Jatkoa edelliseen postaukseen: Blogivieras Laura reissaa puuterin perässä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Mount Bakerilla vietetyn puolentoista viikon jälkeen suuntasimme reissumme alkuperäiseen kohdemaahan, Kanadaan. Vietimme yön tielevikkeellä, joka oli tarkoitettu ketjujen laittoon, ja vastoin omia odotuksiani, sanomista ei tullut. Siitä lähdimme karttakaupoille Whistleriin, missä käytimme hommaan kolmisen tuntia (Starbucks, lumilautakauppa, instagram, you know…). Tämän jälkeen pääsimme tekemään tuttavuutta Duffy Laken pitkien lähestymisten kanssa. Sitä tiheän metsän määrää! Usko meinasi loppua, mutta pääsimme lopulta pöllyttämään valkoista kultaa ja nauttimaan upeasta auringonlaskusta.

Öinen tähtitaivas oli myös mainitsemisen arvoinen, kuva jälleen @tubermeister

Seuraavana päivänä teimme lisää tuttavuutta pitkiin lähestymisiin, tällä kertaa Joffren kolmen järven kautta. Kuten rakas opaskirjamme lupasi, maisemat olivat henkeäsalpaavat.

Upper Joffre Lake, @tubermeister

Laskimme Heart Strings -nimisen laskun, joka ylitti toiveemme lumen laadusta. Siitä sitten lumihankeen ”suihkuun”, Whistleriin baariin ja uutta vuotta viettämään. Vuosi vaihtui ilotulituksia katsellessa ja toisiamme selkään taputellessa.

Whistler tuntui vieraalta paikalta. Pubiinissa tavatut henkilöt ihmettelivät, miksemme maksa hissilipuista siitä huolimatta että haikkaamme ylös. (Ihan validi kysymys, sillä Whistlerissä ei saa haikata ylös ilman hissilippua, meille ajatus vain oli vieras.) Hissilippujen hinnat myös pelottivat, joten suuntasimme takaisin matkapuhelinverkon ulottumattomiin. Yksi päivähaikki, yksi pyydalasku, yö asuntoautossa ja lähtö lähes täydellisesti valmistellulle hüttereissulle. Olimme päätelleet, että viikonlopun jälkeen majoilla olisi tilaa. Skinnasimme Keith’s Hutille ja lähdimme tutustumaan lähimaastoon. Tälläkään kertaa vainumme ei pettänyt, vaan löysimme pehmeitä käännöksiä. Niiden jälkeen pääsimme nauttimaan alppimajan lämmöstä, joka tuntui varsinaiselta luksukselta. Makuualustan ottaminen reissuun olisi ollut ammattilaisen valinta.

Keith’s hut, kuva @tubermeister

Seuraavana aamuna valloitimme matkan ainoan huipun, jolta laskiessamme perässä toppiin tulleet kyselivät, että oliko joku meistä sponsoroitu. Tällainen kysymys kohotti itsetuntoamme, varsinkin Bakerillä kuullun ”Is this your first time in the backcountry?” –kommentin jälkeen.

Reissun viimeinen viikko oli alkanut, siitä ylväät ilmeet ja suora ryhti. Kuva @tubermeister

Hütteltä siirryimme jenkkilän puolelle Crystal Mountainille, jonne pääsimme seuraavana aamuna juuri sopivasti junioreiden lätkän mm-kisojen finaalin alettua. Voitonjuhlia vietettiin asuntoauton katolla, josta paikalliset kertoivat pohtineensa sitä, olimmeko jatkaneet pitkään vai aloittaneet aikaisin. Seuraavana aamuna investoimme hissilippuihin ($62, halpaa ku saippua) ja lähdimme tutkimaan mitä Crystalilla olisi tarjota. Maastossa on ehdottomasti potentiaalia, mutta selkeimmät reitit oli jo koluttu. Löysimme paikallisten opastuksella ja täysin yllättäen, mitä muutakaan kuin koskematonta ameriikan pyydaa. Seuraavat kaksi päivää, reissumme viimeiset, livahtivat ohi Crystalin takamaastossa. Ei ketään muuta, helppo lähestyminen ja upeita laskuja!

Kierroksia Crystalin takamaastossa. Kuvattu halvimmalla eli parhaalla Nokialla.

Ei olisi yhtään haitannut jäädä vielä, mutta Seattle ja lento kotiin kutsuivat.

Viimeisen yön ”hotellista” oli upeat maisemat, kuva @tubermeister

Kymmenen tunnin aikaerosta palautuminen vei viikon. Nyt kärsin laskemisvierotusoireista koululla ja haaveilen siitä, että saisi taas sukset jalkoihin ja vuoria vierelle. Niin on hyvä olla.

Mikäli haluat fiilistellä reissua vielä lisää, niin kuvamateriaalia löytyy osoitteesta http://tkaira.kuvat.fi/kuvat/Trips/TulppujenJoulu/

Terveisin,

Laura Wirtavuori