Matkat

Jekaterinburgista alkaa Siperia

Julkaistu: 02.6.2016

Jekaterinburgin rautatieasema 30.5.2016
1814 kilometriä Moskovasta

Kaksikymmentäneljä tuntia sitten en halunnut mitään niin epätoivoisesti kuin ulos junasta. Kolmannen luokan kaaos, pikkulapset, niiden räkkäämä kissaparka ja tuijottavat miehet olivat raskaampi kokonaisuus kuin etukäteen ajattelin. (Miksi ne muuten tuijottavat? Melkein yhtä pahaa kuin Intiassa. Meinaan hermostua. Jos osaisin, tiuskaisin venäjäksi, että helvettiäkö siinä tuijotat. Onneksi en osaa. Mieleni tekee pukeutua burkhaan.)

Nyt, vuorokausi myöhemmin, en halua mitään niin paljoa kuin takaisin junaan, pois tästä ahdistavasta aavekaupungista.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Tuttavuutemme Jekaterinburgin kanssa lähti heti alkajaisiksi väärille raiteille. Hyppäsin rautatieasemalta väärään bussiin. Parin kilometrin ylimääräisen kävelylenkin jälkeen olin osoitteessa, jossa Hostelworldin varauslapun mukaan piti olla hostelli. Oli lähinnä puolivalmiita rakennuksia ja autioita kujia. Ei hostellia. Aurinko oli jo laskenut ja hämärsi. Kadut alkoivat hiljentyä. Muistin, että sama hostelli oli Lonely Planetissa kummallisesti merkitty toiseen osoitteeseen, parin kilometrin päähän. Kävelin sinne. Sieltä löytyi toisenniminen hostelli, joka ilmeisesti harjoitti lähinnä peitetoimintaa, sillä minua ei päästetty edes sisään. Murahteleva mies kuitenkin hankki puhelimeen jonkin englantia puhuvan ystävänsä, joka neuvoi minut etsimäni hostellin oikeaan osoitteeseen – sinne mistä olin juuri tullut!

Itku kurkussa mietin, että eihän siellä ollut mitään hostellia. Kävelin silti takaisin pitkin pimeitä katuja. Ehkä en ollut vain huomannut kylttiä? Mutta ei, aavehostellia ei löytynyt edes sivukujilta, jotka kiersin varmuuden vuoksi. Epätoivo alkoi tosissaan nakertaa. Näpsäytin roamingin päälle ja katsoin löytyikö läheltä muita hotelleja. Löysin halvimman tarjouksen Onegin Plaza – nimisestä kerroshotellista, joka ei onneksi ollut kaukana. Ei tässä nyt muu auttanut, kaduilla oli pimeää, kello yksitoista illalla, ja johonkin oli päästävä yöksi. Haisevissa tamineissani marssin prameaan aulaan, jossa hienoisen ihmettelyn ja luottokortin vilauttamisen jälkeen pääsin majoittumaan huoneeseen, joka oli isompi kuin kotimme Kalliossa. Kävelin suoraan minibaarille, korkkasin oluen ja vetäisin verhot koko seinän levyisen ikkunan edestä ja jäin tuijottamaan kaupungin kattojen yli aukeavaa panoraamaa. Sellainen seikkailu tällä kertaa. Hotelliyö maksoi kokonaisuudessaan saman verran kuin olin säästänyt matkustamalla junan kolmannessa luokassa, mutta turha näitä on harmitella.

Yöllinen seikkailu päättyi onneksi hyvin, näihin maisemiin

Seuraavana päivänä kävin aamiaisella, ja loikoilin leveällä sängyllä koko rahan edestä. Tämäkin hotelli tuntui aavemaiselta: ei ketään missään. Pyöröovissa meinasin törmätä Aeroflotin miehistöön, joka saapasteli vastaanottoon omistajan elkein. Täällä siis käy asiakkaita!

Hotel Onegin Plaza

Kaupungilla puhalsi kylmä viima ja oli kylmää niin kuin, no, Siperiassa. Untuvatakki oli tietenkin repussa juuri silloin kun sitä olisin tarvinnut.

Nähtävyydet oli nopeasti katsottu. Jekaterinburg tunnetaan Romanovien kotikaupunkina ja kävin heti ensimmäiseksi paikalla, jossa tsaari Nikolai II ja muu keisarillinen perhe mestattiin vuonna 1918. Sitä edeltäneet ja seuranneet tapahtumat Venäjällä ovat historiallisesti merkittäviä, ja uppouduin itsekin paikalla hetkeksi maailmanhistoriallisiin ajatuksiini. Luihin ja ytimiin pureva, suoraan Uralilta puhaltava tuuli kuitenkin palautti keskelle nyky-Venäjää: oli pakko päästä jonnekin lämmittelemään.

Romanovien tsaarisuvun murhapaikalla on nykyään kirkko.

Parasta Jekaterinburgissa oli ehdottomasti sen urbaani panoraama, jossa vanhat, tsaarinaikaiset rakennukset, neuvostoajan betoniblokit ja 2000-luvun siniset lasitornit kilpailevat huomiosta. Maisemat näkee parhaiten Vysotsky-hotellin 51. kerroksesta, jossa pääsi maksua vastaan vierailemaan.

Jekaterinburg on miljoonakaupunki, josta virallisesti alkaa Siperia

Sen jälkeen istuskelin kahviloissa ja tapoin aikaani odotellen junan lähtöä. Ei pysähtyminen Jekaterinburgissa harmittanut, sillä lähemmäksi nykypäivän urbaania Venäjää tuskin pääsee. Taantuman autioittamia ostoskeskuksia, keskeräisiä rakennustyömaita ja kaiken sen keskellä tavalliset ihmiset kiiruhtamassa töihin uusissa Converse-tennareissa, kuka pyörällä, kuka lonkkarilla, kuka citymaasturilla, kuka 70-luvunaikaisilla johdinautoilla, jotka ovat edelleen osa katukuvaa. Tämä on kontrastien maa, jossa ostoskeskuksen supermarketissa soi Pet Shop Boys, mutta kadulle astuessaan saa edelleen varoa putoamasta rikkoutuneen ritilän läpi
viemäriin.

En ole oikein kahvilaihmisiä, ja tykkään syödä mieluummin kebabia kuin pikkuleivonnaisia, mutta kerrankos sitä, kun lomalla ollaan!

Toisella puolen katua

Pietari ja Moskova ovat enemmän tai vähemmän länsimaisia kaupunkeja, joissa liikkuu paljon kansainvälistä porukkaa. Jekaterinburgissa en nähnyt ketään muuta länsimaista turistia. Jos tarkkoja ollaan, tuntuu, että olen edelleen ainut reppureissaaja tällä 5000 kilometrin kiskonpätkällä. Pääsinpähän näkemään sitä, mitä olin halunnutkin: aitoa Venäjää. Pysähtyminen täällä ei tosiaan harmita, mutta ei sekään, että ihan pian tulee juna, joka vie minut pois.