Lautailuharrastuksen aloitus aikuisiällä – Osa 3

Julkaistu: 26.10.2018

Moikka taas kaikille!

Tässä oli pieniä teknisiä ongelmia parisen viikkoa, ja aina kun tulin tänne Lumipalloon ja kirjauduin blogiin että pääsisin kirjoittamaan, niin sivusto näytti olevan jotenkin rikki. No eihän siitä sitten mitään tullut.

Onneksi nyt kuitenkin näyttää taas toimivan, joten jatketaan turinointia siitä mihin edellisessä blogissani jäin  🙂

Lumilautakoulu – Päivä 2 – Raporttia

Heräsin aamulla mökin sängyltä, jossa uni oli rankan päivän jälkeen maittanut!

Mutta sitten alkoi se kolotus. Kaikki mahdolliset raajat ihan jäykkinä ja kipeinä.

Olinko oikeasti laskenut vain yhden päivän ja nyt olin ihan rikki? Ikä ei näköjään tule yksin! 🙂

Huh-huh, mietin vain että mitäköhän tästä toisesta päivästä tulee.

Mutta kyllä se siitä itseasiassa lähti sujumaan. Tehtiin ennen mäkeä kunnon lämmittelyt, niin alkoi kroppa taas heräämään, ja pahin kolotus katosi!

Kakkospäivänä sain enemmän varmuutta etukantilta takakantille kääntymiseen. Mutta kyllä sitä tuli tehtyä edelleenkin tuttavuutta mäen kanssa. Mutta oli hienoa huomata, kuinka nopeasti sitä alkoi olemaan sujut laudan kanssa.

Ehkäpä ne ensimmäisen päivän jumpat sitten auttoivatkin 🙂

Toka päivä tuntuikin menevän tosi nopeasti, ja sain opettajalta positiivista palautetta, että olin saanut selkeästi varmuutta otteisiin!

Jee! Tämähän alkaa sujumaan!

Okei ei näillä taidoilla vielä Olympialaisiin lähdetä, mutta aloin oikeasti uskomaan siihen että tästä voi tulla oikeasti kiva harrastus pidemmäksi aikaa!

Sitten taas kaverin kanssa sama ohjelma illalle: syömään, saunaan ja unta palloon! Illalla muistin kyllä tehdä hieman venyttelyä, ettei seuraava aamu olisi yhtä kauhea kolotus.

Jatketaan taas ensi postauksessa! Hyvää viikoloppua kaikille!

Terkuin,

Maiju

Lautailuharrastuksen aloitus aikuisiällä – osa 2

Julkaistu: 05.10.2018

Moikka taas Lumipallon jengi!

Nyt sitten mennään asiaan, eli kerron hieman omista kokemuksista lautailuharrastuksen aloittamisesta aikuisiällä (35-vuotiaana).

Me kaikki haluamme ajatella itsestämme, että olemme melko avoimia kokeilemaan uusia asioita ja haasteita. Joten kun päätin aloittaa harrastuksen, olin intoa täynnä ja pompin jo kotona kuin jänöjussi konsanaan, ennen kuin olin edes aloittanut 🙂

Tottakai nostalgia hämärtyneistä lapsuusvuosien skimbamuistoista löi päälle, ja olin intoa täynnä että pääsen taas lumen ääreen.

Mutta sitten kun tosi paikka koitti, alkoi tietenkin jännittämään.

Lähdin kaverini kanssa Himokselle pitkälle vikkonloppureissulle opettelemaan laskemista. Kaverini (joka lautailee myös) sanoi että hän voi kyllä opettaa. Mutta tein mielestäni fiksun päätöksen, ja buukkasin itseni lumilautakouluun. Sillä vaikka minulla olisi maailman parhaat välineet, ja hienoimmat lasit, ja frendi joka on laskenut varmaan 15-vuotta, niin ammattimainen opetus on varmasti nopein tapa oppia homma. Jos siis opin mitään! 🙂

Näin homma sitten meni:

Päivä 1 – kestääkö hanuri?

Kaverini varoitti, että kun opettelen lumilautailua, niin vietän ensimmäiset kolme päivää perseelläni, mutta en tosiaankaan ollut valmistautunut (eikä takapuolenikaan) siihen ylös-alas, ylös-alas, -jumppaan, kun en meinannut pysyä pystyssä. Lisäksi käännösten toistot olivat lihaksistolle melko uusi tuttavuus.

Opettaja oli onneksi erittäin kärsivällinen kanssani, ja toisti minuell kokoajan että:

”hyvinhän tämä homma edistyy” ja että ”olen saanut jujusta kiinni, että kyllä se sieltä tulee”.

Yeah right!

Sitten kun homma lähti edes jotenkin sujumaan, niin vakeinta mielestäni oli kääntyessä selän suuntaan, että pitää muistaa katsoa edellä olevan olkapään yli. Se vain tuntui jotenkin väärältä.

Noh, ensimmäisen päivän jälkeen olin kuitenkin tyytyväinen ja ihan puhki (rankkaa hommaa), mutta erittäin iloinen edistymiseeni. Ja innolla odotin että pääsen mökkiimme ja saunan lauteille.

Vähemmän odotin seuraavan päivän kipuja ja lihassärkyä, mutta

ajattelin että jee, ehkä minusta tulee vielä lautailija!

Seuraavan päivän raporttia taas seuraavassa blogauksessa.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Terveisin,

Maiju