Retkeily

Sinne missä mieli lepää

Julkaistu: 08.3.2016

Lähdin hiihtämään Pyhätunturilta, kun oli jo pimeää. Kultakeron valot jäivät pikkuhiljaa taakse, kun liikenteen surina vielä kuului korvissa.

Olin tehnyt autolla matkaa Itävallasta Pyhätunturille viikon. Vasta Helsingissä tajusin, miten väsynyt olin kahden kuukauden alppilaskujen jälkeen. Pidin tammi-helmikuussa joitakin välipäiviä, mutta luulen, että väsymys oli silti enemmän henkistä sorttia. Ylitin reissun aikana itseni useasti, uskaltauduin laskemaan vaikeammista paikoista kuin aikaisemmin, halusin lisää haasteita. Se oli parhaimmillaan todella palkitsevaa, mutta kulutti voimia.

Pyhän laduilla väsymys oli tipotiessään, vaikka olin hypännyt rattiin viideltä aamulla ja ajanut sen jälkeen 12 tuntia nelostietä. Petzlin otsalamppu valaisi tieni ja kilometrit taittuivat. Pyhätunturissa parasta on se, että täällä osaan olla rauhassa, vaatimatta itseltäni huimia suorituksia. Voin laskea ja hiihtää juuri niin paljon kuin haluan, sillä tämä paikka ei karkaa täältä mihinkään. Jos jotain jää laskematta tai jonnekin hiihtämättä, palaan kuitenkin ensi vuonna uudelleen.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Illalla nukahdin onnellisena viilenevän kamiinan kotoisaan ritinään. Ulkona satoi hiljakseen lunta.

Aamu koittaa. Se hetki, kun ei ihan vielä tarvitse nousta ylös lämpimästä makuupussista.

Aamukahvi, päivän paras kahvi.

Missä mieli lepää.  

 

Yhteistyössä: Pyhätunturi, Halti, Vandernet