Tultuani Intian harjoittelureissulta kotiin vuonna 2009 vannoin, että reppureissut kaukomaissa olivat kohdaltani ohitse. Se on nähty, kiitos riittää. Likaiset hotellit, rämisevät bussit ja käsidesi eivät kuulostaneet enää eksoottiselta.

Gambiassa Tjäreborgin pakettimatkalla vuonna 2010 teimme muutaman päivän retken sisämaahan Gambia-jokea pitkin, ja keskellä pölyistä, punaista savannia muistot aikaisemmista seikkailuista alkoivat palata mieleen. Meidät laskettiin pakettiautosta kävelylle paikalliseen kylään. Mietin, olinko se sama minä joka matkustin samanlaisissa kylissä aiemmin ilman oppaita? Miksi kaikki oli yhtäkkiä erilaista? Miksi lopetin? Miksi pelkäsin? Voisinko joskus olla taas se sama vanha minä, enkä hermoheikko aikuinen?

Palasimme kotiin, ja ajatukset kaukomaista unohtuivat, mutta syksyllä 2012 löysin itseni Hakaniemen Café Talosta suunnittelemasta matkaa Afrikkaan. Yritin ymmärtää itseäni, kaukokaipuuni oli herännyt horroksestaan, mutta pelkäsin edelleen ajatustakin matkalle lähdöstä. Parin päivän päästä lentoliput Mombasaan komeilivat jääkaapin ovessa ja päässä soi Taiskan käännöshitti. Enää ei auttanut perääntyä. Jännitystä helpotti ajatus siitä, että lento oli suora, ja ostettu Finnmatkoilta. Se tuntui sopivan pehmeältä laskulta takaisin kaukomatkailun maailmaan.

Jälkikäteen on helppo todeta, että kätevyys ja pehmeät laskut olivat kaukana Keniasta. Matka Mombasasta Nairobiin on 480 kilometriä vain paperilla ja käytännössä tuntui kuin olisin matkustanut resiinalla Vladivostokiin.

Älä mene Mombasa-Nairobi -yöbussiin

Finnmatkojen lentopakettiin kuuluivat bussikuljetukset lentokentältä sekä ensimmäinen yö hotellissa. Seuraavana päivänä kävimme ostamassa bussiliput Nairobin yöbussiin. Ei kaikkein helpoin tehtävä, mutta saimme liput ja palasimme resorttiin keräämään rohkeutta alkavaan seikkailuun.

Söimme vielä illallista resortissa, joimme kylmää olutta ja katselimme kun aurinko laski palmujen taa. Ilma oli kuumaa ja kosteaa, kuten Mombasassa kuuluukin.

Auringon laskettua teippasimme vessassa dollarit reiteen ja pakkasimme hellehepeneet rinkan pohjalle. Bikineitä ei hetkeen tarvittaisi, Nairobi sijaitsee 1795 metriä merenpinnan yläpuolella, ja Mt. Kenialla olisi vielä viileämpi.

Meillä oli mukana järjetön määrä dollareita, sillä Mt. Kenian vaellus sekä Masai Maran safari piti maksaa Nairobissa käteisellä. Pelkäsimme rahojen menettämistä niin, että teippasimme setelit jalkoihin ennen yöbussia.

Mombasa-Nairobi yöbussia en voi suositella kenellekään. Vaikka afrikkalaiset lentoyhtiöt ovat vaarallisia, mikä tahansa kone, jossa on siivet, on turvallisempaa kuin matkustaa Itä-Afrikan liikennöidyimmällä moottoritiellä keskellä yötä. Bussilla kesti useampi tunti päästä pois kaupungista, minkä jälkeen ralli vasta alkoi. Rekkoja oli joka puolella; tien vierellä, jonossa sikin sokin keskellä moottoritietä, väärään suuntaan vastaantulevien kaistalla. Muistan heränneeni useamman kerran siihen, että kiidimme väärällä puolen tietä ja vastaantulevat rekat tööttäsivät ja vilkuttivat valoja vaaran merkiksi. Ajattelin, ettei yö ja täydellinen päiväntasaajan pimeys lopu koskaan. Lopulta tuli se hetki, kun avasin silmäni ja näin auringon nousevan savannin ylle, Nairobin laitamat horisontissa. Ja olimme hengissä.

Perillä Nairobin bussikujilla.

Olimme varanneet koko Mt. Kenyan vaelluksen sekä kahden päivän safarin Masai Marassa etukäteen paikalliselta operaattorilta. Niistä seikkailuista pian lisää osassa 2!

Jouluaatto Nairobissa

Saavuimme Mt. Kenyalta sopivasti jouluaatoksi Nairobiin. Olimme yltäpäältä pölyssä, päät jumissa korkeuseroista johtuen, ja kaiken huipuksi pelkäsimme kuollaksemme Nairobia. Yksi Afrikan vaarallisimmista kaupungeista, ja kuulemma vaarallinen myös päiväsaikaan. Hotellihuoneen ikkunoissa oli kalterit. Mutta eväsvarastot tarvitsivat täydennystä. Piilotimme hotelliin jäävät rahat vaelluskenkien pohjallisten alle, ja sujahdimme keskustan liikenteen sekaan.

En halua vähätellä riskejä, mutta epäilen, että Nairobin keskustan vaarallisuutta liioitellaan monilla foorumeilla. Liikenteessä oli paljon porukkaa, tavallisen näköisiä ihmisiä hoitamassa tavallisia asioitaan. Jälkikäteen olo tuntuu tyhmältä. Miksi annoin epäluulolle taas erävoiton?

Selvisimme siis kauppareissusta ja kiipesimme hotellin katolle juomaan kylmää kokista.

En muista kokiksen koskaan maistuneen niin hyvältä, kuin tuona jouluaattona kattojen yllä Nairobissa.

Juna juuttui tulvaan

Seuraavat päivät kuluivat Masai Maran luonnonpuistossa. Niiden päätteeksi olimme varanneet paluujunan Mombasaan, ja kuljettajamme tiputti meidät juna-asemalle hyvissä ajoin.

Rautatietä ei käytetä Keniassa enää muuta kuin henkilöliikenteeseen, ja siihenkin kerran vuorokaudessa.

Odottelimme asemalla junan lähtöä, jota viivästytettiin puoli tuntia kerrallaan. Emme osanneet huolestua asiasta, sillä emme olettaneetkaan sen lähtevän ajallaan. Muutaman tunnin jälkeen, kellon lähestyessä yhdeksää, aloimme tosissaan toivoa, että juna viimein tulisi. Olimme olleet aamulla usean tunnin safarilla, juuttuneet paluumatkalla mutasuohon, josta masai-heimon asukkaat kampesivat auton onneksemme ylös, ja matkustaneet tuntikaupalla Tansanian rajalta Nairobiin. Haaveilimme junan makuuhytistä ja junan rauhallisesta, kolkottavasta kyydistä.

Valvoimme vuoroissa junan lähtöä, ulkona oli sadellut koko päivän, ja pikkuhiljaa viivästyksen syy alkoi selvitä. Juna oli juuttunut tulvaan. Kahden aikaan yöllä lähtö viimein peruutettiin. Seuraava juna Mombasaan lähtisi vuorokauden päästä. Saimme osan maksamistamme rahoista takaisin, mutta suurempi huoli oli se, miten ylipäätään pääsisimme Mombasaan tai mitä tekisimme Nairobissa keskellä yötä.

Pohtiessamme vaihtoehtoja mies ryntäsi sisään rautatieasemalle huutaen: ”Hey guys, I think this place is on fire!”, osoittaen ravintolaa kohti. Sormen osoittamassa suunnassa lieskat todella löivät yli keittiön pöytien. Ryntäsimme ulos kadulle.

Epätoivo alkoi kasvaa. Jos olimme arastelleet liikkua Nairobissa päiväsaikaan, öiset kadut pelottivat oikeasti. Onneksi löysimme pari muuta matkailijaa, joilla oli sama kohtalo, ja yhdistimme voimamme. Nappasimme pari taksia asemalta ja ajoimme bussipysäkkialueelle.

Onnistuimme löytämään kuppilan. Keskellä yötä Nairobissa ei voi olla liian nirso.

Valvotut tunnit alkoivat tehdä tehtävänsä emmekä osanneet enää oikein pelätä. Meille tarjoiltiin ruokaa löytämässämme kuppilassa, jonka eteisessä roikkui eläinruhoja, joku meistä kävi ostamassa bussiliput, aurinko nousi, matkasimme tuntikaupalla kuumassa bussissa ruuhkaisella moottoritiellä. Bussi hajosi ja odottelimme keskellä savannia sen korjaamista, aurinko laski, tuli taas yö ja loputtomilta tuntuvien kilometrien jälkeen olimme Mombasan keskustassa. Jaoimme taksin kohti resorttia jonka olimme varanneet etukäteen. Taksinuljettaja kurvaili khat-pöllyissä kohti pohjoista, pitkin tietä, jossa lopulta tulisi vastaan Somalian raja. Emme tienneet missä olimme, mutta toivoimme kuljettajan olevan sen verran tajuissaan, että pysähtyisi oikean tienhaaran kohdalla. Niin viimein kävi. Pääsimme perille oikeaan hotelliin, jonka rantaan kohisi Intian valtameri ja jossa oli puhtaat lakanat sekä suihku. Nukutti.

Intian valtameri Mombasan rannikolla.