Kun tajusin, että minulla olisi mahdollisuus osallistua Kiilopään tunturikeskuksessa elokuun toisella viikolla järjestettävälle valokuvauskurssille, ei tarvinnut miettiä kauaa. Kyllä! Ei muuta kuin kamerakamppeet autoon ja köröttelemään kohti Ivaloa.

Kurssi ylitti kaikki odotukseni. Pelkäsin etukäteen, että kurssille tulisi huippukokeneita luontokuvaajia jotka nauraisivat minut ja ilmastointiteipillä korjatun kamerani ulos luokkahuoneesta. Mutta mitä vielä. Kurssille tuli kyllä kokeneita kuvaajia, mutta sen sijaan että minulle olisi naurettu, tutustuin ihaniin kannustaviin ihmisiin, sain neuvoja, vinkkejä ja apua moniin avoimiin kysymyksiini.

Kurssin ohjelma kokonaisuudessaan oli ­intensiivinen. Teimme valokuvausretkiä ja kävimme niiden ohella läpi Adobe Lightroomin käyttöä. Kurssille osallistuneista osa oli hyvin kokeneita Lightroomin käyttäjiä, ja hekin sanoivat oppineensa kurssin vetäjältä Sampsa Suloselta uusia vinkkejä.

Virallisen ohjelman ohella söimme kurssiporukan kanssa yhteisiä lounaita, illallisia ja aamiaisia sekä vahdimme auringonlaskua Kiilopään rinteellä. Tunturikeskuksen oivallinen täysihoito ei pettänyt taaskaan: ateriat olivat mielettömän hyviä. Ennen kaikkea nautin siitä, että kerrankin oli pöytä täynnä ihmisiä, jotka tykkäsivät keskustella valokuvaamisesta! Retkillä kaikki saivat kuvata kuvansa rauhassa loppuun, eikä kukaan hoputtanut jatkamaan matkaa. Sampsa neuvoi kamerasäätöjen kanssa minkä kerkesi. Löysin kamerastani uusia ominaisuuksia ja opin käyttämään vielä useampia.

Yleensä luonnossa liikkuessa valokuvaaminen on sivuroolissa ja kaikki siihen liittyvä, kuten kuvien purku, kameran säätö, akkujen lataaminen ynnä muut täytyy hoitaa silloin kun ehtii. Jos ehtii. Mutta täällä se oli kurssin sisältö. Ensimmäisen retken päätteeksi alkoi nousta paniikki, miten ehtisin purkaa kuvani hitaalle vanhalle koneelleni ennen luennon alkamista. Ohjaajamme totesi siihen, ettei tarvitse: se kuuluu luennon ohjelmaan. Siitä seurannutta sielun rauhan hetkeä en unohda koskaan.

Kurssin parasta antia minulle oli se, että se auttoi tasapainottamaan suhdetta omaan valokuvaamiseeni. Tämä on harrastus, tämän on tarkoitus olla kivaa ja on ihan sama, mitä muut asiasta ajattelevat. Kirjoitin aiheesta edellisessä kirjoituksessa enemmän, mutta lyhyesti: olen aina pitänyt itseäni surkeana valokuvaajana, ja rima ei ole ollut pelkästään korkealla, vaan mahdottomuuksissa. Kurssin kannustava ilmapiiri auttoi ymmärtämään, että valokuvausta saa harrastaa ihan niin kuin itselle sopii. Ja että Lightroomissa voi korjata aika monta kuvaustilanteessa sattunutta mokaa.

Kiilopäästä on muodostunut vapaavuoteni aikana minulle paikka, jossa unohdan kaikki tunturin ulkopuoliset murheet. Siellä voi vain nukkua, syödä ja tehdä kivoja asioita eli retkeillä luonnossa ja ottaa valokuvia. Sama päti tälläkin kertaa, ja kun lähdin viikon päätteeksi jatkamaan matkaa, olin rauhallinen, levännyt ja onnellinen kaikista uusista oppimistani asioista.

 Mitä tulee konkretiaan, opin kurssilla muun muassa että:

–          kannattaa hyödyntää kameran automaattitoimintoja. Joku on miettinyt niitä ja sen(kin) takia nämä kamerat maksavat niin penteleesti!

–          jos haluaa irrottaa kuvattavan kohteen taustasta (blurrata taustan), ei suuri aukko aina riitä. Sen lisäksi auttaa, jos kuvattavan etäisyys taustaan, esimerkiksi seinään, on mahdollisimman suuri.

–          keräkurmitsa on ihan oikea linnun nimi.

–          Lightroomissa on kätevä työkalu, jolla voi poistaa kameran peilissä tai kennolla olevista roskista aiheutuneet täplät. Kuka muka oikeasti ehtii käyttää kameraa jossain putsauksessa?

–          Lightroomissa on myös työkalu, jolla saa korjattua ylivalottuneen taivaan maisemakuvista.

–          Polarisaatiosuodin auttaa poistamaan kimaltelua aalloista sekä vaikkapa puun lehdistä.

–          Kamerani kyljessä oleva BKT -nappula ei viittaa bruttokansantuotteeseen, vaan HDR- eli usean valotuksen kuvaan. Sillä saa hauskannäköisiä kuvia auringonlaskusta.

Kiitokset näistä sekä muista opeista kaikille kurssilaisille sekä ohjaaja Sampsa Suloselle. Sekä tietysti Kiilopään tunturikeskukselle!

Kiilopäällä järjestetään marraskuun alussa revontulien valokuvauskurssi. Itse en pääse, mutta ensi vuonna viimeistään. Valokuvakurssien vetäjänä toimii Sampsa Sulonen (Instagram, Facebook)

Yhteistyössä: Halti, Merrell, Superyellow Headwear, Suomen Latu Kiilopää

Kurssin satoa:

Kyllä, se on keräkurmitsa! Lintubongauksesta tuli hetkeksi hauskempaa, kun sain lainaan toisen kurssilaisen teleobjektiivin.

Elokuun alussa siellä täällä näkyi jo punertavia mättäitä.

Ja tunturissa sai käyttää jo pipoa!

Kiilopäältä reilun puolen tunnin ajomatkan päässä on Pyhä-Nattanen. Kiipesimme sinne pienemmällä poppoolla eräänä kurssin vapaailtana.

Pyhä-Nattasen huipulta löytyi myös tämä sympaattinen päivätupa.

Parasta kuvausretkillä oli, että kahdeksasta valokuvaajasta aina joku huomasi ne kiinnostavat yksityiskohdat, jotka olisivat menneet itseltä ohi. Kuten nämä vesipisarat heinänkorsissa.

Mikäs siinä istuskellessa luokkahuoneessa, kun sekin on kelopuuta!

Mustikoita riitti vielä ylhäällä tunturissa.

Kurssin vetäjä Sampsa Sulonen kurkkaa Rumakurun päivätuvasta.

Kiilopään maisemissa on paljon hienoja kuruja, joiden luo en ollut aiemmin osunut.

Kameran takana. Kuva: Markku Vihava