Tosielämän Frozen – lumoava Geirangervuono

Julkaistu: 27.10.2016

Oletko jo kuullut paikasta, jossa yhdistyvät henkeäsalpaavat vuonomaisemat, jylhät vuoret, lukemattomat vesiputoukset ja vuorten jyrkille rinteille rakennetut vuosisatoja vanhat maatilat? UNESCOn maailmanperintökohteena ja Disneyn Frozenin inspiraationakin tunnettu Geiranger on yksi kauneimmista paikoista, joita naapurimaassamme Norjassa on tarjolla!

DSC_0002

Geirangervuono on yksi Norjan, ellei koko maailman kauneimmista vuonoista, ja se on myös #1 maan matkailukohteiden listalla. Kesäkauden aikana vuonoon matkustaa satoja tuhansia matkustajia parin sadan risteilyaluksen mukana, ja kun tähän lisätään muut matkustajat, on vierailijoita joka vuosi noin 800 000 kappaletta. Ottaen huomioon, että ympärivuotisia asukkaita kylässä on vain noin 250 kappaletta, käy kesäkuukausina kylässä melkoinen kuhina, kunnes viimeiset risteilyalukset lähtevät, illat pimenevät ja vuonokylä hiljenee lokakuussa uuden lumen sataessa vuorten huipuille.

Vaikka vuodesta 1869 lähtien vuonon matkailu on hyvin vahvasti nojautunut risteilijöihin, ei Geirangeria mielestäni voi kokea parissa tunnissa tai yhdessä yössä. Suurin osa alueen matkailijoista kun viettää kylässä vain pari tuntia, joko vuonoristeilyllä tai hop on – hop off bussissa. Tietysti teiden varsilla olevat näköalapaikat on upeita, mutta minusta on sääli, että suurin osa Geirangervuonon matkailijoista vain pysähtyy ottamaan miljoona kuvaa sen sijaan, että aidosti kokisi paikan. Tämä tietysti pätee myös moniin muihinkin matkustuskohteisiin.

IMG_5339

Geirangervuono on vaeltajan mekka, eikä aina tarvitse edes lähteä sille haastavimmalle ja pisimmälle reitille löytääkseen upeita maisemia! Olen nyt asunut Geirangerissa kolme kesää, joten nämä alueen merkityt reitit ovat tulleet hyvinkin tutuiksi, ja yksi kestosuosikki helpommista vaelluksista on Storsæterfossen. Vaellus Westeråsin vuoristofarmilta (jonne pääsee muuten autolla tai kävellen noin 30 minuutissa keskustasta) vesiputoukselle on noin tunnin ylös ja puolet alas, ja reitillä portaat vievät vesiputouksen taakse! Halutessaan Storsæterfossenilta voi jatkaa pidemmälle joko Laushornet-vuoren huipulle tai kuningatar Sonjan jalanjäljissä laakson ja vuorten yli Herdaleniin.

IMG_5040

Storsæterfossen kauempaa kuvattuna

IMG_1980

Kettinkiköysin aidattu polku vie vesiputouksen taakse

Mikäli aika ei ole tiukoilla ja vuonolla sattuu olemaan hyvä sää, kannattaa ehdottomasti varata päivä ja pakata eväät mukaan, ja lähteä huiputtamaan vuorta! Geirangerin kylästä lähtee vaellusreittejä aikalailla jokaiseen ilmansuuntaan, eikä Sunnmøren alpeilla vuoret lopu kesken! Kylää ympäröivien vuorten huipuille meneville vaelluksille kannattaa varata 5-7 tuntia aikaa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä ja noussut merenpinnasta vuoresta riippuen yli 1400 metrin korkeuteen, risteilyalusten ja bussien näyttäessä pieniltä muurahaisilta, jotka häviävät vuorten täyttämään maisemaan.

IMG_2254

IMG_2279

Mun toinen lempparitapa nähdä alue on vuokrata kajakki Grandesta tai Homlongista, ja lähteä melontaretkelle! Kolmen tunnin tai päivän kajakkivuokran hinta vaihtelee mallista ja vuokran kestosta riippuen noin 30-40€. Yks erittäin suositeltava reitti on meloa Skageholaan, josta on reilu puolen tunnin nousu portaita ylös Skageflå-farmille. Reitiltä on upeat maisemat Seven Sisters vesiputoukselle ja tarkkasilmäiset voivat spotata Knivsflån farmin vesiputouksen vieressä. Paikallishistoria kertoo, että ennen vanhaan farmilla asunut perhe nosti silloin farmille vieneet tikkaat ylös verottajan tullessa, jolloin verottaja ei päässyt farmille ja joutui kääntymään takaisin. Kätevää veronkiertoa!

IMG_1788

DSC_0005

Skageflå

IMG_3364

Näkymä farmilta Seven Sistersille, kuvassa paikallisen panimon Geirangerbryggerin oluita

Suosittelen Geirangeria erittäin lämpimästi matkakohteena, ja tänne kannattaa tosiaan varata aikaa vähintään 3-4 päivää. Olen itse nyt viettänyt täällä kesätöissä kolme kesää, ja yksin tänä vuonna viisi kuukautta. Silti tuntuu, että aika loppuu joka vuosi kesken… Innolla odotan tammikuuta, jolloin pääsen tänne seikkailemaan myös talvikaudella. Kuitenkin haikein mielin tänään jätän Geirangerin taakseni, ja suuntaan takaisin koulunpenkille.

IMG_2961

IGTT: Erämimminä Suomessa ja maailmalla

Julkaistu: 06.10.2016

Siitä, kun lähdin Ivalosta maailmalle, on nyt kulunut jo viisi vuotta. Lapissa kasvaminen on jättänyt minuun jälkensä, sillä maailmallakin en ole niinkään kiinnostunut kaupunkien yöelämästä ja shoppailusta, vaan tsekkaan aina matkakohdetta valitessa alueen vaellus- ja retkeilymahdollisuudet. Ehkä tästä kertoo se, että suurienkin kaupunkien äärestä olen aina jotenkin ajautunut aina luonnon keskelle.

New Yorkin matkalla minun oli pakko päästä Vermontin vihreille vuorille…

 

Los Angelesin näkemisen sijaan aika Kaliforniassa kului Yosemitessa ja King’s Canyonin kansallispuistoissa…

Perun Limaan muutin Andeille pääsyn vuoksi…

Erasmus-vaihtoon halusin Itävallan Salzburgiin vuorten keskelle…

Olen viettänyt viimeisimmät kesäni Norjan Geirangerissa, jonne suunnittelen nyt pysyvää muuttoa…

 

Matkalla ensisijainen kanava kuvien jakoon perheen ja ystävien kanssa on minulla ollut mun Instagram sivu. Joka aamu teetä juodessani inspiroidun eri instayhteisöistä selatessani retkeilevien naisten kuvia. Mountaingirls, mountainbabes, alpinebabes, turjenter, womenwhohike ja mitä näitä nyt on. Mikä minua alkoi harmittamaan syvästi tänä syksynä oli se, että täällä Norjassa on turjenter on erittäin aktiivinen, eikä  suomalaisille erämimmeille ollut omaa yhteisöä Instagramissa. Tiedättekö, just niille mimmeille, jotka kotona ja reissussa mielummin menee metsään rämpimään jalat puhki kivisille poluille ja juomaan pannukahvit nuotion ääreen sen sijaan, että viettäisi viikonloppunsa vaikkapa kiertäen taidemuseoita ja nauttien fiinistä brunssista.

Niinpä tartuin tuumasta toimeen, ja pykäsin pystyyn @eramimmit Instagram-sivun! Moderaattorikavereiksi lähtivät ihanat Maarit ja Sunna, jotka ovat minulle tuttuja vuosien takaa jo kotikonnuilta. Toivonkin, että useempikin innostuisi ja lisäisi kuviinsa vielä hashtagin #erämimmit. Tavoitteena on homman kasvaessa voidaan järjestää yhteisiä vaellusmiittejä sun muuta kivaa! Luodaan yhdessä suomalainen retkeilynaisten yhteisö, joka toivottavasti inspiroi useampaakin jättämään korkkarit ja lauantain juhlat väliin ja vetämään vaelluskengät jalkaan!

 

***

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minun ja muiden erämimmien seikkailuja voi seurata Instagramissa @idajama ja @eramimmit !

Galdhøpiggen – Norjan huipulla

Julkaistu: 20.9.2016

2469 metrin korkeudessa sijaitsee Norjan ja Pohjoismaiden huippu. Aurinkoisena päivänä sieltä näkee neljäsosan Etelä-Norjasta, joten maisemat ovat hienona päivänä päätä huimaavat!

Galdhøpiggenille kiipesin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2013. Nordjobb-porukan yhteisellä visiitillä mukana oli vuoristo-opas ja reitti kulki jäätikkö Svelnosbreenin kautta, missä harjoittelimme myös pelastustaitoja ja jäätiköllä kiipeilyä sekä turvallista kulkemista hakkujen ja jääpiikkien kanssa. Huipulle päästessä vastassa oli melkoinen lumimyräkkä, eikä maisemista päässyt nauttimaan. Kyseisen reissun aikaan olin töissä hotellin respassa Geirangerissa, ja vaikkei vaellus mennytkään kuin oltiin suunniteltu, olin erittäin onnellinen päästessäni takaisin Spiterstulenin hiljaiseen mökkiin lepäämään. Respassa puhelimen, faksin ja äänekkäiden aasialaisten turistien häly sai jäädä odottamaan vielä yhden yön verran.

Tänä kesänä palasin Geirangeriin, tällä kertaa tuliaiskauppaan myymään peikkomagneetteja ja Geiranger-mukeja. Uudessa työpaikassa on enemmän vapaapäiviä kuin hotellilla, joten innostus oli huipussaan saadessani suunnitella uusia retkiä… Ja Galdhøpiggenin revanssia. Sää korkeassa vuoristossa on yllättävänkin kylmä jopa keskikesällä, eikä lumisateilta ole helppo välttyä. Vihdoin sääennusteet kuitenkin lupasivat aurinkoista säätä vapaapäivieni ajalle, ja auto suuntasi kuvankauniiseen Jotunheimenin kansallispuistoon ja Spiterstulenille, vaikkakin tällä kertaa vain päiväksi.

Galdhøpiggenille on mahdollista nousta joko Juvasshyttalta tai Spiterstulenilta. Juvasshytta on korkeammalla vuoristossa, ja sieltä on lyhin reitti huipulle. Reitillä on kuitenkin oltava mukana opas, sillä reitti kulkee jäätikön läpi. Spiterstulenilta matka on pidempi, ja sieltä voi mennä Svellnosbreenin kautta oppaan kanssa, taikka kiertäen vuoren toista kautta. Tällä kertaa menimme ilman opasta Spiterstulenilta, ja vaellus on erittäin kaunis ja hyvin merkitty. Reitti nimittäin kulkee ensin kauniilla tunturiniityllä, sitten tundralla, kivikossa, kunnes lumiraja tulee vastaan ennen viimeistä nousua huipulle. Vaellukseen meni suunnilleen 6-7 tuntia yhteensä.

 

Galdhøpiggenin huipulla on kahvio, josta voi ostaa lämmintä juotavaa ja ruokaa. Me kuitenkin juntteina otimme omat eväät mukaan. Mikä sen parempaa, kuin mussuttaa maksamakkara-kananmunaleipää ja juoda kyytipojaksi olutta, kun tuntui, että koko maailma oli siinä silmiemme edessä! Ehdottomasti yksi vaikuttavimmista maisemista, mitä olen koko elämäni aikana nähnyt!

 

Jotunheimenilla on oma erityinen paikkansa sydämessäni, ja olen käynyt vaeltamassa myös Besseggenillä, joka on Galdhøpiggenin tapaan klassikko Norjan vaelluksista. Jos et ole Jotunheimenissä vielä käynyt, niin suosittelen pistämään sen bucket listille pikimmiten!

Lumoava Perú

Julkaistu: 07.2.2016

Hyvää laskiaissunnuntaita kaikille, toivottavasti olette päässeet nauttimaan viikonlopun aikana laskuista (toisin kuin eräs täällä flunssan kourissa)! Tänään on tullut lumiriehoja joka tuutista, ja bussin kyydittäessä minua läpi harmaan Tukholman mieleni palasi ihanaan Peruun, jossa olin syksyllä opiskelijavaihdossa.

Monet yhdistävät Perun vain laamoihin, cevicheen ja Machu Picchuun, ja helposti unohtuu, että maassa on myös lähes 7000 metrin korkeuteen yltävät Andit, joilla pääsee muuten myös laskettelemaan! Perussa ei ole hiihtokeskuksia, vaan kaikki laskettelualueet ovat vaikeasti saavutettavia – vuorille on kiivettävä itse, sääolot vaihtelevat hurjan nopeasti, ilma on erittäin ohutta ja jäätikkö voi olla petollinen. Huarazissa näkyi pari ohjelmapalveluyritystä, jotka järjestävät ohjattuja ski mountaineering retkiä Suomen kesällä, mutta on erittäin suositeltavaa, että sinne mennään vain hyvin varustettuina.

Kuva: Huaraz.com

Pääsin itse käymään Huascaránin kansallispuistossa Perun pohjoisosassa kuivana kautena syyskuussa, joka on vuoden lämpimintä aikaa ja siten epäsopivaa laskettelulle. Pääsimme kuitenkin pitkän viikonlopun aikana melkoiselle suffer festille, kun vaelsimme jo heti ensimmäisenä päivänä kokalehdet suussa Laguna Churupiin NELJÄN JA PUOLEN KILOMETRIN korkeuteen. Kyllä siinä hieman Lapin tyttöä huippasi alkuun ja taukoja sai pitää, jotta keho tottui ohueen ilmaan ja korkeuteen. Huarazin alueella suositellaan kahden päivän akklimatisaatiota kaupungissa, jotta välttyisi mahdollisimman hyvin AMSltä eli akuutilta vuoristotaudilta. Meillä aikaa ei niin paljon ollut, ja oppaamme katsoi, että voimme aloittaa kyseisellä vaelluksella, joka onneksi meni kuitenkin hyvin.

 

Peru on yksi maailman johtavista luomuhedelmien tuottajista

Toisena päivänä suuntana oli Laguna 69, jolle vaellus kesti tuplasti pidempään. Mutta kyllä kannatti! Matkalla tuntui, että pysähdyin varmaan joka toisella askeleella sekä tasaamaan hengitystä lähes viiden kilometrin korkeudessa ja ihastelemaan maisemia. Näistä on Big Mountain Dreamsit tehty!

Perillä odotti uskomattoman kirkas järvi, johon uskaltauduin hikisen vaelluksen jälkeen jopa nopealle naku-uinnille!

Olen kovasti inspiroitunut erityisesti Caroline Gleichin urasta ja siirtymisestä puuterilaskusta ski mountaineeringiin ja olisi itselläkin tavoitteena kehittää näitä taitoja ja oppia, jotta joku päivä voisi toteuttaa näitä isompien huippujen valloittamista ja expedition tyyppisiä lasketteluvaelluksia. Näiden taitojen oppiminen luonnollisesti vie aikaa eikä tapahdu yhdessä yössä saati vuodessa, mutta näille jäätiköille on päästävä joku päivä takaisin, suksien kanssa. Ikävä kyllä suuri uhka trooppisille jäätiköille on ilmastonmuutos. Vaellusopas muualla Perussa vaeltaessani totesi asiasta kysyessäni: ”Vuoret olivat inkojen aikaan korkeammat ja lunta oli miltein jokaisella huipulla, nyt vuoret ovat pienentyneet vuosien saatossa, sillä ne eivät enää ylety lumirajalle asti.” Vaikka tietty selitys on looginen, epäilen kovasti, etteivät Andit ole tainneet satoja metrejä kutistuneet vuosisatojen aikana. On siis tärkeää, että jokainen muistaa ottaa huomioon luonnon, sillä erityisesti meille lumilajien harrastajille on talvien säilyminen erittäin tärkeää.

 

Bolton Valley

Julkaistu: 07.1.2016

Joulukuiselta Brasilian-matkalta on ”kotiuduttu” takaisin Vermontiin, jonne talvi on vihdoin saapunut! Minulla on tällä hetkellä Bolton Valley Ski Resortiin kausikortti, sillä laskeskelin, että näillä Pohjois-Amerikan hinnoilla (kevyet 80 taalaa per päivä) kannattaa edes viikon laskujen puolesta maksaa se $170 Ski Bum kausarista, joka sisältää sekä rajattomat laskut, että murtsikka ja backcountrylatujen maksut, rajattoman kuntosalin, saunan ja hot tubin käytön. Hyvä diili siis!

Bolton Valley on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Burlingtonin keskustasta, ja se on kaupungista katsottuna lähin, vähän pienempi hiihtokeskus. Siinä missä muut Vermontin jättiläiset Stowe, Sugarbush ja Jay Peak vetävät suuria turistimassoja, on Bolton viboiltaan huomattavasti rennompi ja pienempi. Keskus tarjoaa neljänä iltana viikossa iltamäkeä jopa kello 22 asti, ja murtsikka- sekä skinnausreitit ovat erittäin kattavat Boltonia ympäröivillä vuorilla. Itärannikon lumitilanne on tosiaan vähän parempi nyt, mutta kaikki rinteet eivät vielä ole auki. Kaksi päivää ollaan seikkailtu Boltonin ympäristössä, sekä rinteissä että niiden ulkopuolella. Rinteet ovat olleet loistavassa kunnossa, eikä arkipäivien ansiosta ole ollut minkäänlaista tungosta mäkeen, vaikka koulujen lomatkin ovat vielä jatkuneet.

Tänään oli tosi aurinkoinen päivä, joten päätettiin lähteä skinnailemaan metsään ja katsastamaan metsäreittejä ja lumitilannetta rinteiden ulkopuolella. Odotukset eivät olleet kovinkaan kummoisat, ja tarkoituksena oli siis vain tehdä vaellus suksilla/splitboardilla, sillä arvioimme lumen paksuuden liian ohueksi laskemiseen. Oh boy, että oltiin väärässä! Saatiin vinkkejä ladun varrella tapaamiltamme kokeneemmilta Boltonin kävijöiltä, ja pääsimmekin parin tunnin vaelluksen jälkeen nauttimaan kauden ensimmäisistä, pehmeistä puuteri(!!)käännöksistä. Lunta ei ole Boltoniin tullut pariin päivään, enkä todellakaan olettanut koskemattoman lumen olevan niin kauniisti pöllyävää. Syvää lumi ei tietty ollut, mutta ehdottomasti iloinen yllätys!

Loppuviikko menee intensiivisesti laskiessa, sillä paluulippu Suomeen näyttäisi olevan jo ensi tiistaina.

Mahtavaa uuttavuotta kaikille!