Olen jo vuosia toivonut pääseväni Repovedelle retkeilemään, mutta vasta nyt tuli aika toteuttaa tämä haave. Vaikka Kouvolan ja Mäntyharjun suunnilla on tullut käytyä monia, monia kertoja, muttei koskaan ole tullut käytyä Repovedellä. Suunnitelmissa oli lähteä kahdeksi yöksi telttailemaan. Pako ”arjen” pyörityksestä oli enemmän kuin toivottua, vaikka lomalla sitä jo olinkin. Reissua ei suunniteltu sen enempää, yksi puhelinsoitto ja muutama viesti riitti edellisenä päivänä. Kävin hankkimassa Ticket to The Moon-riippumaton edellisenä päivänä uudesta Kangasalla sijaitsevasta ulkoiluun, retkeilyyn ja kiipeilyyn erikoistuneesta liikkeestä. Treelinelle vahva suositus, ulkoilukaupan myymälä on todella hienosti toteutettu, vaatteet ja varusteet on kauniisti esillä, teltoille on omat erikoiset ”showroomit” ja kaiken kruunaa liikkeessä oleva kahvila. Myymälä Kangasalla on vanhan pajutilan alueella, jossa myymälän kiinniolopäivinä piha-alueella vaeltelee lampaita. Treelinen ollessa auki, lampaat viettävät aikaansa aitauksessa. Myymälän yhteydessä toimii myös kahvila.
Perjantaina hain kirjastosta Repoveden retkeilykartan ja katsoin reittejä ja mahdollisia yöpymispaikkoja etukäteen. Oletin, että muitakin on liikkeellä, joten pyrin katsomaan rauhallisempia paikkoja telttailla. Kaakkurin kierros (24km) vaikutti oivalta valinnalta 2 yön reissuun. Perjantain aikataulut tosin venähti ja kauppareissun ja Repovedelle ajamisen jälkeen kello oli jo yli puolenyön. Välpättiin kamppeet kuntoon ja heitettiin Saarijärven portilla rinkat selkään. Kello oli jo sata, eikä oikeastaan jaksanut lähteä otsalampun valossa tarpomaan juurakkoa eteenpäin, joten päätimme pystyttää teltan Sukeltajanniemen nokkaan. Telttapaikan löysi melko helpolla ja pienen yöpalan jälkeen nukahdin kuin tukki. Muutaman kerran kylmäsi yöllä, mutta muuten oli hyvät olosuhteet.
Trangia-pikapuurojen ja nuotiopannukahvien jälkeen suunnattiin reitille. Rinkka tuntui painavalta, vaikkei se sitä erityisemmin ollut. Ja aiemmin oli tullut kanniskeltua tuplasti painavampaa kuormaa selässään. Tosin siitä on nyt jo hetki aikaa… Käveltiin Olhavalle, katseltiin maisemia ja käytiin katsomassa järven puolelta seinämää, jossa oli kiipeilijöitä melkolailla paljon. Olhava tuntui olevan suosittu yöpymispaikka, niin kiipeilijöiden kuin muidenkin retkeilijöiden parissa.
Mustalamminvuoren näkötornista avautui hienot maisemat lähes koko Repoveden alueen yli. Tosin korkeanpaikankammoisena en kovin kauaa jaksanut ”nauttia” näköalasta, vaan suuntasin vapisevin jaloin puisesta tornista alas. Olen yrittänyt siedättää ja lievittää kammoani käymällä mahdollisimman monissa näkötorneissa, varsinkin puiset rakennelmat tuulisella säällä vie minut äkkiä mukavuusalueen ulkopuolelle. Sitkeästi kammo vaan pysyy ja lamaannuttaa täysin, jos menen liian pitkälle siedättämiseni kanssa. Onneksi kehitystä tapahtuu, muttei sitä vieläkään ole tapahtunut riittävästi. Mustavuoren jälkeen teimme pienen pummin, ja kiersimme pienen ketunlenkin. Tosin kierros oli noin kilometrin verran, joten mitään suurempaa mokaa ei päässyt tapahtumaan.
Lounastimme Kuutinkanavan tulentekopaikalla, jossa oli muutamia muitakin retkeilijöitä. Koko ajan riitti pientä vilskettä ja vilinää ympärillä, monet olivat vuokranneet kanootteja ja kajakkeja Kuutinkämpältä, melontatukikohdasta. Ajatus tässä on hieno: hiilijalanjäljen pienentäminen. Kanootit ovat jo valmiina paikalla, eikä niitä tarvitse erikseen kuljetella muualta. Melontakin olisi paikan päällä kiinnostanut, mutta tällä suunnittelutyöllä ei viitsitty lähteä sen enempää kikkailemaan, vaan melontareissu olisi sitten ihan erikseen.
Matka jatkui Katajajärven kautta Lapinsalmelle, josta löytyy varmasti yksi kuvatuimpia ja ehkä jännittävimpiäkin kohteita: riippusilta. 10 metrin korkeudessa roikkuva riippusilta ei ollut niin paha kuin kuvittelin, olin jo valmistautunut paljon pahempaan jännitykseen. Lapsiperheitä näkyi paljon Lapinsalmen ympäristössä. Perheystävällisyyden lisäksi kansallispuistosta löytyy myös esteettömiä reittejä, joka on aivan huikea juttu. On hienoa, että edistetään yhdenvertaista luontoliikuntaa ja esteettömiä kohteita löytyy enemmän ja enemmän, ja kaikki pääsevät mahdollisuuksiensa mukaan nauttimaan luonnosta.
Käytiin kääntymässä Lapinsalmen parkkipaikalla sijaitsevalla kioskilla hakemassa jäätelöä. Autoja oli pilvin pimein, melkolailla monet autot olivat venäjän rekisterissä ja muutenkin kansallispuistossa oli kansainvälinen tunnelma. En toisaalta ihmettele, Suomen puhdas ja kaunis luonto on mielestäni meidän yksi suurimmista matkailuvalteista. Eikä Repovedelle Helsingistä ole pitkäkään matka, ja kuitenkin maisemien perusteella retkikohde voisi sijoittua pohjoisempaankin.
Kapiavesi ylitettiin käsivoimin Ketunlossilla ja vettä tankattiin Määkijässä. Suunnitelmissa oli kävellä Lojukoskelle saakka, mutta päätettiin pysähtyä Talaksella tankkaamaan. Maisemat ja tunnelma oli kohdillaan, joten pystytettiin teltta ja alettiin tekemään risottoa dinneriksi. Ennen ruuan valmistumista ehti käymään uimassa, viileä vesi teki hyvää jaloille. Ripustin hammockin teltan viereen ja ihailin ruuan jälkeen maisemia uudesta riippumatostani. Väsy alkoi iskeä melko aikasin ja käperryttiin makuupusseihin juuri kun aurinko alkoi laskea. Hyvin aikaisin aamulla aurinko alkoi lämmittämään neljän vuodenajan telttaa (lue: ei hengitä) sen verran, että olisi voinut erehtyä olevansa saunassa. Siinä vaiheessa siirryin makuupussini kanssa riippumattoon nauttimaan järvinäköaloista ja ihanasta viileydestä. Kauaa en jaksanut makoilla, vaan aloin tehdä aamupalaa. Aamutoimien jälkeen pakattiin leiri (joka tuntui aina leviävän liian monen neliön alueelle) ja lähdettiin etenemään kohti lähtöpistettä.
Käveltiin Lojukosken kautta Saarijärvelle. Tällä reissulla jäi vielä näkemättä Kirnukangas ja muutama muu kohde, mutta aikataulut sunnuntaina rajoitti retkeilyn määrää. Saarijärvellä pakattiin rinkat autoon ja lähdettiin ajamaan Lahtea kohti. Matkalla piti tietysti pysähtyä hakemaan kyläkaupasta jäätelöä. Löydettiin myös oiva uimapaikka matkan varrelta. Paistjärven Sonnanen oli todella kirkasvetinen järvi, jossa oli matala ja pehmeä hiekkapohja. Vesi tosin oli kylmää, mutta se jälleen kerran teki hyvää väsyneille jaloille parin päivän vaelluksen jäljeen. Matkatoveri jäi Lahteen ja itse jatkoin takaisin Pirkanmaalle. Reissu oli onnistunut, stressitön ja kaiken kruunasi hyvät retkeilykelit. Vahva suositus Repovedelle!
