Videoblogi: Näin pakkaan laskurepun

Julkaistu: 29.1.2017

Randopäivän laskurepun pakkaus, paljon uhkia ja mahdollisuuksia. Tässä minun versioni, olkaa hyvät!

VARUSTELISTA

– lapio
– sondi
– ea-pack
– juomaleili
– skinit
– sauvat
– untuvatakki
– skinnauspäähine
– afteripipo
– vaihtolinssi goggleihin
– aurinkolasit
– otsalamppu
– evästä
– kädenlämmitin
– Leatherman-monitoimityökalu
– (kamera)

LISÄKSI TASKUUN

– piipperi (päälle tai taskuun)
– radiopuhelin
– puhelin
– nenäliinoja
– urheiluteippiä
– tulitikut / sytkäri
– pieni purkki aurinkorasvaa
– huulirasva
– hiuslenkki

Sinne ne sujahti!

 

Yhteistyössä:

Ortovox, Camelbak, Superyellow Headwear, Petzl, Millet, Suunto, Poc,

3 642 kommenttia

Videoblogi: Pyhän kaamosfestivaalin ensimmäinen päivä

Julkaistu: 20.1.2017

Tunnelmia sieltä, missä mieli lepää.

 

Yhteistyössä Poc, Mons Royale, Halti, Superyellow Headwear

3 256 kommenttia

Lukijatarjous: Aleksi Mehtosen upeita maisemakuvia printtijulisteiksi

Julkaistu: 18.1.2017

Haluaisitko katsella tunturi- tai vuorimaisemia myös kotisohvalta? Pipo Silmillä -blogin lukijat saavat valokuvaaja Aleksi Mehtosen verkkokaupassa 10 prosentin alennuksen upeista maisemakuvaprinteistä koodilla PIPOSILMILLA10. Voimassa 1.2.2017 saakka.

https://aleksimehtonen.fi/prints/

Aleksi työn touhussa. Monet Pyhän kävijät tunnistavat varmasti Aleksin: hänet on voinut bongata aiemmin Pyhätunturilla muun muassa Tajukankaan jääkiipeilyseinällä, sekä tietysti myös tunturinrinteellä valokuvaamassa. Nykyään Aleksilla on oma studio Porvoossa. Vasen kuva: Pyhätunturin huippu (Aleksi Mehtonen). Oikea kuva: Refuge Albert 1er, Chamonix (Juho Knuuttila).

3 876 kommenttia

Vapaalaskua Georgiassa: yhden yön retki Jutan kylään

Julkaistu: 14.1.2017

Oli vielä pimeää kun lähdimme liikkeelle. Ajoimme poispäin Gudaurista, kohti Venjää. Vasemmalle viistoon jäi Kazbekin yli viiteentuhanteen metriin kohoava huippu. Pakettiauton ikkunat olivat huurussa. Jos halusi katsoa ulos, piti hangata pieni aukko ikkunaan. Aukosta näkyi tien varressa hieman ränsistyneitä taloja, joita vuoret reunustivat.

Olimme matkalla Jutaan, kylään joka sijaitsee 2300 metrin korkeudessa. Meille kerrottiin, että Juta on Kaukasus-vuorten korkein kylä. Väittivät, että Euroopankin, mutta usein paikallisia tarinoita kannattaa hieman suodattaa. Lumivyöryt peittävät talvisaikaan kylään menevän kapean tien, ja siitä syystä mekin olimme liikkeellä aikaisin aamusta, ennenkuin lumet lämpenisivät liikaa. Parin tunnin ajomatkan jälkeen käännyimme oikealle ja ajoimme autolla niin pitkään, kunnes se ei enää kulkenut lumikinoksessa. Tästä matka jatkuisi skinnaten ylöspäin.

Kiipeäminen Jutaan kesti vajaa pari tuntia, sillä jäätyneiden lumivyörypurojen ylittäminen oli hidasta. Perillä meitä odotti pöytä, joka oli katettu täyteen georgialaisia ruokalajeja. Tuntui uskomattomalta, että täällä, kaukana kaikesta, voitiin loihtia niin paljon herkkuja. Perunarieskaa, itsetehtyä feta-juustoa, munakoisosalaattia, suolakurkkuja, jauhelihapihvejä, munakasta. Unohdin varmaan puolet.

Majoituimme pienessä mökissä, joka muistutti parakkia. SIinä oli pieni ruokailuhuone ja kaksi makuuhuonetta. Jokaiseen kuljettiin suoraan ulkokautta. Ovet eivät menneet kunnolla kiinni, ja makuuhuoneita lämmitti kaasukeitin, jonka liekki oli väännetty täysille.

Lounastarjoilut mahassamme lähdimme kaupuamaan iltapäivän laskua kohden. Aurinko porotti eikä juuri tuullut. Vuorenrinteellä oli melkoisen kuuma, emmekä voineet kuin katsoa kateellisina mukana jolkottavia kylän koiria, jotka tuon tuosta työnsivät päänsä kokonaan lumihankeen.

Lasku alas oli hauska, vaikka hieman loivahko. Toisaalta se sopi hyvin aurinkoisen iltapäivän tunnelmaan. Täältä voi katsoa Suunto Spartan -kelloni tallentaman lenkin, joka alkaa aamulla autolta ja päättyy laskun jälkeen Jutan kylään.

Illalla halusimme mennä kuvailemaan öistä tähtitaivasta. Oppaamme varoitti, että sudet saattavat tulla muutaman kymmenen metrin päähän kylän rakennuksista. ”Pitäkää lamput päällä!”, hän huikkasi.

Yö oli kylmä ja pakkasta oli reippaasti. Sormeni kohmettuivat minuuteissa, mutta onneksi kamerani nappuloihin osuu, ainakin suunnilleen, rukkasillakin.

Pian kömmimme makuupusseihin kaasukeittimillä lämmitetyissä huoneissamme. Emme uskaltaneet jättää polttimia päälle, vaikka emäntämme – tai babushka, kuten oppaamme häntä kutsui – vinkkasi. Avoliekki puisessa hökkelissä, ja minä makuupussissa? Mökissä haisi jo valmiiksi kaasulle, joten suljimme hanat. Lämpötila tipahti yön aikana tietysti pakkaselle, koska ovessakin oli usean sentin rako.

Aamulla heti herätessä kuului babushkamme puuhastelua seinän takaa – aamupalapöytä notkui jälleen! Oli vaikea malttaa mielensä, ettei söisi aivan liikaa. Vähän liikaa voi sentään syödä.

Skinnasimme kohti Chaukhi-huippuja, joiden mukaan alue lienee saanut nimensä ”Georgian Dolomites”. Lumipakka oli kuitenkin epästabiilia siellä, missä olimme suunnitelleet laskevamme, joten otimme pakit ja päivästä tuli norjalaishenkinen retkeilypäivä. Saimme muutamat hauskat pätkät laskettua, mutta puuterista ei voi puhua.

Retken jälkeen oli aika pakata loput tavarat kylästä ja lähteä laskemaan takaisin autolle. Otsalamppujen valossa, sillä oli tullut jo hämärää – eikä reittiä muutenkaan olisi turvallista kulkea päiväsaikaan.

Jutan kylä auringossa.

Tässä ollaan vielä matkalla kohti kylää.

Saavuimme pienelle rimoista ja aaltopellistä rakennetulle majalle nälkäisinä.

Minun skinit vasemmalla. Eivät edes tämän kokoelman likaisimmat!

Koko kylä oli näin talvisaikaan aika hiljainen. Kesällä täällä on ilmeisesti enemmän kävijöitä. Silloin ehkä maistuu jäätelökin paremmin.

”Georgian Dolomiitit” on ihan osuva nimitys näille huipuille.

Oppaamme Oleg.

Kylän koirat seurasivat meitä kaikille skinnausretkille. Ne olivat rajun näköisiä, mutta tuntuivat kovin lempeiltä. Oppaamme mukaan koirilta leikataan näillä alueilla sekä häntä että korvat, jotta sudet eivät saisi tappelussa haukattua niistä kiinni.

Auringossa oli melkoisen kuuma.

Sain reissulle uuden Petzlin Actik Core -otsalampun. Se on ladattava, ja huomattavasti pienempi kuin vanhani (joka muuten on edelleen hukassa, höh). Kun pitää pakata yöpymistarvikkeet laskureppuun, jokainen gramma merkkaa.

Sain mukaan myös Petzlin uuden Noctilight-kotelon, joka tekee otsalampusta ripustettavan lyhdyn.

Maisemat vastarinteeltä kylään olivat upeat.

Eikä majapaikassammekaan ollut moitittavaa.

Tästä purosta saimme täytettyä vesileilit seuraavana aamuna.

Saimme skinnata päivän ensimmäiset tunnit varjossa, jossa oli yön jäljiltä aivan jäätävän kylmä. Vasta lähempänä huippuja aurinko viimein nousi niiden takaa.

Joka kerta kun tulimme kylään, siellä odotti tällainen ruokapöytä. Tämä jäi muistoon ehkä Georgian reissun upeimpana kokemuksena.

Ai että miten tavarat mahtui? Hyvin! Repussa siis kamerakamppeet (3 objektiivia, kuva otettu pokkarilla), makuualusta, untuvatakki, eväät, lumiturvallisuusvälineet, vesileili, pipo. Päällä makuupussi vedenpitävässä pussissa ja oikealla North Facen toppatöppöset. Toisella puolella on kiinni kamerajalusta. Vaihtovaatteita minulla ei ollut, koska merinokerrastolla ja hupparilla pärjää hyvin kolmekin päivää vuorokauden ympäri. Vanhaan reppuun nämä eivät olisi mahtuneet mitenkään, mutta Ortovoxin uusi Avabag on onneksi tilava.

Taivas oli tulessa, kun lähdimme laskemaan alas kylästä.

Lamput otsalle ja menoksi.

Autolle päästyämme ilta oli jo pimeä. Kuu mollotti taivaalla.

 

Tässä videokooste seikkailusta:

 

Yhteistyössä:

Vandernet (Petzl, Camelbak), Whitebalance (Ortovox, Mons Royale), Superyellow Headwear, Halti

2 197 kommenttia

Vapaalaskua Georgiassa: Gudaurin randoretket

Julkaistu: 10.1.2017

Georgian Gudaurissa on vähemmän vapaalaskijoita kun Alpeilla, mutta hiihtokeskuksen hissioffarit lasketaan silti perunapelloksi nopeasti, jos uutta lunta ei sada. Kun saavuimme tapaninpäivänä, hissioffareilta löytyi vielä muutamia rakosia. Ensimmäisen päivän jälkeen oli kaivettava skinit repusta.

Gudaurin huipuilta pääsee näppärästi laskemaan hiihtokeskuksen ”taakse”, itä- ja pohjoispuolen alueille. Sieltä löytyy mainiota laskulinjaa, loivaa sekä jyrkempää. Meidän ollessamme reissussa (26.12.-5.1.) Sadzele West Peakille vievä toppihissi oli kiinni, koska lunta ei ollut tarpeeksi rinteiden tekoon. West Peakin takana olevalle Main Peakille pääsi kuitenkin nousemalla toisella toppihissillä Kudebi Peakille, laskemalla sieltä luoteeseen menevää rinnettä ja skinnaamalla Sadzele West Peakin ja Main Peakin väliseen satulaan ja sieltä edelleen haluamaansa suuntaan

Gondolilla noustessa vasemmalle jäävät myös Bidaran molemmat huiput (Lower ja Main Peak), joiden länsiseiniltä löytyy oivallista laskettavaa. Sieltä on noin viiden kilometrin matka takaisin keskukseen Bidaran eteläpuolisen harjanteen yli. Tietä pitkin pääsee takaisin, ja me saimme liftaamalla helposti kyydin.

Sampsa laskemassa länteen Bidara Lower Peakilta.

Minä luukuttamassa kurun jälkeistä kenttää Bidara Lower Peakilta länteen. Ilme kertoo kaiken. Kuva: Sampsa Sulonen


Bidaran laskujen jälkeen on hankittava kyyti takaisin keskukseen. Minä liftaamassa Venäjän rajalta ja Kazbekin kylästä tulevalla tiellä. Taustalla näkyvä lada ei ottanut kyytiin. Kuva: Sampsa Sulonen

Maisemat Sadzele Main Peakin itäpuolelta. Melko jylhää!

Eihän tää skinnaaminen 3000 metrissä mitään…

 

Eipä! Reissun alkupäivinä päätä särki kevyesti ja ylös kiivetessä sekä pitkiä laskuja laskiessa hengästyin nopeasti. Vajaan viikon jälkeen oireet helpottivat.

Sadzele Main Peakilta näkyi myös pohjoiseen Mt. Kazbekille (5047m), joka on Georgian kolmanneksi korkein huippu ja Kaukasus-vuorten seitsemänneksi korkein huippu.

Valtteri etsiskelemässä sopivaa droppauspaikkaa kuruun Sadzele Main Peakin (3370m) takana. (Suunnon träkki). Joulukuussa sai vielä hieman varoa kiviä, vaikka lunta oli muuten hyvin.

Gudaurissa oli muuten aika tyyntä, mutta huippujen tuntumassa kävi navakka tuuli, eikä takki päällä ollut lainkaan kuuma. Kuva Sadzele Main Peakin itäpuolelta.

Karttaan piirretty liilalla lasketut laskut, katkoviivalla ne, joita suunnittelimme, että voisi laskea. Punaiset ovat hissejä, skiniträkkejä tai muita siirtymiä. Huom! Rinteiden ulkopuolella laskiessa on aina lumivyöryriski, eikä tämä kartta ota kantaa lumitilanteeseen, joka vaihtelee päivästä toiseen.

267 kommenttia

Vapaalaskua Georgiassa: Lomisan luostari

Julkaistu: 08.1.2017

Kun saavuimme vapaalaskuretket mielessämme Gudauriin, meillä ei ollut tietoa alueen lumitilanteesta. Topokartan näkee Open topo mapista, mutta paperikarttoja saa ainoastaan Tbilisistä. Emme tienneet etukäteen, mitkä olivat alueen vapaalaskureitit tai muut hyvät kulkuyhteydet.

Näistä syistä varasimme paikallisen oppaan Gudauri travelin kautta, ja reissun toisena päivänä lähdimme oppaamme Olegin johdolla Lomisan luostariin, jonne kertyi skinnattavavia vertikaalimetrejä noin 800. Reitti oli selkeä ja sinne meni valmis skiniträkki, mutta lähtö on 500 metriä Gudaurin kylää alempana, ja sinne tarvitsee kyydin.

Huom! En ota tässä jutussa kantaa mainitsemieni reittien lumiturvallisuuteen. Jokaisen on syytä arvioida lumitilanne itse tai paikallisen oppaan apuja käyttäen.

Purimme varusteita autosta aamukahdeksan aikaan, kun laaksossa oli vielä pimeää.

Sieltä se aurinko nousee!

Kun pääsimme perille, ensimmäisenä huomasin luostarin oven yläpuolelle ripustetut Black Diamondin sukset. Munkin mustan kaavun helmat liehuivat North Facen untuvatakin alta. Tämä täytyy olla siistein randoretki ikinä, mietin.

Sisällä luostarissa munkit tarjoilivat teetä ja hedelmiä ja luostarin kissat koittivat metsästää eväsleipien murusia lumilautakenkiemme välistä, kun lämmittelimme kamiinan ympärillä.

Luostarin katti vaanimassa välipalapöytää.

Lomisan luostari sijaitsee upealla paikalla vuoren harjanteella.

Maisemat toisesta suunnasta.

Luostarin vessasta voi helposti liukastua Etelä-Ossetiaan, jos ei ole tarkkana.

Luostarin kappeli. Tarina kertoo, että jos laittaa kappelissa sijaitsevan ketjun harteilleen ja kiertää kappelin pylvään kolmesti, voi toivoa mitä tahansa, ja se toteutuu.

Luostarilta teimme  sivuttaissuuntaisen siirtymän ja sen jälkeen vielä toisen nousun. Idempää löytyi laskettavaksi kumpuleivaa, hieman japanityylistä metsäpätkää. (Suunnon reitti).

Luostarissa käy kuulemma talvisin paljon hiihtäjiä, mutta näin joulukuun alussa emme nähneet kuin muutaman muun seurueen. Suoraan luostariltakin saa mukavan laskun alas, mutta suosion takia sinne kannattanee suunnata tuoreiden lumien jälkeen.

Kuvakaappaus reitistä Lomisan luostarille. Punainen träkki on nousua sekä siirtymälaskua metsäpätkälle, liilalla on merkitty päivän varsinainen lasku. Loppureissusta kuvan koko seinämälle alkoi kertyä laskujälkiä, ja sieltä löytyisikin varmasti laskettavaa pitkäksi aikaa. Näppärintä olisi olla oma auto, sillä alas laakson pohjalle kestää Gudaurista 20-30 minuuttia mutkaista tietä, ja taksi maksaa ilmeisesti noin 100 Georgian laria suuntaansa.

6 000 kommenttia

Puuterikenttiä ja neuvostoromantiikkaa – ensimmäiset laskupäivät Georgiassa

Julkaistu: 02.1.2017

Kun lentokoneen ovet aukesivat Tbilisin lentokentällä tapaninpäivän aamuna neljältä, jännitti. Miltä Georgiassa mahtaisi näyttää? Konesta ulos päästyämme ilma haisi hieman smogilta. Lentokentän käytäväkin oli nähnyt parhaat päivänsä.

Passintarkastusvirkailija lätkäisi leiman passiin ja ojensi tervetuliaisiksi pullon georgialaista viiniä kouraan, ja vuorotellen jokainen seurueemme jäsenistä tuli porttien läpi leveä hymy naamallaan. Viiniyllätyksen voimin jaksoimme odotella tavaroitamme, joiden saapumisessa kesti vajaa tunti. Laskukamppeemme olivat onneksi selvinneet 45 minuutin välilaskusta Riikassa.

Olimme varanneet etukäteen kyydin Gudauriin TKemali Toursilta, ja se maksoi 60 dollaria per suunta. Kuljettaja ei kuitenkaan ollut meitä vastassa, ja lopulta jouduimme herättämään hänet puhelimella ja odottelemaan kentällä vielä ylimääräisen tunnin. Siellä oli onneksi ilmainen langaton verkko, ja saimme nostettua tarvittavat määrät käteistä automaateista.

Pyysimme kuljettajaa pysähtymään matkalla kaupassa, sillä olimme lukeneet, että perillä Gudaurissa ruokakaupan valikoima koostui pääasiassa alkoholituotteista (tämä pitää paikkansa). Tien varrelta Gudauriin löytyi kauppa, joka oli auki tapaninpäivänä kuudelta aamulla. Tankkasimme mukaan erityisesti hedelmiä ja vihanneksia.

Kauppareissun kanssa matka Gudauriin kesti noin kolme tuntia. Keli oli sumuinen ja etenimme kapealla tiellä välillä neljääkymppiä. Aamun sarastaessa uniset silmät alkoivat erottaa Kaukasus-vuorten jyrkkiä seinämiä sekä lumivalleja tienpenkalla.

Olimme varanneet Airbnb:n kautta majoituksen koko kahdeksi viikoksi. Gudauri Palacen huoneistot ovat gondolin ala-aseman vieressä ja niissä on pieni parveke, pikkuruinen keittiö sekä sängyt 5-6 hengelle. Asuminen ei ole halpaa maan muun hintatasoon nähden. Huoneistohotelli sekä Gudaurin muut rakennukset ovat uusia, mutta viimeistelemättömiä. Kolkoilla käytävillä on vähän valoja ja aavemaiset hallit tuovat väistämättä mieleen neuvostoaikaisen arkkitehtuurin. Gondolin ala-aseman viereen syntyneestä pienestä kylästä löytyy pienen pieni kauppa, viisi-kuusi ravintolaa ja useita after-ski baareja.

Gudaurin hiihtokeskus

Gudaurin hiihtokeskuksessa on yksi gondolihissi sekä useampia tuolihissejä. Korkeimmillaan hissit vievät yli 3000 metriin, ja gondolin ala-asema sijaitsee noin 2000 metrin korkeudessa. Gondolin ala-asemalta on vielä jonkin matkaa itse Gudaurin kylään.

Gudaurissa ei ole kovin paljoa rinteitä, ja ne mitä on ovat, kapeita. Keskuksen pääalue koostuu loivista puuterikentistä, jota reunustavat jyrkät huiput ja harjanteet. Lunta on näin joulukuun lopussa melko paljon, mutta sen peittävyys vaihtelee paikasta riippuen. Uutta lunta ei ole tullut hetkeen, mutta pienellä vaivalla keskuksen ympäriltä löytyy laskettavaa.

Ensimmäisenä päivänä pilvet olivat matalalla ja huippuhissillä pääsi niiden yläpuolelle.

Rinneravintoloita on useita, ja niistä saa maukasta purtavaa.

Hada Hut on suosikkini Gudaurin ravintoloista.

Gondolilla noustessa oikealle jää loiva harjanne, josta löytyy runsaasti laskettavaa pienellä kapuamisella. Tässä olemme sen päälle pystytetyn ristin juurella.

Kyseisen harjanteen loivempaa reunaa auringonlaskussa, huoneistomme parvekkeelta kuvattuna.

Harjanteen päällä.

Rinteiden juurella on kioskeja, joista saa tarvittaessa vaikkapa karvalakin. Tai vodkaa.

Lämmitetty sangria eli glintwein on suosittu afterski-juoma.

Gondolin ala-asemalle on muodostunut pieni alppimainen kylä, joka ei kuitenkaan ole Gudaurin varsinainen keskusta. Rakennukset ovat päällisin puolin pramean näköisiä, mutta sisältä viimeistelemättömiä ja vähän kolkkojakin. Myös katoilta putoavia jääpuikkoja kannattaa varoa!

Myös huoneistomme parvekkeella on komeat jääpuikot.

Keskuksen alueella on paljon tasaista puuterikenttää. Riippuliitäjiä näkyy paljon, mutta leijahiihtoon tuuli on ainakin kuluneen viikon aikana ollut liian vähäistä.

Olen vuosien saatossa löytänyt itselleni sopivan randoasun ja se on paksu merinovillahuppari. Edellinen oli jo pari kautta vanha, joten onneksi sain tälle kaudelle päivitettyä uuden Mons Royalen randohupparin. Se pitää sopivasti tuulta, ja hupun saa lämmikkeeksi jos välillä käy viima. Ja randomuodissa kaiken a ja o on aurinkolasit, mitä räikeämmän väriset sen parempi! Nämä siniset löytyi Pocin mallistosta (malli Know). Randoillessa haluan että linssit on tosi suojaavia, koska usein lasit on päässä pitkään ja lumi häikäisee joka puolelta. VLT eli Visible Light Transmission -arvo kertoo, miten paljon linssit päästävät valoa lävitseen. Näissä arvo on n. 13%, mikä tarkoittaa, että ne suojaavat silmiä häikäistymiseltä hyvin, myös täällä etelän kirkkaassa auringossa.

Tiia Gudaurin hissioffareilla.

Gondoliselfie!

Gondolin ala-aseman pieni kylä näytti uudenvuoden asussa hieman todellista fiinimmältä. Ilta jatkui ilotulitusten jälkeen ravintolassa, jossa pöydät notkuivat paikallista brandya, pontikkaa, vodkaa, sangriaa sekä itse tehtyä, hieman kiljun makuista boolia. Lisäksi saimme oppaaltamme viiden litran pönikän hänen anoppinsa tekemää roseeviiniä, joka oli oikein juotavaa.

 

Yhteistyössä: Whitebalance (Ortovox, Mons Royale), Halti, Vandernet (Millet, Camelbak), JK-Shop (Poc), Superyellow Headwear

1 900 kommenttia