Satelliittipuhelimet eivät ole toimineet aivan toivotulla tavalla, joten matkaseuranta onnistui vain alkuvaiheilta kun Saanan 4g-masto vielä näkyi. Noin niin kuin yleisesti ottaen tuulet on olleet tosi heikkoja ja sitä kautta matkanteko on ollut paljon suunniteltua hitaampaa. Mutta siitä huolimatta reissu on ollut hieno ja hämmästyttävän vaiherikas. Tässäpä pieni summaus siitä mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Paivä 1. Kilpisjärvi – Saarijärvi

Ei tuule, pitää hiihtää. Päästään liikkeelle vasta kolmen aikaan. Totutellaan. 11 km ylämäkeä 60 kg / ukko = 4 tuntia hiihtoa. Täytyy pysyä tarkkana että ei riuhdo liikaa. Saarijärven kämppä on iso ja mukava. Vanhat jeret antaa ”nuorille” miehille neuvoja. Meininki on hyvä.

Päivä 2. Saarijärvi – Meekonjärvi

Ei tuule, pitää hiihtää. Uskomattoman kaunis päivä ja se aloitetaan reippaalla kuuden kilsan ylämäellä. Kymmenen kilometrin kohdalla pysähdytään autiotupaan lounaalle, mutta koska on kivaa, niin päätetään jatkaa niin pitkälle kuin jaksettaisiin. Lopulta päädytään Meekonjärven autiotupaan, joka on 20 km lähtöpaikasta. 8 tunnin päivä. Väsyttää. Tuntuu että tekemisen rajat on löytyneet.

Päivä 3. Meekonjärvi-Reisaelva.

Ei tuule, pitää hiihtää. Halti on nyt skipattu reittisuunnitelmasta ja lähdetään suorinta tietä kohti Norjan rajaa. Muutaman kilometrin jälkeen meidät yllättää jännittävä luonnonilmiö: tuuli. Varsin erikoinen sellainen koska sen voi muutamassa minuutissa tuntea kaikista ilmansuunnista. Ikään kuin tunturit pelaisi pingistä sillä.

Hetken ihmettelyn jälkeen pumpataan leijat ja VIIMEIN! ollaan liikkeessä! Päästään nopeasti Norjan rajalle jatketaan kohti suurta tuntematonta. Taakse jää autioituvat ja opastetut reitit. Norjan puolen osuus on reissun ehdoton kohokohta tähän asti. Valtava Finnmark avautuu eteemme kauniina ja kutsuvana. Paljakkaa riittää, tuulta riittää. Tätä täältä lähdettiin hakemaan!

Illan päätteeksi saavumme järjettömän ison ja syvän kanjonin reunalle. Reisaelva. Yksi reittimme vaikeimmista paikoista. Laskemme alaspäin miltei pystysuorassa. Pulkat edellä ja me narun päässä perässä koivikon läpi kohti pohjaa. Todella pelottavaa, mutta toteamme että alas päin meno on joka tapauksessa helpompaa kuin ylöspääsy seuraavana päivänä. Kanjonin pohjalla meitä odottaa umpihanki ja virtaava puro. Se pitää ylittää huomenna. 10 tunnin päivä oli absoluuttisesti liikkaa. Uni varmaan tulee nopeasti.

Päivä 4. Reisaelva – Saitejavri

Nukuttiin molemmat todella huonosti. Se kertoo paitsi elimistön ylirasitustilasta, mutta myös pelosta. Tänään pitää ylittää kanjonin pohjalla virtaava puro ja löytää jostain reitti ylös paljakalle. Aamun hiihto ei enteile hyvää. Hanki upottaa kainaloon asti ja jopa parin metrin nousu vaatii ylimaallisia ponnistuksia. Sauvat uppoaa umpihankeen käsiä myöten ja matkan teko on todella hidasta.

Tasaisella ehkä kilometri tunnissa ja paljakalle on matkaa vertikaalitasossa ainakin 80 metriä. Usko alkaa loppua kunnes törmäämme taas uuteen luonnonilmiöön. Kelkkareitti! Poromies on käynyt kelkalla täällä alhaalla. Kelkanjälki ei tarjoa ainoastaan kantavaa hankea, mutta myös perusteltua toivoa selviytymisestä. Sillä on oltava päätepiste!

Päätepiste löytyy viimein monta kymmentä metriä korkeammalta paljakalta. Riemun määrää on vaikea kuvailla kun saamme pumpata leijat ja pääsemme taas liikkelle!

Ikävä kyllä sitä riemua kestää vain tovin ja lopulta päädymme pitämään sadetta telttaan läheisen järven rannalle. Tämä matka ei päästä meitä helpolla. Päivä saldo 5 km linnuntietä. Mutta selvittinpä elossa!