Vanhana ukkona mäessä – kokeiltu on.

Murrr, sanoo vanha ukko. Rohkaistuin ja painoin keskiviikon ratoksi Talmaan ottamaan selvää vasemman polveni laskukunnosta tiistaisen umpihankilenkin kokemusten rohkaisemana. Lääkäri kun maanantaina totesi, että jalka on ehjä, niin pitäähän sitä hetsilleen lähteä liikkeelle. Kävin vetäsemässä (pitkästä aikaa polvituen kanssa) umpihankilenkin eilen ja täytyy myöntää, että olin hieman jopa yllättynyt kuinka hyvin juoksu sujui ja ettei polvessa ollut tänä aamuna mitään tuntemuksia.

ihan vähän eriparia?!

 Auton konttiin siis sekä telesböög-vermeet kuin alpiinot. Starttasin tutummalla telemarkilla ja hyvältä tuntui, heti monojen kiristelystä lähtien. PAITSI  – kun oli aika alkulämpöjen jälkeen ruveta tuuppaamaan tosissaan, niin eipäs mies uskaltanutkaan painaa täysillä kuten normaalisti, vaan se vimonen atakki puuttui – ehkäpä ihan tervettä hissuttelua, tai kokemus siitä, millaista on laskea n.15-20vuotta vanhempana?! Joka tapauksessa kantilla tohti mennä, eikä mitään kipuja polvessa tuntunut. Alppirensseleillä puolestaan vauhti oli tottakai enemmän, mutta sama homma oli trendinä – ihan täysillä ei vaan uskaltanut runtata. Voihan sekin tietysti olla, että kun jalassa olivat 190cm pitkät rautakanget niin talma ”takajyrkkä” saattoi olla hieman liian kaponen?! Mutta kaiketi hyvä oli tuntuma ja fiilis ihan ok näin jälkikäteen, pitää vaan ottaa rauhassa ja laskea tuo jalka entiseen kuntoon – huomenna siis meshilään!

testigearit. Downin syndrooma menee muuten yllättävän sutjakasti kantillansa – puikkarifiilis!