Pakkasta ja lumisadetta Vuokatissa

Julkaistu: 30.12.2014

Saavuttuamme Vuokattiin lauantaina pääsimme saman tien majoittumaan Break Sokos Hotel Vuokattiin. Auton tyhjentämisen jälkeen oli vuorossa automatkalla kertyneen energian purkaminen Angry Birds Activity Parkissa, siitä lisää hiukan myöhemmin.

Sunnuntai valkeni sääennusteiden mukaisesti kylmänä – ainakin etelärannikon asukkaiden mielestä -20 astetta on aika kova pakkanen laskettelua ajatellen. Yöllä satanut höyhenenkevyt pakkaslumi pehmensi maisemaa. Puimme kuitenkin kaikki saatavilla olleet vaatekerrokset päälle ja lähdimme tutustuman Vuokatinrinteisiin. Kävelymatkaa hotellilta rinteille on sen verran, että pakkasimme itsemme autoon ja ajoimme pohjoisrinteiden ala-asemalle. Auto ei kylmän yön jäljiltä suostunut lähtemään liikkeelle ilman esilämmitystä, joten teimme ensin pienen kierroksen Vuokatissa akun lataamiseksi. Varoittavan esimerkin diesel-auton akun hyytymisestä näimme hotellin parkkipaikalla, jossa erästä isoa perheautoa käynnisteltiin käynnistyskaapelien avustuksella.

Koko perheen suosikkirinne Olympiakatti

Rinteet olivat hyvässä kunnossa eikä hissijonoissa tarvinnut kuluttaa aikaa. Lumetus oli vielä useissa rinteissä käynnissä ja siitä aiheutui paikallinen pilviverho osaan käytössä olleista rinteistä. Pilven sisällä näkyvyys oli paikoitellen todella heikko, joten vauhtia oli hiljennettävä hetkellisesti. Huipulta avautuivat kuitenkin hienot maisemat Vuokatin ympäristöön ja kun aurinkokin paistoi, oli näköala huipulla kuin postikortista.

Kovin montaa laskua ei kahdenkymmenen asteen pakkasessa kuitenkaan pystynyt tekemään, sillä varpaat ja sormet alkoivat nopeasti osoittaa palelemisen merkkejä. Päätimmekin pitää tauon Ripa’s kuppilassa, joka osoittautui mitä miellyttävimmäksi taukopaikaksi.

Idyllinen Ripa’s kuppila

Yllätys oli melkoinen kun sisään astuttuamme kävi ilmi, että kahvilassa on pöytiintarjoilu! Saapuessamme oli hyvin tilaa, joten kävimme pöytään ja ryhdyimme lämmittelemään samalla kun tilauksemme tuotiin pöytään. Munkit ja kaakao olivat mainioita, mutta aivan erityisen hienoksi kokemuksen teki miellyttävä miljöö ja hyvä palvelu. Asiakkaiden luettavaksi on tuotu talvilajien lehtiä ja sisustuksessa on käytetty vanhoja lasketteluaiheisia valokuvia ja muuta rekvisiittaa. Kahvilan wc on ulkona, joten tässä kelissä emme sitä ryhtyneet testaamaan. Maanantaista tuli lopulta pakkasen vuoksi lyhyt rinnepäivä, mutta laatu korvasi määrän tälläkin kertaa.

Tiistaina pakkanen oli lauhtunut jo kymmenen asteen tienoille ja aamulla satoi kevyttä pakkaslunta. Takaiskuna joukkuettamme uhannut flunssa pääsi vauhtiin. Miten voikin olla taas niin huono tuuri, että koko syksy selvittiin sairastelematta ja heti lomalla joku on kuumeessa. Aamusta rinteeseen lähti siis vain puolet vahvuudesta. Toinen puolikas vietti aikaa hotellilla lepäilyn merkeissä. Hotellimme vastaanotossa on asiakkaiden käytettäväksi tarkoitettuja lautapelejä ja luettavaa aikuisille ja lapsille. Niinpä kaksi kierrosta Afrikan tähteä toi vaihtelua hotellihuoneessa lepäilyyn.

Äiti-poika laatuaikaa

Olosuhteet rinteessä olivat tiistaina edelleen hyvät ja lauhtunut sää oli tuonut huomattavasti enemmän laskettelijoita mäkeen. Puolenpäivän aikaan hissijonot länsirinteillä alkoivat olla jo turhankin pitkät. Kahden maissa teimmekin vahdinvaihdon ja Jorma pääsi iltamäkeen laskemaan. Loput perheestä jäivät hotellin sängylle lukemaan, pelaamaan ja TV:tä katsomaan. Ei huono vaihtoehto sekään.

Länsirinteilläkään ei ollut vielä aamulla ruuhkaa

Rinnekoneet ovat olleet ahkeria viime päivinä. Toivottavasti pääsemme vielä testaamaan koko perheen voimin Yläkatti –rinteen ennen lomamme loppua.

R & J

Kohti Vuokattia

Julkaistu: 28.12.2014

Oikeastaan meidän ei ollut edes tarkoitus lähteä jouluna laskettelureissulle, mutta koulujen syyslomia ennen havahduimme siihen, että meillä on yksi Sokos hotellin lahjakorttiyö käyttämättä. Aluksi harkitsimme pientä kaupunkilomaa syyslomalla, mutta sitten päätimme katsoa, minkä laskettelurinteiden kupeessa Sokos hotelleja onkaan ja siitä se ajatus sitten lähti… Kun samaan aikaan Sokoksen 3+1 päivillä sai Break Sokos hotelleista -40 % alennuksen yöpymishinnoista, niin havaitsimme pienen kaupunkiloman vaihtuneen neljän yön vierailuksi Vuokattiin joululomalla.

Vuokatti on meille täysin uusi tuttavuus ja se valikoitui kohteeksi mm. kohtuullisen ajomatkan takia. Yöpymällä sukulaisten asunnossa Nivalassa, ehtisimme jo ensimmäisenä Vuokatti -päivänä rinteeseenkin. Vuokatin arvioimme olevan myös niin pohjoisessa, että lunta todennäköisesti jouluna olisi. Hieman huolestuneina jouduimme kuitenkin lumitilannetta seuraamaan eivätkä kaikki rinteet tätä kirjoittaessa olekaan Vuokatissa auki. Toivottavasti rajallisesti auki olevat rinteet eivät aiheuta mahdottomia hissijonoja.

Vuokatin valintaan vaikutti myös laaja aktiviteettivalikoima laskettelun lisäksi. Vuodenvaihteessa lämpötila saattaa Kainuussa olla mitä vain suojasään ja kolmenkymmenen pakkasasteen välillä, joten vaihtoehdot rinnetouhuille saattavat olla tarpeen. Katinkullan kylpylä ja Angry Birds Activity Park ovat nyt vierailukohdelistalla joka tapauksessa ja varalla on lisäksi ”tavallinen” uimahalli arktisten lämpötilojen varalta. Lähtiessämme matkaan sääennusteen mukaan yli kahdenkymmenen asteen pakkaset ovat mahdollisia, joten sisäkohteillekin tulee tarvetta.

Joka tapauksessa arviomme lumitilanteesta ei mennyt ihan pieleen, sillä oma lähirinteemme Peuramaa aukesi vasta saman päivänä kun lähdimme ajamaan kohti Vuokattia. Nyt emme päässeet ensimmäisten joukossa avaamaan kotirinteen laskukautta, mutta se ei haittaa, tärkeintä on, että Etelä-Suomenkin sesonki saatiin vielä joululoman aikana käyntiin.

Koeajossa Footbalance Ski Sport QuickFit -pohjalliset, osa 1

Julkaistu: 19.12.2014

Footbalance Ski Sport QuickFit myyntipakkaus

Saimme tilaisuuden testata Footbalance Ski Sport QuickFit -pohjallisia ja nyt on ensimmäinen pari asennettu monoihin. Pohjallisten käyttöönotto oli varsin nopea toimenpide, puolisen tuntia kaikkineen. Ensin pohjallisia piti leikata pienemmiksi pohjaan merkittyä koon 42 rajaa myöten, tähän päädytiin kun pohjallista oli verrattu alkuperäisiin monoissa olleisiin pohjallisiin. Sen jälkeen lämmitys uunissa noin 80 asteessa kunnes pohjalliseen asennettu indikaattori vaihtoi väriä (mustasta punaiseksi) ja sitten vain asennus sisäkenkiin. Rivakasti sisäkengät paikalleen, monot jalkaan ja kymmenisen minuuttia tepastelua keittiön matolla soljet kiristettynä.

Pohjallisten pohjassa on tarra, joka vaihtaa väriä kun lämpötila on riittävä. Musta tarra muuttuu punaiseksi ja näkyviin tulee musta huomiomerkki. Kuvassa tarra on jäähtynyt jo hiukan ja musta väri on palaamassa takaisin.

Footbalance Ski Sport QuickFit lämmitysindikaattori

Ensivaikutelma pohjallisista oli varsin hyvä. Puristuksia tai ahdistuksia ei vielä tässä vaiheessa tuntunut, sellaisia saattaa valmistajan mukaan alkuvaiheessa ilmetä. Footbalancet ovat sen verran alkuperäisiä paksummat, että solkien vakioasetuksilla monot tuntuivat jalassa aikaisempaa tiukemmilta. Sisätiloissa lämpimyyden arviointi ei oikein onnistunut, mutta tavoitteena on päästä kokeilemaan pohjallisia tositoimissa mahdollisimman pian, pysykää kuulolla!

Toisenlaista käyttöä uunille. Joulutorttujen jälkeen oli pohjallisten vuoro. Kinkkumittari ei ehtinyt reagoida lämpötilaan riittävän nopeasti.

Footbalance Ski Sport QuickFit uunissa

Lisätietoja pohjallisista löytyy esim. Lumipallon artikkelista.

J

Kirjoittaja on saanut pohjalliset korvauksetta testikäyttöön.

 

Vihti Ski päärinne

Aurinkoa Vihti Skin päärinteessä

Julkaistu: 13.12.2014

Sunnuntaina 7.12. näimme pitkästä aikaa auringon, joka tuli sopivasti pilvien takaa esiin juuri kun lähestyimme Vihti Skitä. Tien varsilla oli havaittavissa myös toinen vallitsevissa sääolosuhteissa harvinainen ilmiö; paikka paikoin maan pinnalla oli nimittäin ohut kerros lunta. Kirkkonummella lumesta ei tuolloin ollut tietoakaan ja noutaessamme poikia yleisurheilusta lasketteluvaatteet päällä, saimme vakuutella kyselijöille, että emme ole ajamassa satojen kilometrien päähän, vaan Vihdissä todellakin pääsee jo laskemaan.

Vihti Ski päärinne

Vihti Skissä olivat auki päärinne sekä minipark/lastenrinne ja lisäksi kilometrin mittaisella ladulla näytti olevan useampikin hiihtäjä. Rinteessä ei ruuhkaa ollut, meidän lisäksemme paikalla oli lähinnä ratalaskijoita. Hissijonossa ei siis tarvinnut seisoskella. Saimme kuitenkin hetkellisesti jopa huiman kahdeksan hengen hissijonon aikaiseksi. Aluksi hieman ihmettelimme, miksi osa ankkureista oli mutaisia. Syy selvisi yläasemalla, kun huomasimme ankkurien raahautuvan vähän matkaa lumettomassa maassa ennenkuin vaijeri kiskaisi ne taas korkeuksiin. Valkoiset lasketteluhousut osoittivat jälleen kerran epäkäytännöllisyytensä…

Vihti Ski päärinne

Hississä nousulatu tuntui jäiseltä, mutta  itse rinne oli hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Aivan huikea tunne päästä laskemaan kunnolla kesätauon jälkeen ja vielä hetkittäin auringonpaisteessa! Tällä kaudella molemmilla pojilla on selvästi pidemmät sukset kuin viime vuonna ja nuorempi vaihtoi rinnesukset twin-tip suksiin. Iloksemme kuitenkin havaitsimme poikien olevan nopeasti sinut uusien suksiensa kanssa. Tästä on hyvä jatkaa laskukautta, jos vain lunta riittää.

R & J