Kevät on hienoa aikaa. Pupujussit kirmailee pihalla ja päivät pitenee silmissä. Etelässä sateet sulattavat viimeiset lumet, huuhtelevat katupölyn ja tarjovat juotavaa kohta vihreäksi puhkeavalle luonnolle. Pohjoisessa sen sijaan hiihtokausi jatkuu. Täytyy tunnustaa etten ole koskaan laskenut Norjassa yhtä hyvissä olosuhteissa kuin tällä reissulla. Toki en oo täällä pitkiä kausia viettänytkään. Käännökset on hankittava kiipeämällä, mutta sen saa tehdä upeissa maisemissa. Lumi oli ekan viikon pelkkää jihaata. Aurinkopuuteria, ja pohjoisessa kun ollaan niin pakkasella satanutta kevyttä ihanaa, pöllyävää ja kimaltelevaa. Ah, niin kovin kaunista ja pehmeää!
Ylös on pitkä matka
Pehmeitä käännöksiä.
Eläimiäkin oon bongannu aika paljon. Kaikista sykähdyttävintä on ollut, kun merikotka hakee nousevaa ilmavirtausta ja saa seurata sitä ihan vierestä, justiinsa kiivetyn vuoren huipulta. Ympärillä avautuu 360 astetta vuono- ja vuorimaisemaa eikä tuule lainkaan. Voi melkein kuulla sen siipien suhinan. Yhtenä päivänä seurailtiin myös ahman jälkiä. Kaveri kertoikin, että olivat kerran nähneet skinnausretkellä ahman jolkottelemassa viereistä tunturinlakea. Voi veljet, sen kun vielä kokisi joskus!
Korkealta näkee kauas kaikki, sekä ihminen että merikotka.
Kavringtindenin huippuharjanne
Käytiin pilkillä kans. Sain rautuja vaikka kuinka, joskaan en punamahaisia. Maistui! Lisäksi oon ollu kelkkavedossa suksilla, nähny miun kaikkii hiihtoidoleita Palanderista lähtien ja käyny Kilpisjärven luontokeskuksen 10-vuotis synttärikahveilla. Mansikkakakkua nam!
Parhaat pilkkijät tarvii pari avustajaa.
Rautua!
Joskus lähestymisen voi tehdä kanadalaisten malliin myös Suomessa.
Taitaapi olla niin, että nyt on hiihdot tältä kaudelta hiihdetty ja lähden tekemään kuravelliä kaikkien rakkaiden kanssa. Hieno hiihtokausi kaikin puolin. Näitä lisää!?
Saunomisiin!
