Selasin läpi kuvat, pesin pyykit ja purin repun. En voinut enää paeta nettipankin ja luottokorttilaskujen avaamista. Onneksi sieltä paljastui mukava yllätys!

Ilman lentoja minulta kului Kuubassa ja Väli-Amerikassa asumiseen, liikkumiseen, syömiseen ja muihin menoihin noin 1300 euroa. Tämä tekee pyöreästi 50 euroa päivässä. Tästä yöpyminen vei keskimäärin 10-15 euroa. Arvioisin, että sekä matkaseurani että minä olemme molemmat luonteeltamme melko käytännöllisiä ja vaatimattomia (loma-aamupalaksi riittää kaurapuuro ja hionnutta puuvillapaitaa voi hyvin käyttää kolme päivää putkeen), joten pärjäsimme summalla mukavasti. Mikäli tietää pitävänsä oluesta, nauttii hyvästä ruoasta ravintoloissa ja käyttää mielellään taksia, päiväbudjettiin kannattaa lisätä 20 euroa. Jos haluaa tehdä ostoksia ja syödä naposteltavia, niistä kymppi lisää. Lentojen kanssa, siten että siirryimme viikon jälkeen Kuubasta Panamaan lentäen, koko matkan hinnaksi tuli noin 2200 euroa. Olin etukäteen budjetoinut Väli-Amerikan matkan käyttörahaksi 1500 euroa, joten toteutuma oli myönteinen yllätys.

”Reppureissaaminen” ei tarkoita automaattisesti edullista matkustamista. Paljon riippuu siitä, mitä termillä tarkoitetaan. Jos vaihtaa matkalaukun 30 kiloa rinkkaan, se ei vielä auta pitkälle. Rinkka on kätevä, mutta välillä olen nähnyt hostelleissa valtavien rinkkojen kanssa vaappuvia ihmisiä ja miettinyt, että perinteisissä pyörällisissä matkalaukuissa on puolensa!

Laukkuvalinnalla voi säästää rahaa, jos on sellainen määrä tavaraa, että ne selässä jaksaa kävellä 35-asteen helteessä paikasta toiseen sen sijaan että kulkee taksilla. Monissa maissa taksit (tai riksat) ovat kuitenkin niin edullisia, että näin ei synny merkittävää säästöä. ”Reppureissu” tarkoittaakin ehkä oikeammin mitä vaan matkaa, jossa valitaan halvimmat majoitukset ja ravintolat – ja tietysti vaihdetaan maisemaa tiuhaan tahtiin.

Meidän matkamme kuuluu tähän kategoriaan. Olimme neljä viikkoa tien päällä. Asuimme lähes aina halvimmissa majoituksissa, mutta emme telttailleet tai nukkuneet riippumatossa. Joimme hanavettä silloin kuin paikalliset sitä suosittelivat: tämä tarkoittaa koko Panamaa, Costa Ricaa ja Nicaraguan suuria kaupunkeja. Teimme ruoan itse silloin kun se oli järkevää (ravintolat joko kalliita tai kaukana) ja söimme halvimmissa katugrilleissä kun kävimme ulkona, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Jäätelöä, hedelmiä, limpparia ja olutta ostimme aina kun siltä tuntui. Pyrimme kulkemaan kaikki matkat paikallisilla yhteiskyydeillä, busseilla tai kävellen ja käytimme taksia vähän. Näiden osalta auttaa, jos tavaraa on rajallinen määrä: pieni reppu sujahtaa helpommin tupaten täynnä olevaan Hiaceen, paikallisbussin katolle tai pick-upin lavalle. Meillä molemmilla oli noin 10 kilon reppu sekä käsilaukkuna pikkureppu, johon mahtui kamera, vesipullo, lompakko ja muut arvotavarat. Sekin tuntui välillä olevan liikaa.

Se mistä emme tinkineet, oli tekeminen. Maksoimme lähes mutinoitta pääsymaksut nähtävyyksiin, pyörävuokrat, skootterivuokrat ja surffilaudat. Ei ole järkeä matkustaa maailman toiselle puolen miettiäkseen siellä, onko rahaa mennä katsomaan Panaman kanavaa.

Kulutaso vaihtelee tietysti paljon kohdemaan ja valuuttakurssien mukaan. Väli-Amerikan maat ovat kytköksissä dollariin (Panamassa käytetään dollareita ja Nicaraguassa kurssi on sidottu), minkä takia vuonna 2007 matkustaminen Meksikossa oli huomattavasti halvempaa, vaikka maa itsessään on alueen kalliimpia. Intiassa puolestaan pärjäsi vuonna 2005 noin 15-20 eurolla päivässä; reilun viiden viikon matka maksoi lentojen kanssa noin 1400 euroa, mikä oli silloisella opiskelijabudjetilla hurja summa.

Tein suurimman osan pidemmistä matkoistani vuosina 2005-2008, ja silloin eurojen kanssa kelpasi matkustaa. Nykyään tunnelmat ovat toiset, mutta hintataso on myös noussut monissa maissa. On mielenkiintoista nähdä syksyllä, millaisia muutoksia Kaakkois-Aasiassa näkyy matkailijan silmiin sitten vuoden 2008. Tarkkaa budjettia en ole vielä laatinut.

Jos teillä on tuoreita kokemuksia Laosin, Malesian ja Thaimaan hintatasosta, vinkatkaa alle kommenttikenttään!

Panamassa kolmen dollarin aterialla. Edulliset syöttölät saattavat näyttää alkuun epäilyttäviltä, varsinkaan kun tussilla kirjoitetusta lounaslistasta ei ymmärrä mitään, mutta ruoka on hyvää, ja ennen kaikkea sen saa nopeasti.

Costa Rican turistikaupungista löytyi grillikioski, josta sai valtavan kana-riisiannoksen neljällä eurolla! Vähemmästäkin hymyilyttää.

Granadassa kysyimme neuvoa paikalliselta, mistä saada myöhäinen edullinen lounas. Kolme dollaria!

Välillä herkuteltiin. Vastapuristettua mehua (ehkä guavasta) ruokaa odotellessa sivukujalta löytyneessä mainiossa ravintolassa, joka oli puolet halvempi kuin muut paikat Ometepellä.

Aika usein herkuteltiin. Tuoremehua tällä kertaa appelsiinista.