2011, Italia, laskemista, Monterosa, valokuvat

Monterosa-experience

Julkaistu: 28.3.2011
Pikaisesti alkuu tärkeimmät sanat; aRRiveRdeRtsi! gRRatsi! pRRego! Si! No! Birra! eksKusi! Tsau! – opettele ulkoa niin pärjäät hienosti italiassa… 
Sitten asiaan, eli laskettelu Italiassa – mitä siitä nyt sanoisi? Ennakko-odotukset olivat paljon puderskaa ja aurinkoa, mutta todellisuus toikin paljon aurinkoa, (tuulen mukanaan viemän) puuterin vähyydestä huolimatta hyvää hiihtoa, paljon uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia, puhumattakaan hyvästä sapuskasta. Hyvän sapuskan ja kaffeen lisäksi oli aika jännää olla reissussa täysin uuden ja kokeneen porukan kanssa – kokonaisuudessaan en nääs ollut parhaimmillaan koko reilun kymmenen ukon laskukööristä tavannut ketään muuta kuin yhden jepen Talmassa ohimennen pari kertaa ennen reissua, eli naamoihin ei ainakaan päässyt kyllästymään. Ja vaikkei koko köörillä aina ollutkaan omia safkoja hanskassa, eikä valttämättä autokyytiä mäkeen, niin joka päivä kuitenkin liikkumaan päästiin ja ruokaa oli vatta täynnä – eli kaiketi reissuseura oli varsin hyvää, viihdyttävää ja huomaavaista. 
Lasku- ja nousutouhuissa, sekä muutenkin vuorilla liikkumisessa fiilis oli mulla reissussa aikas oppipoikamainen – nimittäin matkassa oli hyvinkin paljon randoilua ja kiipeilyäkin harrastaneita ihmisiä, telemarkin mm-kisoissa hiihdellyttä porukkaa ja jyrkkiä pätkiä laskeneita hurjapäitä – eli tämmöinen meikäläisen-moinen tasamaan kohmelo oli kyllä huuli pyöreenä porukan edesottamuksista ja touhuista. Samalla kiinnostus ja innostus mm. lihasvoimin ylämäkeen suoritettavaa laskujen metsästystä kohtaan urkeni oikein tosissaan, kun Talman tattihissi vaihtui ekaa kertaa allekirjoittaneen suksien alla nuosukarvoiksi ja jopa lumikengiksi. 
Suuria odotuksia reissussa oli myös koneelliseen hiihtoon ja kuten aikaisemmissa posteissani hehkuttelin, niin laskemiseen liittyvä unelma on ollut päästä laskemaan helikopterivoimin puuteria, mutta tällä kertaa kys.hienostelu jäikin toteuttamatta. Nimittäin hekohommelit olisi pitänyt hoitaa alta heti alkureissusta, jolloin olisi ehkä löytynyt jostain himpun verran koskematonta puuteria, muttei välttämäti mitään unelmamatskua. Itse kävimmä keikkaa kyselemässä vasta torstaille, johon opas vastasi ettei kovin hyvää lunta löydy hekolla oikein mistään… Ei vaan viitti rahoja tuhlailla pelkkään lentämiseen kun joskus voi hekoilun lisäksi saada vielä unelmalaskut kaupan päälle.
Heko tai ei, on Monterosa ja Italia oikein oiva laskukohde. Vaikkei koskematonta ja puuteria juurikaan ollut viikon aikana tarjolla niin meikäläinen pääsi laskemaan hienoja laskuja ja linjoja 45-asteisestä kuluaarista, koskemattomaan pakkaslumeen, älyttömän pehmeään ja silkkiseen kevät firniin sekä todella hyvin hoidettuun ja tasaiseen rinteeseen. Monterosaan siis kaiketi palaan vielä joskus – tosin majoituksen saatan valita jostain muualta kuin Gressoneysta palveluiden ja muun infran puutteen vuoksi, ehkäpä ensi kerralla Alagnan puolelle? Ja ehkäpä jo ensi talvena?
Lisää kuvatuksia reissusta;
Antti-poika ensimmäisellä skinnailukeikalla – nokka kohti ylämäkeä ja jalkaa toisen eteen. Mikko ja Teemu menee edellä – meikä seuraa ja kuvaa.
Lipsuttelu nousukarvoilla on yllättävä mukavaa puuhaa, mutta kokematomalle noususivakoitsijalle (kuten minä), varsinkin jyrkät nousut tiukkoine käännöksineen aiheuttivat kovasti ähinää ja päänvaivaa – eikä menoa helpottanut lainassa olleet hieman liian kaposet karvatkaan, lipsuntaa oli melkolailla ilmassa hyvin saateltuna runsaine kirosanoineen ja hikipisaroineen… 
Ari & Jorma ja rinnepäivän aktiviteetti – eli rinteen ulkopuolella hyppäämistä kovassa vauhdissa. Ari kuvaa vasemmalla ja Jorma puristaa pakettia kasaan ilmassa.
Helikopterihommat kun jäi toteuttamatta niin uutta ja vinhaa ainakin meikäläiselle tarjoili projekti- ”koisiminen vuoristomajassa” – eli vaikkakin Gressoneyssa meillä oli varsin toimiva ja kodikas majoitus, ajateltiin iskeä viimeiseksi kokonaiseksi yöksi toppihissillä niin ylös kuin konevoimin pääsee ja siitä verttiä haikaten himpun yli 250m kohti toistaiseksi ainutta kyseisen törmän avointa vuoristomajaa, eli Rifugio Mantovaa (3498m) kohti. Meikäläiselle oli ensmmäinen kerta kun ylipäänsä n.3,5tonniin tuli mentyä jalan ilman lentokapistusta, saatika huhkia lihasvoimin tasaamattomassa ilmanpaineessa noissa korkeuksissa… Ja sen kyllä huomasi, hengästyminen ja tuli heti kun ruhoaan eteenpäin sujautti ja itse majalla kuupassa heitti aikalailla ennen kehon tasaantumista nousun jälkeen. 
Itselle majailu yläilmoissa oli pelkästään jo hieno ja uusi kokemus, mutta muu urheampi jäätiköitä sekä isompaa mäkeä hamuava porukka lähti sen sijaan majalle sillä silmällä, että aamulla herätessä auringonnousun aikaan ei tarvitsekaan vartoilla hissien liikkeelle nitkahtamista vaan ukot ovatkin jo hyvän matkaa ylämäessä matkalla kohti päämäärää kun laaksossa vasta rasvaillaan vaijereita. Edelleen ylöspäin halajavien herrojen päämääränä oli siis taittaa reilu tonni vertikaalia ylöspäin ja saavuttaa Punta Gnifettin huippu 4559metrissä – kuulemma suhisi päässä jo noissakin korkeuksissa ja maisemat olivat kohdillaan…. Kuvia alla majakeikasta; 
Punta Indrenin toppihissin ala-asemalla päivän vimosta nousua odotellessa. 
Kapuaminen kohti Rifugio Mantovaa eli 3498metriä alkaa kaapeleiden suunnasta ja päätyy vuoristomajalle kuvan keskellä olevan harjanteen taakse.
Teemu, Kaitsu ja Ari vartoilee hissin liikehdintää – gearia on kuoresta t-paitaan, tyyli ja tuli siis vapaa. 
Vapaata tyyliä parhaimmillaan – jollei omia skinejä ole matkassa niin vuokraamosta lohkeaa myös lumikenkiä. Mikä mättää siis kuvassa? Alppinisti skinnaa ja telemiäs lumikenkäilee – ”normipäivä”.
Toinen tele-lumikenkäilijä eli meikäläinen seurailee perässä (Mikko kuvaa) – seuraavalle reissulle saa luvan löytyä jo omat skinit niin säästyy kunnon mountaineerien kummastelevilta katseilta oudossa varustuksessa – hyvä juttu tällä kertaa oli tosin, että banaanit ei paljo repussa paina.
Samuli avaa latua ja Mikko puskee perässä ylämäkeen, harjanteen takana Mantovan majan pitäisi jo odottaa – lumikenkäilyssä on btw se hyvä puoli, että oikominen jyrkällä onnistuu – jos vaan ukoissa riittää virtaa.
Mantoan majan kupeessa perus paskahuussi. Reikä lattiassa ja akkunasta näkyy vuoret sekä jäätikköä. Yöllä luikastelu pissittelemään kävi myös omasta seikkailustaa kumisläbärit jalassa.
Samuli Majan kupeesta.
Hyvät olivat eväät Mantovalla – hintaa yölle sisältäen aamupalan ja illallisen tuli ainoastaan 55€ + mahdolliset aperetiivit sekä vesitankkaukset. Vuoristo-oppaana ei maksa ku kolmekybää!
Kuka sitä enempää kaipaa, pehmeä patja ja lämpimät peitot – yöllä tosin yläpunkassa pukkasi tosissaan jopa kuuma. Uinuminen hoidettin lapsiperhemäisesti n.klo 21-06 välisenä aikana – sillä erotuksella, että hereillä pysyi ihan muista syistä kun metelistä johtuen…
Jos joku miettii miltä aamu näyttää vuorella… 06:00 lauantaiaamu ja 3500m – suoraan alla näkyy Gressoney ja  Stafalin puoleinen hiihtoalue.
Kaitsu räpsii kuvia aamutuimaan ennen aamupalaa Mantovan terdellä.
Meikäläinen poseeraa myös aamusella. Taustalla auringon ensisäteissä kylpee Mont Blanc, eli ei olla kauheen kaukana Chamonixista.
Lisää auringon ensisäteitä yläilmoissa.
Osa porukasta pakkasi heti aamutoimien jälkeen rensselit kasaan ja lähti lipsuttelemaan kohti Punta Gnifettiä ja reilua tonnin vertikaalihaikkia – meikäläinen passasi moisen koettelemuksen ja tyydyttiin muutaman jepen voimin rauhallisempaan aamuun sekä pelkään laskuun takaisin kylille aamupäivästä.
Taustalla PiramideVincent (4215m) ja ukot virittelemässä suksia jalkaan ennen päivän urakkaa.
Mikko puolestaan passissa, josko lähdetään tuuppaamaan yhtä Monterosan kuuluisista kylään johtavista laskuista alas – eli Salza-laakson bowlilojotus.
Valle Salzan putoaa suoraan Mikon ja Teemun eteen.
Lasku päättyy aikanaan laakson perälle ja Maaliskuun loppupuolella joutunee jo sukset virittelemään reppuun kiinni ja käppäilemään loppumatkan – tosin on sitä pikku laskua tarjolla alhaallakin. Ihan mukavaa settiä hissin aukeamisen aikoihin, eli verttiä majalta kylillä pukkasi yhdellä ranilla n.1700 meetteriä
Italian reissun viimonen sivakointi edessä – eli sulalla teutaroinnin perään parisataa metriä tasamaata parkkikselle lähtee tästä.
Tällaista humppaa tällä kertaa – myöhemmin luvaas videopätkää sieltä sun täältä – joten I’ll be back!