2012, lähimäet, laskemista, valokuvat

Kylähullujen törmä

Julkaistu: 06.3.2012

OHO. Juu, harvemmin tulee näin pitkällä viiveellä raportoitua mäkitoilailuja. Kävinpä siis mennä lauantaina Messilässä, jossa paikalliset itsekin toisiaan kylähulluiksi tituleeraavat. Kelihän oli kuin morsian ja kevääntulon voi aavistaa siinä vaiheessa vahvasti todellisuudeksi kun aamusella töihin ajellessa joutuu nokalle sujauttamaan aurinkolasit – näin kävi myös viikonloppuna. Pikkupakkasta siis pilvettömän taivaan auringolla höystettynä, ei voisi olla paljon täydellisempää… Tai siis voisi. Muutoin niin mukavan luikasta keliä suolasi puuskittainen ja aikas voimakaskin pohjoisen suuntainen tuuli ja sehän tietää sitä, että Messilän pohjoisiin aukeevilla (sanotaanko näin että) loivahkoilla rinteillä olisi päällä pitänyt olla ”Häkä” Häkkisen kumipuku jotta laskemiseen olisi saanut sitä laskemisen tunnetta.

Anyhow-anywei – Keravan intohimoisin alamäki-seppä ei anna moisen hitauden haitata tekemisiä vaan koitti ottaa ilon irti siitä mitä on tarjolla. Jalassa tällä kertaa Stromit ja hyvästi kulki – vaikkakin vähän hitaasti. En varmaan muutoin olisi koko Messilän keikasta mitään kirjoitellutkaan, mutta kuten kuvista alla näkyy, meinaavat Hollolan kylähullut investoida, tai siis lisätä mäkensä rinnekapasiteettia ainakin toisella eturinteellä Kelkkamäen vierustaan. Ja sehän on aina hyvä juttu se.

Tosin samalla kun olivat hakanneet puut ensi kaudelle avattavan rinteen tieltä pois, oli ilmeisesti muutakin puustoa karsittu pitkin kukkulaa ja noin tuulisen kelin kohdalla kuin mitä viikonloppuna oli, ei moinen pusikon karsiminen varmasti sitä puhuria ainakaan vähennä. Esteettisesti avoimuus on ihan jepa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla
Ylempi kuva, Kelkkamäki ja hakattu rinnepohja, alempi foto muuta meininkiä.