhmät ja muut innokkaat harrastajat voivat edelleen jatkaa harjoitteluaan ja harrastustaan. Väkeä riitti pienestä tihkusateesta huolimatta tänäänkin: pysäköintipaikalla kurvailivat jälkikasvuaan kuljettaneet vanhemmat, kahvila oli auki ja hyppyrit kutsuivat hyppyhaluisia.

 

Vielä on lunta jäljellä.

Sadetta ja mitalisadetta

Vielä paljon enemmän väkeä oli paikalla viime sunnuntaina, jolloin rinteessä vietettiin hiihtokoulun päättäjäisiä. Juhlan tuntu tuli vesisateesta huolimatta vastaan jo pysäköintipaikalla, jossa ilmapallot tervehtivät tulijoita. Lisäväriä väenpaljouteen toivat myös monet naamiaisasuihin pukeutuneet lapset ja nuoret. Paikalla näkyi niin laskettelevia prinsessoja, Peppi Pitkätossuja kuin muita mielikuvituksellisia hahmoja. Monet pienimmistä juhlijoista olivat myös käyneet rinnekahvilassa maalauttamassa itselleen kasvomaalauksen. Etenkin eläinaiheet olivat tutun suosittuja. Ehtivätpä juhlijat laskemaankin, mistä kertoi ajoittain hyvin pitkänä kiemurrellut hissijono. Monille kohokohta taisi kuitenkin olla palkintojenjako, jossa jokainen kauden aikana hiihtokouluun osallistunut sai käydä hakemassa itselleen mitalin.

Ylpeitä mitalisteja

Laskijoiden ehdoilla

Voidaan aiheellisesti sanoa, että Kauniaisissa toimitaan laskijoiden ehdoilla ja heitä palvellen. Ensi kaudella tilanne paranee entisestään, kun rinteeseen saadaan uusi odotettu hiihtohissi. Ajoittaiset pitkähköt hissijonot ovat viime kausina olleet pienen suositun keskuksen harvoja varjopuolia.

Kuvasta ei liene vaikea päätellä, miksi uusi hiihtohissi tulee tarpeeseen.

Saattaa olla, että laskin tänään Kauniaisissa viimeistä kertaa tänä keväänä, koska muutaman päivän kuluttua lähden tutustumaan länsinaapurimme lumiin, minä aikana mahdollisesti vietetään Kauniaistenkin viimeisiä laskupäiviä. Jos näin on, on taas aika kiittää lähimäkeäni tästä kaudesta. Tällä lämpimän alkutalven vuoksi lyhyeksi jääneellä kaudellakin ehdin piirtää omia suksenjälkiäni Kauniaisten rinteeseen 23 päivänä. Kausikorttiin sijoittamillani rahoilla sain siten enemmän kuin paljon vastinetta.

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com