Kiipeily, Matkat

Kiipeilyä Yangshuossa: olivatko greidit kovia vai minä ruosteessa?

Julkaistu: 31.7.2016

Follow my blog with Bloglovin

Tiesin, että Yangshuo on yksi Aasian kovimmista kiipeilypaikoista, mutta olin epäileväinen ajankohdan suhteen. Kaupunki hautui kuumankosteassa heinäkuussa. Löytyiskö sieltä muita hulluja, jotka haluaisivat lähteä kiipeämään?

Katselin kaupungilla tarkkasilmäisesti ympärilleni, näkyisikö jossain kiipeilyseuraa. Viimein erään ravintolan terassilla näin käsivarret, jotka paljastivat harrastuksen. Tiedusteluretken jälkeen minulla oli kiipeilyseuraa neljäksi päiväksi ja uusi majapaikka: Climber’s Inn.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kiipeilystä vaan ei meinannut tulla mitään. Greidit tuntuivat kovilta, ja minun tasollani kovin paljon alaspäin ei pääse. Onneksi muut valittelivat samaa, ja päädyimme yksissä tuumin syyttämään keliä. Mutta jäin miettimään: reittien haastavuus tuntui omituiselta, sillä vaikka en ehtinyt kiivetä paljoa ulkona Suomessa ennen reissuun lähtöä, olin silti kiivennyt enemmän kuin ennen marraskuista reissuani Laosiin ja Thaimaahan. Ja siellä liidi-5c:t sujuivat ilman paniikkia mainiosti, melkein 6a:tkin. Keli ja kalliokin olivat lähes samat. Mutta Yangshuossa Egg Mountainin ”tekninen nelonen” aiheutti tuskaa, vitosen liidaamisesta ei ollut ensimmäisen kahden päivän aikana toivoakaan.

Moon Hill on yksi Yangshuon legendaarisimmista kiipeilypaikoista. Se on luonnon muovaama kiviportti, jonka seinillä, katoilla ja reunoilla riittää kiivettävää. Kiipeily on siellä ”puoliksi” kielletty: Kieltoa ei valvota, mutta… viranomaiset ovat poistaneet kaikkien reittien alimmat pultit. Onneksi seurueestamme löytyi viileäpäisiä taitavia kiipeilijöitä, jotka kävivät kiinnittämässä ensimmäiset varmistukset paikalleen.

Egg Mountainin ja Moon Hillin lisäksi kävin Twin Gatella ja Swiss Cheese -crageilla. Jälkimmäinen oli täynnä helppoja reittejä ja suosittu kurssikäytössä. Twin Gate oli kerta kaikkisen upea mesta. Keskellä kalliota oli iso luola, joka pysyi viileänä keskellä päivääkin. Sain liidattua ensimmäisen viitosen, ja tahkosin jonkin matkaa 6a:ta ylöspäin.

Kun tuli aika lähteä Yangshuosta, sormet olivat teipattu ja käsiä pakotti, mutta olin onnellinen. Oli uskomattoman siistiä päästä kiipeämään taas kalkkikiveä. Jotenkin vain tykkään siitä. Hikoontuneiden valjaiden ja hyttysmyrkyn haju toi mieleen syksyn kiipeilyt Laosissa, jolloin tuntui, että oivalsin jotain kiipeilystä. Jossain tallella se oivallus vieläkin on, on vain päästävä kiipeämään lisää.

Minä kiipeämässä Moon Hillillä. Alku oli pitkän tauon jälkeen tahmea, vai liekö johtunut siitä, että minulla ei ollut omia rakkaita kiipeilykamppeita mukana? Onneksi ihanat kiipeilykaverit kävivät ripustamassa minulle yläköysiä. Kuva: Alex Oswald

Paluumatkalla Egg Mountainilta rankkasade yllätti kiipeilykolmikon. Vasemmalta Dave, Alex ja minä.

Yangshuon kiipeilyseinät sijaitsevat kaupungin ulkopuolella, joten niihin on kuljettava joko polkupyörällä, skoottereilla tai autolla. Cragit ovat 5-10 kilometrin päässä keskustasta.

Moon Hillin katossa kulkee haastavia kiipeilyreittejä. Toinen seurue kiinnitti yhteen ankkuriin köyden siten, että siitä syntyi keinu. Piti vain kiivetä pari pultillista tuota vaikeaa reittiä (mikä ihme kyllä onnistui!) ja päästää irti (ei ollenkaan yhtä helppoa!). Kuva: Alex Oswald

Hikisen päivän jälkeen pulahdimme Alexin kanssa Yilong-jokeen.

Testasin myös Yangshuon klassikon, bambulautta-ajelun. Kuten arvata saattaa, se oli kalliimman puoleinen ja melko ruuhkainen. Suosittelisin ennemmin omatoimista uintiretkeä ja pyöräilyä jokivarressa.

Yangshuo on hauskan näköinen kaupunki. Katuja reunustivat hauskat pyöreät, metsikköjen peittämät vuoret, tai ehkä paremminkin kukkulat. Kaupungissa oli paljon kiinalaisia matkailijoita, ja ravintolakadut pursusivat tarjontaa.

Kiinassa ei oikein tunneta länsimaalaista aamupalaa, joten söimme Yangshuossa riisinuudelikeittoa sekä aamuisin että iltaisin. Päivällä sinniteltiin veden, hedelmien ja kuivatun tofun avulla.

Yangshuon kaltaisessa paikassa ylöspäästyä kannattaa katsoa maisemia. Ja ottaa selfie.

 

Yhteistyössä: Halti, Suunto

Avainsanat:
, ,

Kommentoi blogikirjoitusta

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cialis18.us.org/ – Cialis

  • Bennyclaby sanoo:

    celebrex

  • Brettsooda sanoo:

    Viagra Cheap

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cephalexin.us.org/ – cephalexin no rx

  • Bennyclaby sanoo:

    citation

  • Aaronvaf sanoo:

    http://zoloft.recipes/ – zoloft

  • Bennyclaby sanoo:

    amoxil

  • Aaronvaf sanoo:

    http://inderal.company/ – found here

  • Bennyclaby sanoo:

    acyclovir

  • Stewartreess sanoo:

    cipro synthroid 175

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cost-of-viagra.com/ – Cost Of Viagra

  • Bennyclaby sanoo:

    tadalafil

  • Brettsooda sanoo:

    synthroid

  • Aaronvaf sanoo:

    http://acyclovir.irish/ – acyclovir

  • Bennyclaby sanoo:

    propecia

  • Aaronvaf sanoo:

    http://brochins.com/ – alli xenical

  • Bennyclaby sanoo:

    celebrex

  • CharlesPreom sanoo:

    cephalexin

  • Aaronvaf sanoo:

    http://buyhydrochlorothiazide.us.org/ – buy hydrochlorothiazide

  • Aaronvaf sanoo:

    http://stromectol.us.org/ – ivermectin

  • Bennyclaby sanoo:

    buy tadalafil

  • Brettsooda sanoo:

    viagra soft

  • Kennethtyday sanoo:

    [url=http://zetia.us.org/]resource[/url] [url=http://generickamagra.company/]generic kamagra[/url] [url=http://hammerhorrorposters.com/]synthroid levothyroxine[/url]

  • Aaronvaf sanoo:

    http://levitra.us.org/ – levitra

  • Bennyclaby sanoo:

    view homepage

  • Aaronvaf sanoo:

    http://robaxin.us.com/ – Robaxin

  • Bennyclaby sanoo:

    synthroid

  • Aaronvaf sanoo:

    http://doxycycline.institute/ – doxycycline

  • Aaronvaf sanoo:

    http://clonidine.company/ – clonidine

  • Bennyclaby sanoo:

    Cafergot

  • Aaronvaf sanoo:

    http://kamagra.wtf/ – kamagra

  • Bennyclaby sanoo:

    albendazole

  • Aaronvaf sanoo:

    http://asosiasi-bapelkes.com/ – cheap prednisone online

  • CharlesPreom sanoo:

    daily cialis

  • Aaronvaf sanoo:

    http://acyclovir.run/ – generic zovirax

  • Aaronvaf sanoo:

    http://sildenafil.irish/ – sildenafil citrate tablets

  • Bennyclaby sanoo:

    furosemide

  • Aaronvaf sanoo:

    http://traitsjs.org/ – indocin 50 mg tablets

  • Bennyclaby sanoo:

    medrol

  • Aaronvaf sanoo:

    http://abilify.us.org/ – order abilify

  • Kennethtyday sanoo:

    tadalafil

  • Brettsooda sanoo:

    kamagra

  • CharlesPreom sanoo:

    celebrex zithromax

  • Aaronvaf sanoo:

    http://vermox.company/ – where can i buy vermox

  • Aaronvaf sanoo:

    http://furosemide365.us.org/ – order furosemide online

  • Bennyclaby sanoo:

    buy provera

  • Aaronvaf sanoo:

    http://tretinoin.recipes/ – tretinoin pills

  • Aaronvaf sanoo:

    http://viagra-soft.us.com/ – viagra soft 50mg

  • Bennyclaby sanoo:

    lisinopril

  • Aaronvaf sanoo:

    http://buyatarax.us.com/ – Atarax Online

  • Aaronvaf sanoo:

    http://gracefulurls.com/ – metformin er 1000

  • Kennethtyday sanoo:

    order arimidex

  • Brettsooda sanoo:

    wellbutrin

  • Aaronvaf sanoo:

    http://prednisone365.us.org/ – prednisone 5 mg

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cymbalta.company/ – cymbalta wellbutrin

  • Bennyclaby sanoo:

    buspar

  • Aaronvaf sanoo:

    http://doxycycline.club/ – doxycycline

  • Aaronvaf sanoo:

    http://medrol.company/ – medrol generic

  • Brettsooda sanoo:

    xenical

  • Aaronvaf sanoo:

    http://tretinoin.recipes/ – tretinoin

  • Randcyday sanoo:

    Precio Cialis Caja Antidepressant Drug Philippines viagra online pharmacy Levitra Genericos

  • Aaronvaf sanoo:

    http://buycrestor.us.org/ – buy crestor

  • Aaronvaf sanoo:

    http://amoxicillin.irish/ – amoxicillin

  • CharlesPreom sanoo:

    Cialis Tablets

  • Aaronvaf sanoo:

    http://tadalafil365.us.org/ – tadalafil

  • Brettsooda sanoo:

    Valtrex

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cost-of-viagra.com/ – as an example

  • Bennyclaby sanoo:

    Wellbutrin

  • Aaronvaf sanoo:

    avodart

  • CharlesPreom sanoo:

    Buy Cialis

  • Aaronvaf sanoo:

    http://xenical.ooo/ – xenical

  • Bennyclaby sanoo:

    Zetia

  • Aaronvaf sanoo:

    http://cymbalta60.com/ – generic cymbalta

  • Bennyclaby sanoo:

    tadalafil

  • Brettsooda sanoo:

    cialis 10 mg

  • Kennethtyday sanoo:

    prozac for sale

  • Aaronvaf sanoo:

    http://zoloft.run/ – zoloft medication for sale on line

  • Aaronvaf sanoo:

    http://buytadalafil.irish/ – tadalafil

  • Aaronvaf sanoo:

    http://propranolol.club/ – propranolol

  • Bennyclaby sanoo:

    metformin

  • Aaronvaf sanoo:

    http://yasmin.us.org/ – yasmin

  • Bennyclaby sanoo:

    bactrim

  • Brettsooda sanoo:

    cheap cialis

  • Aaronvaf sanoo:

    http://buynexium.us.org/ – Generic Nexium

  • Bennyclaby sanoo:

    augmentin es

  • Aaronvaf sanoo:

    http://asosiasi-bapelkes.com/ – prednisone

  • Randcyday sanoo:

    Proviron viagra Ic Cephalexin Drug Info Augmentin Price Per Pill Medicines From Mexico

  • Bennyclaby sanoo:

    bupropion sr

  • Bennyclaby sanoo:

    phenergan

  • Brettsooda sanoo:

    doxycycline

  • Bennyclaby sanoo:

    Nolvadex

  • Bennyclaby sanoo:

    xenical

  • Bennyclaby sanoo:

    more info

  • Bennyclaby sanoo:

    buy viagra

  • Bennyclaby sanoo:

    lexapro

  • Bennyclaby sanoo:

    abilify 15mg

  • Kennethtyday sanoo:

    clonidine 0.1

  • Bennyclaby sanoo:

    propecia

  • Bennyclaby sanoo:

    cialis

  • Kennethtyday sanoo:

    sterapred ds

  • Bennyclaby sanoo:

    valtrex

  • Kennethtyday sanoo:

    buy suhagra

  • Bennyclaby sanoo:

    CAFERGOT

  • Kennethtyday sanoo:

    clicking here

  • Bennyclaby sanoo:

    albendazole

  • Randcyday sanoo:

    Legally Progesterone In Internet viagra Cialis Gebrauchsanweisung Levitra Generico Per Ragazze

  • Randcyday sanoo:

    Viagra Farmacia Comprar viagra Valtrex Propecia Doping Finasteride

  • Randcyday sanoo:

    Furosemide And Alcphol Amitriptyline Overnight Comprar Cialis Generico Europa online pharmacy Can I Purchase Pyridium No Physician Approval On Line Cafergot Tablets Nz

  • university of miami cornhole boards sanoo:

    119815 521729Hi there! Great post! Please do tell us when I could see a follow up! 536816

  • Network Marketing Company sanoo:

    513805 583300I dont leave a lot of comments on plenty of blogs each week but i felt i had to here. A hard-hitting post. 860539

  • division 2 gameplay sanoo:

    53827 874900Sorry for the huge review, but Im actually loving the new Zune, and hope this, as nicely as the superb reviews some other folks have written, will aid you decide if it is the proper choice for you. 24125

  • รับทำเว็บไซต์ sanoo:

    804588 36749This sort of in search of get the enhancements made on this unique lifestyle and diet, begin your L . a . Shifting the pounds diet answer is actually a huge procedure into accesing which typically hope. weight loss 999221

  • technology sanoo:

    685999 242748extremely nice post, i certainly enjoy this wonderful site, persist with it 268011

  • https://hydra2web.wiki sanoo:

    25706 377177Official NFL jerseys, NHL jerseys, Pro and replica jerseys customized with Any Name / Number in Pro-Stitched Tackle Twill. All NHL teams, full range of styles and apparel. Signed NFL NHL player jerseys and custom team hockey and football uniforms 838996

  • ts escort sanoo:

    811018 462953Today, I went to the beach front with my children. I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said ”You can hear the ocean if you put this to your ear.” She placed the shell to her ear and screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear. She never wants to go back! LoL I know this is entirely off topic but I had to tell someone! 607066

  • http://malvarezonline.com/casino-karten sanoo:

    24236 458404This web-site can be a walk-through rather than the information you wished about it and didnt know who need to. Glimpse here, and youll definitely discover it. 677125

  • Hotel København sanoo:

    71975 83675Fantastic post, thank you so considerably for sharing. Do you happen to have an RSS feed I can subscribe to? 966581

  • apex legends newsy sanoo:

    47356 397532Woh I enjoy your content material , saved to favorites ! . 499336

  • great post to read sanoo:

    893101 369861Any way Im going to be subscribing for a feed and I hope you write-up once again soon 325289

  • art coin cryptocurrency sanoo:

    766761 304487so facebook recommended me the pages food and eating ,,, yeah Im obese|HasmAttack| 191267

  • free porn sanoo:

    503173 799266I think this really is one of the most significant info for me. And im glad reading your post. But want to remark on some general issues, The web website style is ideal, the articles is genuinely wonderful : D. Good job, cheers 308187

  • MOx sanoo:

    cash loans at be4salary.com

  • ejcrhmc sanoo:

    payday loans tulsa payday loans online direct lenders In our current economy, many individuals require money promptly. There is a lot that goes into a financial circumstance, and many people look to payday advance loan for assistance. If you’re consider this type of choice, maintain reading this short article for handy suggestions regarding this topic. ez payday loan

  • Alexcausy sanoo:

    Affordable payday loans on the best terms!

  • Melindaendar sanoo:

    people search websites
    how to search for people on facebook by city people search engines search of people usa people search com free ucd search people

  • Aaronvaf sanoo:

    wh0cd372555 kamagra

  • Stewartreess sanoo:

    wh0cd372555 Furosemide

  • Aaronvaf sanoo:

    wh0cd372555 prices for cialis

  • DouglasReuby sanoo:

    camsites.us.com

  • Aaronvaf sanoo:

    wh0cd372555 wellbutrin

  • Aaronvaf sanoo:

    wh0cd372555 more help

  • Billyequig sanoo:

    wh0cd372555 Baclofen

  • Brettsooda sanoo:

    wh0cd372555 homepage

  • Aaronvaf sanoo:

    wh0cd372555 our site

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *