Snoukkakausi alkoi tänä vuonna itsenäisen Suomen syntymäpäivänä: Serenan rinteet olivat moitteettomassa kunnossa, laskijat saivat nauttia lyhyistä hissijonoista ja meikä onnistumisen ilosta.

Vaan eihän se heti ihan lapaseen mennyt. Kun kesällä astuin ensimmäistä kertaa lonkkarin päälle, en voinut kuvitellakaan potkuttelevani sileää asfalttia Eiran rannan auringonlaskuihin goofyna. Asfaltilla oikea jalka on edessä. Sen sijaan ankkurihissiin en voisi kuvitellakaan nousevani vasen jalka edessä, mutta rinteessä se tuntuu oikealta. Loogista? Ei alkuunkaan.

Kuumottelin pitkään miltä kauden ensimmäinen laskupäivä tuntuu, mutta hienostihan se loppujen lopuksi sujui. Ja ennen kuin edes tajusin, laskin rinnettä oikea jalka edellä. Oikea jalka edellä! Aiempina vuosina ei tullut kuuloonkaan, että olisin edes yrittänyt moista, mutta nyt se tapahtui ihan luonnostaan, ajattelematta. Joko lonkkarointi avasi meikän silmät, tai sitten alunperinkin lähdin ”väärällä jalalla” rinteeseen. Kuka tietää, mutta eikö se riitä, että lauta luistaa ja fiilis on huikea. Revanssia on luvassa jo tulevana viikonloppuna, ihmetellään sitten taas miltä se oikea jalka tuntuu.