Hakuba, Japani, laskemista, valokuvat, video

Norikura ja pari edellistä päivää.

Julkaistu: 23.1.2013

Jahas. Netti tuli kämpille ja kaikki sosiaalinen kanssakäynti pysähtyi kun seinään. Ja samalla tottakai puuterituristi pääsee tööttäämään matksua isolla kädellä interwebziin ja tottakai tänne blogiin! Parin Corttina-päivän jälkeen tiistaiaamun näytti kämpiltä melkoisen hyvältä kun lunta tuuppasin ikkunan takana, mutta aamun lumityösessareissa ilmeni, että lumi on melkoisen märkää. Ja märemmäksihän tuo muuttui kun lähdettiin koppimopoilla pöhöttämään kohti Happoa – homma muuttui nimittäin ehdaksi vesisateeksi, joten eipä jäänyt päivästä hirveästi jälkipolville kerrottavia. Pari kierrosta laskettiin pohjoisen puolelle metsän siimeksessä ja eihän siinä muuta kuin kastunut.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Hakuban keskustaa, eipä kummempia.

rumpuryhmä paukuttaa naapurikuppilassa

Lodgetuttuja rumpuja kattelemassa. Okei, Joel kuuluu lumilautakauppamme henkilökuntaan.

1-2 asiakasta painaa vuokraamoon kyselemään josko löytyisi rensseliä – ilmeet ovat yleensä melko priceless, kun ukot tinttaa pottua naamaan.

vesi-perkelettä

Vähän heikomman päivän perään keskiviikko ei alunperin sitten näyttänyt sen paremmalta. Lunta ei ollut tullut lisää, mutta lämpötila oli kuitenkin laskenut hieman vilakammaksi, joten päätettiin lähteä skinnaamaan Norikuraan jos tyypättyä harjannetta. odotukset eivät siis olleet kovin kummoiset, mutta mukavan hikinitkuttelun (n.400m verttiä) palkintona harjanteelta aukesi mukavan pölisevää ja kevyttä lunta ja myös edelliset jäljet oli luontoäiti pyyhkäissyt veks valkoiselta kanvaaltaan. Eipä siinä, nitkuteltiin hieman edellisen keikan stoppipaikkaa ylemmäs ja ei muuta kun härväilyjen jälkeen sukset kohti alamäkeä ja uutta variaatiota virittämään lumiseen metsään – postauksen yläpellistä löytyy videotodiste. Kuvina muuten kaikenmoista härväilyä ja japanin ihmeitä. Huomenillasta pitäisi alkaa tuuppaamaan siihen sorttiin lunta, että suottaapi olla jiihaata tulossa…

Fakiiritemppu koppimopolla – kuus ukkoa kylille. Autojen kanssa muutenkin ollut vähä säätöä, kun ensin manuaali subaru simahti ja seuraavana aamuna korjaanut – jolloin heti perään automaatti subbe sammui valoihin ja sinne jäi… saa nähä josko toinen koppimopo saataisiin pikapikaa takaisiin vahvuuteen. Saattaa nääs 8ukolla fakiiritemppu olla jo melko mahoton.

Tänään Norikuran parkkiksella.

Raaka-Arska kinnaa.

Träkki.

Tämän päivän lojotusta.

Ei joka jätkällä löydy monokuivuria kämpiltä.

Ja affella kahenkilon siika – eiku kolmen litran sake!