Hiihtokoulu. Mikko Alatalon taikanappi sekä aurajono lastenrinteessä? Kokeneita laskijoita, joilta saa hyviä vinkkejä laskemiseen? Unelma-ammatti? Omat ajatukseni hiihtokoulusta ovat lähempänä jälkimmäisiä, mutta en siitä huolimatta ole käynyt hiihtotunneilla sen jälkeen, kun kymmenen vuotta sitten aloitin telluilun. Kunnes viime kaudella innostuin alppihiihdosta. Pääsen kyllä alas mäkeä kuin mäkeä, mutta teoriapuoli on hukassa. Marssin 40-vuotisjuhlakauttaan viettävälle Pyhätunturin hiihtokoululle kysymään, josko sieltä löytyisi apua. Ja löytyihän sieltä.

Sain opettajaksi mukaan Tanelin. Hänelläkin oli kuulemma lumilautataustaa ja jalassa tellumonot. Tutunkuuloinen kombo siis, ajattelin: hän osaa kenties antaa hyviä vinkkejä tähän laskuvälineiden bermudan kolmioon.

Hiihtotunnin opit olivat todella avartavia. Alle listasin neljä hyvää syytä, miksi hiihtokouluun kannattaa mennä näin aikuisiälläkin.

1. Luulin olevani parempi laskija kuin olenkaan

Olin ajatellut, että alppisuksilla laskeminen sujuu ihan hyvin. Saan suksia ajettua mukavasti kantillaan ja vauhti suhisee korvissa.

Olin väärässä. Aloitimme, tai oikeastaan käytimme koko tunnin korjaamalla laskuasentoani, joka on aivan liian takapainoinen ja muutenkin pielessä. Kiitos Tanelin, tajusin, että osa polvikivuistanikin johtunee siitä, että lasken alppisuksilla paino aivan liian takana. On kuulemma tavallista, että lumilautailijat saavat sukset nopeasti kantilleen, mutta laskuasento tai muunlaiset käännökset eivät välttämättä luonnistukaan.

Opettelun lomassa keskustelimme laskemisesta ja eri lajeista ylipäätään, ja aloin miettiä myös muita välineitäni. En ole todella pitkään aikaan keskittynyt lumilaudalla tai telemarkeilla laisinkaan siihen, miten lasken. Nyt loppukaudesta on hyvää aikaa keskittyä siihen, kun parhaimmat puuterikelit ovat jo takanapäin.

Yritin tehdä perässä, mutta ei meinannut tulla yhtään mitään. Olo on avuton, kun polvet vispaa, en saa kantaa irti suksesta, eikä monot taivu tarpeeksi eteenpäin!

2. Hiihtokoulussa on pakko laskea hitaampaa

Oma todella paha tapani on laskea kaikilla välineillä aina niin kovaa kuin niistä lähtee. (Poikkeuksena viime viikot, kun polvia on pitänyt vähän varoa.) Kovaa laskeminen on kivaa, mutta monesti käy niin, että jossain vaiheessa ”paketti hajoaa” ja joutuu tekemään äkkinäisiä korjausliikkeitä. Voin kuvitella, että oma laskemiseni näyttää välillä aika karmealta. Hiihtokoulussa lasketaan hiljempaa, ja kropanhallinta korostuu. Suorastaan ärsytti, miten vaikeaa oli hallita hidasta liikettä. Mieleen tulivat ne monet uudenvuoden lupaukset, kun olen päättänyt aloittaa joogan ja venyttelemisen.

Lasken alpeilla pihtipolviasennossa, mikä lisää polvien rasittumista. Oli yllättävän vaikea keskittyä pitämään ne erillään.

3. Ohjelmaa rinnepäivään

Kun on laskenut useita vuosia, aika saattaa rinteessä tai niiden ulkopuolellakin käydä lopulta pitkäksi. Jos uutta lunta ei ole ja rinteet on tullut laskettua jo pariin kertaan, hiihtokoulu on hyvä ohjelmanumero.

Pyhän hiihtokoululla on paljon erilaisia tunteja. Erityisesti puolen päivän randokurssit ovat hiihtokoulun mukaan kasvattaneet suosiotaan, eikä ihme, sillä Pyhän maastot ovat mainiot lajiin tutustumiseen. Täällä olen itsekin aloittanut randotouhut vuosia sitten, mitä muistelinkin kauden ensimmäisissä postauksissa.

4. Hiihtokoulussa tapaa kivoja uusia tyyppejä

Hiihtokoulutunnilla tutustuu väistämättä ainakin hiihdonopettajaan, ja jos mukana on ryhmä, sen muihin jäseniin. Itse tykkään Pyhästä erityisesti juuri siksi, että melkein kenet tahansa täällä tapaakin, kaikilla on vaikka mitä laskutarinoita kerrottavaan. Saan vinkkejä uusista laskupaikoista ja kuulen millainen kausi on missäkin päin maailmaa ollut. Tällä kertaa hiihtotunnin lomassa Taneli kertoi muun muassa työstään offarioppaana Japanissa. Kuulosti aika siistiltä! Hauskinta oli, kun tunnin lomassa edellisinä päivinä lasten hiihtokurssilla käyneet tytöt kävivät tuomassa Tanelille kiitokseksi piirustuksen. Taisivat hekin olla sitä mieltä, että hiihtokoulu kannattaa.

Taneli meinasi, että olisi ollut hyvä käydä parturissa ennen blogikuvia. Tämän kuvan nähtyäni hieman nauratti, omat hapsut sojottavat siinä määrin, että kampaajani etelässä varmaan pyörtyy, kun menen vuoden tauon jälkeen taas käymään.

Yhteistyössä: Pyhätunturi, Pyhän hiihtokoulu