Olos – mikä, missä, tä?

Julkaistu: 24.4.2013

Näin. Reissuryhmä on kotiutunut jo hyvän aikaa sitten, mutta viimeisimmästä valloituksesta reissullamme ei ole täällä blogiloisessa ollut vielä mitään mainintaa pikku kiiruusta ja duunihommista johtuen… Vielä ei siis lumijournalismi elätä… Mutta juu – elikkäs viimeisenä kolmen tunturin keikalla vuorossa oli Olos. Nimenä monta monituista kertaa kuultu, mutta kuka voi väittää oikeasti olleensa kiinnostunut missä se on ja mikä se on?

Ensimmäisen hupaisan aamupalan (yllä) jälkeen alkoi homma sitten selventyä, että mistä puusta se kummallinen olos on tehty. Tunturi ei ole sieltä isoimmasta päästä ja topissa pyörivät tuulivoimalat saavat törmän muistuttamaan lähinnä maassa lepäilevää zeppeliiniä, jota koristaa havupuut. Tunturiksi mäki kaiketi lasketaan kun karvatonta lakeakin löytyy jonkin verran, mutta taivaanrannassa siintävälle Pallaksen se häviää uljaudessaan 6-0. Ennalta ei siis oikein ollut mitään odotuksia, mutta ensimmäisen yön aikana maahan pamahtaneet 20-25cm uutta lunta loivat kummallista optimistisuutta muuten niin harmaaseen ensimmäiseen aamuun.

Olo kuvattuna Taivaskerolta

Hissien aamulla auettua selvisi nopeasti, että mikä olisi päivän ”agenda” – sumussa ei paljoa kiinnostellut lähteä sen enempiä könyämään ennalta suunniteltuja ”takamaastoja” vaan päätettiin suihkia koskemattomia ja ajamattomia rinteitä rauhassa piirrellen omia jälkiä koskemattomiin rineteiden pintoihin. Lumi ei luonnollisesti ollut mitään paupauta, vaan kosteahkoa putikkamuhjua, mutta niin tai näin hauskaa laskettavaa! Rinteiden vietto riitti siis hienosti ajeluttamaan ukkoja lumen pinnalla, jos jätetään laskuista pois siniset rännit. Hauskaa piisasi iltapäivään saakka, jolloin lumi muuttuikin sitten kunnon liisteriksi ja hissillekäynti muuttui lojottelusta ”selviytymiskamppailuksi”.

Simo Oloksen bäkkärin mini-norjassa.

RISU!

Normi rinnelaskut

rinnemuhjis

Reissun vimosen päivän kunniaksi keli pikkasen päätti vielä aueta ja sitä myöten suhautettiin ennen ajamista Kolariin ja yöjunaan, Oloksen suhisevien tuulimyllyjen tykö ja tarkoituksen käydä tsiigaamassa kitukasvuisia koivuja sisällään pitävä bäkkäri. Lumi oli mennyt melkoisen haastavaksi tökötiksi yön aikana kun lämpötila oli kaiketi käynyt tuulen kanssa pakkasen puolella. Kantena oli se 20cm paksu lähes kantava kova kerros ja alla sitten pehmeämpää ja upottavaa tavaraa – ja sitä myöten tuli kokolailla pannutettua lähes jokainen käännös sillä keikalla =) ja päätin lähinnä keulia loppuajan. Skinnailu myös epämääräisesti kantavassa lumisalaatissa oli aika mielenkiintoinen kokemus ja pikku vertistä huolimati hiki yllätti hiihtäjät. Bäkkärin lisäksi katteltiin sivustoilta myös muita ”offareita”, mutta a) lumi oli shaisssea ja b) maasto melko loivaa. Parin mäkipäivän kokemuksella Olosta ei kyllä missään nimessä uskalla suositella murtolumihiihdon perässä suihkiville hiihtoihmisille, vaan bäk-uppina Pallaksen sinkkipäiville, jolloin skimbailu ja slaalomi onnistuu hienosti oloksen metsänsuojaisilla rinteillä. Majoituksellisestihan Olos tarjoaa täysin päinvastaista meininkiä Pallaksen kanssa, joten jos siis jakutsit ja taulutelkkarit napostelevat enemmän kuin rauhallinen hotellimiljöö, niin Olos on oiva vaihtoehto majoittua – siitä kuitenkin isompaa mäkeä ja puuttomampaa meininkiä kauniilla ilmalla halajavalle on mahdollista suhauttaa hetkessä Pallaksen keroille.

Bäkkärihiihtoa, kirjaimellisesti.

Mutta-mutta, lähipäivinä complete-lappi-kierros-video-edit tulossa myös blogiin ja sitä myöten muutenkin tekee mieli heittää Lapin kierros pähkinänkuorissa yhteen myös blogipostauksen merkeissä, eli ”näkyy myöhemmin!”

Kommentoi

Parasta mitä suomessa – heleposti!

Julkaistu: 19.4.2013

Pöö – sanoo pöllö! Reissuryhmämme kävi muutaman päivän pyörähdyksellä Pallakselle, jossa myös varsin perinteikäs hiihdonopettajien/viihteentakaajien ryhmä  Pallaksen Pöllötkin toimivat. Meille Pallas tarjoili kelien suhteen oikeastaan täyslaidallisen kaikenmoista kevätkeliä, paitsi pakkasta. Satoi lunta ja vettä, aurinko paistoi, sinkkiä pukkasi, sumussa sohittiin ja inverssiotakin päästiin ihailemaan.

Romanssikahviossa on tunnelmaa.

Vastaanotto muutoinkin Pallaksella oli loistava ja paikassa huokuu tietynlainen yhdessäolon ja -tekemisen meininki. Tämän fiiliksen tietysti luo aika pitkälti hotelli, jossa lähes kaikki alueella majoittuvat pyörivät hiihdon lomassa päivät pitkät ja naamat tulevat tutuiksi. Myös Pallaksen Pöllöt pyörittävät jos jonkinmoista aktiviteettia ympäri tunturia ja hotellia, joten yhdessä todellakin tehdään ja kikkaillaan vento vieraiden kanssa.

Hissiltä hissille tämmöistä timankia.

Meikäläiset pääsivät lyhyen piipahduksen aikana paistelemaan lättyjä (Jallu flambeerauksella ryyditettynä) ja suihkimaan täyssinkissä Suomi-Slalomia Pöllöjen johdolla. Hiihdollisesti saavutettiin kolmen mäkipäivän aikana melkein kaikki mitä oli odotettu, eli laskettiin hyvin pidettyjä rinteitä, korkkailtiin firniä hissiltä hissille päivän verran ja skinnailtiin Taivaskeron kautta Pyhäkuruun korkkaamaan sekin pirulainen. Ainoa harmillinen takaisku oli että kakkosmäkipäivä oli kelien puolesta melko mätä sinkkitunnustelupäivä, joten mm. kiinnostavat Palkaskeron etelän puoleiset mäjet jäivät katsastamatta. Muutoinkin olisi ollut kiva kinnailla enemmän keroja käynnin aikana! Kiitokset varsinkin Juuso-Pöllölle pelipaikkavinkeistä vielä!

hyvvee baannoo.

Kyllä se vaan on todettava, että jos ei ole kaupunkilaisen infran perään pohjoisen reissulla, niin Pallas on paras! Tunnelma, hiihto, luonto, kerot, hotelli ja kokonaisuus – pelkkää timanttia. Ja varsinkin hiihdollisesti Pyhäkuru kertoo karua faktaa siitä, että suomessakin hiihto voi olla todella hienoa ja jossain määrin myös vaativaakin. Varsinkaan kuvat eivät tee minkäänlaista oikeutta kys. paikalle, vaan Pyhäkuru on käytävä itse hiihtämässä. Reissuedittiä on tottakai luvassa myöhemmin ja kypäräkemerasta saa sitten jo jonkunlaista kuvaa ”parhaudesta”.

Meikäläinen ykköskierroksella Pyhäkurun yläpellissä – Simo kuvaa.

Ylööskin on tultava – alku bootpackia ja meikäläinen vetäs kinit jalkaan heti kun mäki vähänkin loiveni.

Kakkospudotus – pelkkää jiihaata.

Siitä se meni.

Hotellilla masentaa sinkki, yliksessä ei.

Pyhäkeron kierto ja melkonen soija.

Kuru alhaalta.

Tomin timanttinen startti  – Dinit kohdallaan.

Moilanen kävi myös hiihtämässä kilpaa – ja sijoittui tokaksi.

Loppuun vielä Juhan ja meikäläisen välinen kamppailu Pallaksen herruudesta Suomi-Slalomissa,

Kommentoi

Luosto – lusthin pithon!

Julkaistu: 16.4.2013

Zädäng! Tällä kertaa karavaani on suhaillut kohti Luoston ametistilouhoksia ja viettäviä mäkiä. Meikämandoliino on aikaisemmin pyörähtänyt Luostolla ainoastaan kesällä yhden hotelliyön verran ja silloin tunturi oli paksun sumun peitossa, joten eipä kovasti ollut kesämatkalaisella hajua, mitä sumu piti sisällänsä. Tällä kertaa ilmasto oli suotuisampi ja jo keroa kohti ajellessa näkyvyys oli loistava ja lähestyttäessä tunturin profiili muistuttaa erehdyttävästi Pyhää.

Mäkeen paineltaessa ei ruuhkasta pahemmin ollut tietoa ja sitä myöten rinnesuihkiminen ol huoletonta ja vaikkakin mäki pitää sisällään ainoastaan pari kipaletta pitkävetoisia ankkurihissejä, niin rinnevariaatiota on ainakin meikäläisen makuun yllättävän hyvin. Mutta aamupäivän rinnesuhailujen ja kelin aukeamisen ansiosta mieli rupesi todella vetämään kohti murtolumia ja offareiden tutkailuja. Paikallisen hiihdonoppetaja Olan johdolla käytiin läpi pikaisesti ilmansuunnittain mitä taka- ja sivumaastoista löytyy ja samoin tein oli selvää, että varsinkin Luoston takamaastoon ei pahemmin ollut asiaa kun tuhansien hainevien parvet pilkottivat lämpimien ja aurinkoisten päivän jäljiltä – eli Kattilakuru ja näköalatasanteen houkuttelevat ja jyrkähköt linja jäivät meiltä kokemati.

Sen sijaan pikku nitkuttelun jälkeen säätutkan saavutettuamme tunturin rinteiden puolelle avautuvat mäet näyttivät todella hyviltä ja sivuttaissuunnassa aaltoileva maasto oli kerännyt hyvin lunta tuulista huolimatta. Ja sehän tietää suksiaan rakastavalle ja jo jonkunsortin henkisen yhteyden laskuvälineisiin kehittäneelle murtolumen hiihtäjälle huolettomia kurveja. Päätettiin sivakoida lähinnä itä-kaakon suuntaisia mäkiä tutkalta alas ja skinnailla aina ylös laskun jälkeen – hissillekin pääsisi suihkimaan, mutta viriiliurheilumies kinnaa! Alueesta tulee välttämäkin mieleen Pyhän jackson, mutta ainakin omissa mielikuvissa lääniä oli ehkä jopa hieman leveämmälti, laskujen pituus hieman lyhyempi. Vasta lämmennyt keli tarjoili kyllä meikäläiselle ehkä parasta firniä ja kevät lunta mitä on tullut laskettua – liimalumi iski juuri vasta ennen loivenevaa puurajaa.

Kaikenkaikkiaan Luosto teki meikäläiseen täysin positiivisen vaikutuksen, varsinkin tunturin helppojen lähioffien osalta. Kuulemma lumisateen jälkeen ei pahempaa pauderiressiä tarvitse kärsiä vaan kilpailu omista jäljistä on lähes olematonta ja pehmeitä paikkoja löytyy hienosti. Rinteissä on hiljaista kaiketi ympäri talvea (verrattuna isompiin keskuksiin) ja muutenkin paikka huokuu tietynlaista kiireettömyyttä – ehdottomasti pitää itse palata Luostolle aikaisemmin keväästä vaikka pidennetyn viikonlopun merkeissä. Nyt karavaani jatkaa kohti Pallasta ja toivottavasti aurinkoisempia kelejä!!! Ja paljon hienoja kuvia Vunnelin Simolta!

Alla Ukko-Luoston firni ja taustalla Pyhä.

Kattilakuru – älä lähre sinne!

Antti vauvauinnissa.

Moilasen ruokatauko!

Kommentoi