Miulla on semmoinen fiilis että tää kasvava puuterinmetsästäjien joukko toimii vastasataneen lumen edessä kuin kulkusirkat vaeltaessaan ravinnon perässä. Meille lumi on ravintoa ja neitseellinen puuterilumi kuin kukkuroillaan oleva herkkupöytä. Jokainen ahmii minkä ehtii ja jättää jälkeensä käännösmerkkinsä, viimeiset saavat tyytyä rippeisiin. Sitten odotellaan taas uutta myrskyä kunnes päästään mellastamaan vastakatettuun pöytään. Ensimmäiset ryntäävät tyydyttämään himonsa uhmaten turvallisuutta ja paikallisia sääntöjä.

Toisinaan haluaisin palata aikaan ennen kaikissa sateenkaarenväreissä olevien abs-reppujen saapumista Hakubaan. Olen itsekäs. Suon marjapaikkani vain parhaille kavereille ja havahdun siihen että kaikkien muidenkin kaverit ovat löytäneet ne. Olen ollut niin iloinen siitä että täällä ei tarvitse stressata siitä oletko hissijonossa ennen auringonnousua vai vasta puoliltapäivin. Ajat muuttuvat. Työpäivän päätteeksi pääsen nuolemaan luita ja nahistunutta salaattia, jos enää jaksan.

Kun kulkusirkat siirtyvät metsästä avoimille rinteille lumivyöryjen riskit kasvavat. Sirkkoja on joka puolella ja jokainen haluaa osansa. On varovaisia tunnustelijoita, ahneita suursyömäreitä, nautiskelijoita, neitsytmatkalaisia, maitopartoja ja harmaapartoja. Kaikkien tavoitteena on saada vatsaan täytettä puuterilumen muodossa. Harjanteilla kuhisee jo. Pelkään sitä päivää jolloin täällä tapahtuu iso onnettomuus. Lumivyöryä, mikä hautaa alleen useita ihmisiä. Paras puuterishow vuorilla voi yllättäen muuttua hyvinkin paskaksi showksi.

Vastikään sain itse lumen liikkumaan tahtomattani ja pohdin nyt niitä vääriä askeleita jotka itse otin ja otimme seurueemme kanssa. Vähäiset lomapäivät ja puuteristressi, sosiaaliset tekijät, oman arvion kertomatta jättäminen, ryhmän paine ja riskaabelin laskulinjan valinta jne.. Monta väärää arviota ja valintaa. En tiedä kuinka monta ilmaista oppituntia meille on tarjolla. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä.

Olkaa varovaisia!

Kauden paras suklaakakku. Oishi!

Villi luonto