Uncategorized

Kausi käyntiin vaikka väkisin: ensilumenrinteessä Vihti Skissä

Julkaistu: 24.10.2014

Viime päivien pakkasten myötä luultavasti yhden jos toisenkin ajatukset ovat ehtineet kääntyä kohti tulevaa laskukautta, eikä syyttä. SkiExpo-messutkin vaanivat jo viikon päässä, ja lähes päivittäin postiluukusta kolisee milloin minkin urheiluvälinemyymälän talvikuvastoja. Selaillessani internetistä eri hiihtokeskusten kuulumisia huomasin myös, että lunta on tykitelty enemmän tai vähemmän vakavahenkisesti paitsi Lapissa myös eri puolilla Etelä-Suomea. Toki kyse on varmasti lähinnä lumetusvälineistön testauksesta, mutta työ on kantanut myös käytännön hedelmää: Vihti Ski yllätti ilmoittamalla, että ensilumenrinne ja -latu avataan tänään.

Se, että Vihti avaa Etelä-Suomen laskukauden, ei tietenkään ole mikään suuri uutinen, sillä samainen keskus on ollut asiassa ykkönen monena muunakin talvena. Ajankohta sen sijaan oli melkoinen yllätys. Ainakin itse olin tyytynyt siihen ajatukseen, että Etelä-Suomessa mäkeen päästään parhaassa tapauksessa marraskuun loppupuolella.

Monenlaisia yllätyksiä

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Luettuani Vihdissä auenneista laskumahdollisuuksista en tietenkään malttanut odottaa pidempään vaan suuntasin saman tien avaamaan laskukauteni. Päätöstä vauhditti myös tieto siitä, että tulevina päivinä sää luultavasti jälleen lämpenisi.

Laskuseuraksi otin mukaan tyttäreni, jota ei juuri tarvinnut mukaan houkutella. Yllätys oli hänellekin melkoinen, sillä olin useaan kertaan vastannut hänen tiedusteluihinsa kauden alkamisesta, ettei ennen joulukuuta liene vielä asiaa mäkeen. Kasasimme siis varusteet kokoon ja lähdimme kaasuttelemaan kohti Vihtiä.

Matkan aikana ei lumisista tunnelmista juuri ollut tietoa, kun ajelimme moottoritietä Vihtiin päin. Vielä aivan ennen rinteen juurelle saapumistakin ympärillä näkyi lähinnä ruohon viheriöintiä, niin golfkentän viheriöillä kuin niiden ulkopuolellakin. Luminen yllätys kuitenkin paljastui, kun pääsimme keskuksen pysäköintipaikalle: suoraan edessä avautui runsasluminen pieni rinne. Myös muihin rinteisiin oli ammuttu jonkin verran lunta, mutta luultavasti lähinnä kokeilumielessä.

Lumitykkejä lepotauolla

Eri lajit edustettuina

Paikalle oli ennen meitä ehtinyt jo muutamia muita lasku- ja hiihtointoisia. Hissilippuja ei tosin tarvinnut jonottaa, ja välinevuokrauskin olisi varmasti hoitunut jonottamatta, jos olisimme sen tarpeessa olleet. Kaikesta näki, että keskuksessa oltiin valmiina avaamaan kausi – toivottavasti pysyvästi.

Reilitkin oli saatu jo pystyyn.

Itse rinnetarjonta koostui lumetetusta lastenrinteestä, johon oli rakennettu myös miniparkki, jossa oli muutamia reilejä ja hyppyreitä. Laskijoiden kuljettamisesta ylös huolehti lastenrinteiden tyypilliseen tapaan naruhissi. Aivan rinteen kupeesta lähti myös ensilumelatu, joka vaikutti oikein hyväkuntoiselta. Paikalla olikin myös muutamia murtomaahiihdon harrastajia.

Mahdollisuus päästä rinteeseen keskellä lokakuuta sai hymyn huulille.

Iloa tästä päivästä, pelkoa tulevasta

Vietimme rinteessä hauskan parituntisen. Lyhyen ja loivan mäen laskeminen ei tietenkään tarjonnut maailmanluokan haasteita, mutta ajatus ja etenkin ajoitus olivat sitäkin tärkeämpiä – olihan sentään vasta lokakuu! Muutaman mukavan käännöksen tekeminen tähän vuodenaikaan oli niin miellyttävää, ettei iloa päässyt pilaamaan edes naruhissi, joka hissityyppinä on ehkä viheliäisin mahdollinen. Tyttärenikin totesi, että olisi ollut kiva jäädä laskemaan aina vain, jopa yöhön asti. Tähän en vastuullisena kasvattajana ja ilonpilaajana tietenkään antanut mahdollisuutta, mutta lupailin, ettei käyntimme Vihdissä jäisi viimeiseksi. Yhteinen lausumaton toiveemme taisikin olla, että säät pysyisivät edes sen verran viileinä, ettei seuraavaa laskukertaa tarvitsisi odottaa paria kuukautta.

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com