Pari päivää helppoa tunturissa

Julkaistu: 28.2.2017

Hiihdonopettajan vapaapäivät

Ensimmäisenä vapaapäivänäni päätin leikellä skinit valmiiksi tulevia koitoksia varten (nousukarvojen leikkaamiseen ohjeita löydät edellisestä blogipostauksesta). Asennusoluen sijaan nautin asennuskahvit ja odottelin laskuseuraani saapuvaksi. Rinteenvierustat ja kuru houkutteli melkolailla, mutta ne saisi jäädä myöhempään, sillä rakka paistoi muutamissa kohdissa läpi. Vain muutamia kertoja lasketut sukset ja kevyeen puuterilumeen peittyneet kivet eivät olleet hyvä yhdistelmä. Päätimme siis lähteä metsästämään pehmeää lunta rinteiltä. Edellisen päivän oli sadellut lunta ja alppitunteja pitäessä sai laskea pehmeitä rinteitä oppilaiden kanssa. Nuo tunnit jo sai herkästi hymyn huulille, saatika vielä vapaat laskut pidemmillä pätkillä. Suuntasimme eturinteiden reunoille ja Lännen leveälle, lunta oli kasaantunut hyvin rinteen reunalle. Itselläni on vielä hankalaa telluilla pehmeässä, mitä enemmän lunta, sen haastavampaa se on. Välillä lipsahti alppikäännösten puolelle, mutta mukavaahan se oli silti. Tuuli alkoi saapua tuolihissien suuntaan, ja vilu pääsi yllättämään. Lähdettiin takaisin Y1:lle syömään ja siitä Ylläsjärven puolelle Lapland Hotel Saagaan saunomaan ja pulikoimaan porealtaassa. Lämmin alkoi väsyttämään ja janottamaan, joten after-sauna-jäätelöt ja limut olivat paikallaan. Illalla hain vielä yhden hiihtokoulutoverin bussilta ja menimme Selvään Pyyhyn nauttimaan hiihtolomien tunnelmasta, bändikin olisi ollut soittelemassa, mutta väsymys vei voiton ja ajoi mökille odottamaan seuraavaa vapaapäivää.

Vapaalaskua ja muita yrityksiä

Aamu valkeni, venytellen nousin punkastani hiihtokoulun mökin nurkasta ja kurkkasin ulos ikkunasta. Puuteria oli dumpannut melkolailla mukavasti, niinkuin säätiedotukset oli yr.no:sta lupaillut. Aurinkokin aina silloin tällöin vilahteli ohuen pilviverhon takaa. Suunnitelmissa olisi skinien testaus kevyellä haikkailulla. Pakattiin hitaan aamupalan jälkeen päiväreput ja mietittiin, minne suunnataan. Pallas olisi ollut vaihtoehto, mutta jätimme Pallaksen puuteritakuun odottamaan vieläkin aurinkoisempia päiviä. Ja Pallaksella mielellään tekee muutakin kuin vain kevyttä skinnaillua. Kävin vuokraamosta hakemassa Piepsin vyöryrepun, jossa oli valmiina piippari, sondi ja lapio, niinkuin kunnon vyöryreppuun kuuluu. Härvättiin hiihtokoulun tiloissa kamppeet valmiiksi, piipparit takin alle ja menoksi. Käytiin ensin etsimässä pehmeää Kuru-hissin vierestä, missä kiviä ei ollut näkyvissä ja tiedettiin, että lumikerros oli riittävän paksu. Suunnitelmissa oli tämän jälkeen suunnata Mansikkapaikalle Kellostapulin koillisreunan lähellä olevaan metsikköön, jossa vyöryt eivät olisi juurikaan todennäköisiä. 

No. Joskus suunnitelmat muuttuu melko radikaalisti. Lopulta päädyimme toisen lämmittelylaskun jälkeen lähtemään kokonaan pois, sillä laskukaveri kolautti polvensa suoraan kiveen. Katsottiin paremmaksi vetäytyä takavasemmalle, parantelemaan kipeän oloista polvea. Siihen jäi skinien testaus. Mutta parempi näin, kun lähteä kipeällä polvella ontumaan Keskisen laen ylitse. Kävin vielä muutaman laskun itsekseni ja palautin tavarat. Lähdettiin pienellä porukalla Kellokkaan kautta katsomaan auringonlaskua näköalapaikalle ja mökille saunomaan. Sitten pitikin jo alkaa valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

 

Nousukarvojen leikkaaminen ja valinta

Julkaistu: 25.2.2017

Skinien leikkaaminen on ollut projektina jo pitkään. Tai oikeastaan skinien hankinta on ollut sitäkin pidempi projekti. Pohdiskelin muutamien BD:n skinien välillä, Ascension ja UltraLite olivat harkinnassa. Päädyin UltraLiteihin, skinit saa pieneen tilaan pakattua, skinit on kevyet ja nousukarva on mohair-mixiä (65% mohairia ja 35% nylonia). Keveys ei kuitenkaan ollut ykkösjuttu, mutta eipä siitä haittaakaan ole. Aika harvoin kuitenkin tulee takamaastoissa käytyä, joten edullisemmat skinit paremmilla gripillä ja kestävyysominaisuuksilla olisi järkevämpi valinta, kuin hieman kalliimmat, kevyemmät ja liukuvammat mohair-skinit. Mohair-mix on siis kompromissi näiden väliltä. Ostin nousukarvat Black Diamondin Link 90:n, joten 110mm skinit oli tähän sukseen sopiva valinta.

Halusin varmistaa ihan ensimmäisiä skinejä leikatessani sen, etten vaan tee mitään perustavanlaatuista virhettä. Minä, terävä objekti ja leikkaaminen ei välttämättä ole paras yhdistelmä. Varsinkin kun tietää, ettei tehtyä saa tekemättömäksi. Ensimmäisenä siis tein sen, mitä yleensä en tee: luin ohjeet. Sain luettua kolme ensimmäistä kohtaa, jonka jälkeen kyllästyin. Onneksi nousukarvojen mukana tulleessa ohjeessa oli myös kuvalliset ohjeet. Kaivoin YouTubesta videopätkän, jossa oli selkeät ohjeet. Itselleni ehkä helpointa oli seurata videopätkää. Kyselin myös vinkkejä kokeneemmilta skininleikkaajilta, jotta voisin välttää ”rookie-mistakesit”.

Ensimmäisenä asetin kiinnityshihnan (tail strapin) metallisen koukun (tail clip) 4-5 väliin, jonka jälkeen tiukkasin skinin suksen pohjaan. Leikkasin karkesti ylimääräisen pätkän skiniä pois, jotta nousukarvaa olisi helpompi käsitellä. Sitten mallailin kärkikiinnikkeet suksen kärkeen ja katsoin mihin kohtaan kärkikiinnikkeen lenkki jää. Siitä kohdasta leikkasin skinistä ylimääräisen pätkän pois.

Leikattuani nousukarvan pituuden sopivaksi, ruuvailin dyneemakuitua ja alumiinia sisältävän kärkikiinnikkeen skinin päähän.

Kannattaa katsoa, ettei ruuvaa skiniin tai sormeensa ruuveja. Kärkikiinikkeen ruuvit tässä vaiheessa pitäisi saada poikki esim. pihdeillä vääntämällä, mutta omat näppivoimat hentona naikkosena eivät riittäneet ja jouduin odottamaan myöhempään ajankohtaan, että sain ruuvit katkottua. Skinien kärjet voi tässä vaiheessa sheipata niin, että terävät reunat vedetään suoraksi. Siihenkin on oma kaavansa, mutta itse leikkasin skinin niin, ettei siihen muodostu turhan teräviä reunoja.

Seuraavaksi skinien reunat piti trimmata, joten kiinnitin nousukarvat suksen pohjaan siten, että toiseen reunaan jää hieman enemmän skiniä kuin toiseen (muutamia millejä). Kävin leikkurilla koko skinin matkan. Leikkuri kannattaa asettaa kevyeen kulmaan sukseen nähden, jotta leikkausjäljestä tulee parempaa ja leikkaaminen on helpompaa.

Sitten trimmataan toinen puoli kiinnittämällä nousukarva kantin leveyden verran (tai hieman enemmän) suksen keskiosaa kohti. Luonnollisesti seuraavaksi leikataan skinin toinen puoli.

Tein samat työvaiheet molemmille skineille. Toisesta skinistä tuli paljon särmempi ja parempi, kun oli jo yhdestä kokemusta.

Sitten pitäisi vielä päästä testaamaan skinejä käytännössä 😀

 

 

 

Road to Äkäslompolo

Julkaistu: 23.2.2017

Huhheijaa, kun on taas aikaa kulunut. Kovasti piti päivitellä skinien leikkaamisesta ja SM-parisprinttiviestistä ja Ylläksen reissuun valmistautumisesta. Nyt sitä nökötetään Ylläksellä hiihtarin mökin nurkassa ja mietitään mihin kaikki tää aika on mennyt. No skinienkin leikkailun siirsin sopivasti myöhemmälle, siitä tulossa vielä operaatiokatsausta. Palataan ajassa taaksepäin, aikaa ennen antibioottikuureja ja muuta säätöä. Kisakallion leirin jälkeen tulin kipeäksi ja kaikenmaailman keuhkopöhöt pääsi pahenemaan. Siinä sitten jouduin olemaan viikon verran poissa pelistä, ja käväisin mm. poskionteloiden röntgenissä ja jopa punkteerauksessa väärän hälytyksen vuoksi. Pikkuhiljaa antibioottikuurin saattelemana lähdin rasittamaan keuhkoja mm. järvellä koirahiihtelyn muodossa. Treenit kuitenkin painottuen enemmän lihaskuntopuolelle. Viime sunnuntaina osallistun SM-parisprinttiin, oli kiva nähdä tuttuja ja verestellä muistoja, muttei siitä oikein muuta jäänytkään käteen. Viestipari toi kaksi kertaa viestin kärjessä, ja siitä se tulosnotkahdus sitten aina lähti minun kohdalla. Ensimmäinen mäki hapetti ihan täysin ja sitten mietittiin, että miksei näkökentässä ole enää juuri mitään jäljellä. Eikun hengitystä tasaamaan ja suuntaamaan rastille. Moottorikelkkaurilla hiihtäminen tuntui todella vaikealta, vaikka se on ollut itselleni aina vahvuus hiihtosuunnistuksessa. Varsinkin, jos on ollut todella liukas pääkallokeli. Mutta niin ne lihakset vaan unohtaa. Onneksi pää sentään pelasi, eikä pahempia pummeja tullut. Paitsi viimeisellä lenkillä ja silloin olin jo lamaantunut ja luovuttanut. Keuhkoihin sattui ja paljon, tuntui kuin keuhkoputkista olisi virrannut typpeä keuhkoihin. Toisella lenkillä oli jo helpompi hengittää, muttei sitäkään voisi vielä helpoksi kutsua. Ehkä joskus vielä tulee kausi, etten ole yli 10 kk jatkuvalla syötöllä krohisemassa ja yskimässä ja pääsen treenailemaan hengästyen. Ei voikkaan vaatia jaksamista ja vauhtikestävyyttä tai maksimikestävyyttä, jos ei lähes vuoteen ole päässyt kunnolla rasittamaan itseään.

SM-viestin jälkeen oli vuorossa päivä Sappeella. Muutamia opetushommia oli luvassa, jonka jälkeen kotiin pakkaamaan Ylläksen reissuun. Luvassa olisi kolmen viikon keikka Lompoloon, missä tulisi tehtyä rinteessä ja ladulla hiihdonopetushommia, laskettua omia laskuja ja toivottavasti pääsisi testaamaan uusia skinejä pehmeällä lumella. Pari viimeistä viikkoa tulisi kulumaan laduilla hiihto-oppaana sokealle miehelle. Olen hiihdättänyt häntä jo 7 vuoden ajan. Päivät ovat pitkiä ja hiihtoa tulee mittariin useita kymmeniä kilometrejä. Mies hiihtää pääosin luistelua, mutta satunnaisesti perinteistä. Hän on siis täysin sokea. Melko kovaa vauhtia tulee hiihdettyä ja moninkertaistan tähän mennessä hiihtämäni kilometrit näinä viikkoina. Pakkasin siis mukaan laskukamppeet ja sukset varauduin takamaastoreissuun. Vyörykamppeet ajattelin lainata Ylläkseltä, mutta omat uudet skinit pakkailin laatikossa mukaan. Retkitarvikkeita otin mukaan sen verran mitä kevyelle päiväreissulle tarvitaan. Maastohiihtovaatteita tuli otettua reilusti, nimittäin säiden vaihtelut ovat Ylläksellä normaalia (kuten rinteessäkin saa varautua moneen eri sääilmiöön päivän aikana) ja tulee myös hikoiltua melkolailla reippaasti hiihtäessä. Kaikenmoista muutakin sälää tuli pakattua, jos vaikka pulahtaisi Saagan porealtaaseen palauttelemaan tai kävisi treenailemassa salilla. Myös avantouintiin piti varautua, mutta melonta/avantotossut hävisi viime keväänä saunareissulla. Joten eipä siinä sitten paljoakaan varauduta 🙂

Sulloin tavarat kasseihin ja rinkkaan, säädin herätyksen ennen aamunkoittoa ja laitoin eväät valmiiksi aamua varten. Heräsin ennenkuin kukko lauloi, mutta loppujenlopuksi pääsin liikenteeseen vasta vähän ennen kahdeksaa. Sopivasti aamuruuhkiin. Aamukahvin jälkeen alkoi vihdoinkin heräilemään. Puheluiden ja chilipähkinöiden siivittämänä jaksoin ajella Ouluun saakka. Kirkas taivas, aurinkoinen sää ja uudet nastarenkaat alla oli hyvä ajaa. Oulussa söin ja pidin jaloittelutauon Stadium-outletissa. Ajattelin aluksi ajaa Haaparantaan, käydä siellä ostamassa ruokatarvikkeet ja pyörähtää Haglöfsillä, mutta tankkaustarve Torniossa vesitti innon pysähtyä heti muutaman kilometrin päässä, vaikkakin hyvä kahvi ja näkkileivät kiinnostelivat kovasti 🙂

Aurinko alkoi pikkuhiljaa hiipiä alaspäin, antaen lupauksen kauniista auringonlaskusta. Pyrin minimoimaan pysähdykset, mutta toisaalta ei minulla ollut minnekkään kiire ja auringonlaskun aikaan harvoin tulee tuollaisissa maisemissa liikutua. Kukkolankoskella pysähdyin ihastelemaan auringonlaskua. Jatkoin eteenpäin, autolla ajaminen tuntui hankalta, nimittäin olisi kiinnostanut katsella takavasemmalla laskevaa aurinkoa ja pysähdellä ottamaan kuvia.

Tornionjokilaakson taakse laskeva aurinko värjäsi liukuväreillä taivaan, jättäen oikealle Aavasaksan päälle kauniin violetin ja sinisen värin ja värittäen pilvet hohtavan pinkillä. Ylitorniosta nopeat kahvit matkaan ja Kolariin täyttämään ruokakassi. Ajoin Äkäsjokisuun kautta ja huomasin hymyileväni jokaisen Ylläs- tai Äkäslompolo kyltin kohdalla. Skodan kaartaessa mökin pihaan pakkasta oli jo reilusti parisenkymmentä astetta. Pakkanen tuntui todella kovalta, etelän tyttö kun ei ole tottunut tänä talvena kylmyyteen. Katselin hetken aikaa kirkasta tähtitaivasta ja fiilistelin purevaa pakkasta ja mökistä hangelle kajastavaa lämmintä valoa. Takki kahisten nappasin kassini mukaan, hengitin kirpeää pakkasilmaa ja huokaisin.

Olin vihdoin kotona.

 

Takinpaikkausoperaatio

Julkaistu: 07.2.2017

Aurinko paistaa täydeltä terältä, pakkanen paukkuu, taivas on kirkkaan sininen ja fyssarilla on vapaapäivä. Ajatukset laukkaa vuoroin Pallaksen puutereilla, Ylläksen takamaastoissa, Sappeen rinteillä, Pyynikinharjulla, kiitää murtsikoilla pitkin Pyhäjärven jäätä ja Kaupin latuja. Mutta fyssari on kipeä. On ollut kipeänä jo reilun viikon, eikä vieläkään parane hengästyttää itseään liikaa. Lauantaina kävin laskemassa laiskanpulskeaa vapaata Sappeella, ja tämäkin tuntui olevan turhan paljon. Kovinkaan monia käännöksiä ei otettu, telemarkhörhön lisäksi mukana oli pari lautailijaa, joista toinen oli pitkästä aikaa laskemassa ja lainalaudalla. Joten säätöihin meni aikaa ja vanhojen taitojen hahmottamiseen. Itselle jäi hyvin aikaa hengähtää, mutta loppuvaiheessa tahti alkoi kiihtymään ja keuhkoissa tuntumaan. Keskittyminen laskemiseen hieman häriintyi, kun yskänpuuskia tuli lähes koko rinteen ajan. Hauska keli tosin oli, lunta oli kasaantunut mukavasti rinteille ja epätasaisuus toi hyvää haastetta käännösten ajoittamiseen, muutamia mukamas hyppykäännöksiäkin mahtui mukaan.

Nyt kun suksille ei uskalla lähteä, otin projektiksi paikata untuvatakin, johon onnistuin Messilässä saamaan kunnon vekin suksen kantilla. Vekki osui harmilliseen kohtaan, sillä se oli muutaman millin takin tikkauksen vierestä. Googlettelin muutamia paikkausvaihtoehtoja ja päädyin itseliimautuvaan nylonpaikkaan. Val Di Fiemmen laaksossa suunniteltu La Sportivan Frequency Down-takki on osittain työkäytössä, joten kovinkaan räävejä paikkamateriaaleja ei viitsi käyttää. Jos olisi pelkästään omassa huvittelu- ja laskukäytössä, laittaisin jonkun aiheeseen sopivan lätkän vekin päälle.

Lähdin etsimään paikkamateriaalia ja itseliimautuvaa nylonpaikkaa löytyi yllättävästä paikasta, onneksi myös ensimmäisestä mistä etsin. Takin väristä tulee mieleen 90-luvun verkkatakit (in a good way – tietysti), mutta valitettavasti nylonpaikkaa sen värisenä tuskin on koskaan valmistettu – ainakaan laman jälkeen. Valitsimme myyjän kanssa yhdessä sinisen paikkamateriaalin (”käviskö tää ysärinsininen?”). Sepä sopii mukavasti vetoketjuihin ja muihin detaljeihin. Päätin paikata takin hieman epäkonventionaalisella tavalla. Ajattelin laittaa nylonpaikan vekin sisäpuolelle, jotta sininen väri himmentyisi ja muuttuisi samaan sävymaailmaan kuin muutkin osat takista. Yksi vaihtoehto nylonpaikalle olisi ollut läpinäkyvä TearAid-tyyppinen korjausteippi, mutta olen huono tilailemaan mitään – saatika odottamaan niitä postista, kun kaikki pitäisi tehdä hetinyt. Saattaa olla, että vaihdan paikan jossain vaiheessa läpinäkyvään. Ja teen paikkauksen helpomman kautta… Ainakin muutamat nettisivut lupaili korjausteipistä vaikka ja mitä, ja sen pitäisi sopia polyesteriin hyvin.

No en ainakaan lähtenyt ajatukseni kanssa helpoimman kautta, sillä ensinnäkin vekki oli hankalassa paikassa, untuvaa pöllyi koko ajan ja tarttui nylonpaikkaan. Kolmannen pienen nylonpaikan muotoiltuani meinasin jo luovuttaa, tehdä asiat helpommalla tavalla ja lätkäistä paikan vekin päälle – niinkuin normaalit ihmiset tekisivät. No nyt kun oli aikaa ja olin päätökseni tehnyt, niin päätin jatkaa projektia. Paikkamateriaalia olisi vielä ainakin viiteentoista paikkaan, joten lähinnä se olisi omista hermoista kiinni. Sain ujutettua paikan kankaan sisälle ja pinsettien avulla siirtää liimattavaa kangasta paikan päälle. Revin aina pienen palasen suojakalvoa pois ja liimailin kangasta kiinni paikkaan. Jossain vaiheessa takkia oli pakko liikutella ja sisälmystä pullahti paikan reunalta reilu tukko pois. Jollain ihmeellä sain paikan kiinni niin, että paikka oli kuin olikin siististi sisäpuolella.

Yllättävän siisti paikasta tuli, vaikka kyllähän se näkyy päälimateriaalin alta, mutta eipä tuo minua ainakaan haittaa. Näkyypähän elämisen jälkiä 🙂 Suunnittelin, että olisi voinut vielä laittaa liimaa vekin päälle, sillä jossain vaiheessa tuo tulee varmaankin kulumaan ja vekki saattaa alkaa purkautumaan. Tai sitten vaan liimaan paikan toisen päälle, niinkuin tuo nylonpaikka on suunniteltu. Mutta ainakin tällä hetkellä tuo sovellus näyttää omaan silmään paremmalta. Seuraava projekti onkin sitten skinien leikkaus, tämä pitäisi toteuttaa ennen viikkoa 8, jolloin lähden ilmastopakolaiseksi Äkäslompoloon.